Ihan vaan kertauksen vuoksi muistutus kaikille unohtaneille, mikä digissä meni pieleen: lähes kaikki mahdollinen.
- ehkä 1 prosentti tv:n katsojista halusi aiemmin parempaa kuvanlaatua. nyt kun se muka saatiin, kuva pikselöityy ja tv toimii ärsyttävän hitaasti perustoiminnoissakin (avaaminen, kanavanvaihto).
- ihmiset vaihtoivat digihuumassa satojatuhansia hyviä kuvaputkitelevisioita taulu-tv:hen, vaikka alun perin lähtivät kauppaan vain ostamaan pakollista digiboksia. kodeissa on valtavia, hankalasti katsottavia 42 tuuman digi- ja taulutelevisioita, vaikka vanha 28-tuumainenkin oli riittävän kookas muutaman metrin päästä katseluun.
- kuvasuhde on lähes kaikissa julkisten paikkojen taulutelevisioissa väärä (venynyt tai latistunut). samoin kodeissa.
- digisysteemin yhdistäminen vanhoihin tv:n apulaitteisiin on monimutkaista ja usein mahdotonta.
- kodit ovat täynnä käyttämättömiä videonauhureita ja dvd-laitteita, koska niiden ajastus yms peruspelaaminen ei onnistu digilaitteiden kanssa.
summa summarum: digi on monimutkainen hankala, yhteensopimaton, kallis ja vain nörteille sopiva järjestelmä. heille se suotakoon, me muut kärsimme joidenkin päättäjien äärettömästä tyhmyydestä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuva ei pikselöidy koskaan, kanava vaihtuu sekunnissa ja televisioni näyttää kuvan aina oikean kokoisena (Finlux 28 tuumaa, Topfield 5100 kaapelin digiboksi) (Welho). Vanhalla videonauhurilla en tee mitään, mutta vanhalla Pioneer DVD-tallentimella tallentelen yhä joskus dvd:lle pysyvästi tallennettavia ohjelmia digiboksin kovalevyltä.
En ole mikään nörtti; olen 64-vuotias humanisti, joka ei ymmärrä tekniikasta sen enempää kuin sika timanteista. Eikö nuoriso osaa käyttää laitteita?
aina löytyy näitä 'me muut', 'joukko vihaisia kansalaisia' tms urpoja jotka puhuu kaikkien puolesta täyttä tuubaa kaikesta uudesta kun itse ovat jämähtäneet viime vuosituhannelle. Selvä provohan tämäkin juttu on tai sitten kirjoittaja on oikeasti hoidon tarpeessa. Digi ei ole täydellinen muttei myöskään täysin epäonnistunut, saamme luparahoille jopa vastinetta nykyään mitä ei analogiaikaan todellakaan voi sanoa tapahtuneen.
Hieno homma pojat, että turhasta rahanmenosta, kököstä päätöksenteosta ja huonosta lopputuloksesta muistuttaminen katsotaan mielenvikaisuudeksi.
Muudda: silmät auki nyt!
Käykääpä kiertämässä kanavapujotellen vaikka 20 julkista tv-ruutua baareissa, sairaaloissa yms (yksityiskoteihin et ehkä pääse) ja kertokaa kuinka monessa kuvasuhde on ok.
Kyselkääpä muutamalta tuntemattomalta, menikö tv-laitekalusto uusiksi digin takia. Ja oliko vanha laitteisto rikki. Jos ei näin, niin jatkakaa kysyen: toimiiko vanha laitteisto ja vaikkapa tallennuksen ajastus niissä?
Mukavaa ja helppoa kaikki? Ja tarpeellista?
mua kiinnostais mikä kuvasuhde on jossain sairaalan tv:ssä? Jos joku on urpo eikä osaa käyttää kaukosäätimessä olevaa kuvasuhteen muutinta tai asettaa televisiota niin että se seuraa vaihtuvaa kuvasuhdetta automaattisesti niin onko se digin vika? Ei ole. VHS:lle tallennus on vanhanaikaista ja vaivalloista oli jo silloin kun se oli vielä käytössä, oikean kohdan löytäminen vei iän ja terveyden, nyt senkun laitat kirjanmerkin tai -merkkejä niin halutut kohdat löytyy alta sekunnin mistä tahansa tallenteesta.
Jos on pakko digiä haukkua niin voisi keksiä edes jotain oikeasti pieleen mennyttä. Kuvasuhde my ass. Ei voi kuin nauraa...
Siis silloin kun se ei ole rikki. Minä ajan kuitenkin Mersulla ja katson kotona digi-tv:tä.
Aikoinaan luvattiin että digitaalisen ja analogisen tv:n kuvanlaaduilla olisi eroa kuin dvd:llä ja vhs:llä konsanaan. No, toteutuihan se, mutta vaan päinvastoin kuin oli alunperin tarkoitus! ;D
kuva on kyllä heikko.
- ehkä 1 prosentti halusi parempaa kuvanlaatua, ehkä 99 prosenttia, kuka tietää. Ja kuvanlaatu on yleisesti ottaen parantunut huomattavasti, vaikka lumisateen tilalle onkin tullut ajoittaista pikselöitymistä.
- ei ole digitekniikan vika, jos ihmiset haluavat mielummin uuden, ison televison kuin digiboksin.
- standardikuvasuhde vaihtui jo analogiaikana 4:3:sta 16:9:ään. Kuvasuhteellakaan ei ole mitään tekemistä digitekniikan kanssa, yhtä hyvin voisit väittaa että bensan kallistuminen on johtunut digiaikaan siirtymisestä. Oikean kuvasuhteen automaattinen valinta toimii kuitenkin digilaitteissa huomattavasti paremmin kuin analogilaitteissa aikanaan.
- mikä on "tv:n apulaite"?
- Videonauhurien ja DVD-tallentimien käyttö on hankaloitunut, tässä ensimmäinen ja ainut mainitsemistasi seikoista, jossa on jopa perää. Mutta kyseiset laitteet edustavat kuitenkin vanhentunutta tekniikkaa, jota kukaan ei kuitenkaan parin vuoden päästä enää kaipaisi, sen enempää kuin diskettiasemaa nykytietokoneeseen.
Unohdit myös kaikki digitekniikan edut:
- Kanavien määrä lisääntynyt. Esim. vanhempieni luona näkyi analogiaikana 3 kanavaa, nyt digiaikana lähemmäs 10 ilmaista maksullisia on tarjolla moninkertainen määrä lisää.
- Digitaalinen ohjelmaopas, jonka ansiosta tulevat ohjelmat kuvauksineen näkee samalla kun selailee kanavia - erillisiä ohjelmalehtiä tai kankeaa teksti-TV:tä ei enää tarvita.
- Tallentavat boksit mahdollistavat äärimmäisen helpon ohjelmien tallentamisen (myös useammalta kanavalta yhtäaikaa) ja arkistoinnin, ajansiirtotoiminnot (TV-kuvan pysäytys ja kelaus), PiP:n (kahen kanavan yhtäaikainen näyttäminen) jne...
- Tekstityksen saa valittua haluamalleen kielelle, tai vaikka kokonaan pois häiritsemästä (riippuen kanavasta).
Kaikkein yksinkertaisimmille ihmisille, jotka eivät tajua tekniikasta mitään, ja silti haluavat esim. tallentaa ohjelmia normiboksilta videolle sen sijaan että hankkisivat tallentavan boksin, on varmasti koitunut ongelmia digisiirtymisestä, mutta me muut emme varmasti haluaisi analogiaikaan palata.
Olen täsmälleen samaa mieltä. Ilmeiseti Welholla on varsinainen superverkko, koska en ole havainnut mitään pikselöitymistä. Päin vastoin kuin alkuperäinen naukuja en piittaa pätkääkään minkä kokoisia ja muotoisia kuvia baarien ja muiden julkisten televisioiden ruudulla on. Miksi ne minua kiinnostaisivat? En koskaan katsele niitä.