Media Maailmalla

jo on aikohin tultu kun ei varsinkaan eräässäkin maassa varsinkin suur-kaupungin maalaiskaupungeissa kehtaa ääneen sanoa asuvansa suomessa /sta.
on uskomattoman hienoja tyyppejä jotka tuntevat Lähi-idän kulttuurin kuin punaisen/välimeren historia, suojelun kulttuurin sekä ovat omistautuneet joko työnsä tai jotain muuta kautta maan tapoihin elämään arjessa yms.

mutta kun "maajussit emäntineen" huonolla opastuksella, asenteella tulevat maahan..huh huh.
toivoisinkin suomalaisten käyttäytyvän maassa maan tavalla sekä huomaavan jotain muutakin kuin oman ylenmyydentunteensa.
ihmettelen/mme kuinka suomalaiset yleensä matkustavat maihin joihin heillä on kielteinen asenne tosin en nyt niin suurta huolta tunne itselleni tuntemattomista turisteista ainoastaan olen kiitolinen että mikään laki ei velvoita tutustumaan yhteenkään vihamielisen asenteen omaavaan ihmiseen edes silloinkaan kun olette viimeisellä rannalla..se on kuulkaas tyhjä ja loputon "leikki" ( piisin nimi oli jotain: me ollaan viimeisellä ranalla kaikki pois piiloistaan jne.)

mutta hyvää matkaa minne sitten ikinä päädytkin.
tämä oli kaikista paras hienovarainen sekä hienotunteinen täältä huivin takaa. p.s syökää kalaa jos siltäkin tuntuu.
huumorista jo tunistaa ihmisen jos alapään huumori sekä yhteiskunnan "minareetin kellot" ovat sarkasmin kohteena suomessa päivittäin ehkä ei silloin ihmisen kannata haaveilla edes kansainvälisiin hommiin ! siellä sitä eriuskoisia vasta on sitähän ei yhden ainoan oikean uskonsa ilman perusteita oleva suomalainen kestä mutta sanotaanko näin:
mielensä hilitsevä on vahvempi kuin kaupungin valloittaja.
5230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vain ..eeh eeh vain! Cännältä voit katsella ilotulitusta kun erän vaatimaton maailmantähti kävi siellä piipahtamassa...eeh syökää kalaa syökää kalaa..

Äänestä
  • kuin sanoja ai sii no mä löysin aattele sellasen uutispuuron kuin siiän siis mä käyn siellä välillä katselemassa..mahtava ilotulitus dubaissa niin että ei kyllä tarvitse kenenkää enää uutena vuotena sitäkää "itkee"
    katsotte siitä omalta koneelta ni ei varmasti tarvitse pelätä että silmään sattuu paitsi tuon kailin häikesevä konsertti.
    YLHÄÄLLÄ lukee keskustele mediasta no, kyllä meikäläinen on yrittänyt itseni kanssa käydä keskustelua välillä menee ihan molli voittoiseksi sitä käsittääkseni mediaan liittyy:
    Kirja
    lehdet
    tv
    radio
    ihmiset jotka meille työstävät päivästä päivään
    -mitä missä milloin maailmalla tapahtuu minähän luen, lehtimiehet voivat olla ihan hyvillään että ainakin yksi säälittävä surkea reppana täällä lukee lehtiä jopa lehtiä johon kielitaitoni ei yllä mut katselen kuvat katselkaa tekin lehtikuvia kuvat kertovat omaa kieltään.
    ai sanoinko et mulla on bileet tänään, no on kaikki siis kaksi kangaista peppiä sit maailmalta meille tulleet apina marakatit
    ...pliide älkää tulko eläinsuojelijat tänne Turhaan! on pehmo muisto jne. mutta kiva mä saan aina ääneni kuuluviin he katsovat vain hyväntahtoisesti
    pitikös mun jotain muuta yhtä mielenkiintoista kertoo ymmm yhmmm niin nyt kun teil on niitä pikkujouluja ni siel liikenteessä on sellasii Raivoraittiita jotka saavat itselleen jotain sairasta "hyvääoloa" kun kyttäävät toisten örvltämistä ei kantsi välittää suomeen pahtuu hirveen paljon erilaisii hoitomuotoja heille se on kupeksiminen ravintoloissa sekä he tunkevat joka paikkaan kertoo stooriaan vaikka kukaan ei oo ees pyytäny ! mut se on varmaan Hirveen tärkee heille elää menneessä sit viel semmosta mediakin
    vois vähän enenmän suomessa tuottaa kansainvälistä viihdettä joka on jokaisen luettavissa siis kun ei nyt ihan kaikki ole pelkästään iskelmää jääneet lukemaan mikähä sellanen lehti on varmaan hirveen tärkee. paitsi ei kiinosta pätkää kää.

    Äänestä

Sanomalehdet pitävät kutinsa tulevaisuudessakin enkä nyt sitä lukenut Hesarista vaikka Hesarin sain luettua.melkein. En tunne yhtäkään joka ei mielummin lukisi lehtensä kunnolla paperille painettuna mutta olkaa ihan rauhassa eri mieltä
sitten sellasta nää mun yhden ihmisen bileet päättyvät tähän ja jatkot on nyt liitteessä..no oikeesti. siis finskillä nähdään sit kun tää häsäkkä eli joulu on ensin saatu "nukuttua" läpi
jatkot voitte mennä lukee ihan omasta lehdestänne siis nyt Nyttiin ja sassiin! miten mä olenkaan vitsikäs vai mitä mieltä on...hihih..suuri yleisö mieltä Itsehavainoistani itsestäni ja vähän hesaristakin
mä niin Väitän mukana.

Äänestä

tuminen, oletan että ihmisten TIETÄVÄN erinnäisiä asioita kuten
-montako suttupaperia taitelijat piirtävät maalaavat saadakseen valmiiksi AIDON
-oletan ihmisten TIETÄVÄN kuinka monta esseetä pitää kirjoittaa saadakseen valmiiksi AIDON
-oletan ihmisten TIETÄVÄN että ..voimakas väite..
-On olemassa ihmistyyppejä, jotka kerää virheitä maailmalta omassa käytöksessään
kuin toiset postimerkkejä.

Johdantoni oli varmaankin tarpeeksi tiivistetty enkä voi ottaa vastuutta siitä miten kukin tuon Hahmottaa saati mielessään tulkitsee.

ihminen joka on sydämeltään halpamainen saa jokaisesta lauseestani mieleisen ilkeän tulkinnan jolla taas jaksaa tämän päivän.sääli.

mutta asiaani palatakseni on pöyristyttävää kuinka suomalaiset (tuskin tarvitsisi kirjoittaa en sanonut yleistänyt monikossa)
palanneet Seiväsmatkailu käytökseen tosin sain niin lähellä elää sitäkin kultuuria että ei ollut tarvetta tunkea itseään mukaan .
-jälkeenpäin voin vain kiitää itseäni mutta kiva kun useilla oli kivaa "ilmaisilla" matkoilla.

Ihmiset näköjään ovat matkustelleet paljon jopa niin paljon , vuosia että sillä kokemuksella olisi tällä mun loogis/hahmottamisella oppineen edes maan tapoja kuin kielensä hallintaa

hyvin useat suomen päässä kauhistelevat tekopyhänä moniakin ilmiöitä kuten rukouskutsuja kulttuureja sekä mikä sopii suomen kulttuuriin ja mikä ei. NO olin äimän käkenä kuinka useat torperoivat suomalaisten työtä omalla sikamaisella rehvastelullaan) jos näätte meitsin nyt silmät suurena kasvot hämillään oletteko niin ystävällisiä ja hienovaraisesti kuiskaat vaikka jotenkin näin:
asiaankuluvien näkökulmien kerääminen.
en koskaa ole ikinä tavannut yhtäkään suomalaista joka vie musikkia maailmalle joka olisi niin vihamielinen, kyyninen, kuin tämän päivän eräät jotka muka huumoria muka jne. nimissä pilkkaavat avoimesti maata johon ovat viellä viemässä suomalaisia.

kyllä on asiantuntijoiden tehtävä valistaa noita tämän päivän "seiväsmatkailijoita " oikeesti toivon että joka ikinen ihminen kun lähtee maailmalla on oppinut riittävän hyvin tiedot/taidot pärjätäkseen sekä tuodakseen suomen puhtautta luontoa yms.esille halventamatta toisen kultuurin, maan ihmisiä tapoja.
Keskity voimavaroihisi mielumin kuin rajoituksiisi ehkä ajattelet senjälkeen ennemän
onko järkee vai ei.

Äänestä

ei tullut vieläkään valmiiksi. kiitos teille jotka ette ole tulleet komentoimaan tähän "esseeseeen"
Olisin melkein jo ollut valmis uskomaan että suomalaisilla aikuisilla ihmisillä on tulkinen taitoa tai edes jos ei hengelisiä arvoja niin edes henkisiä mutta ei.

oletan että olet lukenut kirjoituksia suomalaiseta yhteiskunnasta kuinka hyvinvointi koulutus puhtaus yms. yms. yms, on mahdolistanut vaurautesi jatkuvuutesi terveytesi yms yms. MUTTA
_ YKSILÖTASOLLA kun kirjoita kirjoitan myös yksilötasolla kuinka epäoikeudenmukaisuutta vähättelyä arvottomuutta välinpitämättömyyttä valheita herjaamista "selkään puukottamista" olen saanut /mme kokea suomessa

jos kenellä niin meillä olisi kaikki perustellut syyt elää katkerina kostonhaluisina alentaa itsemme sylkijöiksi harjaajiksi panettelijoiksi jne.
eikös ole ihmeelistä että kukaan ei ole onnistunut lopulisesti meitä nujertamaan
EI EDES SUOMALAINEN YHTEISKUNTA. miksikö kirkastan suomikuvaa eihän minulla ole siihen mitään syytä.

on eri asia niiden ihmisten kohdalla joiden sanotaanko nyt vaikka työelämä on mahdolistanut melkeinpä kaikki edeut mitkä vain voi tilitoimisto tynantaja oikeusjärjestelmät vähentää verotuksessa
kuin taas me jotka maksamme kaiken kallimasta päästä joilta vietiin kesälomarahat vuosilisät työvaatekulut vapaapäivät yms yms, AJATTELE kaksi vieläpä kolme kertaa ennekuin meidän "silmille tulet " puhut ehkä harkitumin.
kyky nauraa tai suhtautuminen huumorilla omaa elämääsi voi vähentää itsemurhalukja suomessa.
en edes ole ajatellut missään vaiheessa tehdä niin suurta SYNTIÄ jolla kurittaisin syyttömiä.
miljoona miljoona ruusua vain kaikille ruusun kasvattajille joihin en itse kuulu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..ymm,,,, kirjoitti:

jo on aikohin tultu kun ei varsinkaan eräässäkin maassa varsinkin suur-kaupungin maalaiskaupungeissa kehtaa ääneen sanoa asuvansa suomessa /sta.
on uskomattoman hienoja tyyppejä jotka tuntevat Lähi-idän kulttuurin kuin punaisen/välimeren historia, suojelun kulttuurin sekä ovat omistautuneet joko työnsä tai jotain muuta kautta maan tapoihin elämään arjessa yms.

mutta kun "maajussit emäntineen" huonolla opastuksella, asenteella tulevat maahan..huh huh.
toivoisinkin suomalaisten käyttäytyvän maassa maan tavalla sekä huomaavan jotain muutakin kuin oman ylenmyydentunteensa.
ihmettelen/mme kuinka suomalaiset yleensä matkustavat maihin joihin heillä on kielteinen asenne tosin en nyt niin suurta huolta tunne itselleni tuntemattomista turisteista ainoastaan olen kiitolinen että mikään laki ei velvoita tutustumaan yhteenkään vihamielisen asenteen omaavaan ihmiseen edes silloinkaan kun olette viimeisellä rannalla..se on kuulkaas tyhjä ja loputon "leikki" ( piisin nimi oli jotain: me ollaan viimeisellä ranalla kaikki pois piiloistaan jne.)

mutta hyvää matkaa minne sitten ikinä päädytkin.
tämä oli kaikista paras hienovarainen sekä hienotunteinen täältä huivin takaa. p.s syökää kalaa jos siltäkin tuntuu.
huumorista jo tunistaa ihmisen jos alapään huumori sekä yhteiskunnan "minareetin kellot" ovat sarkasmin kohteena suomessa päivittäin ehkä ei silloin ihmisen kannata haaveilla edes kansainvälisiin hommiin ! siellä sitä eriuskoisia vasta on sitähän ei yhden ainoan oikean uskonsa ilman perusteita oleva suomalainen kestä mutta sanotaanko näin:
mielensä hilitsevä on vahvempi kuin kaupungin valloittaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu