Olen todella uupunut työhöni omaishoitajana tai eihän tämä muiden mielestä mitää työtä ole. Kun nytkin olen voinut istua tietokoneella monet tunnit aivan rauhassa ja "rauhassa".
Mutta tämä päivien samankaltaisuus, aina samaa yksitoikkoisuutta ja itseltäkin alkaa fyysinenkin terveys pettämään, mutta kun en saa aikaiseksi mennä lääkäriin. Mites sitten tullaan toimeen, jos minä menen lääkäriin ja lääkäri lähettää minut tutkmuksiin sairaalaan ja kenteis leikkaukseen... voi helvetti.. antaa olla.. unohtakaa... olkoon...
Mutta tämä päivien samankaltaisuus, aina samaa yksitoikkoisuutta ja itseltäkin alkaa fyysinenkin terveys pettämään, mutta kun en saa aikaiseksi mennä lääkäriin. Mites sitten tullaan toimeen, jos minä menen lääkäriin ja lääkäri lähettää minut tutkmuksiin sairaalaan ja kenteis leikkaukseen... voi helvetti.. antaa olla.. unohtakaa... olkoon...
Vastaukset 31
Vanhimmat
Minua hirvittää, kun joskus toivon, että kuolisipa tuo, että pääsisin hänestä eroon ja saisin oman vapauden..
lapsi, puoliso vai vanhempi? Olisiko mahdollista että saisit hoidettavasi nyt alkuun esim. vuorohoitojaksolle jonnekin, että saisit itse vähän hengähtää ja levätä? Sillä välin voisit suunnitella kuntasi viranhaltijoiden kanssa jatkoista, miten tulisit autetuksi, jotta jaksaisit paremmin? Vaikka kuinka on kysymyksessä ihmissuhde eikä työsuhde pelkästään, ei ole varmaankaan tarkoitus että aivan uupuu itsekin, unohtaa itsensä ja omat tarpeensa, kuten täällä joku mielestäni hyvin kirjoitti. Se, että hoitaja voi hyvin vaikuttaa hoidettavankin hyvinvointiin.Onko lähipiirissäsi ketään, joka tulee päästämään sinua kauppaan ja muille asioille, virkistäytymään yksin pois siitä kotoa edes hetkeksi?
Voin myös omasta kokemuksesta ja kuullut muiltakin om.hoitajilta sen, että kun on joutunut/ ryhtynyt tähän työhön, niin eipä juuri toiset sisaret ole olleet apuina hoitotyössä ja kun aikoinaan "valitin" kiinniolemistani, niin kommentit oli sitä, että onhan niitä kohinhoitajia olemassa ja hoitopaikkoja.
Luulenkin, että jos minä en olisi ruvennut hoitamaan äitiäni, äiti olisi ollut jo yhdeksän vuotta laitoksessa tai olisi jo kenties kuollut ikävään...
Olet ihan selvästi masentunut/uupunut. Milloin sulla oli viimeksi vapaapäivä ja menikö sekin ehkä välttämättömien asioiden hoitamiseen?
Sinun pitää mennä lääkäriin. Sinun pitää saada lomapäiviä tai lomaa.
Kuka väittää että omaishoito ei työtä olekaan, painukoon helvettiin. Jos hoitaa kotona pientä lasta/lapsia niin lapsen saa ainakin pakattua kärryihin ja sen kanssa voi mennä aika moneen paikkaan, mutta mihin kärryihin pakkaat aikuisen ihmisen ja lähdet vaikka kaupungille? Siis en tarkoita etteikö myös lasten hoitaminen olisi uuvuttavaa.
Tiedän kokemuksesta just tämän noidankehän: kun on niin uupunut että ei jaksa enää varata aikaa edes hammaslääkäriin, puhumattakaan että kävisi mammografiassa ja papassa ja lääkärissä ja psykologilla purkamassa sydäntään...Ja kampaajalla ja vaateostoksilla...
Tässä on se kummallinen juttu, että kun 24h/pvä huolehtii toisesta niin itse lakkaa olemasta. Kysyt toiselta kymmenen kertaa päivässä onko nälkä, jano, kylmä, kuuma jne. jne. mutta kukaan ei kysy sinulta, ja vähitellen et enää muistakaan että itselläsi on kipua siellä täällä, krooninen ulkoilman puute, syvä kaipaus saada toisen valmistama ateria lasi viiniä kun pitkin päivää tulee syötyä kaikkea pientä..
Siis nyt menet lääkäriin ja soitat kotikuntasi viranomaisille, että tarvitset apua. Ole tarvittaessa vaativa. Ketä se hyödyttää jos teillä on kohta kaksi potilasta?
Kerro miten kävi. Voimia!
Tässä on se kummallinen juttu, että kun 24h/pvä huolehtii toisesta niin itse lakkaa olemasta. Kysyt toiselta kymmenen kertaa päivässä onko nälkä, jano, kylmä, kuuma jne. jne. mutta kukaan ei kysy sinulta, ja vähitellen et enää muistakaan että itselläsi on kipua siellä täällä, krooninen ulkoilman puute, syvä kaipaus saada toisen valmistama ateria lasi viiniä kun pitkin päivää tulee syötyä kaikkea pientä..
Voi kuinka totta tuo edellinen lainaus on.
Aivan kuin omasta elämästäni.
Eikä riitä että itse mielestään lakkaa olemasta.
Sitä on myös suvun silmissä olemassa vain hoitajana ja hoidettavan kautta.
Kukaan ei ole vielä kysynyt jaksanko, ei kukaan ole tullut sanomaan että menepä nyt vaikka lenkille olen sen aikaa hoidettavan kanssa.
Onneksi olen vielä pitänyt jonkin verran vapaitani, niitä aion myös lisätä mikäli en uuvu niin että en jaksa taistella vapaistani, ei niitä helpolla saa.
Uupuminen tulee jos ei pidä vapaapäiviään ja ei raaski viedä omaistaan intervalli-jaksolle.
Olen itse kokenut tämän ja tiedän mistä puhun.
Olen oppinut "kantapääni kautta" pitämään vapaata ja ottamaan "omaa aikaa"
On väärin omaa itseään ja myös omaistaan kohtaan ajatella, että kukaan toinen ei osaa hoitaa omaistaan ja vaarantaa omaisen turvallisuuden kaiken lisäksi, jos ja kun loppuunpalaminen tulee eteen.
Tahdon sanoa siis, että oman terveyden hoitaminen on tärkeää, että jaksaa hoitaa sitten sitä omaistaan ja olla hyvä/ parempi/ paras omaishoitaja omalleen.
eipä mitään erikoista kuulu, kyllästyttää taas. Päiväkävelyllä kävin tänään 10-15 minuuttia sain raitista ilmaa. Mua kai vaivaa myös saamattomuus, olen kaavoihin kangistunut ja mökkihöperö.
Tänä aamunakin toivoin, että olisipa hän kuollut, mutta ei kun tuhisi peiton alla ja aloin sitten taas aamutoimet, sitä samaa rataa taas.Miksi toivon hänen kuolemaa, hirvittää ja varmaan kun hän sitten joskus kuolee, niin mua kaduttaa mun ajatukset, mutta ajatuksilleni en voi mitään. Tai mistäpäs sitä tietää, vaikka minä kuolen ennen häntä, tai enhän minä voi kuolla ennen häntä, miten hän sitten pärjää... en voi kuollakkaan rauhassa.
Ja mihinkään viranomaisiin, en ota yhteyttä. Olen kohta kolme vuotta ollut virallisesti omaishoitaja, siis saanut siitä palkkaa ja sitä pienintä palkkaa. En jaksais edes alkaa vaatimaan isompaa, vaikka mielestäni minulle kuuluisi se isompi tai isoin. Muistaakseni jossain papereissani oli, että omaishoidontuki tai hoitosopimus tai joku sellainen tarkistetaan vuosittain, mutta eipä sieltä kunnasta ole tullut ketään tarkistaan, parempi niin..
On kuiteski harmi, kun kaikki mun säästöt, joita olen pahanpäivän varalle aikoinani säästänyt, menee nyt elämiseen, kun eihän tuo omaishoidontuki riitä mihinkään.
Lomaa en ole pitänyt koskaan... taas se huutaaa tuolta jotain, tai ei oikeestaan huuda, kun sillä on äänikin mennyt niin hiljaseksi, että pitää mennä viereen kuunteleen. no pitää mennä kuunteleen, mitä se taas naukuu...
joiltain osin tuo kirjoittamasi. Hoidettavasi on ansainnut inhimillisempää kuin se että hoitaja (eli sinä) toivoo hänen olevan kuollut. Ei millään pahalla ja ymmärrän myös sinun väsymyksesi, mutta silti.Tuot tuntemuksesi esiin rehellisesti,mutta asioille on tehtävä jotain ja pian.
Vain sinä voit koittaa muuttaa asioita, ei hoidettava. Jos sinä et ota keneenkään yhteyttä, ei kukaan muukaan ota, eli ryve siinä sitten. Omaiset ja läheiset ry:ssä ainakin osaisivat antaa neuvoja,miten asioita voi koittaa parantaa.
Ja lopuksi, ei ole häpeä tunnustaa ettei enää jaksa, joskus on parempi vaihtoehto viedä hoidettava laitokseen.
Ei tämä voi jatkua näin!
Ei sinulle tule apuja, jos et itse pyydä, se on vissi, niinkuin tämä omaishoidon tarkastuskin, ei kukaan tule sinulta kysymään, sun täytyy itse käydä vanhustyönjohtajalla tai kuka teillä hoitaakin näitä asioita, kai sä tiedät kuka?
Siellä sanot jaksamisestasikin!
Tuo kuulostaa jo pahalta, sun täytyy tehdä jotain ja pian, omaisesikin on jo vaarassa!
SINÄ OLET LOMAN TARPEESSA!
-Hoidettavasi on ansainnut inhimillisempää kuin se että hoitaja (eli sinä) toivoo hänen olevan kuollut.-
Minä vain joskus toivon, että olisipa se jo kuollut. Tai aika useinkin. Melkein joka aamu, kuuntelen vieläkö hengittää.
Mutta hoidan häntä hyvin, eikä hän huomaa että joskus vihaan häntä sydämmeni pohjasta ja vihaan omaa elämääni.
En minä taida tietää kuka meidän kunnassa on omaistyönjohtaja, taitaa olla eri henkilö, kuin silloin kun aloitin.
minusta niiden kuuluisi tarkistaa sieltä kunnasta päin se omaishoitosuhteeni.
En ole missään kontaktissa sinne päin. Joka kuukausi sieltä tulee kuiteski se tilinauha ja raht tilille (260 euroa )ja pari kolme kertaa vuodessa tulee ilmoitus jostain retkestä, johon voisi mennä, ja nyt joulun alla olisi pikkujoulu jossain, mutta koskaan en ole mennyt/ päässyt eikä enää huvittaiskaan.
Mutta omaiseni ei ole missään vaarassa, hoidan häntä eikä minulla ole tarkoitus hänelle mitään pahaa tehdä, niinkuin joku voisi epäillä rivien välistä.
On toki joskus hyviäkin hetkiä.. aika harvoin kuitenkin... hmm... milloinkahan viimeksi.. enpä muista. on siitä aika kauan... silloin varmaan kun hän oli kolme yötä sairaalassa, niin se oma aika tuntui niinkuin olisi ollut aivan erilainen elämä...oma elämä...vaan siitä on jo aikaa...
Jaksettava on. No huomenna käyn sitten kaupassa ja tuon monen päivän ruuat, ettei tarvi siellä alvariinsa hypätä.. ja näkeehän siellä kaupassa edes joitan ihmisiä vaikka vain kassalla saa myyjän kanssa vaihtaa pari sanaa..mutta kun sieltäkin on sitten kiire kotiin..
höh, mitähän se sieltä taas mumisee.. se haukotteleekin kuin koira, sen ääni on koiranhaukottelua..
Noh parin tunnin päästä syötän sille iltapalan ja käytän vessassa ja autan yöpuulle ja sitten ilta on taas minun... noh löytyihän sitä ilon aiheita minunkin elämään... omat illat ja omat yöt, jos ei tuo taas herätä mua....
Katellaan...
Ajateletteko te muut omaishoitajat, näin, niinkuin minä, että sitten kun omaishoitajuus joskus loppuu,niin pääsette jonnekkin ja voitte tehdä ruokaa silloin kun on nälkä ja voitte tehdä aivan itse mitä milloinkin haluate jne... Minä kuvittelan ja mietin ja haaveilen siitä usein. Onkohän tämä ollenkaan normaalia ?
huomaa ja tuntee, vaikkei sitä ehkä kykene osoittamaankaan. Ilmeistäsi, eleistäsi, kylmastä olemuksestasi.
Tämän täytyy olla provo tai jos ei ole niin....
Tuli minulle aivan sama tunne, että promo tämä on, mutta onko sittenkään? huh!
Ihmisen mieli on siitä kummallinen, että siellä voi pyöriä kaikenlaista yhtaikaa ja päällekkäin. Minusta ei ole kummallista, että toivot joskus omaisesi kuolemaa. Minä olen huomannut suunnittelevani joskus sitä matkaa, jonka teen sitten kun omaiseni (joka ei nykyisin ole edes kotona vaan laitoksessa, mutta mä käyn siellä melkein joka päivä) on kuollut. Ja sitten ajattelen, että varmaan itse sairastun ja kuolen ennen kuin se matka on tehty. Ja sitten ajattelen että en voi ollenkaan lähteä sille matkalle koska kaipaisin läheistäni siellä ja toivoisin että hän olisi terveenä kanssani....
Sit toinen juttu. Sairaus muuttaa paitsi hoitajan myös potilaan psyykeä. Jotkut hyvin sairaat tai dementoituneet tms. ihmiset haluavat olla, tai ainakaan heille ei ole kauheaa olla, mieluummin hoitolaitoksessa kuin kotona. He haluavat irti jatkuvasta vuorovaikutuksesta läheisten kanssa. Minun omaiseni odottaa minua käymään mutta välillä lähettää pois jo puolen tunnin päästä vaikka voisin olla kauemmin. Hän tietää että välitän, mutta hänkään ei kestä paljoa minun läsnäoloani kaikkine sen herättämine tunteineen.
Suhtautumisessa kotikuntasi viranomaisiin olet marttyyri. Lopeta se. Kukaan ei ikinä tule sinua kiittämään, vaikka olisit marttyyri vielä 20 vuotta. Ne eivät varmaan tule oma-aloitteisesti teitä katsomaan vaikka kuivuisitte luurangoiksi molemmat sinne kotiin. Sulle tulee itsellesikin parempi olo kun vaadit apua kotiin, intervallijaksoja, isompaa korvausta... Tai sitten omaistasi voitaisiin hoitaa muualla ja sinä kävisit häntä katsomassa ja voisit ottaa joskus lomalle. Tai miten vaan. Mutta nyt olet juuttunut.
Ja huomenna soitat lääkäriin ja varaat itsellesi ajan. Sanot että tarvit sen nopeasti. Ja kerrot kaiken. Jos ensimmäinen lääkäri ei tajua niin varaat ajan toiselle. Maksat veroja siksi että saat vastinetta niille. Hemmetti.
Ei tää mun kirjotus mikään provo ollut vielä vähemmän promo.
Ja kunnalta en tule vaatimaan mitään. Niiden kuuluu ottaa minuun yhteyttä ja tulla katsomaan ja keskustelemaan hoitosuhteestani. Minähän voisin vaikka kuinka laiminlyödä hoitotyöni. Eikö sitäkin
pitäisi valvoa ?
Ja hemmetti, en mihinkään tk:n lekurille mee valittamaan vaivojani.
Taas tuntuu hyvältä kun tuo yks kuorsaa tuolla ja minä saan oman illan. Valvonkin aika myöhäseen, vaikka nousenkii aamulla aikasin.. huomenna haen postin ja sitten keittelen kahvit ja puurot ja huolehdin lääkkeet ja sitte pesulle.. ja luntakin tullut saan vaihteeksi kolata lunta, vaihtelua sekin,,
ja minä maksan niin vähäsen nykyään veroja, kun ei tuosta pienestä palkasta voi paljoa nyhjästä...
pidä omaishoitajuutta työsuhteena, joten ei sitä ilmeisesti sitten kuulu valvoakaan? Olettavat että hoitaja on itse aktiivinen ja hakee apua jos ei jaksa.Ihanteellistahan olisi jos kaikkien heidän, joille maksetaan omaishoidontukea.luona käytäisiin säännöllisesti ja myös ennaltaehkäisevää työtä omaishoitajam näkökulmasta tehden. Mutta pääästäänköhän siihen koskaan?
tarkstajat. Ja kyllähän navetoissakin ahkeraan tarkastetaan, että elukat voi hyvin. Brysselistä se pitäisi tulla määräys näihin...
taitaa olla liian kaukana omaishoidon tarkistuskäynneistä ;).
Niin, virheitä joskus sattuu, niinkuin minulle tuo promo, hih,hii:)
Asia vaan on niin, että pitäis olla varmaankin lisä työvoimaa jos tarkastusta ylläpidettäis kaikille omaishoitajille ja tänä aikana se on varmaan mahdoton ajatus.
Jos ilmoittaa, että hoito on tullut vaativammaksi ja raskaammaksi, niin silloin ainakin meidän kunnassa on tulleet tekemään uuden rava-indeksin.
Oma aktiivisuus on tässä työssä kaiken aa ja oo.
Voin omasta itsestäni sanoa, että en koskaan ole toivonut äitini ( niinkuin en kenenkään) kuolemaa, hui kauheaa jos joku näin tekee, päinvastoin aina pelkään, että jos on kylmänä kun menen...
Ja jos et tahdo mitään parempaa, olemalla omassa kurjuudessa, niin eipä tässä voi muuta kuin levitellä käsiään mekään!
En minäkään todellisuudessa toivo hänen kuolemaa, mutta joskus ajatuksilleen ei vain voi mitään. kadutaa kun ajattelen niin..
Ehän mää nyt teiltä mitään parempaa elämää vaadikkaan, kuhan vaan kirjoittelen omista tunteista, kun on nii hiljaista ja tuo tuolla petin pohjalla ei oo oikein juttutuulella. Kyllä mä sille juttelen vaikkei se ymmärrä puoliakaan mun höpinöistä, ja luen jopa lehteä sille ääneen, vaikkei se paljoa edes kuuntele, vanha tapa vaan jääny mulle. no pitääpäs tästä kahvinkeittoon joutua , ja siinäpähän sitä sitten vierähtääkin pitkä tovi kun se saa sen ryystettyä ja jos korppua vielä haluaa kastaa...
Pysykööt kunnan akat poissa mun pirtistä.. Eikä mun takia kenenkää tarvii levitellä käsiään....heippa !
rumasti kirjoittelet hoidettavastas, puhuttelet tuoksi ja niin edespäin. Hyvää joulunalusaikaa.
Missäpäin olet? Olisin halukas auttamaan, niin pääsisit vähän vapaalle.
Kun uupuu tulee vaikka minkälaisia ajatuksia.
Näin on käynyt myös itselleni.
Ette ole olleet todella lujilla jos ette tajua että hoitajalla on myös kielteisiä tunteita.
Eivät ne vaikuta itse hoitotyöhön millään lailla, jos noin käy niin tekee kaiken vieläkin paremmin.
Muutaman päivän vapaa, tai viikon, parin ulkomaanmatka auttaa taas suhtautumaan elämään valoisammin.
Mieheni, jota hoidan sairasti koko elämänsä Bipolaarista mielialahäiriötä.
Lisäksi hän oli alkoholisti.
Asuimme erillämme lähes kymmenen vuotta, kunnes hän joi jalat altaan, ei kykene itse tekemään enää muuta kun nielemään ruokansa ja pureskelemaan sen.
Lupasin lapsille että hoidan häntä jonkin aikaa, sitä on jatkunut nyt lähes kymmenen vuotta.
Uskokaa pois, hänen kanssaan on nyt paljon helpompaa verrattuna aikaan kun hän oli "terve".
Kun hän joi ja kiusasi minua ollessaan vielä voimissaan vihasin häntä ja toivoin hänen kuolemaansa.
Nyt sitä ei juuri tapahdu, säälin tai ärsyynnyn, en yleensä tunne sen voimakkaammin.
Olen läheisriippuvainen, juontaa kovasta lapsuudestani ja nuoruudestani.
Sekin on sairaus, kävin terapiassa, mutta en saanut apua.
Pystyin kuitenkin muuttamaan erilleen kun elämä kävi sietämättömäksi miehen mielenterveysongelmien ja alkoholin käytön takia.
Nyt ole taas kuin täi tervassa, en osaa lähteä, olen jopa melko tyytyväinen elämääni, pidän vapaani, kerran viikossa reilu vuorokausi, pari kertaa vuodesaa pidempi loma.
On hyvä että täällä käy rehellisesti kirjoittavia henkilöitä.
Ei tämä hoitohomma niin auvoista ole etteikö välillä keittäisi ja lujaa.
Minulla keittää lähes päivittäin hoidettavan lääkeriippuvuus.
Hän vaihtoi liukkaasti viinan rauhoittaviin lääkkeisiin.
Niitä hän mankuu päivät pitkät, annaan sen määrän minkä lääkäri on luvannut antaa, en yhtään enmpää enkä vähempää.
Jos ei usko niin panen hänen huoneensa oven kiinni kun en jaksa kuunnella.
... mutta se että toivoo hoidettavan kuolemaa menee ainakin minun mielstäni jo sellaisen rajan yli, että apua on haettava. Tuio aloittaja ei sitä käsitykseni mukaan halunnutkaan vastaanottaa.
saa olla kielteisiäkin tunteista, mutta rajansa niilläkin. Hoidettavallakin on ihmisarvo ja oikeudet.
Ilmassa leijuu katastrofin ainekset mikäli hoitaja ei pyydä ajoissa apua.
Meinasin alkuun polttaa itseni loppuun, hoidin omaistani pari kolme vuotta ilman yhtäkään vapaapäivää.
Nyt pidän vapaata enemmänkin kuin lakisääteiset.
Raha ei ole tärkeää mikäli terveys pettää.
Saan pienimmän omaishoidontuen.
Veroa menee reilut 40%, lisäksi tuesta vähennetään vapaat jotka ylittävät 3pv kk.
Tuli juuri "tilinauha", käteen jäävä summa oli komeat 160€. Mieheni saa KELA.n maksamaa erityishoitotukea, lisäksi on oma ja miehen eläke.
Kun on velaton asunto niin ollaan pärjäilty.
Eihän se omaishoidon tuki mikään palkka tosiaankaan ole vaan tuki. Sillä summalla kuussa ei laitoksessa hoideta potilaita.
Ihannehan olisi että omaishoitaha hoitaisi hoidettavansa ohella myös itseään. Kukaan ei jaksa olla toisen käytettävissä 24h/7, jollei välillä ota vapaata, se on aivan epäinhimillien vaatimus.
nyt kun vuosi on vaihtunut?Mulle tuli aivan yllättäen tää elämän tilanne ja nyt oon jäämässä vuorottelu vapaalle jos se onnistuu.Kyllä pelottaa mitä tulevaisuus tullessaan tuo. Mut on vaan mentävä eteenpäin
omaishoitaja ei ole robotti, eikä omaishoitaja myöskään ole henkilö joka on olemassa vain hoidettavaansa varten.
Niin ja tosiaan, ihmisoikeudet koskevat myös omaishoitajia!!
Tosiasia on että hoitosuhde yleensä päättyy vasta kun hoidettava kuolee joten eiköhän aika monella toisinaan käy tuo ajatus hoidettavan kuolemasta mielessä.
Kyllä minäkin voin sanoa että sietämätöntä tämä välillä on, joskin toistaiseksi olen onnellisessa asemassa enkä asu hoidettavieni (2) kanssa samassa taloudessa.
Toisaalta raskaaksi käy myös jatkuva juokseminen oman ja hoidettavien kodin välillä, muu aika menee yleensä puhelinyhteydessä heidän kanssaan koska en pysty jatkuvasti läsnä olemaan.
Ikää kun on itsellä hieman alle 30, pieni lapsi ja oma perhekin pitäisi hoitaa, opiskelen kaiket illat ja yöt, niin välillä on itku herkässä ja pelottaa se hetki milloin iskee loppuunpalaminen mutta kun ei ole ketään jonka kanssa edes vastuun jakaisi.
Eli kyllä ne negatiivisetkin tunteet täytyy päästää pihalle, enkä tarkoita että ne pitäisi hoidettavan kuullen laukoa ilmoille tai hoidettavaan purkaa muutoinkaan vaan tällainen keskustelupalsta on ihan hyvä "kaatopaikka".
Jos ei totuuksia kestä lukea niin eiköhän tuolta netistä löydy noita muita keskustelupalstoja jossa EI puhuta asioista niiden oikeilla nimillä..
Tsemppiä kaikille :)