Vanhempi vastaa

Hei
Olen 30-vuotias kahden lapsen äiti.
Voin koettaa vastata kysymyksiin, jos joku haluaa kysyä ja koettaa selventää miksi vanhemmat käyttäytyvät niinkuin tekevät.

Vastaan huomisillalla, jos tulee kysyttävää.
71013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi äiti suosi toista lastaan yli toisen? (Tämä ei ole ainoastaan minun oma näkemykseni, vaan myös monen muun )

Äänestä
  • Vai niin on käynyt..
    Ensinnäkin, äidin tunteet ja odotukset lastaan kohtaan on todella voimakkaat. Kun lapsi kasvaa mahassa, siitä tehdään jo päätelmiä, millainen se on. Ja kun lapsi syntyy, siitä etsitään merkkejä millainen lapsen persoona on.

    Minä olen itse syyllistynyt samaan.
    Ja vaikka kuinka koetan, en pysty suhtautumaan kuopukseen samalla tavalla kuin esikkoon.

    Olen itse luonteeltani itsenäinen ja riippumaton. Esikko on samanmoinen. Hänelle ei koskaan tarvinnut kahtaa kertaa selittää mitään, hän oli itsenäinen ja tekevä.
    Kuopus sen sijaan oli se, jonka kanssa kuljin vaikean ja kivikkoisen tien.

    Nyt kun asiaa ajattelen, näin kuopuksen huomionhalun, takertuvuuden ja riippuvuuden, joita en itse voinut sietää itseltäni tai keneltäkään.

    Kun äiti kohtaa lapsessa piirteitä joita ei sulata, hän torjuu tietyllä tapaa ne luonteenpiirteet.
    Ja jos sinä tunnistat tämän torjumisen, se vetää sinut enemmän kuoreesi,eikös niin?

    Äiti kokee että torjut hänet, sinä koet että äitisi torjuu sinut.
    Ja siitä alkaa kierre.

    Äiti kokee myös haasteelliseksi vauva-ajan ja taaperoajan. Haasteellinen on lievä sana...
    Jos on vaikea lapsi, äiti tietämättäänkin katkeroituu ja syyttelee lasta.

    Uskon että äitisi tietää mitä tekee, ja häpeää syvästi,mutta ei osaa lopettaa kierrettä.
    Äiditkin ovat ihmisiä, äideillä voi myös olla traumoja joista et tiedä.

    Siksi ymmärrystä äidillesi, ja olen sitä mieltä,että äidiltäsi sinulle ymmärrystä.
    Lapsi on aina niin rakas äidilleen, vaikka omat lapseni ovat kuin yö ja päivä, rakastan molempia yhtä paljon, vaikka kuopus on vaikeampi.

    Usko pois, äidinvaisto on niin voimakas,että äiti kuolisi puolestasi.
    Vaikka sitä et tunnista hänessä, syyllisyys kalvaa myös äitiäsi.

    Äänestä

Miksi äiti suosii yleensä nuorimpaa lastaan iästä riippumatta?

Äänestä
  • No en tiedä onko se suosimista:D
    Isompaan verrattuna kuopus tuntuu niin pieneltä, vaikka tahtomattaankin. Ja niin se vain on, että pienempää suojelee.

    Minäkin teen niin, ja nyt minulla on passattu kuopus ja esikoinen joka tuhahtelee nokkaansa.
    Eipä se sekään ole hyvä, mutta siinä on se, että äidille on iskostunut se pienempi että siitä pitää pitää tiiviin huolen.

    Esikoinen joutuu uurtamaan sen uran, se on ihan totta, ei mikään klisee.
    Esikoiselle myös asetetaan vastuuta jota kuopus ei saa, valitettavasti.
    (sen takia minulla on osittain omat pulmani kuopukseni kanssa )

    Esikoinen myös saattoi huolehtia osaltaan kuopuksesta äidin kanssa.
    Esikoiseen uskottiin "käy kaupassa, sinä olet vanhempi ja viisaampi"
    "katos pihalla ton pikkusiskos/veljes perään"

    Ja noin siinä käy että kuopus saa sen huomion.
    Ja kun esikoinen kasvaa, hänet nähdään tietyllä tapaa "selkärankana" jos niin voi kuvailla.
    Hän on melkein "uskottu".

    Se ei todellakaan ole suosimista, vaikka se niin saattaa näyttää.

    Ja jos muusta on kyse, niin siinä tapauksessa en osaa selittää. Minä teen omalta osaltani tästä syystä kuopuksen kanssa päin honkia :(

    Äänestä

Miksi vanhemmat eivät anna nuoren pukeutua kuin hän haluaa? Melkein kaikilla vähän vanhemmilla ihmisillä on semmoinen käsitys että tytön pitää näyttää tytölle ja pukeutua kuin tyttö.

Äänestä
  • Voi kun en tiedä :D

    Olin itse lapsena ja nuorena poikatyttö. Minua ei saanut hameisiin kirveelläkään, ja näin 30-vuotiaana en osaa vieläkään kävellä korkokengillä.
    (Minusta ne on saatanasta)

    Vieläkään en viihdy hepeneissä, enkä pahemmin meikkaile.
    Minun äitini tuskaili samaa asiaa.
    Ja muistan kuinka silloin suhtauduin samalla kärsimättömyydellä.

    Mutta, kahden poikalapsen äitinä...
    Minä kuljen lastenvaatehyllyjen kohdalla ja haikeasti hypistelen niitä ihania prinsessamekkoja. Ihastelen valkeita pitsejä ja vaaleanpunaista tylliä, haaveilen jotta ois tyttö niin sille ostaisin tätä ja tätä.

    Jos minulle joskus tulisi poikatyttö, manaisin kohtalon jonnekkin pätsiin. Enkä varmasti suostuisi hyväksymään vaan kauppaisin pitsejä ja helmoja :D

    Anteeksi, mutta niin se vain on.
    Äitinä minä tykkäisin naisellisesta tytöstä, henkilönä hän olisi planeetta Marsista.

    Mutta niin, se liittyy sovinistiseen ja seksistiseen maailmankuvaan.

    (oikeasti, jos minun tyttöni kiipeäisi puuhun ja nakkaisi jotakuta omenalla päähän, tai tappelisi verissäpäin, olisin salaa hyvin, hyvin ylpeä.
    Mutta tiedän, jotkut äidit/naiset on erilaisia)

    Ole sinä mitä haluat olla.

    Äänestä

  • Äidin kaavussa kirjoitti:

    Voi kun en tiedä :D

    Olin itse lapsena ja nuorena poikatyttö. Minua ei saanut hameisiin kirveelläkään, ja näin 30-vuotiaana en osaa vieläkään kävellä korkokengillä.
    (Minusta ne on saatanasta)

    Vieläkään en viihdy hepeneissä, enkä pahemmin meikkaile.
    Minun äitini tuskaili samaa asiaa.
    Ja muistan kuinka silloin suhtauduin samalla kärsimättömyydellä.

    Mutta, kahden poikalapsen äitinä...
    Minä kuljen lastenvaatehyllyjen kohdalla ja haikeasti hypistelen niitä ihania prinsessamekkoja. Ihastelen valkeita pitsejä ja vaaleanpunaista tylliä, haaveilen jotta ois tyttö niin sille ostaisin tätä ja tätä.

    Jos minulle joskus tulisi poikatyttö, manaisin kohtalon jonnekkin pätsiin. Enkä varmasti suostuisi hyväksymään vaan kauppaisin pitsejä ja helmoja :D

    Anteeksi, mutta niin se vain on.
    Äitinä minä tykkäisin naisellisesta tytöstä, henkilönä hän olisi planeetta Marsista.

    Mutta niin, se liittyy sovinistiseen ja seksistiseen maailmankuvaan.

    (oikeasti, jos minun tyttöni kiipeäisi puuhun ja nakkaisi jotakuta omenalla päähän, tai tappelisi verissäpäin, olisin salaa hyvin, hyvin ylpeä.
    Mutta tiedän, jotkut äidit/naiset on erilaisia)

    Ole sinä mitä haluat olla.

    isäni on liian ankara minulle eikä luota? ja pitää kotiin tulo aikoja vieläkin(7 aikaan arkena, 9 vkl) ja asettaa ehkä hiukan ankarat rajat? olen 16 vuotias.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äidin kaavussa kirjoitti:

Hei
Olen 30-vuotias kahden lapsen äiti.
Voin koettaa vastata kysymyksiin, jos joku haluaa kysyä ja koettaa selventää miksi vanhemmat käyttäytyvät niinkuin tekevät.

Vastaan huomisillalla, jos tulee kysyttävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu