Putkosen mielestä Purran saksikuva oli lapsus perussuomalaisilta.
Itse järkyttyneenä katsoin Purran kuvaa isot sakset kädessä!
Kuitenkin kyseessä oli monen ihmisen toimeentulo.
Tuo kuva oli täysin asiaton!
Todella häpeällistä!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011174316.html
Putkosen mielestä Purran saksikuva oli lapsus perussuomalaisilta.
237
1812
Vastaukset
- Anonyymi
Niistä tuli herrakansaa, jota luulevat olevansakin ja voivat syljeskellä suomalaisen ja muunmaalaisten päälle. Parasta A-ryhmää.
Nyt se pikku-Riikan piipitys kuuluu isojen poikien ja valovoimaisten Sofian ja Minjan takaa?
Sanoitko jotian, ei kuulu!- Anonyymi
Valovoimainen Sofia Virta 😂 Vihreiden Sofia Virta myöntää Ylelle kertoneensa väärää tietoa julkisuuteen puolisonsa metsähakkuista. Virta väitti, ettei metsässä ole tehty laajoja päätehakkuita, vaikka asia ei todellisuudessa ollutkaan näin.
- Anonyymi
Olen Putkosen kanssa samaa mieltä. Saksikuvaa oli Purran omaa huumoria mitä ei monikaan ymmärtänyt. Se vei varmasti paljon ääniä vaaleissa.
Toivottavasti Riikka ja perussuomalaiset eivät enää tyri tuollaisilla kuvilla ja jutuilla. Muuten käy todella huonosti myös Kansanedustajavaaleissa 2027.
Heillä on ihan hyviä asioita ajettavana ja nyt pitää keskittyä niihin. Maahanmuuttoa on jo kiristetty mutta vielä voi tehdä jotain sillä rintamalla. Myös verotusta pitää alentaa, että ihmisten ostovoima kasvaisi ja talous nousisi. Paljon muutakin tehtävää on kahdeksi vuodeksi riittämiin.- Anonyymi
Ihan niin ehkä oli hönen huumoriaan mutta kun istuu hallituksessa niin asioita ei hoideta huumorilla poliittisessa yhteydessä politiikka ei ole huumoria vaan sen pitäisi olla asiallisuutta täynnä,äsillä onhan se nyt nähty miten huumorin voimalla on saksinut vähäosaisilta .äsuomalinen ihminen ei tee niin . Politiikka in aina ollut ennen toisen ihmisen kunnioittamista mutta tämä se huutaa jos ei saantahtoaan lävitse.
- Anonyymi
Persut eivät tiedä miten vastuuta kannetaan, tolloporukkaa koko sakki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan niin ehkä oli hönen huumoriaan mutta kun istuu hallituksessa niin asioita ei hoideta huumorilla poliittisessa yhteydessä politiikka ei ole huumoria vaan sen pitäisi olla asiallisuutta täynnä,äsillä onhan se nyt nähty miten huumorin voimalla on saksinut vähäosaisilta .äsuomalinen ihminen ei tee niin . Politiikka in aina ollut ennen toisen ihmisen kunnioittamista mutta tämä se huutaa jos ei saantahtoaan lävitse.
Riikka Purra politiikka ja kansanedustajat / ministerit on Suomen kansan NÖYRIÄ PALVELIJOITA! Perussuomalaiset on päässeet unhoitamaan tämän asian, siinä kaikessa lyhykäisyydessään tämä asia. No pitää toivoa Perussuomalaiset ei istu seuraavassa Suomen
hallituksessa. TOIVOTTAVASTI EI ISTU! - Anonyymi
Mistä sinä revit yhteiskunnan yhteiseen kassaan rahaa noilla veroale haaveiluilla. Jos et ole hyvätuloinen sinua ei hyödytä 0,5- 1 % prosentin ale yhtään. Vaan se hyöty on niillä hyvätuloisilla. Nämä veroalea ottavat voi laskea onko niistä OIKEASTI hyötyä. Sekun on keskimäärin kympistä vähän ylöspäin kk. Sen sijaan jo 5000 euron hankkeissa se jo hieman tuntuu. Älkää nyt taas menkö halpaan sen ale sanan hurmiossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan niin ehkä oli hönen huumoriaan mutta kun istuu hallituksessa niin asioita ei hoideta huumorilla poliittisessa yhteydessä politiikka ei ole huumoria vaan sen pitäisi olla asiallisuutta täynnä,äsillä onhan se nyt nähty miten huumorin voimalla on saksinut vähäosaisilta .äsuomalinen ihminen ei tee niin . Politiikka in aina ollut ennen toisen ihmisen kunnioittamista mutta tämä se huutaa jos ei saantahtoaan lävitse.
Näin on. Ei kävisi muissa maissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka Purra politiikka ja kansanedustajat / ministerit on Suomen kansan NÖYRIÄ PALVELIJOITA! Perussuomalaiset on päässeet unhoitamaan tämän asian, siinä kaikessa lyhykäisyydessään tämä asia. No pitää toivoa Perussuomalaiset ei istu seuraavassa Suomen
hallituksessa. TOIVOTTAVASTI EI ISTU!Ei varmasti istu. Mutta pahaa jälkeä ehtivät tehdä vielä kahdessa pitkässä vuodessa.
- Anonyymi
Minulla on jotenkin sellainen tutina, että nämä muut hallituspuolueet laittoivat Riikalle sakset käteen, että saisi kaiken loan niskaansa, niinkuin siinä kävikin. Muut ovatkin päässeet kun koira veräjästä, vaikka yhtä syyllisiä ovat näihin leikkauksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut eivät tiedä miten vastuuta kannetaan, tolloporukkaa koko sakki.
Monella on hätä toimeetulostaan .
Itse olen auttanut kahta ihmistä!
Periaatteella : Toinen köyhä auttaa toista köyhää . - Anonyymi
Ihan sama lipsahtiko tuollainen kuva vai ei. Minulle riittää jo se, kuinka Purra torilla rallatteli mielenosoittajille "menkää töihin, menkää töihin". Ikään kuin töihin voisi nykyään omalla päätöksellään mennä.
Ja entäs se, ettei perussuomalaisille muka käy, että pienituloisten etuuksista leikataan. Kyllä käy, jos sillä pääsee kokoomuksen apupuolueeksi! - Anonyymi
No jos olet varakas sulle on hyötyä veroalesta
Meille 3000e ja alle ei ole prosentin eikä kahdenkaan alennus kuin pelkkä VITUTUS. Ja maahanmuutto on lisääntynyt ei vähentynyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka Purra politiikka ja kansanedustajat / ministerit on Suomen kansan NÖYRIÄ PALVELIJOITA! Perussuomalaiset on päässeet unhoitamaan tämän asian, siinä kaikessa lyhykäisyydessään tämä asia. No pitää toivoa Perussuomalaiset ei istu seuraavassa Suomen
hallituksessa. TOIVOTTAVASTI EI ISTU!Ei istu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on jotenkin sellainen tutina, että nämä muut hallituspuolueet laittoivat Riikalle sakset käteen, että saisi kaiken loan niskaansa, niinkuin siinä kävikin. Muut ovatkin päässeet kun koira veräjästä, vaikka yhtä syyllisiä ovat näihin leikkauksiin.
No nyt foliohattu pääsi ääneen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monella on hätä toimeetulostaan .
Itse olen auttanut kahta ihmistä!
Periaatteella : Toinen köyhä auttaa toista köyhää .Sama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama lipsahtiko tuollainen kuva vai ei. Minulle riittää jo se, kuinka Purra torilla rallatteli mielenosoittajille "menkää töihin, menkää töihin". Ikään kuin töihin voisi nykyään omalla päätöksellään mennä.
Ja entäs se, ettei perussuomalaisille muka käy, että pienituloisten etuuksista leikataan. Kyllä käy, jos sillä pääsee kokoomuksen apupuolueeksi!Aivan
Ja sillä pääsi. Mutta tulee turpaan. Ja kokoomus nauraa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut eivät tiedä miten vastuuta kannetaan, tolloporukkaa koko sakki.
Kyllähän sen näkeekin millaisia pikkupoikia on kansanedustajina perseilemässä persuissa.
- Anonyymi
Purran saksikuva kertoo kaikessa irvokkuudessaan totuuden siitä, mitä Purra ja monet persut ovat.
Persujen kannalta korvaamaton moka tapahtui siinä, kun Mouhijärven tiktok-poika Miko Bergbom jakoi kuvan somessa.- Anonyymi
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA!Koska Purra ei ole tehnyt minkäänlaisia katumusharjoituksia eikä tiliä kuvasta on uskottava että se on nyky-PS:n ideologian mukaista
https://www.instagram.com/p/C4ENAEltmYx/?utm_source=ig_embed - Anonyymi
Betgbom on yksi pahimmista ” nilkeistä” . Kyllä se maailma vielä opettaa. Kovin on ollut nyt hiljaa.
Mistähän tällekkin pikkumiehelle on palkkaa maksettu ? Ja millaiset ihmiset tollasia Bersboomeja äänestää ? Lieköhän saaneet äänilleen vastiketta ? - Anonyymi
No Mites Sinä kuvalisit Leikkauksia?
Sakswt, saa tyhmemmänkin tajuamaan, missä mennään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA!Höpöjä.
Mitä kuva muuttaa?
Pelkkää uhriutujien ulinaa taas. Kuten vasemmistolla tapana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska Purra ei ole tehnyt minkäänlaisia katumusharjoituksia eikä tiliä kuvasta on uskottava että se on nyky-PS:n ideologian mukaista
https://www.instagram.com/p/C4ENAEltmYx/?utm_source=ig_embedLeikkaukset on Pakolliset, muuten Konkurssi korjaa!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No Mites Sinä kuvalisit Leikkauksia?
Sakswt, saa tyhmemmänkin tajuamaan, missä mennään.Normi-ihmiset käsittää, kun eläkkeestä on otettu muutamia kymppejä ja ruuan hinta on noussut ja ALV on 25,5%! Sinulleko tuo kuva oli tarkoitettu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA!Miksei ois saanu ottaa ja julkaista?
Sehän vaan kertoo mitä Purra ja muut oikeasti ajattelee.
Minusta on reilua kertoa äänestäjille mitä ajattelee, saattaa tosin laittaa äänestäjätkin ajattelemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leikkaukset on Pakolliset, muuten Konkurssi korjaa!!!
On totisesti konkursseja piisannut! Siinä olet oikeassa. Lisää vaan alv-veroa ja sosiaalileikkauksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA!Julkaista ? Sellaista kuvaa ei edes olisi saanut olla olemassa .sillä poliitinen asioiden parissa toimivat ihmiset ovat asiallisia ja ottavat työnsä vakavasti, mutta tämä se heilutteli saksia pilkaten köyhän hätää toimeentulosta , kun lupaili niitä työpaikkojakin että ihmiset saavat tehdä työtä elääkseen . Mutta missä ne työpaikat ovat.
Ihme ettei ole jo jättänyt politiikkaa , moni muu olisi sen tehnyt omaamalla tietoa itsestään ettei ole sovelias hoitelemaan maan poliittisia asioita .joskus vaan on nähtävä se miten ihmiset hänet näkevät , ja silloin on paras kun menee muualle töihin koska ei huutamalla hoidella politiikkaa ,vaan viisaalla sivistyneellä tavalla missä kunnioitus on kaikkia ihmisiä kohtaan , eikä saksi kuvia laiteta hallituksen taholta . Sellaiset kuvat kuuluu huumori ohjelmiin m mutta ei politiikkaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA!Totta on. Varsinainen ongelmahan ei poistu sillä, että ongelmaan puuttuja teurastetaan julkisesti. Tämä tullaan kyllä näkemään ja kuulemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA!Purra on kansan murhaaja ORPON kanssa , pitää STOPATA tuo raadollinen leikkaaminen.Eivät ne tajua mistään mitään..
- Anonyymi
Pikku rääkyjä teki hyvän teon meille muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA!Sen sai julkaista. Sillä siitä lähti lasku perkeleille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Betgbom on yksi pahimmista ” nilkeistä” . Kyllä se maailma vielä opettaa. Kovin on ollut nyt hiljaa.
Mistähän tällekkin pikkumiehelle on palkkaa maksettu ? Ja millaiset ihmiset tollasia Bersboomeja äänestää ? Lieköhän saaneet äänilleen vastiketta ?Koulukiusaaja pääsi pitkälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No Mites Sinä kuvalisit Leikkauksia?
Sakswt, saa tyhmemmänkin tajuamaan, missä mennään.??????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöjä.
Mitä kuva muuttaa?
Pelkkää uhriutujien ulinaa taas. Kuten vasemmistolla tapana.Uliuli. Persu tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normi-ihmiset käsittää, kun eläkkeestä on otettu muutamia kymppejä ja ruuan hinta on noussut ja ALV on 25,5%! Sinulleko tuo kuva oli tarkoitettu?
Ja kaikki muut nousseet.
- Anonyymi
Se mollinaama joka pilasi koulut jättiluokilla ja lapsukaisten leposohvilla ja säkkituoleilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On totisesti konkursseja piisannut! Siinä olet oikeassa. Lisää vaan alv-veroa ja sosiaalileikkauksia.
Aivan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska Purra ei ole tehnyt minkäänlaisia katumusharjoituksia eikä tiliä kuvasta on uskottava että se on nyky-PS:n ideologian mukaista
https://www.instagram.com/p/C4ENAEltmYx/?utm_source=ig_embedPurra vaikuttaa tunnekylmälle narsistille kun tarkemmin katsoo. Hän koventaa lausuntojaan kuin kostoksi ja kiusalla jos saa vastustusta. Nyt leikattava rikkaimpien verotusta entisestään mielestään ja ilmastolaki lakkautettava. Täystuho koko nainen! Kova!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota kuvaa ei olisi saanut missään nimessä julkaista!
Tuota kuvaa ei myöskään olisi saanut LAINKAAN OTTAA
Kuva on häpeällistä KÖYHIEN PILKKAAMISTA!Köyhät ei ole mikään oma ryhmänsä !
Kenestä vaan voi tulla nd. Köyhä . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöjä.
Mitä kuva muuttaa?
Pelkkää uhriutujien ulinaa taas. Kuten vasemmistolla tapana.Surkeeta, että ihmiset ei ymmärrä
että kaikki tarvitsisivat ruokaa joka päivä . Talkooapua voisi olla paikallaan .
Kenellä on hyvin, niin voisi auttaa
ei lainaamalla vaan ihan antamalla
vaikka ruoka lahjakortin kauppaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöjä.
Mitä kuva muuttaa?
Pelkkää uhriutujien ulinaa taas. Kuten vasemmistolla tapana.Eikö olisi aika pitää turpansa kiinni.Kyllä kansa tiesi mitä äänesti kunnallisvaaleissa.Antoi täyden epäluottamuksen,vasara ja saksi puolueelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Betgbom on yksi pahimmista ” nilkeistä” . Kyllä se maailma vielä opettaa. Kovin on ollut nyt hiljaa.
Mistähän tällekkin pikkumiehelle on palkkaa maksettu ? Ja millaiset ihmiset tollasia Bersboomeja äänestää ? Lieköhän saaneet äänilleen vastiketta ?Eihän se ole tehnyt kuin pahaa. Kelpaa persuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leikkaukset on Pakolliset, muuten Konkurssi korjaa!!!
Konkurssi korjaa nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikku rääkyjä teki hyvän teon meille muille.
Totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra vaikuttaa tunnekylmälle narsistille kun tarkemmin katsoo. Hän koventaa lausuntojaan kuin kostoksi ja kiusalla jos saa vastustusta. Nyt leikattava rikkaimpien verotusta entisestään mielestään ja ilmastolaki lakkautettava. Täystuho koko nainen! Kova!
Ja köyhemmät saa korkeintaan ale kahvipaketin 0 ,5 -1 prosentin alalla.
- Anonyymi
Tottahan tuo on, leikkaukset voi tehdä aina 'reilummin' ilman että siitä nousee haloo. Riikka innostui vallasta vähän liikaa.
- Anonyymi
Keeroppa Miten Reilummin?
Keneltä, että se on Reilumpaa?
Reilumpaa olis ollu, ku ex hallitus eli sdp, ei olis velkaannuttanu kansaamme!
Ex hallitus oli Epäreilu, velat jäi!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keeroppa Miten Reilummin?
Keneltä, että se on Reilumpaa?
Reilumpaa olis ollu, ku ex hallitus eli sdp, ei olis velkaannuttanu kansaamme!
Ex hallitus oli Epäreilu, velat jäi!!!Nykyinenen hallitus tekee velkaa reilusti enemmän kuin edellinen, Nykyisen velatko eivät jää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keeroppa Miten Reilummin?
Keneltä, että se on Reilumpaa?
Reilumpaa olis ollu, ku ex hallitus eli sdp, ei olis velkaannuttanu kansaamme!
Ex hallitus oli Epäreilu, velat jäi!!!Miten jaksat tuota paskaa jauhaa, käy kattoon kuka ne velat on tehny ja kato kuka sitä nyt tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keeroppa Miten Reilummin?
Keneltä, että se on Reilumpaa?
Reilumpaa olis ollu, ku ex hallitus eli sdp, ei olis velkaannuttanu kansaamme!
Ex hallitus oli Epäreilu, velat jäi!!!Menehän apukoululainen takaisin kouluun. Ainakin äidinkielen tunnille. Sinäkö juntti maksat orpopurran velat jos ne ei jääkään kansan maksettavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinenen hallitus tekee velkaa reilusti enemmän kuin edellinen, Nykyisen velatko eivät jää.
Niin kai tuo dorka luulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten jaksat tuota paskaa jauhaa, käy kattoon kuka ne velat on tehny ja kato kuka sitä nyt tekee.
Ei se viitsi
- Anonyymi
Toivon hartaasti.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, ei se, että valtion velkaantuminen tulee saa hidastettua ja säästötoimet pitää tehdä, voi tarkoittaa sitä, että ihmisille näytetään että heillä ei ole ihmisarvoa, jos eivät ole joka sekunti todistamassa tuottavallisuuttaan. Ajaudutaan kohti Dystopiaa, jossa vain rahan valta määrittelee ihmisarvoa.
Se, miten pitäisi kuitenkin pyrkiä pitämään yllä ja tekemään selväksi että tiettyjen peruspalveluiden ylläpitäminen on tärkeää ja suotavaa, eikä ilmaista asioita siten, että nyt on vaan tehtävä näin, aiheuttaen lamaannusta, jäsentelemättömyyttä sen suhteen miten asioihin sitten panostetaan ja miten ne peruspalvelut hoidetaan. Selkeyttä siihen miksi tietyt rönsyt on saatava poistettua jotta säästöjä tulee on jäänyt täysin vähemmälle, kun niin innoissaan ajavat sitä ihmiskuvaa, missä haluavat nousta vanhanaikaisten teollisuusalan dystopioiden tuottajiksi, huolimatta siitä että resurssit ovat rajalliset ja uusien teknologien myötä pitäisi myös pystyä uudistamaan näkemyksiä.
Sitä toistakaan ääripäätä holtittomuutta ei kaivata, mutta aina on valinnan mahdollisuuksia mitä yhteistä halutaan säilyttää mitä rönsyjä leikata, miten asiat järjestetään. Pakonomainen alasajaminen joidenkin etuja kuitenkin turvaten ei sitä ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keeroppa Miten Reilummin?
Keneltä, että se on Reilumpaa?
Reilumpaa olis ollu, ku ex hallitus eli sdp, ei olis velkaannuttanu kansaamme!
Ex hallitus oli Epäreilu, velat jäi!!!Älä puhu persupaskaa tollero !
- Anonyymi
No Riikka niin kikersi ja hymyssä suin anto luvan nuorelle persunuolijalle Miko Bergbomille. Sanoi, että saat ...ottaa kuvan ja julkaista. Näkee, että tilannetaju hämärtyi, kun nuori pintakäsittelijäkolli siinä oli keksinyt miten puheenjohtajan saa punastumaan ja ...
- Anonyymi
Nuori pintakäsittelijäkolli käsitteli itsekään sitä tajuamatta persujen todellista olemusta pintaakin syvemmältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuori pintakäsittelijäkolli käsitteli itsekään sitä tajuamatta persujen todellista olemusta pintaakin syvemmältä.
✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuori pintakäsittelijäkolli käsitteli itsekään sitä tajuamatta persujen todellista olemusta pintaakin syvemmältä.
Ei hän ole Suomentilanteesta kartalla ollenkaan. Pers kärpäsenä pyörii.
- Anonyymi
Tuon onnettoman saksikuvan levittäminen julkisuuteen oli persupuolueen oman, nuoren suosikkipojun tekosia.
Mouhijärveltä tuleva ensimmäisen kauden kansanedustaja Niko Bergbom laittoi kuvan levuitykseen. Kysymättä sen paremmin puolueen kantaväeltä kuin varsinkaan Valtiovarainministeri Purralta, että saako tällaisen, provokatiivisen kuvan julkaista.
Joskus 10...20 v. kuluttua historian kätköistä tällainen esiin kaivettu saksikuva hyvinkin jo naurattaa.
Mutta juuri tällä hetkellä, viimeiset 1,5 vuotta, se on tarjonnut jatkuvan nälvimisen, piikittelyn ja puukotuksen aiheen vasemmistolle.
Ne samat sakset ovat mukana myös 2027 eduskuntavaalien TV-keskusteluissa.- Anonyymi
Kyllä bäribumilta kysytään 20 v. kuluttua mitä ei olisi kannattanut tehdä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä bäribumilta kysytään 20 v. kuluttua mitä ei olisi kannattanut tehdä
Henk koht elvistelynhalu meni järjen edelle...,,,,
- Anonyymi
Ei kelvannut enää Purralle työmies Putkonen. Ukko parka, pois potkittiin. Eikä edes itse sitä tajunnut.
Joskus käy sääliksi nämä ihan tyhmimmät petsuparat. Purra nimitteli näitä miehiä punaniskoiksi jotka pyörivät vaaliteltoilla.
Mutra Orpo on Purran mieleen. Katsoo Orpoa välillä ” niin anoen ” …..mitähän lie vailla Riikka Petteriltä ?- Anonyymi
Ei turhaan Riikka scripta-blogissaan mainosta itseään spermaturvaksi. Sen avulla päässyt kiipeämään puolueen johtoportaaseen.
- Anonyymi
orpo käy vähän nusasemassa purraa ja hiihaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
orpo käy vähän nusasemassa purraa ja hiihaa!
Niin käy.
- Anonyymi
Turhaa hysterisointia.
Kaikki tietää, että Suomi on menossa Konkurssiin ilman leikkauksia!
Saksien näkeminen, ja siitä kauhistelu, on pelkää uhriutujien touhua.- Anonyymi
Höpö, höpö. Älä ulise.
Valtionvelasta eniten puhuvat ne, jotka siitä vähiten ymmärtävät, sanoi nobelisti. Ja oikeassa on. Te persut kuulutte niihin vähiten ymmärtäjiin, sanoisin jopa, että kuulutte niihin, jotka eivät ymmärrä mistään mitään. - Anonyymi
Leikkauksilla näkyy menevän. Käypä silmälääkärissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö. Älä ulise.
Valtionvelasta eniten puhuvat ne, jotka siitä vähiten ymmärtävät, sanoi nobelisti. Ja oikeassa on. Te persut kuulutte niihin vähiten ymmärtäjiin, sanoisin jopa, että kuulutte niihin, jotka eivät ymmärrä mistään mitään.Hyvä. Juuri noin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö. Älä ulise.
Valtionvelasta eniten puhuvat ne, jotka siitä vähiten ymmärtävät, sanoi nobelisti. Ja oikeassa on. Te persut kuulutte niihin vähiten ymmärtäjiin, sanoisin jopa, että kuulutte niihin, jotka eivät ymmärrä mistään mitään.Oikein.
- Anonyymi
Vatipäitä ei kukaan järkevä äänestä. Persujen ulostulot ovat jotain ihan luokatonta kuraa ihan joka asiassa.
- Anonyymi
Leikkaukset on Pakollisia!
Luulis yksinketaisemmankin tajuavan sen!
Sakset, on hyvä vertauskuva niille, jotka ei ymmärrä Suomen tilaa.
Tarvitaan Leikkauksia!!!
✂️✂️✂️
Jopa Sahaa ...
🪚🪚🪚🪚🪚
Jotta säästöjä saadaan,ja säästytään Kreikan kohtalolta!
Mielen pahoittaminen, ja uhriutuminen EI Auta!- Anonyymi
Juu, ainoastaan heikoimmilta ja syljetään päälle!
Eikä oikeasti Suomessa ole sellaista hyvätuloista, joka voisi talkoisiin osallistua valtiontalouden tasapainottamiseksi?
Edes ne Viking LInen osakesäästäjät saivat ksa,kummaan osinkoja 20 mijoonaa, kun valtio oli antanut firmalle tukea 20 miljoonaa! - Anonyymi
No nyt on ristiriitaista puhetta. Eikös persujen mielestä Kreikkaan jaettu ilmaisia miljardeja EU:sta sieltä täältä.
P.S Kreikka on muuten alkanut maksaa takaisin sitä Valtiovarainministeri Urpilaisen myöntämää lainaa ihan maksusuunnitelman mukaisesti. Se näkyy valtion budjetissa, vaikka nykyinen valtiovarainministeri siitä jostakin kumman syystä vaikenee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt on ristiriitaista puhetta. Eikös persujen mielestä Kreikkaan jaettu ilmaisia miljardeja EU:sta sieltä täältä.
P.S Kreikka on muuten alkanut maksaa takaisin sitä Valtiovarainministeri Urpilaisen myöntämää lainaa ihan maksusuunnitelman mukaisesti. Se näkyy valtion budjetissa, vaikka nykyinen valtiovarainministeri siitä jostakin kumman syystä vaikenee.Totta. Eipä ole jakanut tietoa irviriikka.
- Anonyymi
Menehän jo viimeinkin sinne kouluun opettelemaan kirjoitusta kylähullu !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt on ristiriitaista puhetta. Eikös persujen mielestä Kreikkaan jaettu ilmaisia miljardeja EU:sta sieltä täältä.
P.S Kreikka on muuten alkanut maksaa takaisin sitä Valtiovarainministeri Urpilaisen myöntämää lainaa ihan maksusuunnitelman mukaisesti. Se näkyy valtion budjetissa, vaikka nykyinen valtiovarainministeri siitä jostakin kumman syystä vaikenee.Tahallista vaikenemista .Kreikka on maksanut ,niinkuin sovittiin.
- Anonyymi
Kaunopuheet, ja vakavan leikkaustarpeen vähättely olisi ollut vielläkin ikävämpää.
Kansa Ansaitsee Totuuden!
Leikkauksia on tehtävä!!!- Anonyymi
Kyllä. Saksia tarvitaan Jatkossakin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Saksia tarvitaan Jatkossakin!
Mutta saksilla keekoulu oli odellakin emakkomoka. Se vaan on totuus. Valta vaan tuppaa nousemaan tyhmän päähän.
- Anonyymi
Persujen totuus on kaukana totuudesta. Varsinkin, kun he eivät osaa laskea kuin persumatematiikalla. Persumatematiikan mielestä Marinin hallituksen budjetin 8 miljardin alijäämä on suurempi kuin Purran 2024 yli 18 miljardin alijäämä.
Persumatematiikan mielestä sote-henkilöiden ja sote-kiinteistöjen siirtyminen kuntien maksulistoilta valtion alle olisi pitänyt maksaa nolla euroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen totuus on kaukana totuudesta. Varsinkin, kun he eivät osaa laskea kuin persumatematiikalla. Persumatematiikan mielestä Marinin hallituksen budjetin 8 miljardin alijäämä on suurempi kuin Purran 2024 yli 18 miljardin alijäämä.
Persumatematiikan mielestä sote-henkilöiden ja sote-kiinteistöjen siirtyminen kuntien maksulistoilta valtion alle olisi pitänyt maksaa nolla euroa.Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Paska kansa. Persut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen totuus on kaukana totuudesta. Varsinkin, kun he eivät osaa laskea kuin persumatematiikalla. Persumatematiikan mielestä Marinin hallituksen budjetin 8 miljardin alijäämä on suurempi kuin Purran 2024 yli 18 miljardin alijäämä.
Persumatematiikan mielestä sote-henkilöiden ja sote-kiinteistöjen siirtyminen kuntien maksulistoilta valtion alle olisi pitänyt maksaa nolla euroa.Niillä ei tosiaan matematiikkakaan ole vahva laji.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Saksia tarvitaan Jatkossakin!
Leikataan hullulta munat !
- Anonyymi
Kansalaisten halveksimista se oli, kuten Purran esiintyminen yleensäkin. Ansaittu vaalitulos.
- Anonyymi
Ja nyt murskahäviön jälkeen äänestäjien haukkuminen osoittaa suurta ylimielisyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja nyt murskahäviön jälkeen äänestäjien haukkuminen osoittaa suurta ylimielisyyttä.
Purra on lyhyen valtakautensa aikana ehtinyt haukkumaan kaikki suomalaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra on lyhyen valtakautensa aikana ehtinyt haukkumaan kaikki suomalaiset.
88- ja holohölöttäjäsekoboltseja ei olisi koskaan saanut päästää valtaan jälki on järkyttävän näköistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra on lyhyen valtakautensa aikana ehtinyt haukkumaan kaikki suomalaiset.
Ja kaikki on kommunisteja paitsi muutama persupäättäjä.
- Anonyymi
Koko persut on ollut yksi iso lapsus lähes alusta alkaen.
- Anonyymi
>Mutra Orpo on Purran mieleen. Katsoo Orpoa välillä ” niin anoen ”
> …..mitähän lie vailla Riikka Petteriltä ?
Jos minä olisin Orpo, niin olisin jo useampaankin kertaan kyllä pannut hyvärunkoisen Purran kanssa.- Anonyymi
Silmät kiinni. Sillä naama on ruma.
- Anonyymi
Orpo pisti Purran suden suuhun eikä se edes sitä hiffannut.
- Anonyymi
Eipä tajunnut luuska.kurapaskat saa persut.
- Anonyymi
Riisui naamionsa, ja hyvä niin, vain julmuuden itsekkäät kasvot näkyvät.
- Anonyymi
Petteri on reilu mies. Hän kiittelee auliisti ja vuolaasti Purraa kaikesta saamastaan vaaliavusta ja sivustatuesta.
https://aijaa.com/IEnqXF- Anonyymi
Aivan.
- Anonyymi
Vaiko vain saksikuva RRUUAAAAHHHHHH...
- Anonyymi
Taisi Purra varastaa "sakset" idean Tv:ssä aikoinaan pyörineestä "Itsevaltiaat" Animaatio-sketsisarjasta, jossa silloinen Ministeri Sauli Niinistö saksi reilusti Valtion menoja. Niinistöllä oli samanmoiset isot sakset käytössä, kuin Purralla ja silppua tuli ja Paavo Lipponen oli Pääministeri.
- Anonyymi
Persut syntyi vajakkeina. Kun järki ei toimi niin jäljet ovat kuten tällä hetkellä Hallituksessa.
Petteri nauraa teille kulisseissa ettekä tajua mitään. - Anonyymi
Asiantuntija selitti persujen vaalitappiota väittämällä että persut epäonnistuivat viestinnässä.
Tuo oli varsin lievästi ilmaistu, koska persujen ja kokkareiden retoriikassa on hyvin suuri ero:
Kokoomus:
Joudumme tekemään rajuja leikkauksia, koska taloustilanne on huono ja haluamme puolustaa hyvinvointivaltiota ja toivomme että hyvinvointipalveluille riittää rahaa vielä tulevaisuudessakin.
Persut:
Nyt loppuu punahippikommarien lusmuili. Ay-liike on viimeinen jäänne kommunismista ja se on tuhottava! Menkää töihin ituhippivihervassarit.
Olen ihan samaa mieletä, että persujen varsin värikäs tapa ilmaista itseään ja perustella leikkauspolitiikka on saattanut vaikuttaa vaalitulokseen! - Anonyymi
Kyllä kyseessä on paljon isommat ja syvemmät asiat kuin yksi saksikuva. Toki siihen kuvaan kulminoitui koko nähty ps-puolueen farssi. Eli mihin Suomessa tarvitaan kahta kokoomusta kun yksi jo oli ennestään? Miksi siitä piti yrittää ohi oikealta ja vieläpä vähätuloisten äänillä?
- Anonyymi
Minä niin nautin kun seuraava sosialistihallitus jatkaa saksien heiluttamista. Myös veronkorotukset ja pienimuotoinen sota itärajalla saatetaan sitten toimeksi panna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä niin nautin kun seuraava sosialistihallitus jatkaa saksien heiluttamista. Myös veronkorotukset ja pienimuotoinen sota itärajalla saatetaan sitten toimeksi panna.
Kaiken voi tehdä myös reilummin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä niin nautin kun seuraava sosialistihallitus jatkaa saksien heiluttamista. Myös veronkorotukset ja pienimuotoinen sota itärajalla saatetaan sitten toimeksi panna.
Minäkin niin nautin kun tuleva sosialistihallitus jatkaa saksien heiluttamista ja leikkaa kovalla kädellä suurituloisilta ja yritystuista! Se on oikein ja tarpeellista, muuten tulee konkurssi.
- Anonyymi
Kimmo Sasin maallinen matka päättyi 73 vuoden iässä.
Hänestä jäi kuva osaavana ja hyväntahtoisena ihmisenä.
Kun kuulin tuon uutisen, muistui mieleeni paikka missä kohtasin hänet viimeksi. Se oli uudemmassa eduskunnan rakennuksessa, lisärakennuksessa Mannerheimintiellä, hississä. Mies oli tapansa mukaan reippaan ja urheilullisen oloinen, puheliaskin. Vaihdoimme muutamia ajatuksia siinä. Hissimatka oli lyhyt, mutta hän näytti elämäänsä tyytyväiseltä, hymyilevältä ja aktiiviselta.
Kuultuani, että hän lähti tänään pois keskuudestamme, mietin, että vaikka nuorena tuntuisikin, että Jumalaa jonkun kannattaa pilkata ja uskoa ja uskovia jopa häpäistä, tulee jokaiselle ennemmin tai myöhemmin päivä, jonka jälkeen hänen päiviensä aika sulkee monia merkityksellisiä portteja. Se, onko tullut kunnioitetuksi Jumalan totuuksia, ratkaisee sen, kumpaan Raamatun ilmestyskirjan kuvaamaan ryhmään on matkalla.
Korkein ja viisain älykkyys tulee esille siinä, että ottaa tuon huomioon etsiessään elämänsä tarkeimpiä ja merkityksellisimpiä merkityksiä ja totuuksia.
Mutta kuolema on läsnä kaikessa luopumisessa. Luopumisessa lapsista, puolisosta, ystävistä, itselle tärkeistä arvoista, uskosta, toivosta, armosta ja totuudesta jne. Myös luopuminen muistoista, tuntemuksista, rakkaudesta, elinympäristöstä, juuristaan, kulttuuristaan, rakkaistaan, haaveistaan, mahdollisuuksistaan, terveydestään, kauneudestaan jne. Jopa kesän lehdistä, kukista, lämmöstä ja auringonvalosta syksyisin. Hiljaisuudessa eloisan tapahtuman päätyttyä.
Kun on matkustellut erilaisissa ympäristöissä ja paikoissa, tapahtumissa ja kulttuureissa, harrastanut monia asioita ja tavannut paljon monenlaisia ihmisiä, kieliä ja ilmiöitä, tunteita ym., eräänlainen pikku kuolema on aina läsnä kun sanoo hyvästit koetuille, nähdylle, kuullulle ja tuntemuksille lopullisesti.
Kaipuu menneeseen koettuun ja elettyyn, menetettyihin läheisiin ja rakkaisiin ihmisiin ja paikkoihin seuraa ehkä jokaista ihmistä aina fyysiseen kuolemaan saakka.
Jeesuskin sanoi olevansa omiensa keskuudessa maailman loppuun saakka.
Itsellänikin muistuu mieleen hyvin monia muistoja ihmisistä ja ympäristöistä ja tapahtumista lapsuudesta saakka. Itse muistan paljon kauniita, arvokkaita ja lämpimiä muistoja ja kohtaamisia. Muutamia on myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet minulle niin merkityksellisä ja rakkaita, että niistä luopuminen on ollut kuin kuolema olisi kohdannut.
En nyt niitä ala kertomaan. Ehkä kaikkein vaikeimpia on ollut kun on havainnut, että ystäväksi luulemani olikin Juudas, Juudas Iskariotin tapaan.
Mutta saamani rakkaus, hyväksyminen ja arvostaminen on ollut uskon elämässä ja ihmissuhteissa evankeliumin kanssa kantava voima. Jos joku muistelee pahalla, olen siitä pahoillani. Joskus on käynyt sellaisiakin tapauksia, että hyvää tarkoittavat asiat ovatkin näyttäytyneet toiselle pahana. Tein esim. joskus kolmea työtä ja opiskelin samaan aikaan, jotta perheeni saisi hyvän elämän. Kun Jumala oli päättänyt suoda perheellemme monia pienokaisia. Silloin iski sairaus ja painokin tippui 85:stä 59 kiloon. Enää ei mennyt 44 leuhaa, 100 metriä 12 sekuntiin ja kymmenen kilometriä… Se oli juuri sitä aikaa… Se sairaus kesti noin kymmenen vuotta. Tuona aikana kuoleman uhka oli todellinen lääkärin mukaan joka päivä. Uskon niin, että Ps:n Riikka Purra on myös kokenut samoja tunteita nyt vaalien jälkeen. Riikka hei, tulkinta toisen elämästä voi joskus pettää ja tuoda murhetta, joita sinäkään et tiennyt aiheuttavasi. Siksi syvälliset keskustelut voivat avata ymmärrystä sielläkin, missä ”lyhytpäisemmästi” luullaan asioita, tekoja ja ilmiöitä todeksi toisen vahingoksi ja stigmaksi, joka sulkee pois yhteiskunnallisen osallisuuden ja ystävyyden.
Nyt kaipaan perhettäni, jonka Jumala minulle antoi. Kaipaan kalastus- ja metsästysmuistoja ja saunailtoja lapissa mökillä ystävien kanssa yhdessä. Laskettelu- ja hiihtoreissuja. Kahlaamista paksussa lumessa. Istumista ja kuuntelemista ja laulamista rakkaiden uskonystävien seurassa, vanhoja ja nuoria läheisiä, joiden kanssa on elämää niin arjessa kuin juhlassa eletty. Kaipaan myös ilta-auringon säteiden sävyttämiä hetkiä nuoruudessa järvien ja meren rantamilla sekä Suomessa, että ulkomailla. Hillareissuja, malminetsintäreissuja, metsätöitä, heinäntekoa … Kaipaan myös niitä hetkiä Odessassa kun istuin ystävien kanssa satamakahvilassa ja yksinkin aurinkoisena kesäpäivänä Odessan keskuspuistokahvilassa herkullisen pullan ja Cafe Americana -kahvikupposen ääressä. Kaukana kavala maailma. Deribassovskaya kadun piazzalla katselin kuinka kissa vieraili auki jätetystä ovesta kirjakaupassa… Gogol? (ukrainalainen kauhukirjailija) ja kuinka maakotka lensi kauppakeskus Europan ikkunaan ja elvyttelimme sitä…- Anonyymi
Muisteletko myös sitä miten yhtä jos toistakin ihmistä sait olla yhdessä rukoillen ohjaamassa Elämän tielle, miten sait olla heille lukemassa, julistamassa synninpäästöä ja vapautusta vanhasta elämästä uuteen elämään Jumalan yhteydessä ... vai... onko tuollaisia muistoja kertynyt ollenkaan...
- Anonyymi
Kaikki päättynyt on kuin pieni tai suuri kuolema. Mutta Jeesus Kristus on ikuisen elämän, armon ja totuuden tienä ja evankeliumin lähteenä meidän muiden kompastelevallakin matkalla tässä ajassa.
Tänään kiirastorstaina rukoilen, että Jumala johdattaisi minulle ajallisesti läheiset ja lähimmäiset löytämään uskon tielle takaisin. Illalla kuuntelin saarnapuheen Helsingistä. Rakas pappisveli puhui oikein. Kuuntelin myös tilaisuudessa laulettuja pääsiäisajan virsiä ja lauluja. Yksi niistä oli virsi: ”Rakkauden, armon lähde, Jeesus ompi pohjaton…” Siinä virressä kun joskus soitan sitä kotona flyygelillä ja mielessäni laulan sen sanat, tunnelma Jumalan armovaltakunnan säilymisestä ja sanoman iankaikkisesta pysymisestä turvana on puhutteleva ja luo onnen tunnetta sekä luottamusta hyvään Jumalaan.
”…Hän onneen meidät ohjaa. Myös aikaan vaikeaan…” (”…Jos joutuu johdantaan…”)
Lähden nyt matkalle ja pääsette minusta eroon. Onnea myös teidän matkallenne kohti päämääriänne! Yli 15 vuotta olenkin ollut seurassanne täällä. Ilossa ja murheessa! - Anonyymi
Persut on turha puolue, sen onneksi jo moni on tajunnut.
- Anonyymi
Persut puolueena on lapsus. Eikun viherjuomaa naamaan, se auttaa vitutukseen sanoo Purra
- Anonyymi
Jokohan ihmiset alkavat vähitellen tajuta että purra ja orpo pitäis syöstä vallasta, kansan pitäis enemmän mekkaloida ja järjestää vallankumouksia kuten muualla Euroopassa kuten Pariisissakin ja Lontoossa, alkaa olla jo kestämätön tilanne leikkauksineen ja kansalaisten kiusaaminen!
- Anonyymi
Anarkisteilta ei ole koskaan tullut mitään hyvää, ei kenellekään.
- Anonyymi
purralta ja orpolta leikataan kohta päät irti!
- Anonyymi
Ai se kuva, eikö se EK:n toimeksianto haittaa ihmisten elämää enemmän.
- Anonyymi
Mutta ei matalaotsaiset persut ymmärrä, mikä siinä oli takana.
- Anonyymi
Ai mahdoton. Missä vaiheessa tämä kansa alkoi pöyristyä ja järkyttyä ja joutua shokkiin asiasta kuin asiasta ja jauhaa siitä loppumattomiin?
Mitäs te järkyttyneet sitten sanotte, kun rajan yli vyöryy pienten ja vihreiden ja niin kohteliaiden tyyppien rynnäkkö?
Teidän järkytyskiintiönne kun on varmaankin jo nyt täynnä?- Anonyymi
Miten liittyy avaukseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten liittyy avaukseen?
Liittyy avauksesta kirjoitettuihin kommentteihin.
- Anonyymi
Tosiasiat pöytään kuitenkin.Kyllähän Suomen talous lienee todellakin suurissa vaikeuksissa ja menoja tulee vähentää ja tuloja saada lisää, mutta minulle ainakin on suuri kysymysmerkki miksi hyväosaisien pussilla ei käyty vaan kaikkein heikoimmasa asemassa olevien.
Eikö hyväosaiset ole usein korkeasti koulutettuja ja mielletään heidät pääsääntöisesti
sivistyneiksi ihmisiksi. Mistä siis johtunut jopa järjen ja sydämensivistyksen puutteeksi
tulkittavat leikkaukset.Aivan kuin tosiaan osaa suomaisista ei tule arvostaa ja pidetään
tarpeettomana pohjasakkana.
Vaikeudet elämässä eivät ole aina itse aiheutettuja vaikkakin niinkin usein on jos holtittomasti,ajattelemattomasti eletään.Totta, jotta omillaan jokaisen pitää tulla toimeen jne.
Yhteiskunta voi kuitenkin ajaa eriarvoistamisella ihmisiä vaikeuksiin vaikka he kuinka yrittävät selvitä ja tehdä töitä.
Hyväosaisten pitäisi pyrkiä vaikuttamaan niin,että lait ym.tukee kaikkia yhteiskunnassa varallisuudesta koulutustasosta huolimatta.
Valtion edullinen aravatuotantokin pitäisi palauttaa sellaiseksi kuin se alkuaan oli
vuosikymmeniä sitten ym.aidosti helpotetaan pienituloisten mahdollisuutta päästä edulliseen omistusasuntoon kiini.
Mielestäni ehkä suurin ja vakavin syy Suomen tilanteeseen on Raamatun opetuksen
hylkääminen monin tahoin yhteiskunnassa ja Jumalan pelon väheneminen .
Ei taida olla monella päättäjälläkään ym. yhteiskunassa toimijalla käsitystä,että ihminen joutuu vastuuseen tekemisistään kuoleman jälkeen Jumalan edessä ellei niitä syntejä tunnusta ja tee parannusta.Niinkuin Sakkeus kertomus Raamatussa joka asemansa puolesta pystyi keräämään veroja enemmän kuin piti , mutta Sakkeus teki parannuksen ja lähti seuraamaan Jeesusta .- Anonyymi
Eihän luterilaista kansaa ole koskaan opetettu mihinkään parannuksen tekemisiin eikä kääntymykseen, sehän on harhaoppinen lahkolainen joka sellaiseen ryhtyy!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän luterilaista kansaa ole koskaan opetettu mihinkään parannuksen tekemisiin eikä kääntymykseen, sehän on harhaoppinen lahkolainen joka sellaiseen ryhtyy!
"Eihän luterilaista kansaa ole koskaan opetettu mihinkään parannuksen tekemisiin eikä kääntymykseen, sehän on harhaoppinen lahkolainen joka sellaiseen ryhtyy!"
-----------------------------------------------
Pitääkin olla Jeesuksen Kristuksen seuraaja eikä luterilaisen opin ja kuunnella mitä Jeesus Kristus sanoo ja lukea se väärentämättömästä Raamatusta kun nyt lopunaikana ilmestyy jos jonkinmoista kyseenalaista käännös väännöstä.
1933/1938 KR käännös on kohtuu hyvä, mutta ei täydellinen. Siitä uudempia käännöksiä on syytä lukea varauksella .Olemme lopunajassa ja antikristus on tulossa joka on oikean Jeesuksen Kristuksen vastainen ja väärä.
Raamatun Jeesus Kristus sanoo_
Luukaan evankeliumi 13
1 Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
4 Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
- Anonyymi
Ihan niin saksi kuvan olisi saanut jättää julkaisematta , se on ivaa kansaa kohtaan julistella persupolitiikkaa saksien kanssa..
Jos hän piti sitä jonkin asteen huumorina niin täytyy sanoa että se oli mielestäni pilkkaa kun ajattelee mitkä ihmisryhmät hän saksitti.- Anonyymi
Maan peklastaminen konkurssilta tuskin lienee persupolitiikkaa, olkoot kuvia saksista tai ei.
Nyt kun valta vaihtuu niin luuleeko joku ihan oikeasti että leikkaaminen päättyy siihen !
Ei lopu, saksista vaan tulee parempaa merkkiä, olisko lasten ns hauskatsakset silloin käytössä.
- Anonyymi
Mitähän näiden työkseen järkyttyvien mielestä suomen älyttömille veloille pitäisi tehdä, siitä ei juuri puhuta.
- Anonyymi
Maahan on pesiytynyt kaiken kauhistelu ja se näkyy mm iltasanomienkin uutisoinnissa jossa jaikki on järkyttävää iljettävää ja kamalaa!
Jos uhkaa pikku säämuutos, se on jörkky käänne, aivan kauheaa on jos löytyy kuollut koira!
Vähän vois palata balanssiin joka asiassa.
- Anonyymi
>>Minä niin nautin kun seuraava sosialistihallitus jatkaa saksien heiluttamista. Myös veronkorotukset ja pienimuotoinen sota itärajalla saatetaan sitten toimeksi panna.>>
Noin kolmannes SDP:n kansanedustajista haluaisi välittömästi avata itärajan.
Mitään sotaa ei tule, koska pääministeri Lindtmann määrää KAIKKI tulijat päästettäväksi rajoituksetta rajan ylitse. - Anonyymi
Näyttää olevan lapsus koko puolue, eivät tunnu edes tajuavan, että pettivät äänestäjänsä viime eduskunta vaaleissa.
- Anonyymi
Tämä on pahempaa! Sasin piirit kävi politiikassa ahtaaksi kun rkp hylkäsi hänet. Sasi vaihtoi suomenruotsalaisen akkansa venäläiseen. Äänestäjät hylkäsivät huorintekijän ja rkp lemppasi hänet ulos Folktingetistä ja Hanaholmenista. Kokomustissa hän oli jo sivuraiteella pitkään.
Sasin viimeinen oljenkorsi oli juutalaiset yhdistykset. Sitä ennen hän ehti lipoa musulmaaneja kannattaen halal- teurastusta ja sharia -"lakia " Suomeen.
Holokaustin uhrien muisto ry:n puheenjohtaja Kimmo Sasi
Perustuslakivaliokunta "pelasti" ihmisoikeudet sallimalla eläinten kidutuksen!
Missä on Animalia, missä on eläinten suojelijat?
https://hum.fi/pj-kimmo-sasi-perustuslakivaliokunta-pelasti-ihmisoikeudet/
Helsingin Sanomat julkaisi Holokaustin uhrien muisto ry:n puheenjohtaja Kimmo Sasin mielipidekirjoituksen 1.3.2023:
Perustuslakivaliokunta "pelasti" ihmisoikeudet, mutta hylkäsi eläinten oikeudet!
-
Kotimaa24: Kimmo Sasi kannatti sharia-lain käyttöönottoa
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) olisi valmis ottamaan käyttöön islamilaisen sharia-lain muslimien välisten siviiliriitojen sovittelussa, kertoo Kotimaa24. Sasin mukaan sharia-lakia voisi soveltaa silloin, kun se ei ole ristiriidassa Suomen lakien kanssa.
26.11.2010 18:43
Sasin mielestä islamilaisten maahanmuuttajien olisi helpompi sitoutua uskonnollisen sovittelijan tekemiin ratkaisuihin. Sovittelijat eivät kuitenkaan miltään osin korvaisi suomalaisia tuomioistuimia.
Kotimaa24:n haastattelema Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar sanoo, että sharia-lain osittainen soveltaminen olisi tarpeen avioliittoon, avioeroon ja perintöön liittyvissä asioissa.
Sasin mukaan sharia-toiminnan käynnistäminen ei ainakaan ensi vaiheessa edellyttäisi lainsäädännöllisiä muutoksia.
Sharia-laki on islamilaisen käsityksen mukaan jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Lakia sovelletaan muun muassa Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Pakistanissa. Britanniassa toimii sharia-tuomioistuimia, jotka voivat sovitella siviiliriitoja.
Lähteet: YLE Uutiset
https://yle.fi/a/3-5676828
Sasi: Sharia-lakia voisi soveltaa Suomessakin
Elonen Piia
27.11.2010 2:00
Kansanedustaja, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) pitää mahdollisena islamilaisen sharia-lain osittaista käyttöönottoa muslimien välisten siviiliriitojen sovittelussa, kertoo Kotimaa24-verkkosivusto.
Siviiliasioita ovat esimerkiksi avioeroon ja perintöön liittyvät asiat.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000004771999.html - Anonyymi
Kokoomuslaisittain ylimieliseksi heittäytyneen Purran johtama järjetön ivakampanja saksineen ja leikkulautoineen kohdistuen pienituloisiin ja puolustuskyvyttömiin kansalaisiimme sopi hyvin ruohonjuuritason populistiselle persuporukalle, jonka viisaimmaimmaksi on nostettu takarivin kaalikorvainen taavi, joka onkin jo onnistuneesti pintakäsittellyt rehvastelevien purralaisten kannatuksen seittemän prosentin korville ---- JIHUU!
Maahanmuuttajia, pakolaisia ja jopa oman maamme heikompiosaisia kansalaisia halveksivalta persujoukkiolta puuttuu järjettömässä ylimielisessä vihassaan ymmärrys, että Suomen kansasta suurin osa on ihan tavallisia työntekijöitä, jotka pyörittävät yhteiskuntaamme jokainen omalla pienellä osuudellaan ja jotka eivät siedä jatkuvaa äärimmäisen oikeistolaista kaltoinkohtelua ja kaikista parhaiden tulevien ylenpalttista hyysäämistä verorahoillamme.
Purran hampaiden välistä sihisevä tulenkatkuinen uhittelu ja usein taas ministeriaitiosta suoranainen huutaminen opposition aivan aiheellisen kritisoinnin takia ovat näytteitä Purran kykenemättömyydestä ministerin pestiin.
Kunta- ja aluevaalien tuloksen perusteella Purra on kuitenkin erittäin sopiva puolueen kannatuksen romuttamiseen.
Kiitoksensa kansalaiset jo antoivatkin juuri käydyissä vaaleissa Purralle epäoikeudenmukaisesta EK-kokoomuspolitiikan edistämisestä; julkisen terveydenhoidon ja vanhusten hoidon rampauttamisesta ja heikompiosaisten järjettömän suurista sosiaaliturvalekkauksista.
Kyllä kansa tietää, vaikka Purra ei sitä ivassaan ymmärräkkään!
Kuka kuuseen kurkottaa, se katsajaan kapsahtaa.
Eduskuntavaaleja kovasti jo odottaen 😊 - Anonyymi
2025-04-17 13:17:15
Niin samaa mieltä kommeniointisi kanssa. Pistetään eduskuntavaaleissa vielä paremmaksi. - Anonyymi
Kuuleppa sdp- sosialisti ( aloittaja ) !!
Ilmaista lounasta ei ole kuin hiirenloukussa.- Anonyymi
Koskeeko vaalitulos persumaiseen äärimmäiseen ... auts!
Ilmaiset lounaat lopetetaan eivät kuulu öykkäreillekkään. - Anonyymi
Vihervasemmistohörhöt aikovat tarjota kaupunkighettoihin ohjatuille ihmisille meriveteen keitettyä asfalttisorasoppaa.
- Anonyymi
Voi, voi , mitenhän yleensäkin lakien kanssa on ?Ehtiikö ne päättäjät perehtymään kunnolla asioihin vai luottavatko avustajiin
äänestysnappeja painellessa.
https://www.tehy.fi/fi/tiedote/tehy-teki-poliisille-rikosilmoituksen-tyo-ja-elinkeinoministerion-virkamiehista-epailee-virkarikoksia-suojelutyota-koskevan-lain-valmistelussa - Anonyymi
Ilmeisesti perussuomalaisten johto on aivopessyt itsensä uskomaan, että kaikki persujen kannattajat ovat suurituloisia yrittäjiä.
- Anonyymi
Kiitos osuvasta kommentoinnista!
2025-04-17 13:17:15 👍 - Anonyymi
Vaikeasta lapsuudesta traumatisoituneena voi lähteä kostoretkelle .... ja iskeä kyntensä kaikista heikoimpiin.
- Anonyymi
Jep. Traumatisoituneella yksilöllä nousee pissakin kaaliin herkästi ja alkaa loiskua yli.
- Anonyymi
Tarkoitetaanko sittenkin niitä kuvia poikki ja katkileikatuista perussuomalaisten jäsenkorteista?
Ahkeraan ainakin ovat poistattaneet, niitäkin. - Anonyymi
Purra lähti orpolaisten heikoimpien suomalaisten kyykytyslinjalle ja se ei todellakaan sovi minulle.
Kiitti mulle riitti eduskuntavaaleissa valehtelu.- Anonyymi
Ihan perussuomalaista politiikkaa puheenjohtajisto perussuomalaisissa käyttää.
Ei se orposta ole riippuvaista!
- Anonyymi
Putkonen on entinen raiskaaja:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perussuomalaisten-matti-putkonen-ehdolle-eduskuntavaaleihin-pidan-varmana-etta-30-vuoden-takainen-raiskaustuomioni-nostetaan-kepin-nokkaan/7263588
Persut ovat kaikki vastenmielistä porukkaa.- Anonyymi
Räkyttäviä rakkikoiria, kuka sellaista sietää?
- Anonyymi
Alkoholi- ja seksiriippuvuus tuntuu kuuluvan persumaiseen miehuuteen.
Akka joutaaki hellan ja nyrkin väliin. - Anonyymi
Purralla on jo jotain sutinaa maahanmuuttovirastossa.
- Anonyymi
Purra luuli matalassa mielessään, että hän voi ministerinä heilutella naurussa suin isoja saksia ja ilkkuen huudella kansalaisia menemään töihin, jotka hän itse on kokkaripolitiikallaan saanu konkkaan.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä - sanotaan.
Mutta Purranhan luulisi suuressa raamatullisessakin viidaudessaan tietävän myös
'Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä' -tarkoituksen. - Anonyymi
Joo. Se saksikuva kertoo ikävästi ylimielisyydestä tavallista kansaa kohtaan.
Purra ei varmaankaan tajua vieläkään sen merkitystä, kun kivikasvoisena esiintyy edellenkin.- Anonyymi
Se kertoo median tarkotushakuisuudesta. Hokevat viikko tolulka samaa= kansan aivopesua
- Anonyymi
Aoittaja lukee noita roskalehtiä. Kuin joku rahvaasta alentuu noin pahasti?
- Anonyymi
Persuihin ryhtiliike ja Hakkarainen puoluetta johtamaan !
- Anonyymi
Sillävälin kun tarkotushakuinen media lietsoo hysteriaa.
Voimme lukea Hallituksen oikeisra teioista.
https://valtioneuvosto.fi/paatokset - Anonyymi
Hallitus tekee Hyviä päätöksiä. Sinä tuijotat vanhaa saksikuvaa.
Median aivopesu, Onnistui kohdallasi🤯- Anonyymi
No, sanotaanpa että vaalit kertoivat totuuden. Suurin osa kansalaisista ymmärsi tyhmät päätökset, jotka veivät toimeentulon tavallisilta kansalaisilta ja opiskelijoilta. Myös sairaanhoito romutettiin.
Persut kutistuivat p i e n p u o l u e e k s i !!!!!
- Anonyymi
Kerrankin on oikea pointti löytynyt politiikkaan ja asia pysyy aiheessa. Kokoomuslaisten arvoja voi ihmetellä, kun kaikki Nordean työntekijöihin ja pankkiiriperheeseen liittyvä on todettu aivan liian alaluokkaiseksi muihin turkulaisiin verrattuna. Kokoomus vaatii kaiken Nordeaan liittyvän poistamista Turun seudulta täydellisenä roskasakkina. Näin pankkia lakkautetaan ja sillä saksikuvalla kerrotaan juuri Nordean saksimisesta pois Turusta. Koska turkulaisille sen näkeminen on liian alaluokkaista, kun raha on ammatti.
Hienot turkulaiset eivät mielellään puhu rahasta ollenkaan, koska se on heille liian rahvaanomaista. USA:n tuontitulli-hanke tuli Nordean tietoon täytenä yllätyksenä sen vuoksi, että Kokoomuksessa oltiin sittenkin kiinnostuneita rahasta. Heidän yläluokkaisuutensa vaikutti olevan plastiikkakirurgilla käymiseen ja siihen liittyvään kutsuvierastilaisuuksissa käymiseen perustuvaa.
Nordea on heille eräänlainen Kokoomus-mekka, jonka vuoksi he olivat valmiita tekemään kaikkensa saadakseen rahaa Nordeasta. Abracadabra-hittibiisi kertoo Nordean näkemyksen siitä tuontitulli-hankkeesta, koska rahaa ei saa pankista ilman pankin työntekijöitä ja pankkiiriperhettä. Abracadabra on kokoomuslaisten tarvitsema taikasana, jotta enkelit saisivat rahaa pankista.
Nordean näkemyksen mukaan kokoomuslaiset ovat syöneet liikaa pelkkää puuroa. Choose the road on the west side. Olisi kannattanut vaan käydä Hesellä, niin olisi järki pysynyt päässä. Tai sitten joku vaihe on jäänyt vielä epäselväksi Nordeassa. Ilman pankin työntekijöiden työntekoa rahan antamiseksi kokoomuslaiset ehkä vain kumartavat Turun torilla Kokoomus-mekkaan päin. Jos syö pelkkää puuroa ja osaa tehdä juuri oikeanlaisen tanssiaskeleen, niin voisi sitä rahaa saada Hollywood-pankista. Eli ei. - Anonyymi
Koko puolue on irvikuva.
- Anonyymi
Mad
- Anonyymi
max
- Anonyymi
Putkonen paheksuu sakskuvia
Mutta ei niitä seksikuvia...- Anonyymi
Sepä kun ei ole paheksunut, missään, niitä lapokuvia!
- Anonyymi
Malliesimerkki kuinka typeriä persut ovat puheenjohtajaansa myöden. Tärkeintä on öyhötys.
- Anonyymi
Autuaita ovat puupäät.
- Anonyymi
Rahan takia ne suostuu kaikkeen, suojiksia saa kun tekee kokkareille palveluksia.
Sellaisia paska poliitikkoja kaikki.
- Anonyymi
Purra sai juuri sitä mitä tilasi!
Ja lisää tulee lunta Persulan tupaan, sillä luottamus Purraan on nollilla!
Onhan se vaan niin, ettei yksi ylimielinen äärimmäisyyksiin menevä oikeistoiainen noita-akka pysty yhteiskuntavastaisuudessaan pistämään maatamme mihinkään järjettömään purralaiseen persumaisuuteen.
Aikansa kutakin, sano pässi kun päätä leikattiin.
Suomi on edistyksellinen sivistysvaltio ja sellaisena tulee myös olemaan jatkossakin, vaikka persu-Purra yrittääkin matalaotsaisuudessaan viedä maatamme persumaiseksi takapajulaksi.
Hetken hurma on monesti jatkon surma.
Suomen kansaan ei tehonnut persujen ääliömöinen ilkkuva saksi-'huumori', jossa oli enemmän tarkoituksellista pahuutta kuin huumoria. - Anonyymi
Mitenkäs se purrapoloinen pääsekään enää koskaan eroon tavallista suomalaista kaltoinkohtelevasta kokkaripolitiikan edistäjän maineestaan?
No ei tietysti mitenkään, sillä purraparka suuressa ylimielisyydessään oikein rääkynyt tavallisten pienituloisten kansalaistemme elinolojen kurjistamisen puolesta.
Purralainen politiikka on yhtä sairasta kuin Trumpin ääliömäisyys. - Anonyymi
Purran joukko on pelkästään ihan vain iki omaan napaansa tuijottava ja vain iki omaa hyvinvointiansa ylläpitävä räksyttävä lauma, joka tekee kaikkensa pystyäkseen toteuttamaan pienituloidia ja heikompiosaisia kansalaisia kaltoinkohtevaa petteriläistä politiikka ja pysyäkseen sen varjolla hallituksessa.
Demokraattista yhteiskuntaamme tuhoava 💩-joukko. - Anonyymi
Perussuomalaisten kohtalonkysymys. Sallitaanko aito kilpailu puolueen johdosta ja keskustelu sen linjasta?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6f14bdf8-ef14-41a4-a2af-39726ec10c5d- Anonyymi
Persupuolueen johto toimii kuin diktatuurissa. Kukaan ei uskalla kyseenalaistaa puoluejohdon osaamista, ettei joutuisi maalitetuksi ja erotetuksi, vaikka kaikki näkee että täysin poskelleen menee.
- Anonyymi
Enää en luota enkä usko mihinkään persujen lupailuun.
Purralle jäi nyt vaan tuloverojen kevennys-populismi persujen pelastamisen yritykseksi, mutta katsotaanpa nyt sitten montako kymppiä jäisikään tavan duunarille kuukaudessa lisää liksaa
ja
miten iso pino satasia tulisikaan kovatuloisille lisää mammonaa kuukaudessa.
Purra ei enää minua huijaa!!! - Anonyymi
ei se ollut lapsus vaan purran sisäinen ajatus, purra kaikki vielä jäljellä oleva huonompiosaisilta, on sadistinen ja mielivaltainen idiootti
- Anonyymi
Purran porukan johtotähtenä on vain maahanmuuttovastaisuus, ihmisten törkeä eriarvoistaminen ja heikommin toimeentulevien tallaaminen.
Oksettava puolue. - Anonyymi
Purrasta oikein huokuu ilkeys, pahuus ja mielenvikainen tahto romuttaa demokratiaa ja kansalaisten yhdenvertaisuutta.
- Anonyymi
Älä höpötä, ainoa mikä huokuu on juttujenne hölmöläisyys, köyhyys on varsin usein itse hankittua, kun ei osata niin ei osata.
Jälelle jää lukea samaa aanelosta kuin vuonna -18 eli neljä tuntia hauskaa kevyttä työtä loppuaika teatteria ja luentoja, lue aivopesua!
- Anonyymi
Tuo saksien heiluttelu on ositus siitä ajatuksen juoksun tasosta jolla päätöksiä tehdään.
- Anonyymi
Oho täällähän metelöidään oikein kunnolla, melkein samaa volyymia kuin raakkuaihe hetki sitten!
Mihin sekin on unohtunut, kertoo kansan tasosta melko lailla. - Anonyymi
Ei perussuomalaiset ainakaan ole Suomen kansan nöyriä palvelijoita, ylimielisiä öykkäreitä, Suomen talousvaikeudet johtuu suurimmalta osin kokoomuksen ja perussuomalaisten harjoittamasta politiikasta. Eli ollaan kovakorvaisia. Ihmiset varastaa nälkäänsä kaupasta ruokaa. Suomen valtiolta jää arvonlisäverot osittain saamatta. Eihän suomessa ole elintarvikepulaa. Petteri Orpo mestari mies pönöttämään, Suomennettuna on paskantärkeä mies.
- Anonyymi
Olen aika usein vuosien aikana kritisoinut voimakkaasti persuja tällaisista aivopieruista, koska niillä PS ruokkii ehdoin tahdoin punavihreää propagandakoneistoa. Purrallekin laitoin taannoin kommentin, että eikö polla säteile ollenkaan sen suhteen, että koska PS on Suomen vainotuin ja loatuin puolue, sen pitäisi edes jollain tavalla näkyä kehittyneenä harkintakykynä, että mitä suustaan ja näppiksistään päästelee. Ehkä persut ajattelee, että koska sananvapaus, niin persujen ei tarvitse välittää propagandasta. Ja jos ajattelu on tällaista, se on silkkaa jääräpäistä uhoamista, josta persut väistämättä maksaa tavalla tai toisella. Ts. ei kannata koskaan aliarvioida punavihreän propagandan voimaa, varsinkaan kun valtamedia on sen äänitorvena. Siksi tänäkin päivänä persuista esitetyt valheet ja vääristelyt, kontekstista irroitetut tarinat yms. uskotaan faktoiksi.
- Anonyymi
Antin natsikuva on samaa luokkaa.
- Anonyymi
No tietenkin persuille tulee loppu jä takapenkki, mutta kun velkavuori ei siitä mihinkään katoa, se kaiken syy ja äiti!
Oletteko te purran lynkkaajat vielä tyhmempiä kun luulette että purran potkut ratkaisee ison ongelman, oletteko? - Anonyymi
Ullatus ullatus kun persudemonisointi on taas yltynyt maaniseksi kun ollaan niin vasuria niin vasuria ja voimansa tunnossa, että ihan köyhää duunariakin hirvittää !
Kyllä Purran saksikuva vatutti aikansa minuakin, mutta minun ei tarvinnut miettiä sitä päivästä toiseen.
Vihervasurit odottaa taas 'moraalinen ylimysasenne' mielessä ja kieli pitkällään persujen seuraavia mokia että voisi nostaa niistä valtakunnallisen äläkän, mutta unohtaakin omat mokat aina "sopivasti".
Mistähän kummasta se johtuu ?
Stalinin ja kommunistien hirmuteoista vaietaan, mutta kyllä natsittelu ja rasistiksi leimaaminen muistetaan kotimaassakin jos tavallinen tavis lausuu kielletyn n-alkuisen sanan, tai on maahanmuuttokriittinen, tai syytetään ehkä jopa vihapuheesta, jos jokin julkimo mainitsee sukupuolia olevan omasta mielestään kaksi.
Unohtamatta WOKE:a.
South Park Tolerance Camp voi olla tulevaisuutta.
https://www.youtube.com/watch?v=z1QQubKrxYA - Anonyymi
Purra kutistaa perussuomalaisten puolueen uskottavuutta päivä päivältä.
Kun en oo aikonu äänestää kokoomuslaisia niin enhän minä tietenkään luovuta ääntäni Purran kokoomustakin oikeistolaisemmalle tavallisen kansalaisen kyykytykselle ja epäinhimilliselle kaltoinkohtelulle.
Sakseillaan pissapäinen Purra näytti samaa sairasmielisyyttään kuin aikoinaan fantasioillaan maahanmuuttajalasten ampumisesta lähijunassa.
Persuhuumoriksi piiloteltua sairasta halveksuntaa ja vihaa erilaisia, erinäköisiä, eri tavoin ajattelevia, puolustuskyvyttömiä ja pienituloisia kansalaisiamme kohtaan
en arvosta vaan häpeän. - Anonyymi
"Valeoppositio vai ei?
Yhä edelleen moni pitää salaliittoteoriana sitä, että Perussuomalaiset ovat valeoppositio, tai toisin sanoen kontrolloitu oppositio. Perussuomalaisten politiikka on monissa asioissa täysin samanlaista kuin muidenkin eduskuntapuolueiden, eivätkä he ole millään lailla kritisoineet Natoa, DCA:ta tai Ukrainan sota-agendaa, eivätkä myöskään kokeellisia koronarokotteita millään tavalla vastustaneet, eivätkä hoitoalan pakkopiikityksiä kyseisillä rokotteilla.
Moni politiikan seuraaja jo n.10 vuotta sitten ymmärsi, että Perussuomalaiset ovat jonkinlainen valeoppositio, kun puolueen mepit Brysselissä äänestivät mm. suomalaisia maanviljelijöitä vastaan GMO- ja TTIP-äänestyksissä. Moni on myös epäillyt, että Perussuomalaiset perustettiin jo alunperinkin valeoppositioksi, jonka tehtävä oli kerätä EU:n vastustajien äänet vaaleissa, kuitenkaan tekemättä mitään EU:sta irtaantumiseksi edes jollain tasolla. Ja samalla esim. isänmaallinen IPU ei saanut paljonkaan ääniä kun EU kriittiset äänestivät Perussuomalaisia, joilla oli paljon isompi näkyvyys ja paljon isompi vaalikassa.
Perussuomalaisilla on kuntatasolla paljon hyviä tekijöitä, jotka mm. woketusta vastustavat ja ovat muutenkin monen hyvän asian puolella, mutta puolueen johto on niin pahasti globalistien ohjauksessa, että puolueen uskottavuus on mennyt. Mielenkiintoista on nähdä kuinka seuraavissa eduskuntavaaleissa käy, nostetaanko Perussuomalaiset valtamedian tuella takaisin isoksi puolueeksi eduskuntaan vai lakkaako puolue olemasta nykymuodossaan ja tilalle tulee jonkinlainen uusi versio."
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?245051- Anonyymi
Onhan se katkeraa kalkkia, kun
normijärjellä varustettu suomalainen ei enää uskokaan persupopulismiin, että kaikki muut kuin persumaisen älykkäät 'valtiomiehet' ovat tehneet ja tekevät edelleenkin niin helevetin huonoa politiikkaa, että Suomi lähtenyt ennen näkemättömään taloudelliseen alamakäkeen, missä kasvaa valtavasti vain konkurssit ja työttömyys ja valtion velka!
Äärilaidan purralaisuus on persujenkin tuho. Ei normijärkiset hakkaa päätänsä seinään jonkun kansalaisia törkeesti eriarvoistavan ylimielisen irvistelijän takia.
Suomi tarvitsee kykenevämpää ja inhimillisempää hallituspolitiikkaa, että ihan koko kansa pystytään pitämään arvokkaasti mukana yhteiskunnassa kukin voimiensa mukaan.
Kenelle tahansa voi tapahtua millä hetkellä tahansa tavallista arkea ratkaisevasti pysäyttävää vaikeutta ja suomalaisina meistä valtaosalla on tahto politiikkaan, jossa heikoimmatkin pidetään inhimillisesti yhteiskuntamme jäseninä ... lompakon paksuuteen katsomatta.
- Anonyymi
Purralla ja Juusolla mennyt virka päähän. Muutama oikeanmielinen ministeri joukossa, esim. sisäministeri Rantanen on ok.
- Anonyymi
Purran vihermehut nousseet päähän.Kuva ei ollut tarkotettu julkisuuteen,kertoi hän.Ei asiaa muuksi muuta,naureskeltu köyhille on.Orpo teettää paskaduunit Purralla ja itse luimuilee taustalla,Kokoomus sinnitteli kärjessö ja Persut romahti...jaa miksiköhän?
- Anonyymi
Saksikäsi on henkilöitynyt Purraan vaikka Orpo on ihan samanlainen tunari,kuka äänesti Kokkaria ja ivailee samalla Persuja,tyhmä!
- Anonyymi
Ilman purralaisten hyväksyntää ei orpolaisten kansan kyykytyspolitiikka olisi mahdollista!
Se siitä tyhmyydestä ....
- Anonyymi
Purra on persupopulisti nro 1.
Onneksemme olemme alkaneet herätä todellisuuteen, mitä persupolitiikasta onkaan hyötyä ja kenelle! - Anonyymi
Jep jep jep ... moni meistä imi tuota persuspopulismiä faktana, mutta enää ei saatana uppoa moinen valehtelu ja pettäminen. Minuu ei saa enää piirtämään persun numeroa mihinkään vaalilappuun.
Nyt ovat sitten hsukkua räksyttämässä vaaleissa menestyneitä ... kun kansa ei enää uskonut persuspopulismiä. - Anonyymi
Purran kokoomushuuma ja ylimielisyys jätti miutkii pois äänestämästä.
- Anonyymi
Purran hehkuttama Orpon politiikka vaan heikentää Suomen taloutta ja suomalaisiin tavallisiin työntekijöihin kohdistuvaa eriarvoistamista.
Purra liputtaa saksiensa kera kaikista parhaiden toimeentulevien etujen lisäämisen puolesta.
Kalleissa yksityisillä lääkärijäteillä jatkuvasti ramppaajillekin Purra ajaa jo 20 minuutin lääkäriajasta vähintään 50 euron kelakorvausta maksettavaksi verorahoistamme.
Samaan aikaan Purra on kokkarien tahdon mukaisesti kiristämässä julkista terveydenhoitoa niin raukkamaisen paljon, että julkinen sote romahtaisi!
Julkisellahan käydään vauvasta vaariin, kun ei ole työterveyshoitoa eikä paksua lompakkoa. - Anonyymi
Mitähän sen Purran päässä silloin liikkui, kun saksia heilutti? Käsittämätön teko ministeriltä.
- Anonyymi
Mitä sitä itseään häpeämään? Jos on tuollainen, niin silloin on. Itseään edustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitä itseään häpeämään? Jos on tuollainen, niin silloin on. Itseään edustaa.
Purra ei nähnyt tuossa mitään omituista vaikka 99 % kansasta näki?
- Anonyymi
Purran moraalia. Ihan normaalia häneltä. Tehnyt pahempaakin, uhannut ampua lapsia esimerkiksi. Ja haukkunut suomalaisia lapsia JÄTTEIKSI.
- Anonyymi
Älä nnyt viitsi lapseksi heittäytyä, istu mieluummin pikitiellä!
Hyvä olisi myös liftata raakkupurolle kynttilöitä polttamaan.
- Anonyymi
Tuolla Purran Riikalla on todella näytti vihreä kesäleninki.
https://urly.fi/3OZD
Lisäksi tissit pullottaa pönäkkänä, kuin parikymppisellä pimulla. Aika upean näköiset on dösät.- Anonyymi
Vauvelit on innoissaan kuin köyhät ruokapussijonossa.
- Anonyymi
Riikka on ilman muuta kaunis nainen. Suomen ylivoimainen äänikuningatar 2023 vaaleissa. Sanna Marinit ja Elina Lepomäet jäi kauas taakse,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka on ilman muuta kaunis nainen. Suomen ylivoimainen äänikuningatar 2023 vaaleissa. Sanna Marinit ja Elina Lepomäet jäi kauas taakse,
No niin onkii Riikka oikein haaskan näkönen ja jotenkin tulloo hänestä aina mieleen noita-akka.
- Anonyymi
Nyt kun purraa on lynkattu zataan kertaan olisi jo aika miettiä kuka velat maksaa ja miten ?
- Anonyymi
No niitä velkoja ei ainakaan Purra maksa, kun hänhän aiheuttaa järjettömillä leikkauksillaan vaan yhteiskunnallemme lisää isoja ongelmia ja lisää velkaa.
- Anonyymi
No perkele kasvattamalla kasvia maasta! Laiton on, joillekkin. 10mrd/v helposti jos on hyvää settiä.
- Anonyymi
Purra näköjään joutuu nykyisin jo käärimään dopatun päänsä ympärille naurettavan köyden, että toljottavat silmät jäisivät vähemmälle huomiolle.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa sen pohjalle itse ansaitusti sukeltaa. - Anonyymi
Ilmastoa voi kätevästi lähestyä piiloutumalla huumorin keinoihin https://youtu.be/VlPKrN9_2tY?si=O62tZOwi99hwdrff
- Anonyymi
Iso aalto vie reppanat mennessään heh.
- Anonyymi
Purra lähti vallan huumassa nostamaan ek-kokoomuspolitiikan helmiä oikeis vimosen päälle äärimmäisellä otteella ja pöljyydessään on luvannut lisää veroalennuksia suurituloisille.
Köyhät, sairaat ja puolistukyvyttömät kansalaiset saavat samaan aikaan Purralta keppiä ja kylmää kyytiä.
Mutta niin meni Halla-aholtakin yläkerran matot sekasin vallan huumassa ja lähtikin nolosti diktaattoriksi puhemies-huumassa.
Halla-aho yrittänyt parhaansa mukaan pelastaa perussuomalaisia kiusallisista tilanteista ja jakaa puheenvuorot sen mukaan.
Varapuhemiehillä ei ole juuri ollut asiaa televisioitujen kyselytuntien johtamiseen.
Puhemies Halla-ahosta tuleekin omille tileilleen firman rahoja siirrellyt kirjanpitäjä, joka ei uskaltanut pitää enää lomaakaan, että saisi pidettyä petokset piilossa.
Ja mitä ovatkaan tehneet persukansanedustajat muuta kuin menneet tuohon purralais-halla-aholaiseen ylimielisyyteen täysin rinnoin mukaan toteuttamaan suurituloisten unelmia ja heikentemään pienituloisten elämää.
Kunta- ja aluevaaleissa annettiinkin jo esimakua perussuomalaisten suosiosta.
Kaikella on sentäs rajansa!
Kokoomuslaiset kiittää ja taputtaa persuja olalle hyvästä työstä!!! - Anonyymi
Niinpä ja Purra siinä pöttöydessään lähtikin trumpilaisittain populisoimaan persujen rökäletappiota vilunkipeliksi vaaleissa.
Purra ei osaa edes reilusti hävitä, kun voiton avaimetkin antoi niin hekumallisen auliisti kokoomukselle.
Tyhmyydestä sakotetaan ... - Anonyymi
Persut kuin lastuset kokkarien laineilla.
- Anonyymi
Meinaskohan Purra pystyvänsä jatkamaan vielä kauankin kokoomuksen hirviömäistä kansan kyykystystä perussuomalaisten äänillä???!!!!
Joko lie kokoomukselta luvattu Purralle minkämoista mammonaa kyykytyspolitiikan mahdollistamisesta.- Anonyymi
Perussuomalaisethan on tulevaisuuden kokoomus!
- Anonyymi
Mitä oli Putkosen tekemä raiskaus?
- Anonyymi
Kumma juttu, että kukaan ei ainakaan myönnä muistavansa, että Riikka myönsi jo ajat sitten, että se oli virhe ja että kuvaa ei ollut edes tarkoitus julkistaa. Se on kuitenkin 100% tosiasia, että niiden saksien merkityksen väänteli ihan kokonaan kapinalliset. Ja se oli myös täysin odotettua, koska kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, millainen mentaliteetti kapinallisilla on tunnetusti.
- Anonyymi
Hakkarainen puoluejohtajaksi, palataan perusasioiden pariin ja lopetetaan perseennuoleminen.
- Anonyymi
Lapsus, joo, mun mielestä törkeää vihamielistä uhoamista, sitä on, Purran suu tiukkana hampaat yhteen puristettuna, ylimielisen näköisenä. Persupuolue on ilkeä omille suomalaisille ! Kauhistuttaa miten pahasti he kohtelee kansaa, ja huom siinä joukossa jopa omia äänestäjiään. Orpolla palkka on n 200 000 e kk, se on liikaa ja kun tulee päivärahatkin matkoista. Ei ole ruoasta pulaa ei myöskään Purralla, joka kittaa niitä vihreitä pirtelöitään, tämäkin on hänessä ääri ilmiö, se on persujen tunnusmerkki. Tämä puolue on hävitettävä Suomesta, se on ihan väärillä asioilla politiikassa liikkeellä. Totta tämä on.
- Anonyymi
Onneto, osaamaton ja noviisi. Miksi näitä noviiseja valitaan hoitamaan liian vaativia tehtäviä, kun ei ole kokemusta ja osaamista.
Tuhoavat suomea pikkuhiljaa nakertaen ja ei mitään osaamista talouden hoidosta.
Leikataan joka paikasta ja laitetaan jäihin erilaisia avustuksia ja Suomi silti velkaantuu koko ajna lisää.
Kaikki miljoonien puolutuet pois ja kansanedustajien edut sekä sopeutumsieläkeet voi lopettaa. Tulee aika isoja säästöjä. Vaikka nekin rahat lapsille, nuorilel ja, vanhuksille ja terveudenhuoltoon.
Tällaiset persut joutavat pois pian tuhoamasta maailmaa ja suomea.
Kuke heitä äänestää ja miksi. Sairaita rasisteja ja pettävät äänestäjiään räikeästi. - Anonyymi
Oliskohan ollut se ennakoiva saksikuva,tulevasta kannatuksesta PERSUILLE !Luulen niin ,tiesi sen.
- Anonyymi
Mahaantunkeutuminen pitää saada loppumaan. Siinä perusasiaa.
- Anonyymi
AY-.liitot lakkautettava ja tomattisateeseen torilla maleksivat duunari
- Anonyymi
Maahanmuuttoon pitäisi tulla tolkku!! Ja Purran saksi juttu✂️👎. Ei asijoita uhoomalla hoideta!
- Anonyymi
Kun kansa on nähnyt purralaisten häpeällisen pettämisen ja puolueen ansioidensa mukaan saaman RÖKÄLETAPPION, niin persureppanat eivät pysty muuhun kuin aivottomaan törkyturpaisuuteen, odotetusti.
Se on loppu nyt purralaisen vähempiosaisten kyykytyksen ja ihmisten törkeän eriarvoistamisen.
Viimeistään eduskuntavaaleissa pistetään purralaisille tavallisen tallaajan järjettömilke saksijoille lopullinen potku persuksiin.
- Anonyymi
Suurin syy näihin hallituksen saksihommiin on ryssien sodan älytön tukeminen ,jostanhan rahat on revittävä .
- Anonyymi
On tainnut vähän hymy hyytyä saksikuvien jälkeen? Jos ei Purra ymmärrä kantaa vastuuta ja erota, lienee tyhmä.
- Anonyymi
Onneksi puolueen puuhamies ihan itse tunnusti, että vikaan meni. Ihme, ettei Purra itse tajunnut mitä moisesta pelleilystä seuraa?
- Anonyymi
Purralle tiedoksi, ettei pienituloisia juurikaan pienet veroalet auta. Niistä hyötyvät vain suuripalkkaiset joita on etupäässä julkishallinnon pomoissa. Myös ainakin yksityisen puolen hammaslääkäripalkkoista saatavat Kela-korvaukset voisi lopettaa, koska kympin alennus on yhtä tyhjän kanssa 300 hoitolaskussa.
- Anonyymi
Kuinkas eläkeläiset jos työn tekijälle työtulovähennyksen lisäys ja rikkaille veron kevennys.Ihan kuin eläkeläiset jätettiin ilman.
- Anonyymi
Persut alkoi elämään herroiksi.
- Anonyymi
Henkinen kidutus rahojen poisotolla on oikein Kokoomuksen ja PerusS leipälaji. Oikeita tosi kovia pervertikkoja kaikki tyyni.
- Anonyymi
Purra on epärehellisyydessään ja kokkareita mielistelevässä ylimielisyydessään pudottanut perussuomalaisten luotettavuudelta pohjan pois.
Näytöt on saatu kantapään kautta ja lisää kurjuutta tulossa lähiomaisten kärsittäväksi.
Äänestäjien pettämisen alettua selvitä Purran hallituspolitiikan mukana, Purra lähtikin irvaillen leveilemään, että nykypersut ovatkin varakkaampia kuin aikaisemmin ...
Joopas joo. No niinhän se onkii ... puolet äänestäjistä luovutti jo viikko sitten vaaleissa.
Tyhmä jästipää kuvittelee voivansa aiheuttaa äänestäjille ihan miten paljon ongelmia ja kurjuutta tansa. - Anonyymi
Sax
- Anonyymi
Jee
- Anonyymi
Ihan ku Purra ei olis tienny ettei vassareilla ja kultturiväellä ole lainkaan huumorintajua
- Anonyymi
Vassarihan nauraa vain silliun kun pääsee puukottamaan selkään toista vasaria.
- Anonyymi
Perussuomalaiset on lapsus puolue.
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?516530- 685216
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki1004779Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t273555- 2043174
- 412975
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/242844mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132789- 1561641
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3441592