----------------
AIKAJANA
Kuljen aikajanaa.
Se alkaa aamusta
ja päättyy iltaan.
Nykyisyys on hauras raja,
menneisyyden ja tulevaisuuden.
Vaikka sitä ei yksin ole,
antaa pienen mahdollisuuden
vaikuttaa tulevaan kohtaloon,
piirtää viivaa menneeseen.
Tuntea jotain hallitsevansa,
aika valuu hiekkana turhuuteen.
Menneisyys ja tulevaisuus
kietoutuvat toisiinsa.
Tiukasti nyöriin punoutuu,
toinen toiseensa limittyen.
Nyörin ytimen täyttää
hiuksen hieno nykyisyys.
Se suurimmalta näyttää,
salakavalasti sokaisee.
Tiimalasin mukana matkaan,
katselen kiireistä maailmaa.
Hiekkaa valuu allani,
hetken tunnen valtani.
Pian hiekka loppuu,
kynttiläni sammuu.
Ja hiekanmuruista viimeisen
näen putoavan joukkoon muiden.
tiimalasin alaosaan,
menneisyyteen.
Sinne putoan minäkin.
Osaksi kulunutta aikaa.
Jään kalliomaalaukseksi,
Historiankirjan kirjaimeksi.
Muodostamaan muiden kanssa
lausetta menneestä ajasta,
jolloin kaikki oli vielä
niin paljon paremmin,
kai?
------------------------------
AIKAJANA
Kuljen aikajanaa.
Se alkaa aamusta
ja päättyy iltaan.
Nykyisyys on hauras raja,
menneisyyden ja tulevaisuuden.
Vaikka sitä ei yksin ole,
antaa pienen mahdollisuuden
vaikuttaa tulevaan kohtaloon,
piirtää viivaa menneeseen.
Tuntea jotain hallitsevansa,
aika valuu hiekkana turhuuteen.
Menneisyys ja tulevaisuus
kietoutuvat toisiinsa.
Tiukasti nyöriin punoutuu,
toinen toiseensa limittyen.
Nyörin ytimen täyttää
hiuksen hieno nykyisyys.
Se suurimmalta näyttää,
salakavalasti sokaisee.
Tiimalasin mukana matkaan,
katselen kiireistä maailmaa.
Hiekkaa valuu allani,
hetken tunnen valtani.
Pian hiekka loppuu,
kynttiläni sammuu.
Ja hiekanmuruista viimeisen
näen putoavan joukkoon muiden.
tiimalasin alaosaan,
menneisyyteen.
Sinne putoan minäkin.
Osaksi kulunutta aikaa.
Jään kalliomaalaukseksi,
Historiankirjan kirjaimeksi.
Muodostamaan muiden kanssa
lausetta menneestä ajasta,
jolloin kaikki oli vielä
niin paljon paremmin,
kai?
------------------------------
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.