kateellisia Terolle.
Huomenna laulukuoroon ja ovesta ulos.
Huomenna laulukuoroon ja ovesta ulos.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Johanilta kun ei itse pärjää, niin pitää alkaa mollaamaan niitä jotka pärjää. Mollaajat ulos!
Johan sanoi totuuden, Terosta ja se tuli sydämestä. Syykin on selvä kun katsoo Teron ja Tuulin nimeämiset, eli on siellä peitonalla muutakin peliä pelattu kuin sitä yhtä.
sanonut Terosta?
Teron kärjestä, joten Annankin täytyi olla mega-samaa mieltä.
Mieliteko huutaa ulkomaailmaan, siis oliko vinkki, ketä pitää äänestää.
No iso-veli lopetti juonittelut tällä erää. Uskokaa huviksenne, mitkä päätelmät tästäkin tein?
nähtiin käärmekaksikon avunhuuto talon ulkopuolelle äänestää Ansku voittajaksi ja Tero tiputtaa. Iilimato hiplaaja oli semisti samaa mieltä. No puuttuhan se iso-veli keskusteluun, mutta tälläistähän tämä on ollut alusta lähtien Teron dissausta ja siksi mies komeilee kärkinelikossa. Johan ja Anna tosi sopiva pari toisilleen, mutta ei taida Johanille kelvata.
ihan oikeesti tuntua, että te teron puolustelijat täällä olette ainakin osittain jotain tuotannon provoja. Ei ihmiset oikeesti voi olla noin tyhmiä ja sokeita teron suhteen. Tää homma on joka niin uskomattoman manipuloitua ja tuotannon vedätykset rahan saamisen suhteen aivan omaa luokkaansa. No, onhan toi kallis show subille....
täsä ei varmaan ole monella fanitus tarkoituksena. Ei me olla sokeita, meistä moni näkee Teron puutteet, mutta kuten täällä on niin monesti ytitetty tolkuttaa, mistä tämä kaikki johtuu. Äskeinen kooste oli taas yksi esimerkki miten talon muka fiksuimmille asukkaille on annettu oikeus olla aina yksien ihmisten kurkussa kiinni ja viestiä ulkomaailmaan. On ihan sama kuka jäljellä olevista vie potin, kunhan se ei ole Anna, tai Johan. Ja kukahan se on tuotannon suosikki, ei ainakaan Tero.
katso ja kuuntele mitä sinun idolisi puhuu ja viestittää ulkomaailmaan. juttu olis jatkunut vielä pidempään ellei isoveli olis keskeyttänyt ja tällä ei ole mitään tekemistä Terolla eikä puolustamisella mutta eikös säännöt koske KAIKKIA...myös sinun rakasta juhaniasi ...tampio