Lapsi yksin?

Heippa!
Tartteisin vähän apua kokeneemmilta. Minulla sellainen tilanne että olen työtön (en omasta tahdosta), ja juuri eronnut poikaystävästäni ja joutunut muuttamaan omilleni. Ja pari päivää sitten sain tietää olevani raskaana.
Ex-poikaystävä kieltäytyi ottamasta vastuuta lapsesta.
Mitä tehdä? Pidänkö lapsen ja kasvatan yksin?
Kertokaa miinukset ja plussat yh:na olemisesta. Miten pärjätä rahallisesti?
9646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jos tosissaan haluat lapsen pitää.
Lapsen isän osan osallistuttava lapsen elatukseen, vaikka ei sitä haluaisi, tai sitten haet kunnalta elatustukea, jos lapsen isä työtön.

Äänestä

kuin ihmisen, joka tosissaan ei välitä. Rahallisesti on tiukkaa, mutta kyllä pärjäät. Itse jouduin yh;ksi neljän kanssa ja olin sillon työtön. Tiukkaa oli mutta yhä ollaan hengissä kaikki.

Äänestä

tänne isätöntä lasta yksin. Sinusta en tiedä. Ei se helppoa ole. toisaalta ei mahdottomuuskaan selvitä. kuuntele itseäsi. Sinulla on kolme vaihtoehtoa. pidät lapsen, annant adoptioon tai teet abortin.

Äänestä

Oot varmaan kovin nuori vielä joten harkitte tarkkaan.Onko sulla äitiä tai jotain tukijaa jonka kanssa jutella asioista.
Kannattaa olla täysin varma suhteesta ennenkun lähtee tekemään lapsia.Eroja tulee siltikin paljon ja se on lapselle aina raskasta.

Äänestä

olin työttömänä kun aloin esikoistani odottamaan ja kävi mielessä monenmoisia ajatuksia ja päädyin siihen ratkaisuun että on asunto ja muuten kaikki hyvin paitsi raha olisi ainut ongelma ja isä lähti lätkimään pari kk ennen laskettua aikaa ja ei halunnut ottaa vastuuta joten oikeuden kautta sain isyystestit sun muut ja isä maksaa nykyään sen 130 euroa kuukaudessa ja ei ole muuten meidän kanssa tekemisissä joten kyllä sinä pärjäät jos rahat laitat tärkeysjärjestyksessä lapseen ja sitten itseesi.
Onhan yh:na niitä miinuksia paljonkin jos perinpohjin ajattelemaan rupeaa mutta itse nautin siitä että saan lapseni kanssa olla yksin ja tehdä kaikki päätökset itse. Riippuu paljolti melkeinpä siitä kuinka itse ajattelet asian.

Äänestä

sanoa että helppoa ei tule olemaan, mutta ei tunnu olevan kahden huoltajan perheissäkään. Katunut en ole päivääkään mutta joskus olen miettinyt teinkö lastani kohtaan oikein.

Joudut rakastamaan lastasi kahden edestä viimeistään siinä vaiheessa kun hän kyselee miksi tilanne on se mikä on, etkä saa silloin mustamaalata lapsen isää koska päätöksen olet itse tehnyt ja sun on sen kanssa elettävä.

Mieti tarkkaan minkälainen on oma turvaverkkosi jos/kun väsyt, isältä et silloinkaan voi olettaa tukea saavasi.

Joudut olemaan lapsellesi sekä naisen että miehen mallina vaikka sukulaisia/ystäviä olisikin lähellä. He eivät voi koskaan korvata vanhempaa.

Vaikka uusperheitä onkin paljon saatat elää lapsesi kanssa pitkään kahdestaan. Yh:n oven takana ei ole jonossa miehiä odottamassa että saisivat liittyä perheeseenne. Ihmisen ikävä toisen luo voi joskus olla aika kova mutta sen kanssa on opittava elämään.

Rahallisesti nykypäivän suomessa pärjää kyllä. Tietenkään ei eletä yhtä leveästi kuin kahden huoltajan perheissä kun ei lapsilisä ja elari toisen palkkatuloja kuitenkaan korvaa. Todellista puutetta ei kuitenkaan ole tarvinnut kokea.

Tekisin saman uudelleen, nyt vain muutamaa kokemusta viisaampana. En ollut täysin ummikko kun lapseni syntyi ja tiesin että siinä on kiinni 24h/vrk. Silti se yllätti. Ja pakko myöntää että joskus ahdisti. Ensimmäisen vuoden jälkeen tottui siihen että asiat pitää aina suunnitella sen mukaan voiko lapsen ottaa mukaan sinne minne on menossa vai täytyykö etsiä hoitopaikka. Tai sitten jättää väliin.

En koe olleeni hyvä äitinä mutta tällä hetkellä olen onnellisen 14-vuotiaan pojan onnellinen mutta yksinäinen yh-äiti.

Äänestä
  • tuollaista se tulee olemaan.
    Lisäksi korostaisin tuota turvaverkostoa. Jos käy kuten minulle, että lapsi ei olekaan terve (lievästi kehitysvammainen), tulee jaksamisen suhteen olemaan hyvin tärkeää, ettei tarvitse olla lapsen kanssa ihan yksin.
    Itse jouduin käytännössä olemaan yksin ja sairastuin masennukseen.

    Äänestä

Itse olen pienen pojan yksinhuoltaja, alusta asti ollaan kahestaan oltu poitsun kanssa. En koe että tämä olisi aiva ääääärettömän vaikeaa, siis ainakaan tämä vauvaikä. Rahallisesti pärjätään, kun menoja ei vielä kauheasti ole, muuta kun vaipat ja maito, kun en imetä. Tottakai sitä muutakin joutuu ostamaan, mutta nuo ovat ne pakolliset. Plus vaatteet tietty. :D
Minä olisin katunut loppuikäni jos olisin omasta lapsesta "hankkiutunut eroon" vain siksi että hänellä on sellainen isä, jota ei kiinnosta.
Myönnän kyllä että vaikeina hetkinä mietin kuinka tyhmä olinkaan kun en ehkäisystä kunnolla huolta pitänyt. Mutta sitten katson poikaani ja mietin että onneksi kävi lipsahdus. :)
Kaikkein vaikeinta tässä yksinhuoltajuudessa on hyväksyä se, että lapsella on täyspaska isä, joka pakoilee vastuuta ja on käyttäytynyt muutenkin todella törkeästi meitä kohtaan. Jos pojalla olisi edes vkonloppuisä, niin olisin tyytyväinen. Vaikeinta ei ole olla yksin lapsen kanssa, vaan hyväksyä se, ettei lapsella ole ollenkaan isää. Yksinhuoltajana pärjää jos on tukiverkosto kunnossa, mutta tuska isättömän lapsen puolesta on aivan kamalaa. :/
Lisäisin vielä, että minulla ei ollut työtä, ammattia, kunnon asuntoa, rahaa eikä mitään kun poikani synnytin. Kummasti sitä vaan pärjää vähemmälläkin, enkä edes koe mitenkään kituuttavani. Taloudellisesti hyppy opiskelijasta yh:ksi ei ollut suuri, päinvastoin, yh:na "tienaa" enemmän kuin opiskelijana, mutta elämäntyyli kyllä muuttui totaalisesti. x)

Äänestä
  • Mä jäin yh:si kun poikani oli kolme vuotias. Minä korostan myös tuota tukiverkoston tärkeyttä. Itselläni ei ole ollut mitään tukiverkostoa. Ei mummolaa eikä exää. Ainoa joka oli lapsenlikkana silloin kun poikani oli pieni. Oli siskoni pari kertaa vuodessa. Nyt poikani on 11 vuotias ja pärjää jo hetken yksinkin. Mutta voin sanoa että yksinäisyydestä olen kärsinyt koko ajan. Rahallisesti on ollut tiukkaa. Avioero kun toi tullessaan henkilökohtaisen konkurssin. Jonka laskuja makselen edelleen. Elämä ei ole ollut helppoa. Mutta päivääkään en vaihtais takaisin entiseen avioliittooni. Exä saa ihan rauhassa ryypätä narkata lusia ja olla asunnoton rikollinen. Kunhan pysyy erossa mun ja poikamme elämästä. Voimia ja rohkeutta päätöksiisi sinun ja lapsesi elämässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiaMaria kirjoitti:

Heippa!
Tartteisin vähän apua kokeneemmilta. Minulla sellainen tilanne että olen työtön (en omasta tahdosta), ja juuri eronnut poikaystävästäni ja joutunut muuttamaan omilleni. Ja pari päivää sitten sain tietää olevani raskaana.
Ex-poikaystävä kieltäytyi ottamasta vastuuta lapsesta.
Mitä tehdä? Pidänkö lapsen ja kasvatan yksin?
Kertokaa miinukset ja plussat yh:na olemisesta. Miten pärjätä rahallisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu