Menetelmistä

ongelmaa nimeltä UFO-ilmiö.

Eräät, (mm. Varaktori uskoakseni?), kannattavat pääsääntöisesti laaja-alaista "tieteellistä" lähestymistapaa.
Mitä sillä tarkoitetaan?
Asioita tulee käsitellä mahdollisimman avoimesti ja kriittisesti. Kaikki faktat pöydälle ja sen jälkeen hakemaan ilmiölle selityksiä eri tieteenaloilta meteorologiasta psykologiaan ja kaikilta siltä väliltä. Ne tapaukset, joille ei "luonnollista" selitystä löydy pitäisi laittaa tiukempaan syyniin.
Ongelmana on asiantuntijoiden puute. Pari tai kolmekaan henkilöä ei tuollaiseen poikkitieteellisyyteen pysty. Toinen ongelma on useinkin havaintojen ja todisteiden epämääräinen luonne ja ilmiön toistettavuuden mahdottomuus.

Toinen lähestymistapa on yrittää todistaa ilmiö maan ulkoisen älyn aiheuttamaksi. Ei niin pöllö ajatus kuin ensivilkaisulta näyttää. Asenteellisuus ei tietenkään ole hyvä pohja tutkimukselle, mutta jos kriittisyys säilyy, voidaan tutkimustyö fokusoida suppeammalle alueelle kuin "tieteellisessä" menetelmässä. Ei vaadi yhtä laajaa asiantuntijakööriä.
SUT taitaa olla melko vahvasti tämän meodin kannalla.
Jos se ensimäinen vahva näyttö sitten löytyy, alkaa myös oikeita asiantuntijoita löytyä.

Kolmas ajatus on, että tutkimnen on turhaa, koska alienien olemassaolo on jo hyvin tunnettu tosiasia, jota yritetään salailla hallitusten toimesta.
Tutkimisen kannalta umpikuja. Tällä linjalla odotellaan uusien "salaisten" raporttien paljastumisen tuovan asiat julkisuuteen.

Neljäs näyttäisi olevan ilmiön "hengellistäminen", jolloin tutkimus olisi turhaa ilman oikeanlaista "henkistä virittyneisyyttä". Mitään todisteita ei tarvita, vaan pelkkä väite riittää. Eihän sokeallekaan voi todistaa värien olemassaoloa.
Uskonnolliset ihmeet ovat tutkimuksen ulkopuolella. Uskontoa voi tutkia ainoastaan sosiologisena ilmiönä.
Umpikuja.

Itse asiaan jonkin verran syvennyttyäni olisin lähestymistavan 2 kannalla. Panostus/tuotos suhde saattaisi olla siinä paras, jos kriittisyys on riittävällä tasolla.
Seti taitaa olla hyvä esimerkki kakkosmenetelmästä. Erittäin vahvalla ja ammattimaisella asiantuntemuksella varustettuna Seti kattaa myös tieteellisen projektin vaatimukset. Se ei kuitenkaan tutkimuksen kapean rajauksen takia kuulu ykköstavan piiriin.
8263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuon toisen vaihtoehdon ongelma on se, että yksittäisen ihmisen tekemä havainto ei kai koskaan voi olla niin hyvin dokumentoitu, että se riittäisi pitäväksi näytöksi.

Hyvänä esimerkkinä SUT ry:n jo pitkään hehkuttamat infrapunavideot. Jos niiden osalta hetkeksi unohdetaan niiden aitoudesta käytävä kädenvääntö ja oletetaan ne aidoiksi, niin siltikään niillä ei saavuteta minkäänlaista näyttöä maan ulkopuolisen sivilisaation vierailusta täällä.

Itse olen yrittänyt viedä kahta projektia eteenpäin juuri tämän vahvan näytön hankkimiseksi. Havaintoasemasta ja ufotutkijan salkusta löytyy tarinaa valokuvin höystettynä SUT:in keskustelupalstalta. Eihän SETI projektikaan pyri etsimään vieraan sivilisaation radiosignaaleja kuuntelemalla wanhan matkaradion kohinaa. Sama pätee myös ufotutkimukseen. Paljailla nyrkeillä ei taideta tuota vahvaa havaintoa taltioida. Välineurheiluksi menee siis myös uhmologia.

Tuo ykkösvaihtoehto taas toisaalta voisi antaa vastauksia siihen, että miten tuota kakkosvaihtoehdon vahvaa havaintoa pitäisi metsästää. Ilman laaja-alaista tieteellistä pohdintaa tuskin ufotutkija osuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan mukanaan oikeat välineet.

Projektin alkuvaiheíssa painotin koko sähkömagneettisen spektrin tärkeyttä ja nykyään etsin vastauksia jo kokonaan sen ulkopuolelta. Paikalliset painovoimakentän anomaliat, äänitaajuusalue alkaen infrasta ja päättyen ultraan, satunnaisuuden anomaliat, jne...

Minusta siis tarvitaan molempia kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta. Pelkästään toinen niistä ei yksinään riitä.

Äänestä
  • "... ongelma on se, että yksittäisen ihmisen tekemä havainto ... että se riittäisi pitäväksi näytöksi."
    "Minusta siis tarvitaan... Pelkästään toinen niistä ei yksinään riitä"

    Ei varmasti riitäkään, nimittäin pelkkä havainto tai keskusteluaiheemme; toinen menetelmä. Entä usean ihmisen toisistaan riippumaton havainto ja sekin suurella EHKÄ:llä?

    Entä konkreettiset todisteet? Kai sinun "salkussasi" on geigermittari ja jonkinlaiset käyttöohjeet odotettavissa olevine taustasäteilyineen?
    Itseäni kyllä ihmetyttäisi, jos niin kehittynyt sivilisaatio jättäisi laskeutumisistaan radioaktiivisia jälkiä, mutta niinhän legendat usein kertovat.

    Kakkosta on turha yrittää ilman hyvätasoista ykkösen hallintaa, kuten itse totesit. Laaja-alainenkin (lue: pintapuolinen) ykkösen hallinta on saatavissa pitkäaikaisella opiskelulla ja ennen kaikkea sen opiskelun ohessa rakennetulla "hyväveli (-sisko?) asiantuntijaverkolla". Kakkosen hempan ei tarvitse itse tietää läheskään kaikkea, kunhan yleistieto on riittävä oikeiden kysymysten esittämiseen ja epävirallinen, mutta todellisten asiantuntijoiden verkko "saunailtakaverit" käytettävissä metodilla:
    "Hei et viittis kertoa, kun törmäsin tällaiseen ongelmaan....?"

    Itse olen aivan liian vanha. Tällaisia tyyppejä voisi kuitenkin löytyä.

    Ps. Lueskelin tänään kai kolmatta kertaa elämässäni SUT:n keskustelupalstaa. Otan vähän takaisin, mitä sanoin Sutista. Jos pakkohoitoon esitetty ihminen valittaa, että muiden syiden ohalla UFO-uskosta kertomista pidettiin lääkärin taholta hoitoonohjauksen syynä, niin sivuilla liikkuu ainakin yhtä villiä porukaa kuin täällä. Siis ei pelkästään kakkostasoa, josta kai nyt keskustelemme.
    Voi olla jopa viitosta, jota en edes yritä hahmottaa.

    Toinen näkökulma analogiana katolisesta kirkosta:
    Kakkonen on hän, joka esittää ihmistä kanonisoitavaksi ja sen prosessin seurauksena pyhimykseksi. Ykkönen edustaa paholaisen asianajajaa, jonka on tarkoitus osoittaa kaikki vaadittavat ihmeet luonnollisiksi tapahtumiksi.
    Seulan läpäissyt on katolisuudessa pyhimys, UFO-logiassa alien tai alienin ilmentymä.

    Katolisuudessa prosessia ovat vuosisatojen ajan hoitaneet samaan uskoon uskovat ja homma on ainakin jotenkin pelannut. Tosin pyhimyksiä on paljon enemmin kuin tunnustettuja alien tapauksia.

    Äänestä

  • VoiEI... kirjoitti:

    "... ongelma on se, että yksittäisen ihmisen tekemä havainto ... että se riittäisi pitäväksi näytöksi."

    Säteilymittaus ei ole ihan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Sopiva säteilymittari on tulossa "salkun" varusteisiin mukaan. Ei muuten ole ihan helppoa kirjoittaa "Aku Ankka" ohjeita edes sen käyttämiseksi.

    Entäpä niinkin yksinkertainen asia kuin vaikkapa metsässä kasvavan puun korkeuden mittaaminen klinometrin avulla? Siinä kun mokomassa pitäisi osata jo vähän laskeakin. Peruskoulun matikalla siitä selviää, vaan selviääkö keskiverto ufoista kiinnostunut tutkija. Hieman epäilyttää kun on muutaman vuoden tätäkin palstaa seurannut... :(

    Äänestä

  • Varaktori kirjoitti:

    vyön alle lyömisestä.
    "Peruskoulun matikalla siitä selviää, vaan selviääkö keskiverto ufoista kiinnostunut tutkija."

    Hyi hyi. Noinko sinä arvostat tutkijaa. Riimannit, Laplaset, Kaussit, Pesselit ja Vourierit pitäisi kai kaikilla fysiikan alaan liittyvillä tutkijoilla olla hallussa, peruskoulumatikasta nyt puhumattakaan.

    Ei se keikeri hirmuvaikea ole.
    Itsekin olen säteilymittareita käytellyt Tsernobilin jälkeen. Sadevesi oli kertynyt suurelta pinta-alalta pallomaisen rakennuksen juurelle ja mittari näytti aika kamalia. Soitettuani asiantuntijalle säteilyturpakeskusksen hemppa kielsi syömästä rakennuksen vieressä olevaa hiekkaa. Työskentelyä alueella kertymä ei haitannut.

    Äänestä

  • on sääntö kirjoitti:

    Niin pitäisi ja niinhän kaikki ufotutkijat osaavatkin aina siihen asti kun herään ja huomaan sen vain olleen unta.

    Armeijassa aikoinaan oppiminen perustui toistoon. Kun oli riittävän monta kertaa purettu ja kasattu se rynnäkkökiväärin lukko, niin se osasi vaikka reppu päässä. Voisikohan samaa soveltaa ufotutkimukseen. :)

    Joo, menihän se vyön alle lyömiseksi, anteeksi.

    Äänestä

Aloittajan kysymys oli selvästi liian hyvä tälle palstalle, pahoittelen.

Tilastotiede on muuten aivan liian aliarvostettu tieteenala ufologiassa. Jokaisen ufologin pitäisi opetella ainakin R... :)

Äänestä
  • hyviä kysymyksiä, on vain huonoja vastauksia...
    Kröhöm?
    Vai miten se nyt oli? Siis.. Ei ole tyhmiä vastauksia, on vain huonoja kysymyksiä... siis tyhmiin kysymyksiin opettajat antavat kuitenkin tyhmiä vastauksia.

    No, joka tapauksessa oikea vastaus on 42, joten älä turhaan pahoittele. Kukaan ei vaan vieläkään tiedä mitä alkuperäinen kysymys tarkoitti.

    Syvä Miete.

    Äänestä

  • Siis ole pahoillasi ja anteeksi vyön alle lyömistä pyytele.
    Olet kuitenkin lähes "viimeisenä mohikaanina" yrittänyt pitää edes jonkinlaista tasoa yllä. Tiedät varmasti Don Q:n ja ne kuuluisat tuulimyllyt.
    Kun joku tekee välttämättömyydestä hyveen ts. tietämättömyydestään "korkean henkisen, kaiken tieteellisen tiedon ylittävän, näkemyksen" on siinä tuulimylly, johon parhaiten karkaistut argumentoinnin nuolet ja vahvimmatkin tieteellisen tutkimuksen peitset kilpistyvät vahinkoa tuottamatta. Tuulimylly vaan jatkaa jauhamistaan. Synkeää. Totisesti minä sanon teille veljet: Synkeää.
    Minä S P ; se muulilla ratsastaja, joka en edes kehtaa enää edes nimmarillani esiintyä toivon viimeiselle mohikaanille menestystä tai paremminkin sitkeyttä. Jospa palsta lähtisi vielä joskus nousuun väilitilassa olevien orbien ja vain hengen maailmassa, fyysisen tutkimuksen ulkopuolella vaikuttavien alienien jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miten lähestyä kirjoitti:

ongelmaa nimeltä UFO-ilmiö.

Eräät, (mm. Varaktori uskoakseni?), kannattavat pääsääntöisesti laaja-alaista "tieteellistä" lähestymistapaa.
Mitä sillä tarkoitetaan?
Asioita tulee käsitellä mahdollisimman avoimesti ja kriittisesti. Kaikki faktat pöydälle ja sen jälkeen hakemaan ilmiölle selityksiä eri tieteenaloilta meteorologiasta psykologiaan ja kaikilta siltä väliltä. Ne tapaukset, joille ei "luonnollista" selitystä löydy pitäisi laittaa tiukempaan syyniin.
Ongelmana on asiantuntijoiden puute. Pari tai kolmekaan henkilöä ei tuollaiseen poikkitieteellisyyteen pysty. Toinen ongelma on useinkin havaintojen ja todisteiden epämääräinen luonne ja ilmiön toistettavuuden mahdottomuus.

Toinen lähestymistapa on yrittää todistaa ilmiö maan ulkoisen älyn aiheuttamaksi. Ei niin pöllö ajatus kuin ensivilkaisulta näyttää. Asenteellisuus ei tietenkään ole hyvä pohja tutkimukselle, mutta jos kriittisyys säilyy, voidaan tutkimustyö fokusoida suppeammalle alueelle kuin "tieteellisessä" menetelmässä. Ei vaadi yhtä laajaa asiantuntijakööriä.
SUT taitaa olla melko vahvasti tämän meodin kannalla.
Jos se ensimäinen vahva näyttö sitten löytyy, alkaa myös oikeita asiantuntijoita löytyä.

Kolmas ajatus on, että tutkimnen on turhaa, koska alienien olemassaolo on jo hyvin tunnettu tosiasia, jota yritetään salailla hallitusten toimesta.
Tutkimisen kannalta umpikuja. Tällä linjalla odotellaan uusien "salaisten" raporttien paljastumisen tuovan asiat julkisuuteen.

Neljäs näyttäisi olevan ilmiön "hengellistäminen", jolloin tutkimus olisi turhaa ilman oikeanlaista "henkistä virittyneisyyttä". Mitään todisteita ei tarvita, vaan pelkkä väite riittää. Eihän sokeallekaan voi todistaa värien olemassaoloa.
Uskonnolliset ihmeet ovat tutkimuksen ulkopuolella. Uskontoa voi tutkia ainoastaan sosiologisena ilmiönä.
Umpikuja.

Itse asiaan jonkin verran syvennyttyäni olisin lähestymistavan 2 kannalla. Panostus/tuotos suhde saattaisi olla siinä paras, jos kriittisyys on riittävällä tasolla.
Seti taitaa olla hyvä esimerkki kakkosmenetelmästä. Erittäin vahvalla ja ammattimaisella asiantuntemuksella varustettuna Seti kattaa myös tieteellisen projektin vaatimukset. Se ei kuitenkaan tutkimuksen kapean rajauksen takia kuulu ykköstavan piiriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu