Ainakin joillakin naisilla nivelsäryt näyttävät olevan yksi niistä monista vv-oireista. Minkälaisista säryistä on kysymys? Onko niitä useissa nivelissä kehon eri osissa vai vain esimerkiksi sellaisissa nivelissä, jotka joutuvat erityisesti rasitukselle alttiiksi. Itselläni nimittäin on omituisia kipuja vasemman puolen jalan ja käden nivelissä. Niihin ei ole oikein mitään järkevää syytä löytynyt, vaikka kuvia ja verikokeitakin (reumakoe) on otettu. Muutkin vaihdevuosioireet ovat minulla riesana, mutta lääkitystä niihin en ole vielä hakenut.
Nivelsäryt?
Lissu
76157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei Lissu. Kyllä nivelsäryt olivat minullakin riesana ennen estrogeeni-geeliä. Minulla särki sormia ja polviniveliä. Lisäksi hirveät lihassäryt jaloissa ja käsivarsissa. Sain jo fibromyalgia-diagnoosinkin. Lisäksi oli yöheräilyä ja liian aikaisin aamuyöstä heräilyä, mieliala maassa, ärtyneisyyttä, totaalista uupumusta, energiattomuutta. Pissavaivoja myös. Kuumia aaltoja ei ollut, pari kertaa vain alkoi yhtäkkiä kuumottaa poskia. Kaikille ei niitä kuulemma edes tule. Sain gyneltä Estrogel-geeliä ja laitan sitä yötä vasten vain pienen määrän, noin 30 mikrogrammaa (kun max on jotain 150 mikroa varsinaisissa vaihtareissa). Minä sain sitä esivaihtarioireisiin, olen 46-vuotias ja kuukautiset vielä pelaavat. Silti voi olla täydet vv-oireet!!! Kuudessa viikossa kaikki oireet olivat kadonneet. Estrogeenistä ei luovu ikinä!!
Kiitos teille, jotka vastasitte. Taidan hankkia lääkkeet ja kokeilla, onko niistä apua omiin nivelvaivoihini ja samalla niihin muihinkin.
Tältä palstalta saa kunnon vertaistukea. Kirjoittelu on asiallista, mitä ei aina voi sanoa muutamista muista Suomi24:n keskustelupalstoista. Tsemppiä hyvät naiset.
Olen kärsinyt voimakkaista kivuista lihaksissa ja nivelissä. Minulla on todettu nivelrikko sormien nivelissä joita tietysti särkee sen takia. Mutta minulla on myös särkenyt kaikkia isojakin niveliä(lonkat,polvet,olkapäät)vaikka niissä ei ole todettu nivelrikkoa. Voimakkaat lihaskivut ovat myös vaivanneet. Muitakin vv.oireita on ollut kiitetävästi,kuumia ja kylmiä aaltoja,hikoilua,ärtyisyyttä,masennusta,keskittymis kyvyn puutetta. Käytän tällähetkellä estrogel-geeliä joka on auttanut tosi hyvin ja elämänlaatu on parantunut huomattavasti.
Mulla alkoi erilaiset nivelkivut jo parisen vuotta ennen menkkojen heittelyä. Polvikivut olivat pahimmat ja vaivasivat yöllä eniten. Oli myös nilkka, jalkapohja, kyynärpäät, ranteet, sormet, sekä eri kohdissa selässä. Uskon, että sain avun omega3 säännöllisellä käytöllä, sekä calciumin ja b-vitamiinien lisällä noihin kipuihin. Limakalvojen kuivuuteen(virtsarakon)käytän paikallishoitoa. Hikoilua on ollut parisen vuotta ja olen kokeillut parikin hormoonia, mutta en uskaltanut jatkaa. Menohop ja Libio ovat käytössä ja niillä pärjään.
että lihas ja nivelkivut johtuvat verenkiertohäiriöistä mitkä myös on vv.oireita.
lihakset ja nivelet rasituksessa. Niitä ei varsinaisesti särje, mutta esimerkiksi kauppakassin tai puiden kantamiminen koskee käsivarren lihaksiin, niitä ikäänkuin "repii" kipu. Jalkoihin alkoi tulla polttava kipu hiihtäessä niihin aikoihin kun vaihtarit alkoivat, sekin lakkaa kun pysähtyy. Lonkka- ja olkapääniveliä vaivaa jonkinmoinen arkuus toisinaan nukkuessa niin, että täytyy koko ajan vaihtaa asentoa. Minullekin tuli nivelrikko polviin aivan yllättäen. Nämä nivel- ja lihaskivut vaivaavat pahsti vain ajoittain.
on altis luukadolle, kalkkia ja d- vitamiiniä apteekista.
Gynegologi määräsi minulle D-vitamiinin, maitotuotteita kyllä käytän paljon, niin kalkkia en tarvitse lisänä.