Heippa.
Istahdanpa vielä kupposelle ennen nukkumaan menoa,kun ei tunnu nukuttavan.Yksinäistähän tämä on,ukkokultani kuoli vähän yli kuukausi sitten,mutta ensi laman jälkeen alan pikkuhiljaa tajuta,että elämän on nyt jatkuttava näin.
Onneksi jäi tosi kauniit muistot----ne lämmittävät sydäntä.
Samoin kun pyydettiin pitämään näyttely täällä Espoossa,maalaan nimittäin tauluja,vaikka en olekaan nyt kyennyt vielä aloittamaan uusia.
Jaa-a kuppi kuumaa tuli juotua,ja taidanpa vielä lukea hetken ja sitten hyvää yötä!
Istahdanpa vielä kupposelle ennen nukkumaan menoa,kun ei tunnu nukuttavan.Yksinäistähän tämä on,ukkokultani kuoli vähän yli kuukausi sitten,mutta ensi laman jälkeen alan pikkuhiljaa tajuta,että elämän on nyt jatkuttava näin.
Onneksi jäi tosi kauniit muistot----ne lämmittävät sydäntä.
Samoin kun pyydettiin pitämään näyttely täällä Espoossa,maalaan nimittäin tauluja,vaikka en olekaan nyt kyennyt vielä aloittamaan uusia.
Jaa-a kuppi kuumaa tuli juotua,ja taidanpa vielä lukea hetken ja sitten hyvää yötä!
Vastaukset 11
Vanhimmat
osanottoni,poisnukkuneen puolisosi johdosta. Ihanaa että voit sanoa jäljelle jääneen hyviä muistoja. Kaikille ei käy niin. Minkälaisia tauluja maalaat.? Olisi mukava kuulla,itselläni ovat kankaat ,maalit ja pensselit odottavalla kannnalla.
Kiitos osanotostasi.On lämmittävää kun joku vastaa,kyllä nämä kanavat ovat tarpeen!
Niin mitä maalaan,----no naivistisia tauluja satumaisen luontomme rehevyydestä.Voitin aikanani ET-lehden järjestämän valtakunnallisen harrastelija-maalareiden kilpailun,jonka jälkeen sain hieman nimeä.
Nyt oli vain niin,että edesmennyt puolisoni oli myös ammatti-taiteilija, ja naisena oli minulle kodinhoito ja ruoanlaitto ykkössijalla.
Hän sairasti syöpää ja oli minua 14 v.vanhempi,joten ymmärrät ettei minulla ollut aikaa kovin paljon maalaamiseen.Luova uskon kuitenkin olleeni,järjestin ihania päivällisiä täällä kotona,kun mieheni ei jaksanut lähteä kyläilemään.
Viimeiset syntymäpäiväkutsut pidin hänelle kun hän jo oli vuodepotilas täällä kotona,lapsien ja ystävien ympäröidessä meidät.---No se aika on ohi,ja ensi hiljaisuuden jälkeen aloittelen omaa elämääni.
Kuulisin mielelläni myös minkälaisia tauluja sinun kankaasi siellä odottavat? Varmaan sinullekin on tuttua,että kun pääsee alkuun vie työ mennessään,eikä edes huomaa ajankulua.
Hei vaan ja hyvää vointia t:Hertta
minun ukko kultani nukkuu vielä otan osaa menetykseesi .olen kiitollinen että saa olla vielä melko terveenä yhdessä .lunta tuli se on kuin luonto olisi uudesti syntynyt . vakoinen ja puhdas .
Rehellisesti sanottuna, olisi vähän vähempikin riittänyt.
kaikkialla lunta vaan.
Mitenkäs se meneekään ...
Kaunista on, Turussakin kuin satukirjassa. Kuvasta näin tuolla lehdessä oli ikävä uutinen, mutta hieno kuva.
Vaan kyllä se tuntui hyvälle kun pakoitin itseni lähtemää lenkille pyrystä huolimatta.
Vedin nahkaviitan hartioilleni ja turkislakin melkein silmilleni ja kävelin päivälenkkini. Huh huu kun oli raikasta,lumi lensi vaakasuoraan päin minua,mutta kotiintulo oli ihanaa.
Aamulla katselin "Laakson Kuningas"ohjelmaa ja sillävälin oli naapuri luonut lumet rivitalon pihaltani.No. iltapäivällä vein heille vastaleivottuja lihapiirakoita siitä hyvästä!
Otan osaa, koettu on 27 vuotta sitten. Jossain vaiheessa panin nämä sanat paperille.
Kuolema-menetys-peruuttamaton
Kuolemaa ei ymmärtää voi,
se kuitenkin suuren surun toi.
Ei millään käsitä
ettei enää nähdä.
Ovikello soi,
onko hän siellä, oi.
Taas petyin
ja kertaa monta
toivotonta
ennenkuin uskoa voin.
Minusta puolet poissa,
kuinka elää voin
kun vain puoli sydäntä
yksi käsi ja yksi jalka.
Mutta vähitellen
alkaa
haamusärky lakata.
Puolikkaasta kokonainen kasvaa
ja taas elää jaksaa
ja jatkaa matkaa-yksin.
Kiitos.
Kyllä tuo runosi kuvaa juuri sitä miten sen kokee.Kuin olisi irtirepäisty ja vereslihalla,silloin kun ikävä iskee kuin hyökyaalto
Onneksi auttaa itkeminen ja työnteko.Eilen tein lihapiirakoita ja tänään kalahyytelöä,kun lapset tulevat huomenna lounaalle.Eteenpäin on mentävä.
minulta myös Sinulle, Hertta.
Ymmärrän miltä Sinusta tuntuu, vaikka en itse samanlaista menetystä ole kokenutkaan.
Minä koin menetyksen vähän erilaisena.
Kaksoissisareni jäi leskeksi 40 vuotiaana ja hänen kanssaan elin hänen surunsa ja yritin olla tukena sen minkä osasin.
Muistan, kun hän sanoi minulle vielä eläessään, että hänen osansa oli sittenkin helpompi, kuin minun.
"Minä sain antaa rakkaani Jumalalle, mutta sinun piti antaa omasi vieraalle naiselle".
Ei yhdelle, vaan useille vieraille naisille.
Oikeastaan se oli minun elämäni pelastus sittenkin.
Ei tarvinnut elää siinä helvetissä, koskaan ei tiennyt, missä oltiin ja mistä kotiin tultiin, jos tultiin.
Ei todellakaan kenenkään tarvitse alistua sellaiseen jatkuvaan pettämiseen!
Itse sain hyviä muistoja yksinäisen matkani varrelle,josta olen syvästi kiitollinen.
Kiitän kaikkia lämpimistä ajatuksista joita olen täällä saanut.
Joulunalus tunnelmiin,Hertta