Rupsahtanut emäntä

Naenen tuli suihkusta äskön. Kahtelin siinä nuoruuteni rakkautta,rupsahtanu on sekin. Taijanpa lähteä viinakaoppaan. Vittuiluthan siitä soapi, mutta samanlaesta kohteluo sitä näkkyy soavan vaekka olisi vesiselevänä. Päessään kuitenkin sen kestää helepommin.
112045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä naiset rupsahtaa miehiä huomattavasti aikaisemmin. Nelikymppinen mies on usein vielä hyvinkin eloisen näköinen, kun taas nainen on monesti kyttyräselkäinen ja buldokkinaamainen hirvitys.

Äänestä
  • ottaen väitteesi ei pidä paikkaansa. Ennen vanhaan naiset rupsahti miehiä aikaisemmin, nelikymppinen oli synnyttänyt kymmenen kertaa ja tehnyt valtavasti työtä, jos ylipäänsä selvisi hengissä nelikympiseksi.

    Nykyään miehet ukkoutuvat, vatsa kasvaa ja housujen haara lököttää polvissa, eivät ymmärrä henkseleitä käyttää. Tankatessa jo pitää puuskuttaa, kyllä siitä on eloisuus kaukana.
    Kalju senkus kiiltää. Niin no, kaljapöhö loiventaa kyllä ryppyjä.

    Ikä tekee meissä kaikissa tehtävänsä, ei me sille mahdeta mitään.

    Äänestä

  • kuokkija naapurista kirjoitti:

    ottaen väitteesi ei pidä paikkaansa. Ennen vanhaan naiset rupsahti miehiä aikaisemmin, nelikymppinen oli synnyttänyt kymmenen kertaa ja tehnyt valtavasti työtä, jos ylipäänsä selvisi hengissä nelikympiseksi.

    Nykyään miehet ukkoutuvat, vatsa kasvaa ja housujen haara lököttää polvissa, eivät ymmärrä henkseleitä käyttää. Tankatessa jo pitää puuskuttaa, kyllä siitä on eloisuus kaukana.
    Kalju senkus kiiltää. Niin no, kaljapöhö loiventaa kyllä ryppyjä.

    Ikä tekee meissä kaikissa tehtävänsä, ei me sille mahdeta mitään.

    ikä tehtäväänsä.
    Rupsahtamisen nopeuteen voi vain itse vaikuttaa.
    Savuttomuus, alkottomuus, aineettomuus, terveellinen ruokavalio, hygieniastaan huolehtiminen ja säännöllinen liikunta hidastavat kyllä rupsahtamista.
    Jos taas antaa itsensä rupsahtaa ja varsinkin tupakointi ja viinan kanssa läträäminen (erityisesti naisilla) nopeuttaa rupsahtamista.

    Äänestä

juomiselleen

raukka olet kun pakenet viinahoureisiin

Äänestä
  • sieltä peilistä millainen könttäukko sieltä näkyi? Veikkaan ettet ole edes emäntäsi veroinen. Alkoholinkäyttö kun ei ainakaan itseä kaunista. Mutta käyppä tosiaan viinakaupasta lasti niin jo vain rupeaa emäntäkin näyttämään nuorelta tytöltä.

    Äänestä

mutta entäpä jos emäntä lähteekin kauneutta hoitamaan kampaamoon,kosmetologille ym:hin,ja kaunistuu ja kyllästyy sinun inhottavaan tyyliin ja...Miten sitten suu pannaan,meneekö sormi suuhun.

Äänestä
  • ei motkota

    Äänestä

Kai tuon nyt kaikki tajuaa, että vanhetaan niin naiset kuin miehet.
Kumpikin osapuoli "rupsahtaa", mikä kuuluu tähän elämään.
Muistakaa- rakkaus on pitkämielinen, kaikki se kestää jne.
Ja oon huomannu että tämänkin kylän rupsahtaneet ukot maksavat nourempaa venäjältä.
Jos ei voi elää sen asian kanssa, että kaikki me vanhetaan, suosittelen hoitoonhakeutumista:)

Äänestä
  • rupsahtanutta rakkautta? Enpä tiijä..

    Äänestä

RUPSAHDA RAUHASSA RAKKAANI MUN

Nuoruuden aika jo jäänyt on taa,
keskimmäinen ikä nyt alkaa saa.
Ihan vanhoja olla ei vielä,
mut ehkäpä kohta, sitä ei tiedä.
Sä peiliäs tuijotat useammin,
sellaista suurentavaa tietenkin.
Rypyn silmäkulmassas näät
ja huomaan et pelkäät, pelkäät.

Tilasit ryppyvoidetta ranskalaista.
Liikaa oot katsellut ehkä sitä sarjafilmin naista.
Mutta tiedä, hänen kasvojaan on kiristetty niin,
et haarukset nousee pian leukaperiin.
Oh-la-laa, oisko ihanaa?

Siis rupsahda rauhassa, rakkaani mun,
aika luo taiteeksi kasvosi sun.
Joka uurre on tarina niin mielenkiintoinen.
Kyyneleet kaivavat kanjoneitaan,
nauru saa verkoston laajenemaan.
Oi rakkaani, rakkaani, oot ainutlaatuinen.

Kerran persikkaa ihos ei muistutakaan,
mut viikunaa rakastan, myös rusinaa.
Tulen jokaista uurretta sinun rakastamaan,
ne ovat myös minun.
Kauneus nuoruuden katoaa näin,
mut muista, se mennä voi sisälle päin.
Kun juonteen uuden sä näät,
niin suotta sä pelkäät, pelkäät.

Turhaan tilasit ryppyvoidetta ranskalaista.
Älä kadehdi enää suotta sitä sarjafilmin naista.
Hänen kasvojaan kohotetaan vieläkin niin,
että haarukset kohoavat leukaperiin.
Oh-la-laa, oisko ihanaa?

Äänestä

ovat tosi seksikkäitä! Tietää saavansa kokenutta pimpsaa ja siinä oppii itsekkin... terv. "teinipoika".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...... kirjoitti:

Naenen tuli suihkusta äskön. Kahtelin siinä nuoruuteni rakkautta,rupsahtanu on sekin. Taijanpa lähteä viinakaoppaan. Vittuiluthan siitä soapi, mutta samanlaesta kohteluo sitä näkkyy soavan vaekka olisi vesiselevänä. Päessään kuitenkin sen kestää helepommin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu