ÄITI
Tuu auttaan mua
2306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä minä olisin valmis kärsimään joa 50000 hankkisin kahdessa kuukaudessa. Juoppo tai syöppö molemmat samanlaisia ongelmia. Eikä siellä bb-talossa kukaan nälässä ole ollut, mutta jatkuva syöminen nostaa verensokeria ja saa aikaan esim. väsymystä ja päänsärkyä. Ei missään nimessä raha kuuluu Annalle, bb-talossa silkkihansikkain käsitelty. Tero voittoon, kestänyt henkisesti eniten ja eniten on näytetty negatiivista puolta hänestä. Johan tuulettui välillä Afrikassa.
joka äiti puolustaa lastaan. Mutta näin vieraan ihmisen silmissä, Annan käytös on ollut, kaikkea muuta kuin rehti. Miten ihminen, joka seurustelee, tyrkyttää itseään, noin avoimesti miehille. Alkuun oli Teron kimpussa. Tunkeutui Tuulin ja Teron väliin, kirjaimellisesti. Kulki pariskunnan perässä, kuin varjo. Kun taktiikka ei onnistunut, vuorossa oli Johan. Manipuloi herkkää Anniinaa mustamaalamalla selän takana Johania. Saaden Anskun arastelemaan J,n läheisyyttä. Puhu halustaan nukkua miehen kanssa, eikä siinä mitään pahaa. Mutta Alex nukkui Annan vieressä, mutta ei kelpaa Annalle. Onko se sitten kaveruutta. Jos poikaystävä katsoo 24/7, niin ihmettelen, jos Anna joutuu selittelemään kotiin päästyään. Annan käytös on ollut minunmielestäni utelias, kyyläävä ja toisia hyväksi käyttävä. Siksi on 1-asemassa talosta poistuvien joukosta. Pelata saa, mutta reilusti.