Onko

siitä asiasta ensin?

Orkkuja.

vahingosta :=))

hetken aikaa se saattaa tuntua messevältä, mutta jos pysähtyy ajattelemaan ja kurkistaa omenen toiselle puolelle niin huomaa häpeävänsä vahingoniloaan.

sitä mieltä olen vahingonilosta.

ainakaan, jos se on aitoa iloa.

kenenkä housuisa se on. Jos on omisa, ja julikesela paikala vielä, niin voipi olla että ei ihan heti siinä kohtaa naurata, muutta kylläki jälestäpäin. Silloin voipi jo nauraa julikisestikki itelle.
Mie kyllä nauran helépommin omille vahingoille, kuin toisen, jos se ei ite alota sitä nauramista.
Ei ensin tohi.

Mutta kyllä mie ikhään kuin sisälepäin nauran, jos jollekki paukapäälle sattu ns. vahinko varotuksista huolimatta.
Joillekki itteensätäysile on helepompi nauraa, ko ihan semmosele tavaliselle ihimisele.
Kyllähän se tuo keltanen neste on kaikile jonkun verran tuttu aine tuola yläpääsäki, että monesti olen itteni kironu, että on sitä saatanan kusipää, ko ei ensin ajattele mitä tekkeepi.

Minusta noile julkkiksile saaki nauraa vahingonilosta, tai paremminki pittääki, sillähän net ellää. En mie kyllä minkhään semmosen syyn takia hevilä lehteä osta. Sekö on niin lyhytaikanen tuoki vahingonilo.

Kyllä minusta kuitenkin josthain muusta syystä on mukavampi iloita, ninkö esimerkiksi vaikka lottovoitosta.

Mie tiiän mille se tuntuupi ko on täysosuma, ja sitte ei olekhaan.
Tämä oikesthaan olis kulunu tuone veätyksen ketjuun, mutta ko tääsä on aineksia tähänki, niin kerron sen nyt tässä.

Meijän ukko oli semmonen koiranleuka välilä, että siinä olis voinu huonompisyämiset välilä kuolla sen tempaukshiin. Täsä yks niistä.

Sillonko oli vielä net lottokupongit semmosia mihin panthiin nimi, ja osotekki, sekä se kopio jäi sitte itelle.

Mie olin sillon vielä opiskelija, ja sitte tulin kesälä käyhmään kotona ja olin teheny loton.

Mie heitin sen lapun sitte siihen kaapinpääle, ja ikhään kuin unohin sen tarkistuksen.
mie tulin sitten josthain kothiin, ja ukko istuu kaikesa rauhasa, emännän laittaessa ruokaa.
sitte se alakaa kyselemhään, että meinasin heittää tuon kupongin roskiin, ookko sie sen tarkistanu.
Mie sanoin että enhän mie vielä ole kerinny, hyvä ko et heittäny. Ei mulla ole kyllä oikiaa riviäkhään mistähän mie senki saan.
Ukko sannoo, että hän otti tuone ylös sen, ko tarkisti omansakkin.
Kiikuttapi mulle oikiat numerot, ja jääpi kythäämään siihen, että mitenkä pojan naama käänthyy, missäki vaiheesa.
Mie katon ja katon, että ei helukutti on viis oikhein ja olin jo ilonen, siitäki. Ukko van hymyillee että hyvähän se viiski on mutta eikö tuoki numero ole oikhein. Sillon mulla iloksi repesi, että nyt onki huoletonta vähän aikaa, eikä ainakhaan opintolainaa tarvi ottaa lopuile vuosile.
menin sitte keithiöön sanomaan asiaa, ja ihimettelen ko hellapoliisi on vain selin ja aivanko itkis, mutta sehän oliki nauranu vissiin silimät märiksi. Sanoin etä miepä tarijoanki sitte oikheen hotelisa ruuat jos vaikka menisimä oikheen niinkö ethäämmäs syöhmään.
Tämä vain sanno että nytkö tämä on valamista niin syömä nyt tässä. Ja katto minua niinkö olis asijaa, ukko oli häipässy muka vatekaapile hakkeen parempia vaatheita ylheen lähtöä varten.
Siitten se tullee naurusa suin että olipa hyvä ko en heittäny roskhiin.
Saat sen sen tehä ite, ko ei siinä mithään ollu, mie sen jo tarkistin.
Sitte mulla välähti että nyt se on minua jotenki huijannu, emäntä selitti, että se teki siihen ihan oman rivin perhään toisen lottokupongin läpi.
Sillon mie sanoin että ei tuollakhaan jää sitte mikhään tekemättä, ja sanoin että mie en sitte syökhään tuli niin maha jo täytheen. Menin ukon pullokaapile, ja otin sieltä konijakki ryypyn, ja sanoin että haiseepa ainaski rikhaale ko mennee hotelile juhuliin voittoa.
Oli vähän vähisä rahatki, ja sanoin ukole, että annahan satanen vippiä, mie nyt tarvin. Sitten mie vaihoin vaatheet ja lähin.
Mie menin kaverin luo ja kerroin, että nyt on syytä vähän juhuliakki, ja selitin jutun.
Se pani vaimonsa kansa toiseksi parasta ylle, ja met lähimmä juhuliin.
Yölä ko tulima kotinurkile, niin mie sanoin, että eiköhä juhulita kunnola, mulla on vähän tuola evästä.
Kävin hakemasa ukon viinavaraston tyhyjäksi, jätin vain yhen vajjaan pullon sinne niinkö järkytystä varten, ko huomaa. Tai kyllähän se könys pystyyn ko mie kävin, mie vaan tuumasin, että otin tuon yhen pullon lopun.
Sitte kö mie menin seuraavan kerran, niin se alako mulle, että veit melekheen kaikki hänen lääkheensä.
Mie sanoin vain, että tuli niin palijon porukkaa niihin voittojuhulin, ettei omat riittäny. Mie vain niinkö lainasin.
Enkä ole vieläkhään niitä lainoja maksanu, eikä ole kyllä pyyvellykhään.
Ja nyt enhään ei monneen vuotheen ole enhään voinukkaan maksaa.
Kyllä meilä silti välit pysy hyvänä ei siinä mithään, itteäki nauratti, niin pirusti se tekonen sitten ko alakujyssäyksestä selivis, ja siihen meni semmonen pari minnuuttia.
Kuittasin oitis sen voiton, mitä en muuten olis saanu ollenkhaan.

Teki se muutaki jäynää joskus.
Onneksi olen äithiini tullu. :)

Ei ollu ukollekhaan pitkäaikanen tuo vahingon ilo, ko se käänty omhaan nilkhaan.
Tai eihän tuo nyt mikhään vahinko ollu.
Jo vain.

Ps, kyllä mie saatan toisile vahingonlaukauksile nauraa, mutta toisile en mishään nimesä.
Tarkotin, etä jos toinen on ammuttu tuola jalakojen välisä olevala kerranlaukeavala, mitä ei saa sarijatulele milhään.

Vahingon laadusta...lihottako vai laihduttaako.