Ihana satu. Ikkunasta katsellen näyttää joulutonttu loihtineen "rekikelin" tänne lounaiseen kolkkaan.
Pennun ihmettelyä katsella koki itsekin ensilumen riemukkaan tunnun ja alkoi tehdä mieli laskemaan pulkkamäkeä. Tuntuu se joulun odotuksen taika tulevan tännekin.
Liukasta lumen alla. VAROVAISUUTTA liikkumiseen lounais-suomalaiset.
Pennun ihmettelyä katsella koki itsekin ensilumen riemukkaan tunnun ja alkoi tehdä mieli laskemaan pulkkamäkeä. Tuntuu se joulun odotuksen taika tulevan tännekin.
Liukasta lumen alla. VAROVAISUUTTA liikkumiseen lounais-suomalaiset.
Vastaukset 6
Vanhimmat
päätiellä. Paljonko pelti paukkuu aamulla. Lumi yllättää aina autoilijat.
ensimmäinen paikallinen kuolonuhri tuli eilen kun törmäsi rekkaan,isännän edessä ajanut maasturi meni sujuvasti tien yli vastapuolen ojaan....minä taidan olla tämän talven kotona.
Eikä tunnu oikein mikään estävän niitä. Sattuma tai kohtalo ja aina yllättävä talvikeli.
Aamulla bussi ajoi 30 minuutin matkan noin 45 minsaa. Varovaisuus oli vailla vertaa ja sai todella pistää kiireesti töppöstä töppösen eteen ehtiäkseen,,vaikka lähti reissuun toista tuntia etuajassa.
kun tuhansia tonneja suolaa levitettiin taas ympäri kaupunkia.
Ja kurakelit jatkuvat.
mutta täällä laitamilla kelpaa. Maisema on kuin joulukortista. Pirskutin pliukasta silti ja nyt on kääntynyt taas mittari pakkasen puolelle.
Kaikkein eniten ärsyttää joululomilla Suomessa käydessä se suolan seassa läträys. Hyiiii. Taitaa yleensä Ouluun asti päästä puhtaalla autolla, sieltä kai olisi järkevintä jatkaa junalla. Tai en minä kyllä tiedä missä nykyään suolataan ja missä ei.