Kerätään työttömät yhteenpaikkaan ,josta halukkaat saavat vuokrata työvoimaa työttömyyskorvauksen hinnalla.Tästä kieltäytyvät menettävät työttömyyskorvauksensa määrittelemättömäksi ajaksi.
Tarvitseeko lisätä mitään.Toivottavasti voi odottaa kotona ettei tarvitsisi odottaa työmääraystä missään leirillä.
Onkohan tällä jotain yhteyttä sille Perustuslaki valiokunnan antamalla lausunolla työllisyyslaista vuonna 2006.
Tarvitseeko lisätä mitään.Toivottavasti voi odottaa kotona ettei tarvitsisi odottaa työmääraystä missään leirillä.
Onkohan tällä jotain yhteyttä sille Perustuslaki valiokunnan antamalla lausunolla työllisyyslaista vuonna 2006.
Vastaukset 16
Vanhimmat
saatiin idea, jotta mennään työssäkäyntialueen ulkopuolelle eli saadaan työmarkkinatuen lisäksi 16 euroa kulukorvausta.
Perustetaan semmonen suihinottoleiri.
Sitten ei tarvitse raahata kaukomailta viihdyttäjiä ja kaikilla on kivaa - eikä maksa paljon.
Saapuu paikalle pikavauhtia ,tämä samainen trolli
joka on olevinaan samaa mieltä,mutta haluaa vetää keskustelun epäasiallisille raiteille.
Katsokaa aikaisemmat keskustelut
-Ote perustuslaista
-Vähempiosaisten järjestäytyminen
No, sitä tippuu jojotuksen kautta tulottomaksi. Entäs sitten? Sossun luukulle käypi tie.
No, tietysti tulee 2kk -20% entäs sen jälkeen?
No, sossu laskee tukea taas pian -20%. Syynä on se että hakija ei ole hakeutunut ensisijaisten tukien pariin (tyämarkkinatuki). Ei ole selvää näyttöä että hakija aktiivinen työnhakija. Vaikka hakija esittää kirjallisesti työnhakusuunnitelmat, työkkärissä kirjoilla olon ja kirjallisesti esittää mitä tekee, mitä hakee jne. Se ei ole sossun mielestä riittävää aktiviteetin osoitusta. Laskemme siis perusosaa -20%.
Kun hakija kieltäytyy annetusta työstä toisen kerran tukea lasketaan -40% ja sama jojotus jatkuu.
SIIS: puhutaan tulottomaksi joutumisesta mutta on olemassa senkin alapuolella portaat - alaspäin.
Taas löytyi aukko sisvistyksessä. Eikös Cv-netti yllytä pasiiviseen työnhakuun. Yksi CV-ilmoitus vastaan monet sadat shköpostin kautta lähetetyt työhakemukset aloille, joille on ne yli-ihmisen hakuvaatukset. Omaa tulevaisuutta ajatellen kannattaa siis ehdottomasti harjoittaa viikottaista joukkopostitusta ja tallentaa kopiot vielä muistitikulle, jotta on sitten näyttöä kun tekee valitusta.
Sori vaan työnanatajat.
ajatellut samaa olisi vaan vähän näppärämpää tehdä tätä vaikka vähän keskitetymmin.Aina 100 hakenusta per työpaikka.Ja 100 työpaikkaa per hakija .Tämä toimenpide suoritettuna viikoittain.
Opettaisi työnantajat nopeasti huomaamaan mistä on kysymys.Mutta miten ne sata työtöntä saadaan yhteen ja perustamaan työnhakupiirin.
pyritään eristämään tällä tavoin omaksi ryhmäkseen.Eli kaikki työttömät ohjataan johonkin "työpankkiin" viimeistään "valtion työpankkiin". Ne jotka kieltäytyvät menemästä
pankin "asiakkaaksi" nimetään joksikin muuksi kuin työttömäksi.
Näin kuin ryhmä saadaan tarpeeksi pieneksi on lainsäädäntö helpompi kohdistaa.
Tämä joukko joko siiretään vähin äänin eläkkeelle, tai siitä tehdään varoittava esimerkki muille.
''Näin kuin ryhmä saadaan tarpeeksi pieneksi on lainsäädäntö helpompi kohdistaa.''
Lainsäädännöllä kohdistetaan riittävän kovat toimet, että ryhmä pienenee riittävän nopeasti 'luonnollisen poistuman' kautta. Jo nythän työttömien parissa kuolevuus on suurempaa kuin muun väestön. Lienee kyse aliravitsemuksesta ja jatkuvasta työttömyyden aiheuttamasta stressistä.
Kun kaasukammiot eivät ole kurantteja, niin keinoja päättäjät toki löytävät.
''Tämä joukko joko siiretään vähin äänin eläkkeelle, tai siitä tehdään varoittava esimerkki muille.''
Uskon tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
työttömien ongelmat johtuvat "tekemisen puuttesta" .Telkkarissa nähdään aina joku pakkotyöläinen ,joka todistaa kuinka onneton hän oli kunnes työvoimtoimisto antoi hänelle mahdollisuuden palkattomaan työharjoitteluun.
Kuinka tämä avaa mahdollisuuksia vaikka mihin.
Koskaan ei ole haastattelua,jossa arvosteltaisiin
työpaikkaa tai sen ehtoja.Tai tarkemmin ajateltuna jos arvostelee ("on itse omlla toiminnallaan aiheuttanut") ja saa potkut siitä seuraa karenssia. Joten toimittajatkin voisivat mennä vähän itseensa kun julkaisevat näitä kritiikittömiä juttuja onnistuneista työllisyyskokeiluista.
Muuten olen kyllä samaa mieltä siitä jälkimmäinen
vaihtoehto todennäköinen.
Työttömät on latistettu ja peloteltu hiljaisiksi. He eivät uskalla kertoilla todellisista tuntemuksistaan. Onhan täälläkin ollut kirjoitus tai ehkä useampikin siitä, mitä on seurannut, kun on avannut sanaisen arkkunsa.
Kyllä taitaa olla niin, että minä lähren ihan suosiolla sinne karanteeniin eli karenssiin enkä takaisin tule. Siellä se hallitus silmät ja korvat sokeina tukee työvoimapankkia. Yhtään ei ajatella sitä, että tässä on yks ja toinen käynyt jos jonnimmoista ammatillista sun muuta tutkintoa läpi. Että sellainen hyväntekijähallitus meillä on.
"TYÖPANKKI" on jo käytössä monessa yrityksessä, mm. Nokiassa, Sonerassa ja UPM:ssä.
Itse olin 1992 silloisessa Telessä "pankkirina".
Tavoitteena oli saada tarpeettomat työntekijät hakeutumaan toisiin tehtäviin yrityksen ulkopuolelle tai eläkeputkeen. Joka päivä piti mennä paikkaan, joka oli tyhjä huone, vain pari pöytää ja tuolit. Lehtiä ja pelikortit virikkeinä. Työnhakutarkoituksessa sai vain poistua paikalta. "työpankkeja" oli joka puolella Suomea. Tavoite oli vähentää 12000 henkeä. Jokunen jopa tappoi itsensä.
Tämä on tosi. Itse lähdin vuoden lopussa.
Konzentrationslager oli saksalainen työpankki
30-luvulla vielä pääsi vapaaksi heti jos oli viisumi toiseen maahan ja lähti heti.
Valitettavasti muut maat eivät myöntäneet kovin paljon viisumeita ja työlupia näille työpankkilaisille.
Kaikkihan vihaa työttömiä lusmuja. Voitaisiin perustaa tälläinen järjestelmä. Ruokaa sen verta että jaksaisivat painaa hommia, mutta työttömäthän on aina työttömiä joten lopullinen ratkaisu. Vähemmän ruokaa enemmän töitä. Huilimisesta suihkun kautta..
noin pääsääntöisesti.Mutta olihan isä aurinkoisellakin omat työpankkinsa.Grönbergin
päähuolihan on se, miten keskiluokalle saadaan
sosiaalietuuksia ja köyhät työpankkiin tekemään töitä 8e päivä+työttömyyskorvaus.Olikohan se vielä niin,että työpankkilainen oli ilmainen firmalle.
Totuushan on se ,että ihmiset eivät tätä kovin pitkään hyväksy vaan kieltäytyvät. Ja saavat karenssin ja sitä kautta tt-tuki alennuksen -40%
joka sitten on 293/kk.Tämä summa on se todellinen vastikkeeton työttömyysturva tälläkin hetkellä.
Eikö kaikki työnhakijat ole jo nytkin eräänlaisessa "työpankissa" eli työvoimatoimiston rekisterissä.
Kuka tahansa työantaja voi sieltä ottaa työttömän töihinsä nytkin vaikka työtön olisi kuinka vastahakoinen työhön.
Eikä sen työtarjouksen tarvitse nytkään mitään palkallista työtä välttämättä olla vaan tämä ilmaistyökin kelpaa.
Tavallaan työpankkiin pistetään työläistyöttömät
ja varsinaisessa työvoimatoimistossa käyvät työttömät ilman "omaa syytään" .Vähän niinkuin parempi väki koulutetut työttömät.
Työkkäri eroittelee ensin.Junalla sitten karja vaunuissa lähetetään työpankkiin.