Älykkyys ja tanssiharrastus

aloittelija Loimaalta

Älykkyysosamääräni on 147.

Onko älykkyydestä hyötyä tanssiharrastuksessa?

Itselläni ei ole vielä paljon tanssikokemusta, voisiko joku -mieluiten tasoiseni- kertoa vaaditaanko tanssimisessa älyä, missä tanssissa eritoten.

18

2970

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • swingvalssi

      Kyllähän sivistyneisyys sikäli on myös tansseissa eduksi, että osaa ottaa toisen huomioon pukeutumisellaan ja yleisellä siisteydellään.

      Tosin on nähty, ettei se älykkyys pelkästään tee ihmistä kovin hyväksi seuralaiseksi! Tanssihan on seurustelua ja smalltalk on eduksi hallita.

      Tanssitaidon, hyvänkin sellaisen, pystyy hankkimaan kouluja käymätön duunarikin.

    • äly lisääntyy

      Neuvo tulevaan Seurustele Humpiksen kaa Älä muiden. Hienoa et hänkin saa varteenotettavan kumppanin

    • Kiilusilmä

      On älykkyydestä hyötyä, mutta älykkyydellä ei ole mitään tekemistä rytmitajun kanssa...

      Jos älykkyytesi on matemaattista ja sinulla on hyvä hahmotuskyky, niin kuvioiden oppiminen voi olla helppoa.

      Tanssissa tarvitaan myös _erittäin_ paljon ns. sosiaalista älykkyyttä. Sillä ei ole mitään tekemistä koulutuksen, matemaattisen lahjakkuuden tai muunkaan mitattavissa olevan määreen kanssa.

    • Riippuu aivan siitä minkä sortin älykkyys on kyseessä. Tanssiin voi käyttää monen sortin älykkyyttä ja osaamista, joista sosiaalisilla taidoilla on, tottakai, merkityksensä, mutta myös motorisilla valmiuksilla on suuri merkitys, matemaattisia taitoja voit niin'ikään hyödyntää... Myös viisaus ja äly ovat kaksi eri asiaa. Valitettavasti on paljon ihmisiä, joissa nämä eivät kohtaa. Älä siis koskaan aliarvioi ihmistä, joka esim. koulutustasoltaan on "alempaa" tasoa, kuin mitä itse olet.
      Mutta noin summa summaarum: Kyllä. Niistä on hyötyä. Jokainen tanssija on ollut joskus aloitusvaiheessaan kömpelö, osaamaton. Kaikki ovat kokeneet mustat hetkensä, mutta se riemu minkä tanssista saa on ottanut ylivallan! =)So, go on!!!

    • hoi

      Vau! Tää on ollu jo tunnin tää ketju pystyssä.

      Lähitunneiksi hupia luvassa ku tätä seuraa

    • älykko käly

      ,, että olikohan kovinkaan älykäs kysymys ,,

    • Hyväksi ja mahdollisesti viihdyttäväksi tanssijaksi kehittyminen edellyttää lukuisia taitoja.

      Epäilen, että paperilla ja kynällä saavutetulla korkeallakin älykkyysosamäärällä jossain testissä olisi juuri mitään tekemistä tässä asiassa. Mittaavatko tavanomaiset älykkyystestit esimerkiksi musikaalisuutta, liikunnallisuutta, sosiaalisuutta, empatiataitoja ja taiteellista luovuutta? Tuskin mittaavat. Mainitut taidot ovat hyödyksi tai jopa välttämättömiä, jos haluat tulla hyväksi ja taitavaksi tanssijaksi, jonka kanssa muutkin mielellään tanssivat.

      • antiköppelsi

        On paljon älykkäitä pönttöjä, vaikkapa nyt A Hitler.


      • antiköppelsi kirjoitti:

        On paljon älykkäitä pönttöjä, vaikkapa nyt A Hitler.

        Hei!

        Jossain laulussa sanottiin "kun sen itse oivaltaa" tai jotain.

        Ehkäpä lahjaton ihminen (tarkoitan tässä nyt sitä Gaussin käyrän toista ääripäätä) ei opi koskaan tanssimaan. Kropan liikuttelu vaatii jonkinlaista rationaalista aivotoimintaa. Askeleet ja kuviot on jotenkin jäsenneltävä ensin omassa pääkopassa, jotta järkevää liikettä syntyisi käsissä ja jaloissa.

        Se, että saako poikkeuksellisen älykäs ihminen tästä jotain kilpailuetua meihin tavallisiin tahvoihin nähden jätän viisaampien pohdittavaksi!


    • osaaminen

      - älykkyydestä kiinni vaan siitä kumpi aivopuolisko on hallitseva. Jos oikea puoli on hallitseva,niin olet tanssija. Jos taas vasen,niin sinulla on kaksi vasenta jalkaa.

    • samaa luokkaa

      mitattava älykkyys ei yksinään takaa menestymistä millään elämän alueella. Nämä testit eivät yleensä mittaa sosiaalisen lahjakkuuden muotoja, jotka usein ovat menestyksen edellytyksenä. Eivät myöskään musikaalista tai liikunnallista lahjakkuutta. Mensan jäsenistä voi huomata, että he edustavat mitä erilaisimpia ammattikuntia. Läheskään kaikki eivät ole edes opinnoissa menestyneitä.

      Mutta onhan mahdollista, että älykkäällä ihmisellä esim. muisti toimii keskinkertaista paremmin. Sekin on tanssin opettelussa tärkeää, kunnes opitut kuviot siirtyvät ns. lihasmuistiin. Ei älykkyys ainakaan haitaksi ole. Kaikessa opiskelussa siitä on hyötyä.

      Tuleeko sinusta hyvä tanssija, sen sinä toteat itse harjoittelun edetessä. Älykkyys ei sitä takaa, mutta ei estäkään.

      • tanssiva mies

        Erinomaisesti tiivistettynä sama asia, jota itsekin pohdin. Älykkyys kun on paljon muutakin kuin mitä voidaan mitata. Tunneäly ja empatia esimerkiksi ovat asioita, joita ei käsittääkseni pystytä kovinkaan hyvin testaamaan, mutta joista kummastakin on hyötyä sosiaalitanssissa. Varsinkin miehen on hyvä "aistia" minkälaisesta viennistä nainen tykkää ja mukautua sen mukaan.

        Olen huomannut, että tietyt kovin paljon koulua käyneet ovat tottuneet ajattelemaan asioita liian mustavalkoisesti. Varsinkin nuorilla joilta elämänkokemus puuttuu niin on monesti käsitys, että vain yksi tapa on oikein, vähän niinkuin mitä kirjassa sanotaan on totuus. Tällaisten henkilöiden kanssa on turhauttavaa tanssia, koska heille on muodostunut joku kuva päähän, minkälaista hyvä tanssi on. Monesti he soimaavat itseään, jos astuvat yhdenkin askeleen jossain kuviossa pieleen tai katsovat happamasti jos mies mokaa. Kädenalitansseissa he saattavat jopa pysähtyä kesken tanssin, jos kuvio menee jotenkin heidän mielestään pieleen.
        Sitten taas kun tanssii tyttöjen kanssa, jotka eivät ole liikaa miettineet asioita oikea ja väärä -periaatteella vaan voihan noinkin tehdä -asenteella, niin ei koskaan tunnu, että tanssisi väärin. Jokaikisen mokan he pystyvätkin kääntämään uudeksi kuvioksi ja se innostaa ottamaan taas uusia riskejä ja tanssi elävöityy uusilla jutuilla. Onko tämä sitten nokkeluutta vai avoimuutta vai mitä, mutta kyllä se yhdenlaista älykkyyttä mielestäni on...


    • tanssiva älykkö

      Ex-miesystäväni Mensan virallisilla testeillä mitattu älykkyysosamäärä on 169.
      Muutamilla tanssikursseilla käytiin, mutta melko nopeasti hän luopui haasteesta. Jotakin vielä puuttui. Musikaalinen hän on, mutta ilmeisesti motoriikka ei riittänyt.
      Minä jatkoin sitten harjoituksia ilman häntä.

      • aivopuoli

        hallitsevampi hänellä on.


      • Hyvä hyvä
        aivopuoli kirjoitti:

        hallitsevampi hänellä on.

        Aivopuliskoteoria on jo vuosikymmen sitten osoitettu paikkaansapitämättömäksi. Todennäköisesti kyseinen "nero" ei vain ole liikunnallisesti lahjakas. Eikä edes keskiverto. Hyvä että huomasi olevansa jossain asiassa surkea. LOppuu ne omnipotentit ajatukset


      • trikki
        Hyvä hyvä kirjoitti:

        Aivopuliskoteoria on jo vuosikymmen sitten osoitettu paikkaansapitämättömäksi. Todennäköisesti kyseinen "nero" ei vain ole liikunnallisesti lahjakas. Eikä edes keskiverto. Hyvä että huomasi olevansa jossain asiassa surkea. LOppuu ne omnipotentit ajatukset

        Tanssimaan oppiminen ei ole mitenkään muutamalla testillä selvitettävä asia. Ei auta edes pelkästään rytmitaju, tunnen monta soittajaa jotka eivät millään opi tanssimaan, eikä pelkästään hyvä motoriikka. Jotenkin musiikin siirtyminen korvista muuhun kroppaan on oma taiteen- ja tieteenlajinsa.


    • ja alusta

      Jos osaa laskea kahdeksaan niin kyllä se älykkyyden puolesta riittää suurimpaan osaan tansseista.

      Ja sitäpaitsi älyllä ei vielä tanssita, oikeaan tanssiin tarvitaan tunnetta. Olisin siis ennemminkin huolestunut tunneosamäärän (TO) riittävyydestä!

      • frfrfr

        Tanssimaan oppii harjoittelemalla sisukkaasti, sen on moni (ex-)puujalka todistanut.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1472
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1181
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1127
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      69
      825
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      812
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      741
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      48
      735
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      656
      689
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      637
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      622
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      615
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      593
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      575
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      544
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      534
    Aihe