Valmisvaajoja

Tontti on hankittu ja kaavamääräykset tarkistettu. Ilmansuunnat yms. huomioiden täydellisesti meitä miellyttäviä ja meille suoraan sopivat valmistalomallit löytyi Oravaistaloilta, Design talolta ja Valmisvaajalta. Tuttavilta ollaan kuultu ihan riittävästi Oravaistalon erinomaisuudesta. (ihan kaikkea ei uskota, ilmeisesti aika kultaa muistot)Parin Design Talon rakentamista ollaan seurattu herkeämättä. Mutta Valmisvaajasta ei ole kyllä juuri mitään kokemuksia. Edustajan mukaan niitä on myyty nyt noin vuosi ja niitä on noussut vähän sinne sun tänne. Yhtään referenssiä ei kuitenkaan saatu? Kertokaa vähän kokemuksia omasta projektistanne tai ystävän tai tutun tai tutuntutun projektista. Riittääkö edustajan lupaama kolme viikkoa pystytyksen aloittamisesta, että pääsee muuttamaan yms.?
113637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Naapuri tuossa paukutteli henkseleitä koko kesän ja mainosti kuinka nopeasti pääsevät muuttamaan Valmisvaajaansa. Kiroili sitten muutaman viikon laiskoja asentajia ja muuttamaan pääsivät muistaakseni viiden viikon päästä siitä päivästä kun rekat tulivat niiden isojen legojen kanssa. Ihan hyvän näköinen talo ei siinä mitään. Näillä keleillä (ja varsinkin viime viikolla) kun illat itse naulaa lautaa seinään, niin erinäisiä ajatuksia tulee mieleen...

Äänestä
  • asennuksen aloittamisesta on normaali valmistumisaika Valmisvaajoissa. Eli talotoimittajan suhteen aikataulu piti, eikä mistään virheestä ollut kysymys.

    Äänestä

  • Noa kirjoitti:

    asennuksen aloittamisesta on normaali valmistumisaika Valmisvaajoissa. Eli talotoimittajan suhteen aikataulu piti, eikä mistään virheestä ollut kysymys.

    Asusteletko itse Valmisvaajassa? Joka tapauksessa sinulla taitaa olla kokemuksia ja tuntemuksia kyseisestä talosta. Mitä mieltä olit huonejärjestyksestä, varustetasosta, pintojen viimeistelystä yms.?

    Äänestä

  • Vaikea valinta kirjoitti:

    Asusteletko itse Valmisvaajassa? Joka tapauksessa sinulla taitaa olla kokemuksia ja tuntemuksia kyseisestä talosta. Mitä mieltä olit huonejärjestyksestä, varustetasosta, pintojen viimeistelystä yms.?

    Tosissamme hieroimme kauppaa Valmisvaajasta keväällä ja kesällä. Kävimme katsomassa pystytys/sisätyövaiheessa olevaa Valmis-Viiviä Porvoossa. Keskustelimme myös rakennuttajan/ omistajan kansssa. Talo vaikutti oikein fiksulta. Olemme käyneet myös tutustumassa Älvsbytaloon ja onhan niissä eroa. Voisi sanoa, että kuin yöllä ja päivällä. Valmisvaajassa on kunnon sauna, ei mikään hikikoppi, jossa pari riukua ristissä. Lattialämmitys kosteissatiloissa (kohteessa koko talossa). Keittiön kaapit yleistä standardia mitoituksissa eli ei tomittajan omaa mitä lie. Keittiössä välitilat kaakeloitu, valolistat kuului hintaan samoin työvalot. Keskuspölunimuri, sisäinen televerkko, tiilikatto yms.

    Meillä homma tyssäsi myyjän antamiin virheellisiin hintatietoihin. Kun oli kaupanteko käsillä olikin hinta toinen mistä oli keskusteltu.
    Myyjä oli katsonut hinnan vahingossa ilman autokatosta ja varastoa, sekä vanhasta hinnastosta. Hinta oli lisäksi(muka) ehtinyt nousta 2x 2kk:n aikana, jolloin kauppoja hierottiin.

    Kiitos vastauksesta. Tuota hintaa ollaan ihmetelty myös itsekin. Kävimme tutustumassa ihan ensimmäiseen Valmisvaajaan Vantaalla keväällä ja hinnat on nousseet sen jälkeen varmasti ainakin 3 kertaa. Päätöksiä pitäisi tehdä parin viikon sisällä, joten unettomia öitä tiedossa...

    Äänestä

kun kerran tuttavapiirissänne niitä on?

Äänestä
  • Tuttavat ovat tuotteeseen todella tyytyväisiä. Myyjään eivät ehkä niinkään. Muistaakseni myyjä aliarvioi aika pahasti talon lisäksi menevän rahamäärän. Tai jotain. Itse kävin katsomassa asennusta ja sen nopeampaa toimintaa en ole nähnyt missään. Aamulla aloittivat ja illalla näytti siltä kuin se talo olisi ollut aina siinä. Kaikin puolin ihan kiva talo. Itse en kyllä huomaisi sisältä tai ulkoa että kyseessä on tilaelementtitalo. Ehkä itseä hieman häiritsee että saunaan ja pesuhuoneeseen kävellään ensin keittiön läpi kodinhoitohuoneeseen ja sieltä pesuhuoneeseen. Khh on muutenkin heillä todella ahtaan oloinen.

    Äänestä

niin samasta muotista ettei edes ulkönäöstä eroita kuin ikkunan puitteista. Kallis ratkaisu "valmiiksi taloksi" joka kuitenkin on keskeneräinen esim. yläkerran ja perustusten osalta.

Äänestä
  • Jos viitsisit tutustua asiaan enemmän, niin huomaisit kyllä niitä suuria eroja myös ulkonäöissä. Yläkerrat saa myös valmiina jos haluaa, joten se siitä keskeneräisestä. Tulevaisuudessa näitä tilaelementti ratkaisuja myydään vuosi vuodelta vain enemmän. Ihmiset haluavat omakotitaloja vaivattomasti, riskittömästi ja nopeasti. Ei talon tarvitse olla ulkoapäin taideteos tai kylän suurin. (paitsi Pohjanmaalla) Mieluummin sen taiteen pitää seinien sisäpuolella.

    Äänestä

  • Vai niin kirjoitti:

    Jos viitsisit tutustua asiaan enemmän, niin huomaisit kyllä niitä suuria eroja myös ulkonäöissä. Yläkerrat saa myös valmiina jos haluaa, joten se siitä keskeneräisestä. Tulevaisuudessa näitä tilaelementti ratkaisuja myydään vuosi vuodelta vain enemmän. Ihmiset haluavat omakotitaloja vaivattomasti, riskittömästi ja nopeasti. Ei talon tarvitse olla ulkoapäin taideteos tai kylän suurin. (paitsi Pohjanmaalla) Mieluummin sen taiteen pitää seinien sisäpuolella.

    Niitä kun ei ole. Tuohon hintaan joihin ValmisVaajoja ja Oravaistaloja kaupataan - tuskin tulevat lyömään läpi - noihin hintoihin rakentaa jo kunnollisia talojakin. Mitä tulee hintoihin niin on aivan totta että saa yläkerrat tms. valmiinakin, hinnat vaan ilmoitetaan aina "keskeneräisille" toimituksille.

    Äänestä

  • Tero kirjoitti:

    Kysytään toisin päin. Miten ne mielestäsi eroaa muista talopaketeista? Valtaosa kaikista myytävistä talopaketeista on ihan tavallisia 1 tai 1 ½ kerroksisia yksinkertaisia malleja. Ei ne kovinkaan kummoisia ole tilaelementteihin verrattuna. Monet ihmiset ovat muuten valmiita maksamaan siitä että taloon pääsee muuttamaan nopeasti eikä tarvitse tapella juoppojen rakennusmiesten kanssa.

    Ruotsissa tilaelementtitalot ovat lyöneet läpi oikein kunnolla. Joten miksikäs ei täälläkin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaikea valinta kirjoitti:

Tontti on hankittu ja kaavamääräykset tarkistettu. Ilmansuunnat yms. huomioiden täydellisesti meitä miellyttäviä ja meille suoraan sopivat valmistalomallit löytyi Oravaistaloilta, Design talolta ja Valmisvaajalta. Tuttavilta ollaan kuultu ihan riittävästi Oravaistalon erinomaisuudesta. (ihan kaikkea ei uskota, ilmeisesti aika kultaa muistot)Parin Design Talon rakentamista ollaan seurattu herkeämättä. Mutta Valmisvaajasta ei ole kyllä juuri mitään kokemuksia. Edustajan mukaan niitä on myyty nyt noin vuosi ja niitä on noussut vähän sinne sun tänne. Yhtään referenssiä ei kuitenkaan saatu? Kertokaa vähän kokemuksia omasta projektistanne tai ystävän tai tutun tai tutuntutun projektista. Riittääkö edustajan lupaama kolme viikkoa pystytyksen aloittamisesta, että pääsee muuttamaan yms.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu