Suklaata

Anna se aikoo talosta päästyään lihottaa itseään entisestään. Aikoo vetäytyä poikakaverin, mikäli sellaista vielä on, kanssa sisätiloihin ja syödä valtavia määriä suklaata.

Sitten pitävät tyttöjen kesken suklaakestit jonka ostoslistaa jo suunnittelivat eikä kuulostanut sekään ihan vähäiseltä!

Vastahan se kertoi kuinka kamalasti, 25 kg, oli lihonut vaihto-oppilasvuonnaan USA:ssa. Vieläkin on reilu määrä laihtumatta entisiin mittoihin ja haaveili saavansa timmit paikat takasin.

Eihän sillä ole minkäänlaista itsekuria.
1195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nin ku ei saa ruokaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suklaata suklaata kirjoitti:

Anna se aikoo talosta päästyään lihottaa itseään entisestään. Aikoo vetäytyä poikakaverin, mikäli sellaista vielä on, kanssa sisätiloihin ja syödä valtavia määriä suklaata.

Sitten pitävät tyttöjen kesken suklaakestit jonka ostoslistaa jo suunnittelivat eikä kuulostanut sekään ihan vähäiseltä!

Vastahan se kertoi kuinka kamalasti, 25 kg, oli lihonut vaihto-oppilasvuonnaan USA:ssa. Vieläkin on reilu määrä laihtumatta entisiin mittoihin ja haaveili saavansa timmit paikat takasin.

Eihän sillä ole minkäänlaista itsekuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu