Mitkä ovat Suomen viralliset kansankirkot?

Kirkkojen lainsäädännöllisen erityisaseman? Ovatko ne tasavertaisia, - oli kysymys, eikä se mihin sinä individualistina uskot?

Moskovan patriarkaatin toimet ja sen myötä lisääntyvä ortodoksia (kiittää oikein) olla siunaus?

Että tietää tarkasti sen rajat eikä astu niiden ylitse; - epäsovinnaisesti.

Ja sen brandin takuumies? Oletko joku lahkolainen ja uudestikastaja ja kansankiihottaja ja fundamntalisti?

on valtion virkamies.

ainakin kirjoitti:

on valtion virkamies.

rinnastaa Imatran kirkkoherran valtion virkamieheen, antamassaan haastattelussa, - tiedäkö sen perusteet?

"Kenttäpiispa on luonnollisesti valtion virkamies koska kyseessähän on myös sotilasarvo: aivan kuten Efesolaiskirje opettaa Jeesuksen ylösnoustuaan tehneen: "Hän antoi muutamat kenttäpiispoiksi, muutamat apostoleiksi" jne. - vai kuinka se oli?

Eivät ole.

kysyjälle kirjoitti:

Eivät ole.

Tuomiokapitulin kautta kun nääs väittävät ettei pappeja saa sakottaakaan ilman asian käyttämistä tuomiokapitulin hyväksyttämänä? Saako helluntaisaarnaajaa tai Jehovan todistajia sakottaa vapaammin, kuin kirkonpappeja? Ovatko suomalaiset ilman erivapauksia tasavertaisia lain edessä? Koskevatko samat lait kaikkia suomalaisia?

aina Hertta Kuusista.

Vanhempani äänestivät kirjoitti:

aina Hertta Kuusista.

Johon en olisi itse halunnut kasteessa liittyä.

Kirkkoon kirjoitti:

Johon en olisi itse halunnut kasteessa liittyä.

Sukulaispoika, jonka isä oli vienyt sen venäjälle, kun pakeni sinne ennenkuin hänet vangittaisiin. Stalin tappo sen Vernerin mutta sen poika palas suomeen ja se oli kuulemma siis meidän oikea sukulainen Venäjältä. Se tapahtu 50-luvulla ja Ohrana, eli "ruhvana, kuten vaari sano oli sitä vastassa Vaalimaalla, kun mun isoisä oli sitä hakemassa. Ruhvana epäili sen sukulaimiehen suomalaisuutta, mutta mun naapuriystävällinen vaari sano ruhvanan miehille että: 'mitä te siinä kyttäätte ohranat, kyllä tää meidän sukulaispoika on'. Ne ei kai uskonut ja olivat Valpon miehet sellasta epäluloista sorttia, vaikka se Uolevi osasi ihan hyvin suomeakin - ihan kirja kieltä vieläpä ja jopa muitakin kieliä, koska sen kaukoviisas äitivainaa oli niin fiksu, että oli kouluttanut poikansa kunnolla. Se ei kuitenkaan saanu Suomesta, tarkemmin määrittelemättömien epäluuloisten tahojen johdosta: akateemista koulutustaan vastaavaa työtä, joten se yht' äkkiä vaan katos johonkin. Sanottiin, että se olisi muuttanut Ruotsiin, jonnekin Kiirunan suuntaan töihin, mutta ei siltä ainakaan sukulaismiehen sinnemuuttoa kyetty vahvistamaan. Sitä ei löytynyt vaikka kaikki tahot haki sitä kissojen ja koirien kanssa Interpolia myöten; unohtamatta teitenkään edes Pelastusarmejaa ja jopa vuosia.

Se mies vaan katosi, eikä siitä enää sitten puhuttu paitsi kerran kun mä joutin kommari enoni humalaan ja saunotin sitä kysyen: 'mihin se serkkupoika Uolevi katosi?' Eno vastasi humalapäissään: 'ei se mies ollu meijän sukua nähnytkään'. Semmeosta se on noiden humalaisten kanssa: ei niiden sanomisista selvää ota, ja se Uolevin katoaminen pysyy edelleen suvulle arvoituksena. Kyllä se oli sääli kun niin fiksu ja hyvinpukeutunut, Suomesta kuulemma pienen perinnökin saanut, kielitaitoinen sukulainen sillä tavalla katosi, se kun oli shakissakin vielä ihan yliveto. En minä muuten sitä haikaile haikaile, mutta se olis mielestäni kohottanut meijänsuvun ÄO:n keskiarvoa.

Venäjältä paluumuuttajana kirjoitti:

Sukulaispoika, jonka isä oli vienyt sen venäjälle, kun pakeni sinne ennenkuin hänet vangittaisiin. Stalin tappo sen Vernerin mutta sen poika palas suomeen ja se oli kuulemma siis meidän oikea sukulainen Venäjältä. Se tapahtu 50-luvulla ja Ohrana, eli "ruhvana, kuten vaari sano oli sitä vastassa Vaalimaalla, kun mun isoisä oli sitä hakemassa. Ruhvana epäili sen sukulaimiehen suomalaisuutta, mutta mun naapuriystävällinen vaari sano ruhvanan miehille että: 'mitä te siinä kyttäätte ohranat, kyllä tää meidän sukulaispoika on'. Ne ei kai uskonut ja olivat Valpon miehet sellasta epäluloista sorttia, vaikka se Uolevi osasi ihan hyvin suomeakin - ihan kirja kieltä vieläpä ja jopa muitakin kieliä, koska sen kaukoviisas äitivainaa oli niin fiksu, että oli kouluttanut poikansa kunnolla. Se ei kuitenkaan saanu Suomesta, tarkemmin määrittelemättömien epäluuloisten tahojen johdosta: akateemista koulutustaan vastaavaa työtä, joten se yht' äkkiä vaan katos johonkin. Sanottiin, että se olisi muuttanut Ruotsiin, jonnekin Kiirunan suuntaan töihin, mutta ei siltä ainakaan sukulaismiehen sinnemuuttoa kyetty vahvistamaan. Sitä ei löytynyt vaikka kaikki tahot haki sitä kissojen ja koirien kanssa Interpolia myöten; unohtamatta teitenkään edes Pelastusarmejaa ja jopa vuosia.

Se mies vaan katosi, eikä siitä enää sitten puhuttu paitsi kerran kun mä joutin kommari enoni humalaan ja saunotin sitä kysyen: 'mihin se serkkupoika Uolevi katosi?' Eno vastasi humalapäissään: 'ei se mies ollu meijän sukua nähnytkään'. Semmeosta se on noiden humalaisten kanssa: ei niiden sanomisista selvää ota, ja se Uolevin katoaminen pysyy edelleen suvulle arvoituksena. Kyllä se oli sääli kun niin fiksu ja hyvinpukeutunut, Suomesta kuulemma pienen perinnökin saanut, kielitaitoinen sukulainen sillä tavalla katosi, se kun oli shakissakin vielä ihan yliveto. En minä muuten sitä haikaile haikaile, mutta se olis mielestäni kohottanut meijänsuvun ÄO:n keskiarvoa.

Saksalaiset olivat tulleet sisään ja sanoneet: 'Jos me löydämme täältä yhdenkin aseen me pistämme teidät näillä pistimillä kuoliaaksi.' Vaari oli piilottanut aseet niin hyvin ettei saksalaisten tarvinnut käyttää pistimiään.

Kasvoin varhailapsuuteni kuunnellen tarinoita kapina ajasta, nälästä ja vankien sekä punavankien kohtaloista. Kirkosta ei koskaan puhuttu mitään. Jeesuksesta ei sitäkään vähää, joten hän oli se vihoviimeinen minulle elämän tieksi, mutta ei kuitenkaan se huonoin ja hän löysikin minut.

Sanoinkin Jeesukselle kerran, kun ruokarahat olivat lopussa: 'minä olen pulassa vaimoni kanssa ja rahat on loppu ja pian syöminenkin, ja sinä olet itsesi minulle tehnyt tiettäväksi ja minä olen rukoillut sinua elämääni. Näet hätäni, mutta jos et auta, voit olla toki Jumala taivaassa, mutta minulle silloin liian korkealla - kuten Johanneksen kirkontornin risti maasta; - siis jos olet vain taivaassa ja Jumala kaukana olet minulle liian ylhäällä. Jos nyt autat minua hätäni keskellä tulet minulle merkittäväksi ja läheiseksi.

Rahaa ei ilmestynut heti mistää: ja vaimoni sanoi seuraavana aamulla tarvitsevansa sitä ostaakseen jotain tarpeellista. Sanoin hänelle uskon kautta: koska se oli ainoa mahdollisuus, - ettei Jumala kuolisi minulle: 'mene postilaatikolle sillä on kirjekuori sillä on rahaa ja ota se sekä osta mitä tarvitset.

Vaimoni lähti postilaatikolle ja palasi sieltä iloisena kädessään kirjekuori jossa oli rahaa. En ollut puhunut rahapulastani kenellekään muulle paitsi Jeesukselle ja hänellekin vain hiljaisessa sydämen rukouksessa, jonka uskoin hänen JUURI SILLON näkevän ja kuulevan. Harmi kun kommunisti sukuni kerinnyt tutustumaan tähän Jeesukseen.

Venäjältä paluumuuttajana kirjoitti:

Sukulaispoika, jonka isä oli vienyt sen venäjälle, kun pakeni sinne ennenkuin hänet vangittaisiin. Stalin tappo sen Vernerin mutta sen poika palas suomeen ja se oli kuulemma siis meidän oikea sukulainen Venäjältä. Se tapahtu 50-luvulla ja Ohrana, eli "ruhvana, kuten vaari sano oli sitä vastassa Vaalimaalla, kun mun isoisä oli sitä hakemassa. Ruhvana epäili sen sukulaimiehen suomalaisuutta, mutta mun naapuriystävällinen vaari sano ruhvanan miehille että: 'mitä te siinä kyttäätte ohranat, kyllä tää meidän sukulaispoika on'. Ne ei kai uskonut ja olivat Valpon miehet sellasta epäluloista sorttia, vaikka se Uolevi osasi ihan hyvin suomeakin - ihan kirja kieltä vieläpä ja jopa muitakin kieliä, koska sen kaukoviisas äitivainaa oli niin fiksu, että oli kouluttanut poikansa kunnolla. Se ei kuitenkaan saanu Suomesta, tarkemmin määrittelemättömien epäluuloisten tahojen johdosta: akateemista koulutustaan vastaavaa työtä, joten se yht' äkkiä vaan katos johonkin. Sanottiin, että se olisi muuttanut Ruotsiin, jonnekin Kiirunan suuntaan töihin, mutta ei siltä ainakaan sukulaismiehen sinnemuuttoa kyetty vahvistamaan. Sitä ei löytynyt vaikka kaikki tahot haki sitä kissojen ja koirien kanssa Interpolia myöten; unohtamatta teitenkään edes Pelastusarmejaa ja jopa vuosia.

Se mies vaan katosi, eikä siitä enää sitten puhuttu paitsi kerran kun mä joutin kommari enoni humalaan ja saunotin sitä kysyen: 'mihin se serkkupoika Uolevi katosi?' Eno vastasi humalapäissään: 'ei se mies ollu meijän sukua nähnytkään'. Semmeosta se on noiden humalaisten kanssa: ei niiden sanomisista selvää ota, ja se Uolevin katoaminen pysyy edelleen suvulle arvoituksena. Kyllä se oli sääli kun niin fiksu ja hyvinpukeutunut, Suomesta kuulemma pienen perinnökin saanut, kielitaitoinen sukulainen sillä tavalla katosi, se kun oli shakissakin vielä ihan yliveto. En minä muuten sitä haikaile haikaile, mutta se olis mielestäni kohottanut meijänsuvun ÄO:n keskiarvoa.

rakastui tähän serkkuunsa. Siksi häntä myös etsittiin kissojen ja koirienkin kanssa, - tiedättehän rakastuneet naiset. Vaarini oli Uoleville kuulema asiasta hyvin vihainen ja se asia saatoi joudutaakin hänen katoamistaan. Minulle se merkisti vain elinikästä onnetomuutta koska perheeni tuohoutui ja vanhempani erosivat ja minä joudun kasvamaan ilman läsnäolevaa vanhemmuutta, joka heijastui vielä seuraaviinkin sukupolviin asti ikävästi. Jos kuulette jossain jotain Uolevi Verneri Ripatista, jota ei koskaan löydetty, - teitäkää että kyseinen henkilö oli äitini suuri rakkaus.

Venäjältä paluumuuttajana kirjoitti:

Sukulaispoika, jonka isä oli vienyt sen venäjälle, kun pakeni sinne ennenkuin hänet vangittaisiin. Stalin tappo sen Vernerin mutta sen poika palas suomeen ja se oli kuulemma siis meidän oikea sukulainen Venäjältä. Se tapahtu 50-luvulla ja Ohrana, eli "ruhvana, kuten vaari sano oli sitä vastassa Vaalimaalla, kun mun isoisä oli sitä hakemassa. Ruhvana epäili sen sukulaimiehen suomalaisuutta, mutta mun naapuriystävällinen vaari sano ruhvanan miehille että: 'mitä te siinä kyttäätte ohranat, kyllä tää meidän sukulaispoika on'. Ne ei kai uskonut ja olivat Valpon miehet sellasta epäluloista sorttia, vaikka se Uolevi osasi ihan hyvin suomeakin - ihan kirja kieltä vieläpä ja jopa muitakin kieliä, koska sen kaukoviisas äitivainaa oli niin fiksu, että oli kouluttanut poikansa kunnolla. Se ei kuitenkaan saanu Suomesta, tarkemmin määrittelemättömien epäluuloisten tahojen johdosta: akateemista koulutustaan vastaavaa työtä, joten se yht' äkkiä vaan katos johonkin. Sanottiin, että se olisi muuttanut Ruotsiin, jonnekin Kiirunan suuntaan töihin, mutta ei siltä ainakaan sukulaismiehen sinnemuuttoa kyetty vahvistamaan. Sitä ei löytynyt vaikka kaikki tahot haki sitä kissojen ja koirien kanssa Interpolia myöten; unohtamatta teitenkään edes Pelastusarmejaa ja jopa vuosia.

Se mies vaan katosi, eikä siitä enää sitten puhuttu paitsi kerran kun mä joutin kommari enoni humalaan ja saunotin sitä kysyen: 'mihin se serkkupoika Uolevi katosi?' Eno vastasi humalapäissään: 'ei se mies ollu meijän sukua nähnytkään'. Semmeosta se on noiden humalaisten kanssa: ei niiden sanomisista selvää ota, ja se Uolevin katoaminen pysyy edelleen suvulle arvoituksena. Kyllä se oli sääli kun niin fiksu ja hyvinpukeutunut, Suomesta kuulemma pienen perinnökin saanut, kielitaitoinen sukulainen sillä tavalla katosi, se kun oli shakissakin vielä ihan yliveto. En minä muuten sitä haikaile haikaile, mutta se olis mielestäni kohottanut meijänsuvun ÄO:n keskiarvoa.

Oli se että isä lähti kotoa pois, ja minusta tuli talon ainoa mies kahdeksan vuotiaana, ja jouduin siitä lähtien huolehtimaan hysteerisestä äidistä, jonka mielenterveyskin romahti.

Tämä tapahtui sen jälkeen kun olimme saaneet sosiaaliviranomaisen vakuutettua että: "kaikki oli ihan hyvässä kunnossa".

Vanhempani kuolivat ja äitini ei olisi halunnut tulla haudatuksi samaan hautaan isäni kanssa, mutta harjoittaen mielivaltaa päätin että, heidät siunataan samaan hautaan. Lisäksi totean tapahtuneen jälkeen, että jos minulta vaadittaisiin sitä että olisin nyt ihan terve; - pidän vaatimusta kohtuuttomana.

Venäjältä paluumuuttajana kirjoitti:

Sukulaispoika, jonka isä oli vienyt sen venäjälle, kun pakeni sinne ennenkuin hänet vangittaisiin. Stalin tappo sen Vernerin mutta sen poika palas suomeen ja se oli kuulemma siis meidän oikea sukulainen Venäjältä. Se tapahtu 50-luvulla ja Ohrana, eli "ruhvana, kuten vaari sano oli sitä vastassa Vaalimaalla, kun mun isoisä oli sitä hakemassa. Ruhvana epäili sen sukulaimiehen suomalaisuutta, mutta mun naapuriystävällinen vaari sano ruhvanan miehille että: 'mitä te siinä kyttäätte ohranat, kyllä tää meidän sukulaispoika on'. Ne ei kai uskonut ja olivat Valpon miehet sellasta epäluloista sorttia, vaikka se Uolevi osasi ihan hyvin suomeakin - ihan kirja kieltä vieläpä ja jopa muitakin kieliä, koska sen kaukoviisas äitivainaa oli niin fiksu, että oli kouluttanut poikansa kunnolla. Se ei kuitenkaan saanu Suomesta, tarkemmin määrittelemättömien epäluuloisten tahojen johdosta: akateemista koulutustaan vastaavaa työtä, joten se yht' äkkiä vaan katos johonkin. Sanottiin, että se olisi muuttanut Ruotsiin, jonnekin Kiirunan suuntaan töihin, mutta ei siltä ainakaan sukulaismiehen sinnemuuttoa kyetty vahvistamaan. Sitä ei löytynyt vaikka kaikki tahot haki sitä kissojen ja koirien kanssa Interpolia myöten; unohtamatta teitenkään edes Pelastusarmejaa ja jopa vuosia.

Se mies vaan katosi, eikä siitä enää sitten puhuttu paitsi kerran kun mä joutin kommari enoni humalaan ja saunotin sitä kysyen: 'mihin se serkkupoika Uolevi katosi?' Eno vastasi humalapäissään: 'ei se mies ollu meijän sukua nähnytkään'. Semmeosta se on noiden humalaisten kanssa: ei niiden sanomisista selvää ota, ja se Uolevin katoaminen pysyy edelleen suvulle arvoituksena. Kyllä se oli sääli kun niin fiksu ja hyvinpukeutunut, Suomesta kuulemma pienen perinnökin saanut, kielitaitoinen sukulainen sillä tavalla katosi, se kun oli shakissakin vielä ihan yliveto. En minä muuten sitä haikaile haikaile, mutta se olis mielestäni kohottanut meijänsuvun ÄO:n keskiarvoa.

Junalla pommilla istuen höyryjunan rappusilla, suljettuani oven perässäni niin etteihän se kondyktööri voinut aavistaa, että joku istuisi suljetun oven takana, kiitävässä junassa matkalla kohti Helsinkiä. Siellä kävin äidin töissä ja sanoin että mulla on nälkä. Äiti anto sen verran rahaa, että sain ostettua sellasen pulleen lihapiirakan kun ennenvanhaan Helsingin asemalla myytiin. Se oli maailman paras lihapiirakka, ennenkuin sen valmistaminen kiellettiin joitakin hygienia syiden takia. Nykyisin myytävä Eromangan lihapiirakka on vaisu kopio siitä oikeesta Aseman lihapiirakasta.