asettelu, että vanhemmat ja opettajat ovat jotenkin vastakkaisissa leireissä...asun Helsingissä ja tuollainen panetteluilmiö on olemassa ainakin bussien kuljettajia kohtaan. Vastuu on suuri ja matkustajat eivät edes tervehdi. Joskus kuljettaja ajaa liian kovaa, mutta eivät missään nimessä kaikki!
Olisi rakentavaa, jos soisimme opettajien saada opetus- ja kasvatustyöstä kunnollinen palkka; voisimme saada iloisempia opettajia, eikä olisi niin suurta huolta loppuunpalamisesta.
Annetaan me vanhemmat myös hyvää palautetta opettajalle silloin kun siihen on aihetta! Sitä voisi kutsua myönteiseksi vuorovaikutukseksi.
Lapseni, 16 v, on kiinnostunut opettajan ammatista. Hänellä on kokemusta hyvistä ja reiluista opettajista (joilla voi joskus pinna palaa mutta jotka selvästi pitävät oppilaistaan) ja aivan autoritäärisistä opettajista (jollainen hän ei halua olla) ja väsyneistä opettajista (jotka eivät jaksa pitää kuria, mutta herättävät sympatiaa).
Vanhempana olen törmännyt hurjan ihaniin opettajiin, joita kohtaan olen tuntenut syvää kiitollisuutta, mistä olen myös sanonut ääneen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinäpä se. Ilahduin kirjoituksestasi. Olen aina ihmetellyt sitä, miksi bussikuljettajia ei tervehditä. Kaikkien ammattien edustajat ansaitsisivat kiitosta päivittäin.
Eikä kannattaisi unohtaa eläkeläisiäkään, jotka saattavat ohimennen siistiä pihaa ilman kiitoksen kiitosta. Eikä työttömiä, joilla on muutenkin jo paljon huolia. Kiitetään myös lapsiamme siitä, että he ovat olemassa. Joka päivä he ansaitsevat rutistuksen vaikka yksin siitä syystä!
Kyllä siitä hyvä mieli lähtee leviämään, ja tunnemme taas itsemme yhdeksi kansaksi.
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi.