Ylihintaa

Kokkolan Energialaitoksen omistama Kanet on perinyt ylihintaa 6% laskettuna liikevoitosata.

Älkää luulkokaan, että rahat saadaan takaisin, sähkönhintaa nostetaan niin paljon, että siinä on huomioitu palautukset.

Sisäministeriö kitkee syrjintää uusilla ohjeilla.
Linjaukset koskevat muun muassa ikää, kieltä, uskontoa ja vammaisuutta.

Kokkolan kaupungin suomenkieliset työntekijät, te olette syrjinnän kohteena, teitä syrjitään, te ette saa kielilisää.

Meillä "lain" mukaan pitää palvella ruotsinkielellä sellaisia ihmisiä, joille suomenkieli ei kelpaa, mutta laissa ei ole sellaista kohtaa, että siitä pitäisi maksaa joillekkin ylimääräistä kielilisää.

Jos ja kun näin tapahtuu se on syrjintää, joka lain mukaan on "rikollista" toimintaa.

Noin 200000 euroa kuluu rahaa turhuuteen, rahoille olisi paljon tärkeämpiä kohtia.

Ullavalaiset, Kälviäläiset ja Lohtajalaiset haluatteko tukea jonkun puolueen poliittisia tarkoitusperiä ja toisten työntekijöiden syrjintää?
Kokkolan kaupungin palveluksessa on kaikista puolueista olevia ihmisiä, jotka maksusta tukevat syrjintää ja RKP:n kielipolitiikkaa.

Tähän kaikkeen tarvitaan jatkuvasti erilaisia konsultteja.
7611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Politiikassakaan suomen kieltä ei kannata myydä halvalla sillä varjolla, että me kyllä osaamme muitakin kieliä. Euroopan unionissa tulee käyttää omaa kieltä siellä missä se suinkin on mahdollista.

Äänestä
  • Onko suomen kielellä mitään virkaa tässä maailmassa?
    Useimpien mielestä kysymys lienee järjetön ja te vastaatte: ”Tietenkin on. Miten kukaan edes voi kysyä tuollaista!”
    Kokkolassa on järjetöntä tukea ruotsinkieltä.

    Äänestä

  • ja kallista kirjoitti:

    Onko suomen kielellä mitään virkaa tässä maailmassa?
    Useimpien mielestä kysymys lienee järjetön ja te vastaatte: ”Tietenkin on. Miten kukaan edes voi kysyä tuollaista!”
    Kokkolassa on järjetöntä tukea ruotsinkieltä.

    jos suomen kieli ei kelpaa


    Suomen kieli on Euroopan unionin virallinen kieli, Suomen kansalliskieli ja monipuolinen, yhteiskuntaamme ylläpitävä kieli.
    Silti myös suomen kielen aseman heikkenemisestä on keskusteltu viime aikoina paljon, vaikka yleisesti suomen kielen tulevaisuuteen suhtaudutaan yhä luottavaisesti.

    Kenenkä toimesta suomen kielen asemaa heikennetään, kenelle suomen kieliset palvelut eivät kelpaa vaikka väittävät tulevansa toimeen suomen kielellä .

    Äänestä

Alpo Ylitalohan on ollut huolestunut tästä sähköasiasta jo parinvuoden ajan?
Mutta kukaan Kokkolalainen ei ole reagoinut Ylitalon kirjoituksiin.

Äänestä

Opettele ruotsinkieltä,saat kielilisän !
Kyllä Kälviäläiset,Lohtajalaiset ja Ullavalaisetkin saavat kielilisän ,älä sieltä apua huuda !

Äänestä

jäävät varmaankin nuolemaan näppejään sillä tuskin lähettelevät palautuksia jälkikäteen.Toivoisi Kokkolan Energialata ryhtiä tässä asiassa ja maksaisi reilusti takaisin yliperityt siirtomaksut.Näyttäisi esimerkkiä muille yhtiöille ja korjaisi pisteet Kokkolaan. Odottelen jonkinlaista ilmoitusta Kokkolan Energialta että miten he toimivat ylihinnoittelun suhteen ja jos ei ala kuulua niin täytyy ryhtyä jatkotoimenpiteisiin. Jos asia olisikin toisipäin, että olis jäänyt siirtomaksut perittyä niin kyllä olisi piankin selitystä tulossa postitse ja varmaan perittäisiin takaisin tai pantais linjat kiinni.

Äänestä

Kenet OY laskuttaa ainoastaan sähkön siirrosta, eli kaikesta mikä sen verkon läpi kulkee, oli se ostettu sitten Fortumilta tai vaikka Rovakairan sähköltä.
Sinänsä sähkön hinnalla (Energian hinnalla) ja Kenetillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja syrjintää kirjoitti:

Kokkolan Energialaitoksen omistama Kanet on perinyt ylihintaa 6% laskettuna liikevoitosata.

Älkää luulkokaan, että rahat saadaan takaisin, sähkönhintaa nostetaan niin paljon, että siinä on huomioitu palautukset.

Sisäministeriö kitkee syrjintää uusilla ohjeilla.
Linjaukset koskevat muun muassa ikää, kieltä, uskontoa ja vammaisuutta.

Kokkolan kaupungin suomenkieliset työntekijät, te olette syrjinnän kohteena, teitä syrjitään, te ette saa kielilisää.

Meillä "lain" mukaan pitää palvella ruotsinkielellä sellaisia ihmisiä, joille suomenkieli ei kelpaa, mutta laissa ei ole sellaista kohtaa, että siitä pitäisi maksaa joillekkin ylimääräistä kielilisää.

Jos ja kun näin tapahtuu se on syrjintää, joka lain mukaan on "rikollista" toimintaa.

Noin 200000 euroa kuluu rahaa turhuuteen, rahoille olisi paljon tärkeämpiä kohtia.

Ullavalaiset, Kälviäläiset ja Lohtajalaiset haluatteko tukea jonkun puolueen poliittisia tarkoitusperiä ja toisten työntekijöiden syrjintää?
Kokkolan kaupungin palveluksessa on kaikista puolueista olevia ihmisiä, jotka maksusta tukevat syrjintää ja RKP:n kielipolitiikkaa.

Tähän kaikkeen tarvitaan jatkuvasti erilaisia konsultteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu