nazarin matkat

Tahtoisin kommentteja/kokemuksia Nazarista matkanjärjestäjänä.Milloin pitää varata,että yleensä saa matkan ? Olen yrittänyt löytää vapaita lähtöja Vaasata ja Luulajasta,mutta ei löydy.Milloinhan tulee uusi kuvasto ? Kaikenlainen tieto kiinnostaa.
4655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En enää muista täysin varmaksi mutta Vaasan matkoja taidettiin tehdä enempi syksyllä, syys-lokakuussa. Saattoi olla myös keväällä huhti-toukokuussa, mutta kuitenkaan keskikesällä.
Poikkeuksena viimevuoteen Helsingin lähdöt nyt jo varattavissa, viime vuonna sai tehdä ennakkovarauksen, jotka vahvistettiin tammikuun lopussa tai helmikuun alussa. Uusi esite julkaistiin vasta vuodenvaihteen jälkeen, eli 2008 esite tammikuussa 2008. Meille ei ainakaan ole 2009 esitettä kotiin tullut, ei olla kyllä varattukaan, mutta käsittääkseni ollaan jollakin postituslistalla.

Äänestä
  • kiitos vastauksestasi ! Mitkä olivat teidän matka kokemukset ? Olen lukenut erittäin eriäviä mielipiteitä Nazarista matkanjärjestäjänä;oppaat osaamattomia,ruoka saastunutta(salmonellaa)ja toiset taas kehuu erinomaiseksi.Kaiken näköistä olen kyllä nähnyt ja kokenut matkoillani,mutta en ole ennen käyttänyt Nazaria.Elikkä voiko pienten lasten kanssa lähteä reissuun ?

    Äänestä

  • matkalle mieli kirjoitti:

    kiitos vastauksestasi ! Mitkä olivat teidän matka kokemukset ? Olen lukenut erittäin eriäviä mielipiteitä Nazarista matkanjärjestäjänä;oppaat osaamattomia,ruoka saastunutta(salmonellaa)ja toiset taas kehuu erinomaiseksi.Kaiken näköistä olen kyllä nähnyt ja kokenut matkoillani,mutta en ole ennen käyttänyt Nazaria.Elikkä voiko pienten lasten kanssa lähteä reissuun ?

    Olin itsekin lukenut ruotsalaiselta keskustelupalstalta "reseforum" noita salmonellajuttuja, ja rupesi itseäkin epäilyttämään. No, onneksi ei tullut mitään normaalia kesävatsavaivaa kummempaa, ja sitäkin vain meille aikuisille. Samaa on podettu mm. Kreetalla. Immodiumilla meni ohi illan aikana.
    Meidän lapset jo niin suuria, että noita tenavakerhoja ei tarvittu, mutta joka aamu suomenkieliset leikkitädit kiersivät altaan ympäri ja huutelivat: miniklubi on auki, miniklubben är öppet. Siellä miniklubin puolella oli lapsille oma buffettarjoilu, ja meille aikuisille tietty kaikenlaista ohjelmaa: bocciaa, vesijumppaa, steppiä, aerobictunti, ilmakkoammuntaa, jousiammuntaa, tikanheittoa, tennistä (meillä omat mailat ja pallot mukana), kuntosali (pieni).
    Ruokailu illalla oli aika meluisa ja sekava juttu, mutta kyllä sieltä aina löytyi hyvä paikka ja valinnanvaraa ruokalajeissa, ehkä enemmän kuitenkin aikuiseen makuun.
    Altaalta ei meinannut klo 10 jälkeen enää löytää vapaita aurinkotuoleja, mekin vietiin pyyhkeet sinne samalla kun mentiin aamiaiselle, yleensä heräsin klo 8 ja kävin kuntosalilla ja uimassa, sen jälkeen menin herättämään muut.
    Meillä oli pervesviitti merenpuolella, ylin kerros, oli hiukan pienempi kuin esim. 2. kerroksessa, mutta riittävä, ja suihkut ja muut toimi hyvin, lämmintä/kuumaa vettä riitti aina. Ilmastointi ei ollut kovin tehokas (oltiin kesäkuussa).
    Hotellin oma kauppa kallis, sipsit, jäätelöt, uimalelut yms. kalliita. Jos matkalaukkuun mahtuu, niin vesilelut kannattaa tuoda Suomesta, samoin kaikki aurinkovoiteet, tuolla hinnat oli vähintään 3-kertaisia.
    Suomenkieliset oppaat tavattavissa joka päivä, ja ruotsinkielisiltä nazarilaisilta sai myös apua tarvittaessa.
    Lapset haluaisivat sinne ensi kesänäkin, mutta ei varattu ennakkoon, vaikka siitä tuli tarjous, kun lomakin on vasta suunnitelmissa. Ei ole edes tietoa siitä mikä on kesälomani ajankohta.

    Äänestä

Siellähän sae lukee niiden nettisivuilla koska uusi kuvasto tulee.
Nazar järjestää matkoja vain kesäkaudella jote
tällä hetkellä ei ole mitään myynnissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkalle mieli kirjoitti:

Tahtoisin kommentteja/kokemuksia Nazarista matkanjärjestäjänä.Milloin pitää varata,että yleensä saa matkan ? Olen yrittänyt löytää vapaita lähtöja Vaasata ja Luulajasta,mutta ei löydy.Milloinhan tulee uusi kuvasto ? Kaikenlainen tieto kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu