Perheenpäänsä

menettäneestä perheestä ei edes media ole saanut revityksi lööppejä. Hyvä niin, mutta kummastuttaa, kun ei se ole tavallista vastaavissa tapauksissa. Saivatko he kenties viranomaisten suojelun/piilopaikan vai pelataanko nyt aikaa ja miksi?
9734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

pitäisi olla?

Kaikki tietävät oleelliset faktat.
- sotkut idänkaupassa....saattoi tietää liikaa
- saattoi olla "syyllinen" jonkun itsemurhaan
- pidettiin työpaikkakiusaajana, jolle huhujen mukaan olisi kerätty kimppa murhaamista varten
- saattoi olla "potilaansa" uhri
- saattoi joutua irtisanomisen takia uhriksi = tosin vaikea uskoa että joku murhaisi työmaan tähden. Ihmiset sanovat kaikenlaista kiukunpäiten/traumaattisessa tilanteessa, mutta murha vaatii paljon.

Äänestä
  • Noitahan en kuitenkaan kysellyt.

    Äänestä

  • mitä luettelit. kirjoitti:

    Noitahan en kuitenkaan kysellyt.

    että lehdissä pitäisi lukea lesken olevan murhaaja.

    HÄN EI OLE miehensä murhaaja. Puhuin murhaajan kanssa n. 2 viikkoa ennen murhaa. Mies on olemassa.

    Tiedän että Satakunnassa väitetään välitettävän palkkamurhia ja jos alatte vihjata siihen suuntaan että leski on syyllinen alan arvata miksi murhaajat voivat taata ettei tilaaja jää kiinni.

    Äänestä

  • old_profile_30625 kirjoitti:

    selvällä suomenkielellä, en sen enempää.

    Äänestä

  • mitä kirjoitin kirjoitti:

    selvällä suomenkielellä, en sen enempää.

    lapsiperhe. Ehkä eivät halua julkisuutta ja ovat vielä surutyötä tekeviä.

    Eivät ole julkisuuden henkilöitä. Ei epäillä, joten sekään ei käy kirjoittamisen tekosyyksi.

    Murha ei myy lööppejä kuten muut murhat ehkä. Poliisin toiminta oli aika tökeröä ihmisiä kohtaan ja selvittäminen ei kiinnosta samalla tavalla kuin jos olisi osattu herättää empatiaa.

    Irtisanotut ovat menettäneet paljon menettyään työmaansa. Tuntuu pahalta katsoa miten Luvatan irtisanottuja tutkinnassa kohdeltiin. Harva kun kuitenkaan haluaa tappaa ketään vaikka olisi niin kiukunpäiten sanonutkin.

    Äänestä

  • old_profile_30625 kirjoitti:

    että lehdissä pitäisi lukea lesken olevan murhaaja.

    HÄN EI OLE miehensä murhaaja. Puhuin murhaajan kanssa n. 2 viikkoa ennen murhaa. Mies on olemassa.

    Tiedän että Satakunnassa väitetään välitettävän palkkamurhia ja jos alatte vihjata siihen suuntaan että leski on syyllinen alan arvata miksi murhaajat voivat taata ettei tilaaja jää kiinni.

    vannoa, että vaimolla ei ole mitään osuutta? Puhuit hänen kanssaan kaksi viikkoa ennen surmaa/murhaa? Miten se pyyhkii pois mm et vaimolla jokin osuus? Kerro! Ja kai olet saattanut kaikki omat tietosi ja olettamuksesi poliisin tietoon..?

    tiedät ja tunnet "murhaajan" niin anna ilmi.

    Äänestä

  • miten voit kirjoitti:

    vannoa, että vaimolla ei ole mitään osuutta? Puhuit hänen kanssaan kaksi viikkoa ennen surmaa/murhaa? Miten se pyyhkii pois mm et vaimolla jokin osuus? Kerro! Ja kai olet saattanut kaikki omat tietosi ja olettamuksesi poliisin tietoon..?

    aiemmin, pitäisi olla tiedossa.

    Se on vain muualla Suomea kun moinen puhelu osataan jäljittää......

    Minähän sanoin että mies käyttäytyi ahdistuspotilaan lailla vain minun kanssani. Puhelimeen tuli uhkausviesti, soitin takaisin numeron salaus päällä ja kuuntelin hiiren hiljaa. Kun kyllästyin katkaisin puhelun..

    Puhelimen oikea omistaja soitti takaisin....mies oli aivan asiallinen ja kertoi jonkun lähettelevän hänen nimissään tietokoneen avulla uhkausviestejä. Siihen loppui uhkaukset saman tien = sama mies.

    Odotin murhaa 2 viikkoa ja odotan tappaako ajan oloon jonkun muu....uskoisin niin käyvän. Silloin hän jää kiinni.

    Äänestä

ovat vähän hatarat ja psykososiaalisten asioiden järjestelyt vie muutenkin aikaa, ennenkuin on sopiva hetki vangitsemiseen. Ollaan hiljaa vaan................

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kunhan mietiskelen... kirjoitti:

menettäneestä perheestä ei edes media ole saanut revityksi lööppejä. Hyvä niin, mutta kummastuttaa, kun ei se ole tavallista vastaavissa tapauksissa. Saivatko he kenties viranomaisten suojelun/piilopaikan vai pelataanko nyt aikaa ja miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu