Tähän on

Miettikää nyt työttömät .Pitääko aina hakea se sairasloma kun se työnteko ei huvita.tämähän on pois työnantajan kukkarosta.Mitenkä kuvittelette että tällä systeemillä voi työpaikat pysyä kannattavana. Olisi eduskunnan saatava tähän sairaslomiin pikaisesti omavastuu. -Perustelen siten kun työpaikoilla suunnitellaan jo ennakkoon niitä sairas poissaoloja.
17961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei työtön voi hakea sairaslomaa, työttömät kun eivät ole töissä minun logiikkani mukaan.

Mutta eräällä työpaikallani ex, oli vakkarit paljon enemmän saikuilla kuin tukityöllistetyt. VAkkareilla saattoi olla pitkiäkin lomia, joihin kukaan ei tiennyt syytä. Mutta eräs tukityöllistetty sai huomautuksen, kun tuli flunssaisena asiakaspalveluun. Mutta luultavasti olisi saanut aloittajan kaltaista vittuilua, jos olisi jäänyt kotiin sairastamaan, joten ihan sama lopputulos, aina tekee väärin. Eräällä työpaikalla taas vakkarit jaksoivat joka kahvitauon lopussa (huom, en tupakoi itse enkä koskaan ole tupakoinut!) erään tukityöllistetyn tupakallakäyntiä spekuloida, vielä senkin jälkeen kun tämä tukityöllistetty oli jo ajat sitten palannut omaan työhönsä - vakkarit siinä vaan tuumivat että hekin heittävät hanskat naulaan ja saattoi päivittäin kestää tämä kahvitauko yli puoli tuntia, kun valiteltiin omaa kiirettä ja tukityöllistettyn viemää aikaa. (tälläkin tukityöllistetyllä oli toisesta lakkautetusta virastosta samoista tehtävistä yli 10 v kokemus ja osasi asiat itsestään, sekös vakkareita vitutti ja piti tehdä numero kuinka neuvomiseen menee aikaa (Lähinnä vain yksi neuvoi, sellainen joka teki töitä eikä valittanut ja kehui osaamista, myös me harjoittelijat saimme osamme tämän kehuista.)

Äänestä
  • jakeluun,niin väännän rautalangasta.Kun työpaikoilla lintsataan niin työnantajan ei enää kannata olla yrittäjä.Seurauksena irtisanomisia ja tulee työttömyyttä .Saattaa tulla se työnantajakin porukkaanne suunnittelemaan näitä hyviä päivärahoja ja tukiaisia mitä yhteiskunta tällä hetkellä tarjoaa.

    Äänestä

  • mene kirjoitettu teksti kirjoitti:

    jakeluun,niin väännän rautalangasta.Kun työpaikoilla lintsataan niin työnantajan ei enää kannata olla yrittäjä.Seurauksena irtisanomisia ja tulee työttömyyttä .Saattaa tulla se työnantajakin porukkaanne suunnittelemaan näitä hyviä päivärahoja ja tukiaisia mitä yhteiskunta tällä hetkellä tarjoaa.

    En ole työtön vaan pitkähkössä koulutuksessa. En ole ollut päivääkään vielä pois, muutaman päivän kuumeisena kylläkin koulussa, kuten muutamat luokkatoverinikin. Koulussa saa levätä. Ei minulla mene jakeluun, miksit työttömien pitäisi stressata työssäkäyvien lintsausta? En ole koskaan lintsannut yhtään mistään itse, joten miksi minun pitää muiden lintsausta miettiä?

    Yrittäjä ei siitä vaan saakaan hyviä päivärahoja, joita yhteiskunta ei tarjoa. Käypä ensinnäkin laskemassa, miten paljon esim. 3000 euron palkoista tukaisia lopulta jää? Äläkä aloita sitä paskaa maailman asumistuista yms. ei työttömyys statuksena oikeuta yhtää mihinkään ylimääräiseen, vaan kaikki lasketaan perheen jäsenten yhteisitä bruttotuloista. Olen olut joskus määräaikaisessa työssä ja harjoitelijana tiskin toisella puolella ja osaa jonkun verran näitä asioita. Esim itse en ole koskaan kuulunut minkään tukien pariin lukuunottamatta ansiosidonnaista joskus todella kauan sitten. No nyt tulee pikkurahaa koulutuksessa ollessani, ei kuulu sinulle mikä raha ja mistä.

    Itse olen muuten jäänyt yrittäjyydestä suoraan nollatuloille, mutta puolisoni hyvien tulojen uvoksi en ole kuollut nälkään. Mutta en ole tarvinnut työntekijöitä ja jos joskus olen siinä tilanteessa, tarkkaan katson ketä palkkaan. Työssä on paljon vakituisia, jotka tulevat säännöllsiesti työpaikoille, mutta eivät saa siellä juurikaan mitää aikaan. VArsinkin valtiolla, suurin saavutus päivän aikana on setviä nuiden sairaslomia ja valittaa kiirettän sekä kehua kuinka tullaan kipeänäkin töihin, mutta työnantajan hyväksi tehty tulos on paljon vähäisempää kuin jollain, joka oikeasti hoitaa itsensä kuntoon sairauden aikana ja on tehokkaampi kuin nämä valittavat marttyyrit, jotka eivät edes tajua olevansa hyödyttömiä.

    Äänestä

  • työtön... kirjoitti:

    suunnittelee tekaistut sairaslomat jo etukäteen vaikkei vielä ole sairaanakaan ,olen nimittäin omin korvin kuullut asiaa näiltä osin.Sairaana tietenkin pitää olla pois,mutta olisi sekin oikeudemukaisempaa että kela korvaisi yrittäjälle -esim. jos yrittäjä sairastuu Hänellä on 9 pv. omavastuu.

    Äänestä

  • ketä kirjoitti:

    Voi hellanlettas että rankkaa on yrittäjällä noin.

    Kuules, ei niitä sairaslomia tyhjästä revitä.

    Jos epäilet, että lääkärintodistuksessa on jotakin vialla, vaadi toiselta lääkäriltä lausunto tai tee tutkintapyyntö.

    Muuten pidät turpasi tukossa, ruikuttaja.

    Äänestä

  • mene kirjoitettu teksti kirjoitti:

    jakeluun,niin väännän rautalangasta.Kun työpaikoilla lintsataan niin työnantajan ei enää kannata olla yrittäjä.Seurauksena irtisanomisia ja tulee työttömyyttä .Saattaa tulla se työnantajakin porukkaanne suunnittelemaan näitä hyviä päivärahoja ja tukiaisia mitä yhteiskunta tällä hetkellä tarjoaa.

    Paskan vitut. VITUTTAA TOLLASET PASKAKÖKKÄREET JOTKA LAUKOO SUUSTAAN MITÄ SATTUU. NE TYÖNTEKIJÄN SAIRASLOMAT EIVÄT AJA MITÄÄN YRITYKSIÄ NURIN. VAAN SE PALKKAPOLITIIKKA MITÄ TYÖNANTAJAT NOUDATTAVAT MAKSAESSAAN ITSELLEEN,RAHOITTAJILLEEN OSINKOA.NE ON MILJOONIA. VITUN PASKASÄKKI URPO.ET TAJUA MISTÄÄN MITÄÄN PASKAKIKKARE. ONNEKS OOT VITUN RUMA.

    Äänestä

  • Joo- kirjoitti:

    ihan täysillä käyvä vai oletko pyrkimässä pankkiin?

    Äänestä

  • Joo- kirjoitti:

    Paskan vitut. VITUTTAA TOLLASET PASKAKÖKKÄREET JOTKA LAUKOO SUUSTAAN MITÄ SATTUU. NE TYÖNTEKIJÄN SAIRASLOMAT EIVÄT AJA MITÄÄN YRITYKSIÄ NURIN. VAAN SE PALKKAPOLITIIKKA MITÄ TYÖNANTAJAT NOUDATTAVAT MAKSAESSAAN ITSELLEEN,RAHOITTAJILLEEN OSINKOA.NE ON MILJOONIA. VITUN PASKASÄKKI URPO.ET TAJUA MISTÄÄN MITÄÄN PASKAKIKKARE. ONNEKS OOT VITUN RUMA.

    Vertailee , on itse se, kuinka sattuikin tulemaan mieleesi. Enkä muuten ole rumakaan ,mutta kylläkin asiat on selvillä.EN yhtään ihmettele että olet työtön,ei tulis mieleenikään ottaa töihin asenteillasi olevaa henkilöä.

    Äänestä

Työttömien etujärjestöt ovat kaavailemassa työttömien suurta mielenosoitusta jossa vaaditaan TYP:ppien lakkauttamista, soskujen lakkauttamista, opintotukitoimistojen lakkauttamista ja siirtymistä KANSALAISPALKKAAN jonka maksaa verovirasto. Kansalaispalkka ei ole tarveharkinnainen tuki.

Kun siirrymme kansalaispalkkaan kymmenet tuhannet virastotätit joutuvat oikeisiin töihin kun virastot puretaan. Siinä säästetään veronmaksajien rahoja.

Työttömiä on suomessa melkein miljoona. Työttömien luokka käyttää kaikkia luokkasodan keinoja (mm soluttautuminen) tavoitteidensa saavuttamiseen.

Enpä haluaisi olla työttömien luokan luokkavihollinen...

Äänestä
  • Yhteiskunta kokeilu. Jota ei ikinä tulla kokeilemaan Suomessa ainakaan ensimmäisenä mailmassa.

    Jos nyt vähän laskeskellaan esim.asuntotuko 310e
    ttt 399e työmarkkinatuki 320e Tämä tulee yksinäiselle Helsinkiläiselle kuukaudessa.Lisäksi
    terveydenhoito ja sähkö.Vähän päälle 1000e/kk

    Jo nyt voitisiin siirtyä maksamaan tukia automaattisesti ilman joka kuukausi tapahtuvaa nenän näyttöpäiviä työkkärissä ja hakemusten jättämistä sossuun.Kela voisi hyvin hoitaa maksatuksen ja tarkistaa tiedot 4 tai 2 kertaa vuodessa.

    Tämä kansalaispalkka systeemi on keskiluokan erityisesti vihreiden viritys joita vitutta ,kun
    eivät saa rahaa mistään jos toinen aviopuolisko
    on kotirouvana, taiteilijana yms. ja toinen on hyväpakkaisessa työssä.

    Jos Kansalaispalkka tulee kaikki ttt asiakkaat käyvät edelleen ttt luukulla. Ainoastaan kotirouvat ja taiteilijat hyötyvät joten kansalaispalkka on etu joka on suunattu keskiluokalle .Vai voisiko se kansalaispalkka olla yli 1000e

    Äänestä

  • voi olla vähän omalaatuinen kirjoitti:

    Yhteiskunta kokeilu. Jota ei ikinä tulla kokeilemaan Suomessa ainakaan ensimmäisenä mailmassa.

    Jos nyt vähän laskeskellaan esim.asuntotuko 310e
    ttt 399e työmarkkinatuki 320e Tämä tulee yksinäiselle Helsinkiläiselle kuukaudessa.Lisäksi
    terveydenhoito ja sähkö.Vähän päälle 1000e/kk

    Jo nyt voitisiin siirtyä maksamaan tukia automaattisesti ilman joka kuukausi tapahtuvaa nenän näyttöpäiviä työkkärissä ja hakemusten jättämistä sossuun.Kela voisi hyvin hoitaa maksatuksen ja tarkistaa tiedot 4 tai 2 kertaa vuodessa.

    Tämä kansalaispalkka systeemi on keskiluokan erityisesti vihreiden viritys joita vitutta ,kun
    eivät saa rahaa mistään jos toinen aviopuolisko
    on kotirouvana, taiteilijana yms. ja toinen on hyväpakkaisessa työssä.

    Jos Kansalaispalkka tulee kaikki ttt asiakkaat käyvät edelleen ttt luukulla. Ainoastaan kotirouvat ja taiteilijat hyötyvät joten kansalaispalkka on etu joka on suunattu keskiluokalle .Vai voisiko se kansalaispalkka olla yli 1000e

    Eikös se laki tule jo muuttumaan, että puolison tulot eivät vaikuta tmtukeen? Sen tarkoitus on saada näitä kotirouvia enemmän kannustettua harjoittelemaan, heistä kun löytyy hyvää toimistotyösakkia ilmaiseksi. Harjoittelussahan saa 8 euroa enemmän/päivä kuin kotona ja puolison kyydissä kulkee iloisesti. Käytännössä tämä on ihan sama asia kuin kansalaispalkka.

    ITse en kannata mitään helposti tulevia tukia, mutta ei missään nimessä saisi olla niinkään, että työnantaja saa ilmaista työvoimaa. Vaan pitäisi tuoda takaisin laki, että tietyn ajan työttömälle olleelle on joku paikka löydyttävä. Myös nämä harjoittelut yms. voi muuttaa tueksi, mutta jotain pitäisi maksaa sen, joka panoksen saa. IRtisanomisiakin lasketaan sen varaan, että kun on tietty aika kulunut, voidaan sitten samoja ihmisiä ottaa harjoittelijaksi samoihinn tehtäviin - tosin unohtavat, että nykyään ihmiset eivät enää ole niin nöyriä ja kotipaikkasidonnaisia kuin ennen ja painuvat herkemmin muualle ja jopa ulkomaille.

    Äänestä

  • jo.. kirjoitti:

    Olisi rakenteeltaan sellainen,että se olisi veroton ja sen saisi kaikki Suomen kansalaiset(ikärajasta en ole varma).Niin minä sinä kuin Wahlroos ja Vanhanen.Jos nyt mietitään kenelle se on suunnattu .

    Ajatellaan se olevan esim 1000e/ Jos se on sen alle ja nykyinen taso halutaan säilyttää,joudun kuitenkin turvautuman toimeentulotukeen.Jos se taas on eläkkeen luonteinen .Muutan välittömästi lämpimiin maihin esim Vietnam ,Kambodia.Ja saan varmaa aika paljon seuraa.Työttömiä ei kovin paljoa Suomeen jää.

    Joten tämä varsinainen kansalaispalkka juttu on täysin älytön ,mutta ei Soinivaara tyhmä ole .Hän vain muokkasi maaperää juuri mainitsemallesi sosiaalietuudelle joka on suunattu keskiluokalle.Tosin se keskiluokka jossa molemmat ovat töissä maksavat kaiken.Ja varsinkin ne orjatyöläiset "UUDELLEEN KOULUTUKSESSA" he tosin turvaavat kotimaisen teollisuuden kilpailukykyä.Eli kaikkia tarvitaan ja osallistuminen on pakollista.

    Äänestä

.Nyt on taas kansallissosialismisen atteen läpitunkema ihminen närkästynyt. Kun ihmiset eivät ymmärrä ,kuinka tärkeää tehdä työtä ilolla ja saada voimaa ilosta.

Äänestä

Omavastuupäivät kyseenalaisia. Sitten moni tulee töihin sairaana, tartuttaa muita ja rasittaa itseään kohtuuttomasti. Eikä työpanoskaan ole paras mahdollinen.

Aina on pinnereita porukassa. Ihmiset vaan ovat erilaisia.
Sitten on niitäkin, jotka ei voi olla pois työstä, vaikka ovatkin sairaita, koska ovat korvaamattomia.

Äänestä

sairasloma mahdollisuus .Ja kohta voit saada ilmaista työvoimaa vation työpankista.

Ja luulen,että VTP:ssa on järjestetty omat lääkärit
hoitamaan näitä.Saavat kyllä nämä pinnarit töihin.Pysyvät näin poissa kuormittamasta terveydenhoito järjestelmää.

Ja muutenkin työttömät voitaisiin siirtää kokonaan valtion työpankin asiakkaiksi.Sieltä saisivat heille kuuluvat paikat missä asua ,terveyden hoidon ja muun välttämättömyyden
keskitetysti.

Äänestä
  • Työpankin asuntolaan pitääkin pyrkiä. Sieltä voisi meikäläinenkin löytää kohtalotovereita.
    Nelisen vuotta siellä voisi viettää aikaa ennen eläkevuosia. Olenkin sellainen vajaakuntoinen työnhakija.
    Toivottavasti asuntolan läheisyydessä olisi joku kuntoutuslaitos, että saisi helpotusta näihin vuosikymmenien aikana tulleisiin vaivoihin.

    Äänestä

  • työtön., kirjoitti:

    Työpankin asuntolaan pitääkin pyrkiä. Sieltä voisi meikäläinenkin löytää kohtalotovereita.
    Nelisen vuotta siellä voisi viettää aikaa ennen eläkevuosia. Olenkin sellainen vajaakuntoinen työnhakija.
    Toivottavasti asuntolan läheisyydessä olisi joku kuntoutuslaitos, että saisi helpotusta näihin vuosikymmenien aikana tulleisiin vaivoihin.

    tuomassa helpotusta vajaakuntoisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tultu kirjoitti:

Miettikää nyt työttömät .Pitääko aina hakea se sairasloma kun se työnteko ei huvita.tämähän on pois työnantajan kukkarosta.Mitenkä kuvittelette että tällä systeemillä voi työpaikat pysyä kannattavana. Olisi eduskunnan saatava tähän sairaslomiin pikaisesti omavastuu. -Perustelen siten kun työpaikoilla suunnitellaan jo ennakkoon niitä sairas poissaoloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu