Jo sadatta uutta

Niin, sadatta uutta etsien,
Silti yksin ole en
vaikka beachroudilla dallailen.

Ja vauhti päällä on aivan mahdoton.
annoin jo Mamille tonnin,hän
tuntee tään sonnin
jonka velkaa jäin,
on vielä €uronippu kädessäin.

Tiedän sen tyylin , jos löydän sen lyylin
joka miellyttää. Tää on mukavaa puuhaa
vaikka olenkin huuhaa.
On löysässä ropo, vaikka olenkin papapopo.
Minä pattikselle oon tullu,
vaikka oonki umpihullu !

Voisin ladymaniinkin repsahtaa,
jos muutakaan en saa.

Mutta nyt saapuikin yks tuttu
ja täytyykin hoitaa tuo juttu
josta puhutttiin ,että vaille
Hiitä en jäänyt ,niin.
Hänet nyt syliini suljen ja kanssa Tilakin
kuukauden kuljen.
Olen kuuskymmenta vasta ei hän oottamaan
lasta ala, Olenhan seaman Mala.

Nyt tää kirjoitus loppu, kun tulee niin hoppu .
minullekin .Olen niin in ,Olen merimies Mala
Suomesta vaan. Aamen. !
Tavataan !
151019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

muutamaa thaisanaa jonka on kuullut kun ei osaa edes niitä kunnolla kirjoittaa.

Äänestä
  • Tuo Mala Maa kirjoittaa ,kun ei tautia saa
    Rook sifilis kun hänen päätä pakoittaa.
    Puututaankos ilonaiheen !Amaliaan
    Suominaiseen ? Hän kun osaa Suomenkielen
    sehän parantaa sun mielen !
    Olla voi nyt sitä mieltä ,Pepe osaa Taikun kieltä
    paremmin kuin professori ,joku pyytää
    I am sori.
    Vaikka oonkin Paraisilta ,on tässä vielä pitkä ilta
    Vetää vielä lärvit täyteen ,sitten saatte
    puut Thai näytteen ? Terv. 110kg läskiä !

    Äänestä

  • osallistua runoihin näihin
    jollei viisautta ole tarttunut omiin päihin.

    En tiedä mitä itse viljelet,
    yritäppä samantyylistä
    niin katsotaan mihin on lyylistä!

    Äänestä

  • ah niin tyhmää kirjoitti:

    osallistua runoihin näihin
    jollei viisautta ole tarttunut omiin päihin.

    En tiedä mitä itse viljelet,
    yritäppä samantyylistä
    niin katsotaan mihin on lyylistä!

    Ja taas tämä mielikuvitusmatkailija vauhdissa. Noh, eipä hätää- ilmoitus YP:lle meni jo. Ja menee jatkossakin jokaikisestä vastaavasta.

    Äänestä

Maijahan se siinä Matruusina lurittelee dallaillen kevyenliikenteenväylää.

Vuonna 2008.

URPO.

Äänestä
  • Hammaslääkärin onnellisella aviomiehellä joka asuu chiangmaissa.. Taas ollut Lauantai laatuaikaa rakkaan vaimonsa kanssa?

    "Syrjäytynyt, onneksi istuu koneellaan koko ajan, eikä häiritse sukujuhliemme tunnelmaa" .. Kertoo suomalaisen miehen nainut hammaslääkäri ChiangMaista"

    Äänestä

Leidipoika kainaloon Pattayan rantakadulta jää ja kohta kovaa parrua saan

Äänestä
  • Jälleen persläpilerpan haaveilua hoitokodissa. Sinällään kuitenkin hyvää, että on vain haavetta, ei pääse suomalaisten mainetta Thaimaahan pilaamaan.
    Vanhoja ketjuja avaamalla, saa lukemalla ja vastaamalla kaikki ladyboy ja homoiluhaaveensa Pattayallakin hoidettua, jopa Chiang Maihin matkustamalla ja avioitumalla perseiCM:nä viattoman, uskollisen ladyboyhampulääkärin kanssa, joka ei oman kertomansa mukaan ole huora. Unohtaa ei myös pidä Hua Hinin ballinumban seikkailujaan, kiinteistöjen ja loistocondojen omistajana Thaimaassa, niin, mainitsemisen arvoista on vielä lentokapteeniutensa ja NASA:n salainen avustaja, puhumattakaan Vaisalan ansioistaan.
    Ajatelkaa, että olemme tällaisen suuren lahjakkuuden saaneet pienelle palstallemme tuomaan valaistusta aamusta-iltaan päivittäin ja hoitohenkilökunnan huomaamatta öisinkin.

    Niin unohtua meinasi poliisituttunsa Udon Thanista, tunteeko myös Jyväskylän antiikkipirrsimiehen, luoja tietää? Ainakin väittää Jyväskylästä lähteneensä Thaimaahan.

    Luoja ei kiellä suuria haaveilemasta, ovat hoitokodin tädit hänelle päivittäin kertoneet, kuunneltuaan taas juttujaan. Kuuluisa tohtori Hotakaan ei ole saanut häntä kirjoituksiaan lopettamaan, sadoista varoituksista huolimatta, banneja ei hänelle voi antaa, koska mielenterveytensä järkkyisi liikaa ja seurauksena voisi olla suuresta ylilihavuudesta kärsiville ihmisille tyypillinen sydänkohtaus.

    Äänestä

  • Tämäontotuuslerpasta kirjoitti:

    Jälleen persläpilerpan haaveilua hoitokodissa. Sinällään kuitenkin hyvää, että on vain haavetta, ei pääse suomalaisten mainetta Thaimaahan pilaamaan.
    Vanhoja ketjuja avaamalla, saa lukemalla ja vastaamalla kaikki ladyboy ja homoiluhaaveensa Pattayallakin hoidettua, jopa Chiang Maihin matkustamalla ja avioitumalla perseiCM:nä viattoman, uskollisen ladyboyhampulääkärin kanssa, joka ei oman kertomansa mukaan ole huora. Unohtaa ei myös pidä Hua Hinin ballinumban seikkailujaan, kiinteistöjen ja loistocondojen omistajana Thaimaassa, niin, mainitsemisen arvoista on vielä lentokapteeniutensa ja NASA:n salainen avustaja, puhumattakaan Vaisalan ansioistaan.
    Ajatelkaa, että olemme tällaisen suuren lahjakkuuden saaneet pienelle palstallemme tuomaan valaistusta aamusta-iltaan päivittäin ja hoitohenkilökunnan huomaamatta öisinkin.

    Niin unohtua meinasi poliisituttunsa Udon Thanista, tunteeko myös Jyväskylän antiikkipirrsimiehen, luoja tietää? Ainakin väittää Jyväskylästä lähteneensä Thaimaahan.

    Luoja ei kiellä suuria haaveilemasta, ovat hoitokodin tädit hänelle päivittäin kertoneet, kuunneltuaan taas juttujaan. Kuuluisa tohtori Hotakaan ei ole saanut häntä kirjoituksiaan lopettamaan, sadoista varoituksista huolimatta, banneja ei hänelle voi antaa, koska mielenterveytensä järkkyisi liikaa ja seurauksena voisi olla suuresta ylilihavuudesta kärsiville ihmisille tyypillinen sydänkohtaus.

    Ole mies Maija nääs taas vakiintunut ja tule vain rohkeasti estraadille Smurffina.

    Miksi koet vanhojen ketjujen avaamisen olevan huono juttu, itsehän sepität omia tarinoitasi maustaen viitaten vanhoissa ketjuissa jonkun lausuneen sitä ja tätä ?

    Äänestä

  • Onnellinen mies ChiangMaista ohjeistaa otsikossaan jollekkin, ETTÄ OLE MIES??
    Jos ChiangMain onnellinen kokee itse olevansa mies??? Niin, mieskuva, ja pelkkä "mies" käsite, on aika rankasti mielestäni muuttunut ihan globaalistikkin??

    Äänestä

Lerppa selailee vuotta 2008 ja etsii maijaa... oon siinä jermulla harraste

Äänestä
  • No mutta onhan tuo aloituksen luritus ihan kestosuosikki ja lienee tuovan tekijänoikeuksia 6-7 kertaa vuodessa 50.000 egee.
    Ihan Elviksen luokkaa mun mielestä.

    Äänestä

  • Tavis elää Jyväskylässä, velkojat perässä. Rentoutuu aika ajoin? 24/7 Matkailupalstalla. Muiden busineksiensa äärellä? Kusettajakin on köyhä kun kusetettavat loppuu?? Hyvää loppuelämää. Toivottavasti sinulla ei ole mitään pelättävää? Kamalaa jännittää jokaista isompaa ääntä..... Koko loppu elämänsä. Eikö olisikin?

    Äänestä

  • tuttujahemmoja kirjoitti:

    Tavis elää Jyväskylässä, velkojat perässä. Rentoutuu aika ajoin? 24/7 Matkailupalstalla. Muiden busineksiensa äärellä? Kusettajakin on köyhä kun kusetettavat loppuu?? Hyvää loppuelämää. Toivottavasti sinulla ei ole mitään pelättävää? Kamalaa jännittää jokaista isompaa ääntä..... Koko loppu elämänsä. Eikö olisikin?

    Ihanan iloisesti kirjoitat rakas parisuhdekonsultti nääs taas vakiintunut.

    Toivottavasti sinun loppuelämäsi ei ole kovin pitkä.

    Tahtoisitko muuten pataa x-nekkari ?

    Äänestä

  • PilluMiljonääri kirjoitti:

    Ihanan iloisesti kirjoitat rakas parisuhdekonsultti nääs taas vakiintunut.

    Toivottavasti sinun loppuelämäsi ei ole kovin pitkä.

    Tahtoisitko muuten pataa x-nekkari ?

    Rauhoitu Tero hieman, mieti mistä jälkeenjääneet saavat elantonsa, kun huijarilla pumppu petti.
    Irvistelemällä asiakaspalvelu karkottaa loputkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Matruusi Mala Maa kirjoitti:

Niin, sadatta uutta etsien,
Silti yksin ole en
vaikka beachroudilla dallailen.

Ja vauhti päällä on aivan mahdoton.
annoin jo Mamille tonnin,hän
tuntee tään sonnin
jonka velkaa jäin,
on vielä €uronippu kädessäin.

Tiedän sen tyylin , jos löydän sen lyylin
joka miellyttää. Tää on mukavaa puuhaa
vaikka olenkin huuhaa.
On löysässä ropo, vaikka olenkin papapopo.
Minä pattikselle oon tullu,
vaikka oonki umpihullu !

Voisin ladymaniinkin repsahtaa,
jos muutakaan en saa.

Mutta nyt saapuikin yks tuttu
ja täytyykin hoitaa tuo juttu
josta puhutttiin ,että vaille
Hiitä en jäänyt ,niin.
Hänet nyt syliini suljen ja kanssa Tilakin
kuukauden kuljen.
Olen kuuskymmenta vasta ei hän oottamaan
lasta ala, Olenhan seaman Mala.

Nyt tää kirjoitus loppu, kun tulee niin hoppu .
minullekin .Olen niin in ,Olen merimies Mala
Suomesta vaan. Aamen. !
Tavataan !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu