Minulla on masennusdiagnoosi mutta yksi lääkäri on sitä mieltä, että minulla on kaksisuuntainen. Itse olen ollut ajatusta vastaan pitkään, kunnes nyt on alkanut taas tapahtua. Muutamia viikkoja sitten jouduin sellaisen ihmeellisen vimman kouriin. Lääkkeitä ja viinaa kurkusta alas ja eikun baariin. Oli todella vaikea hallita tekojaan enkä hallinnutkaan. Tuli tehtyä kaikenlaista typerää ja nyt myöhemmin olen ollut aivan ymmälläni. Sitä kiihkoa kestikin melkein kaksi viikkoa, enkä siis juonut kuin sinä yhtenä iltana. Olin todella rauhaton ja toimin impulsiivisesti. Hikoilin paljon normaalia enemmän, ei olisi viitsinyt nukkua ja motorinen levottomuus oli aivan mieletön. Ärsyynnyin todella helposti ja sitä on ilmennyt vielä nytkin.
Saatan päättää jotain ja muutaman minuutin kuluttua mielipide muuttuu. Mieliala heiluu ylös alas ja sivulta toiselle. Tekee mieli vain juhlia. Opintoihin on äärimmäisen vaikea keskittyä, hyvä jos onnistun istumaan aloillani. Alkoholia kuluu viikollakin, mikä on hyvin normaalista poikkeavaa.
Tunnen pursuavani energiaa, kaikki muut ovat niin hitaita sipsuttaja. AAaarghhHh. Kaiken mitä teen, teen melko raivokkaasti. Hoitsu jonka luona käyn juttelemassa kysyi jo haluanko sairaalaan, mutta en minä halua. Se paikka on niin tylsä, eloton, iloton..
Mitä tässä pitäisi nyt tehdä? En tiedä vähättelenkö näitä oloja vai saanko ne jotenkin tuntumaan vain rajummilta kuin ne oikeasti ovat? Läheiset eivät ole huomanneet mitään hälyttävää. Onko tämä jotain vai eikö ole?
Mietityttää
7
1053
Vastaukset
- Yur
En osaa juuri nyt sanoa parempaa kuin että kannattaa ottaa vakavasti, ja kertoa kaikki suoraan asiantuntevalle lääkärille. Kun annat kuvan, että on kyse tosissaan vakavasta asiasta, niin ottavat varmasti jotain tehdäkseen, meinaan itse olen kokenut että ne tekevät sitä varmasti vähemmästäkin.
Melkein kuulostaa joltain ADHD:ltä. Onko jotain siihen viittaavaa? Siinä kun on samanlaista heittelyä, ettei osaa pysyä paikallaan.
Tietääkseni kaksisuuntaisen hoitoon on ainakin psyykelääke nimeltä Seroquel ja Ketipinor, itseni käyttämiä. Aiheuttavat ainoastaan uneliaisuutta alkupäässä, sekä mahdoll. lihasheikkoutta, itselläni myös ennen nukkumaanmenoa ottaessani nenä tuntuu kuivuvan. Mutta ks. lääkkeet myös parantavat keskittymiskykyä, minkä takia niitä käytän, joten suosittelisin näistä jompaakumpaa.
Ketipinor on halvempi, mutta laadultaan aivan samaa luokkaa.- bibolta?
Juominen on viimeinen mitä tehdä,jos biboa sairastaa.Voi tulla irtoseksisuhteita,joita katua lopun elämää.Bibossa valvoo vuorokausi tolkulla.Touhuaa lakkaamatta,ja puhuu myös.Asiat vaihtuvat tiuhaan,Tulee heräte ostoksia,koko talous voi menne nuria,ja velkaa ikuiseksi ajoiksi ulosottoon.Mikäli sairastat kerro rehellisesti kaunistelematta lääkärille oireistasi.Sairaalassa olon tarkoitus on pysäyttää vauhti.Aloittaa lääkitys,levätä univelka,ja olla tekemättä yhtään mitään,olla vaan,katsoa telkkaa,tai lukea kirjoja,mikäli pystyy keskittymään.Bibo on parantumaton sairaus joka kestää koko elämän,lääkkeillä tosin pysyy kurissa,ja voi elää ns.normaalia elämää.Osa voi käydä töissä,toiset joutuvat eläkkeelle.
- Nimetön
bibolta? kirjoitti:

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on 1 ja 2 tyyppi ja sitten on olemassa myös sekamuotoinen. Olen sairastanut 10v. sekamuotoista ja kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa ehdottomasti mennä hetkeksi sairaala hoitoon! Olen itse ollut parinkin kuukauden jaksoja sisällä, mutta nyt tilanteeni on ollut NIIDEN jaksojen takia paljon parempi, enkä oireile oikeastaan ollenkaan, Syön kuitenkin tasaavaa lääkitystä kokoajan (valproaatti), etten vahingossakaan luisuisi takaisin siihen helvettiin, missä vietin vuosia. Ota vakavasti, mene hoitoon ja aloita lääkitys!! Tsemppiä
- Malice
Nimetön kirjoitti:

En varmasti suostu syömään tasaavia lääkkeitä tai menemään uudelleen sinne tylsyyden tyyssijaan (sairaalaan), ellei väkisin viedä. Tulin siltä osastolta pois puolta huonommassa kunnossa kuin mitä olin mennessä. Pumppasivat lääkkeitä täyteen vaikka kuulemma tarkoituksena oli "yksipuolistaa" lääkitystä. Enemmän niitä mömmöjä vain tuli mukaan kuvioihin. Nyt tosin olen laskenut jo Lyrican pois, koska siitä tuli migreenikohtauksia ja todella lattea olo. Tasaavat lääkkeet tekisivät varmasti saman. Ei hyvää, eikä huonoa oloa, mikä tarkoittaa minulle samaa kuin henkinen kuolema. Olen luova ihminen ja tunnekuollut olo ei sovi.
Seroquelia olen syönyt joskus 400mg/päivässä. Huono idea oli sekin. Aloin kuulla ääniä, lepopulssi oli 130, en pysynyt pystyssä ja sain elämäni pahimpia paniikkikohtauksia. Aika huvittavaa kun eikös se ole psykoosilääke :D Nyt syön ketipinoria 50mg iltaisin että saan nukuttua ja aamulla 10mg sitalopraamia. Aamulääkettä olen tiputtamassa kokonaan pois ja voihan olla että vieroitusoireet tekevät levottomuutta.. Toisaalta olin tällä tavoin rauhaton ennen kyseistä lääkitystä.
Ihmettelen vain vähän että eikös sitalopraamilääkitys voi aiheuttaa maniaa? Nyt kun olen jättämässä sitä pois niin rauhattomuus nousee pintaan. Tämä on niin nurinkurista.. :o - Gabi
Malice kirjoitti:
En varmasti suostu syömään tasaavia lääkkeitä tai menemään uudelleen sinne tylsyyden tyyssijaan (sairaalaan), ellei väkisin viedä. Tulin siltä osastolta pois puolta huonommassa kunnossa kuin mitä olin mennessä. Pumppasivat lääkkeitä täyteen vaikka kuulemma tarkoituksena oli "yksipuolistaa" lääkitystä. Enemmän niitä mömmöjä vain tuli mukaan kuvioihin. Nyt tosin olen laskenut jo Lyrican pois, koska siitä tuli migreenikohtauksia ja todella lattea olo. Tasaavat lääkkeet tekisivät varmasti saman. Ei hyvää, eikä huonoa oloa, mikä tarkoittaa minulle samaa kuin henkinen kuolema. Olen luova ihminen ja tunnekuollut olo ei sovi.
Seroquelia olen syönyt joskus 400mg/päivässä. Huono idea oli sekin. Aloin kuulla ääniä, lepopulssi oli 130, en pysynyt pystyssä ja sain elämäni pahimpia paniikkikohtauksia. Aika huvittavaa kun eikös se ole psykoosilääke :D Nyt syön ketipinoria 50mg iltaisin että saan nukuttua ja aamulla 10mg sitalopraamia. Aamulääkettä olen tiputtamassa kokonaan pois ja voihan olla että vieroitusoireet tekevät levottomuutta.. Toisaalta olin tällä tavoin rauhaton ennen kyseistä lääkitystä.
Ihmettelen vain vähän että eikös sitalopraamilääkitys voi aiheuttaa maniaa? Nyt kun olen jättämässä sitä pois niin rauhattomuus nousee pintaan. Tämä on niin nurinkurista.. :oNäistä kahdesta lääkkeestä sen verran että niissä on sama vaikuttava aine joten käytännössä sama kumpaa syöpi :)
- jaaaa-a
Kyl tasaava lääkitys on ehdoton bipolle.
Sulla on viä monta lääkettä kokeilematta mikä sopis esim. deprakine, neurotol slow, risperdal, abilify, lamictal. Voisitko otta yhteyttä [email protected], vois pikkasen keskustella asiasta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 831561
Nainen, huomasitko kun muutin sinua?
Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/88868- 8832
IS Viikonloppu 12.-13.7.2025
Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko56829- 53802
Tämä kesä ei ollut vielä meidän
Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos58763Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä
Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html188741Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit
Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.80705Teet tämän niin
Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸41690Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan
Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.170671