kirja hukassa

Kauan sitten, varmaan 30-40 vuotta sitten lueskelin kirjaa, joka kertoi nokikolarista - kohtuullisen julmasta mestarista - ja hänen nuoresta kisällistään. Tarina oli sijoitettu Englantiin. Kirja oli jotenkin unenomainen, mutta molemmat muistaakseni kuolivat ja siirtyivät uuteen maailmaan, mistä tarina oikeastaan alkoi. En muista kirjan nimeä, mutta siinä oli runo, suurin piirtein tällainen: "Kun maailma nukkuu vanhuuttaan ja lehdet kellastuu, kun mieli on musta murheissaan ja synkkää kaikki muu, kotihin silloin laahustaa ja toivoo, että vielä saa, rakastettunsa nähdä."
Ei sattuisi kukaan muistamaan, mistä kirjasta on kyse?
1285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kaikki päättyy aikanaan vaan konsanaan ei milloinkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mummon kammarista kirjoitti:

Kauan sitten, varmaan 30-40 vuotta sitten lueskelin kirjaa, joka kertoi nokikolarista - kohtuullisen julmasta mestarista - ja hänen nuoresta kisällistään. Tarina oli sijoitettu Englantiin. Kirja oli jotenkin unenomainen, mutta molemmat muistaakseni kuolivat ja siirtyivät uuteen maailmaan, mistä tarina oikeastaan alkoi. En muista kirjan nimeä, mutta siinä oli runo, suurin piirtein tällainen: "Kun maailma nukkuu vanhuuttaan ja lehdet kellastuu, kun mieli on musta murheissaan ja synkkää kaikki muu, kotihin silloin laahustaa ja toivoo, että vielä saa, rakastettunsa nähdä."
Ei sattuisi kukaan muistamaan, mistä kirjasta on kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu