Sanovat Taantuman tulleen Äänekoskellekkin, totta!, sen rinnalla kulkee ihmisiin iskeytynyt Lama. Kuntaliset ovat muuttuneet välinpitämättömiksi, ollen mieluummin sivussa kaikesta, kun on tullut sellainen ilmapiiri, että kaikki vaan odottaa, eikä mitään merkittävää edistysttä ole kukaan edistämässä, se piirre nähdään erikoisesti sanomalehti toiminnassa, siellä toimituskunta on keskinäisissä toimissaan ressaantunut ja se siten näkyy lehden sivuilla, erikoisella mallilla, kaikki ennemmin itselle, "kotiin pän".
Vanhan Äänekosken virkamiehet erikoisesti on noussut barrikaadeille, mutta turhaan siitä on pyristellä, ettei olisi tarvetta liittyä Jyväskylän suuntaan, kyllä Jyväskylän suuntaan on nykyisen kaupunginjohtajankin syytä nyökytellä, vai pelkääkö hän, että alta viedään tuoli ja nykyisin sivujakkaralla istuva, entinen Suolahden johtaja ottaisi vallan käsiinsä. Oliskohan paree, kun nyökyttelisivät Kuopion suuntaan Konnevedelle ja Sumiaisiin, vai taitanee olla parasta kun alkaa kosimaan Laukaata josko sieltä kaupunkijohto tuntisi toimenkuvaansa saavan riittävää pätemisnäyttöä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.