Aivan loistavaa - hyvä Paatero! Olen muutama vuosi sitten kirjoittanut poliisipalstalle seuraavat kirjoitukset:
19.4.2006 klo 13.42
Ratkaisua nuorison ongelmiin nykypäivänä:
... oikeasti kansalaistaito-oppiin voisi myös ihan säännöllisesti koko kouluajan lisätä aineet: liikuntapuolella 2 h viikossa kevyttä itsepuolustustaito-oppia niin tytöille kuin pojille, jossa opetellaan myös "salikuria" kuin myös toisen ihmisen/vastustajan kunnioittamista.
Sen lisäksi ensiapukursseja säännöllisesti yläasteella kerraten. Lisäksi vielä tuota poliisi-oppia ja lakitietoutta, jolla kansalainen oppii yhteiskunnan pelisäännöt. Siinä, jos missä poliisi olisi paras opettaja. Tämä maksaa mutta oikein suunniteltuna jo alaluokalta toteutettuna se "järjestelmä" maksaisi takaisin itsensä moninkertaisesti.
Kansalaistaidot/selviytymistaidot opettaisivat pientä kasvavaa ihmistä yhteiskuntaan ja tietynlaiseen "kuriin" ja toisen ihmisen kunnioittamiseen, mikä nyt puuttuu mielestäni yhteiskunnastamme. Näin myös väkivalta vähenisi ja toistemme - myös poliisin - ymmärtäminen lisääntyisi.
19.4.2006 klo 17.24
Vanhempien, koulun ... ja poliisin tehtävä:
Kasvatus onkin juuri vanhempien tehtävä ja sitä tehtävää me ainakin teemme kotona niin, että meillä ei ole mitään suurempia ongelmia lastemme kanssa, jotka ovat jo teinejä kaikki. Koulut menee hyvin ja kaikki treenaavat liikuntaa sopivasti, eivätkä roiku missään kaduilla. Olemme kuitenkin tehneet valtavan työn heidän kanssaan. Siksi en nyt tarkoitakaan, että se (lasten kasvatus) varsinaisesti olisi koulun tehtävä.
Mutta vaikka se onkin suurimmalta osiltaan vanhempien tehtävä ja koulu ja vanhemmat tekevät yhteistyötä, niin kaikilla vanhemmilla ei ole siihen mahdollisuutta/kykyä/voimia (niin paljon olen noita hommia seurannut ja mukana jutuissa ollut). Koulukiusaaminen on iso ongelma ja muutkin nuoriso-ongelmat, että mitä enemmän koulu tarjoaa, niin sitä suurempaa joukkoa tämä opetus/uudistus koskee. Eli näin näen ainoan mahdollisuuden tehdä suurempia muutoksia koko yhteiskuntaan ja tuleviin sukupolviin.
Laki on ensin tehtävä, jotta muutos on tarpeeksi mittava, kuten esim. se osasairauspäiväraha laki, mikä tulee ensi vuonna voimaan - siinä jutussa pyörin 6 vuotta mukana. Tämä vaikuttaa jo yhteiskunnan rakenteisiin. Jätelaki on myös sellainen, että kun se toteutetaan koko Suomessa, niin silloin alkaa näkyviä tuloksia syntyä. Näin näen myös asiat lasten ja nuorten suhteen Suomessa. Vain koulujärjestelmä voi koskettaa koko tulevaa sukupolvea. Vanhemmat yksin eivät siihen valitettavasti tämän päivän Suomessa pysty, koska sosiaaliset ongelmat ovat niin suuret - puhumattakaan KIIRESTRESSISTÄ. Näin meille syntyy "kahden kerroksen väki", joilla toisilla menee hyvin ja toisilla huonosti. Näin myös siis lapsissa.
Sen tähden lisäisin kouluissa liikuntaa ja kansalaistaitoja/tietoja, jotta tietty terve "partiolaishenki" syttyisi lasten/nuorten välille ja heidän terveys olisi parempi tulevaisuudessa. Minusta esim. järkyttävä tieto on se, että varusmiehistämme niin suuri osa on rapakunnossa aloittaessaan armeijan ja he käyttävät särkylääkkeitä ja piristeitä suorituksen tekemiseen.
On siis todella mukava nähdä tänä päivänä - nuorena sairauseläkeläisenä, kuinka omat visiot yhteiskunnassa lopulta toteutuvat:
- osasairauspäiväraha laki 2007
- vesijuoksuvyön markkinointi koko kansalle kuntoutumismuodoksi ja ehkäisemään tuki- ja liikuntaelinongelmia (olin perustamassa itse vesijuoksuvyö ja selkäkuntoutusväline firmaa v. 2002 oman selän invalidisoitumisen jälkeen v. 1998 mutta ikäväkseni sotkut vakuutusyhtiöiden kanssa kaatoivat yritysidean toteuttamisen)
- monimutkaisen sosiaaliturvan lakiviidakon selkeyttäminen ja uudistaminen, minkä hyvään alkuun on saattanut KELA:n pääjohtaja Jorma Huuhtanen v. 2006
- herääminen VIIMEIN siihen, että lapsillamme/nuorisollamme on paha olla ja he tarvitsevat meitä vanhempia ja poliisiakin enemmän tuekseen kasvussaan. Eräs hyvä kokemus on ollut myös lukiolaisten turvakurssi armeijan kanssa yhteistyöllä, jonka meidänkin lukiolainen kävi pitäen sitä "ihan hyvänä juttuna".
Hyvä poliisi! ---> tsemppiä kouluyhteistyöhön nuorison kanssa!
Ps vielä haluaisin nähdä myös kohtuu hintaisen (joka taloudelle) kotipalveluyritys -verkoston luomisen Suomeen - osittain yhteisillä verovaroillamme tukien. Säästöt tulevat sairaus-/eläkekulu kuin myös työttömyyskorvauskulu puolelta sen rahoittamiseksi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Keski-ikäiset tänä päivänä ovat vaan koko ajan töissä tai sekoilevat omissa ihmissuhteissaan omat päät sekaisin."
Niin totta niin totta ... myöntää keski-ikäinen.
Kommentti lainattu suorasta "ajankohtais"lähetyksestä.
muu on roskaa. Poliisi voisi alkaa rehellisyyden oppimisen itsestänsä.
Aamupala jokaiselle eli ensin mennään luokaan. Luokassa on kärry, jossa on puuroa muroja juotavaa. Alkaa päivä paremmin.
Vartijat kouluammuskelijoiden varalle siitä syystä että oppilaat voivat olla välitunnilla ilman kiusaamisen pelkoa. Niille, jotka kertovat ryhmän kiusanneen heitä porukalle sivusta seuranta: onko näin ja mahdollisuus olla vaikka käytävällä välitunnit. Peruskiusaajille valvonta tiukemmaksi. Tarkikselle oma välituntialue jne
Omasta puolestani toivon että kouluammuskeluja ei enää tapahtuisi, mutta vartijoissa vara parempi kuin katumisessa.
Aamupala - vaikka pienestä maksusta - ja karkki/limuautomaatit pois ja "omenaa", ruisleipää, myslipatukkaa ja tuoremehua/kevytmaitoa tilalle.
Kiitos.
t. 3 teinin edellinen sukupolvi
Että ampumisia ei kouluissa enää tapahdu ja vartia-järjestelmä on hyvä ajatus.
Ikäväkseni joudun kuitenkin toteamaan, että kaksois-/perheitsemurhat kuin myös nuorten itsemurhat eivät ole vielä laskussa.
Ja itsetuhoisuus pahoinvoinnista on myös merkkinä ja oireena selvästi näkyvillä nuorisonkin keskuudessa ... kuraattoreiden ym
... koulupsykologien kovista työponnisteluista huolimatta = resursseja on aivan liian vähän.
MTTn jonot pitkät.
Vartija"järjestelmä"/koulupoliisi luo turvallisuuden tunnetta.
koko vaaran kouluampumisista oikeasti.
Aamupala tarvitaan, jotta kaikki oppilaat saavat oikeasti aloittaa koulupäivän syötyään. Kaikki eivät saa kotonaan ruokaa = purkautuu keskittymisvaikeuksina, pahimmillaan opettajan aika menee yhden oppilaan kanssa tahimiseen. Lisäksi saadaan kivempi alku päivälle, yhteinen hetki = me hengeä siis
Koulupoliisin kanssa on se riski että syyttömät joutuvat kärsimään muiden tekosista:
- tekstiviestin voi lähettää kaverin kännykästä
- toisen sanomisia muutellaan tai valehdellaan toisen tehneen uhkauksen
- oikeat tekoa harkitsevat varovat visusti kertomasta kenellekään = en pysty purkamaan heidän tunteitaan ja suuntaamaan ajatuksia tulevaisuuteen eikä kukaan muukaan hoitaja/lääkäri/psykologi.....erityisen tarkasti he varovat puhumasta totta niille, jotka eivät ole kokeneet kiusaamista tai lyövät heti pillereitä yms.
... käytöshäiriöt vähenisivät, mistä hyötyisivät kaikki.
Usein on niin myös, että kun vanhemmat lähtevät töihin niin vaikka jääkaappi olisi täynnä ruokaa ei aamiasta tehdä, kun ei ole nälkä tai ei ole muka sitä aikaa syödä ja lähdetään reppu heiluen kouluun. Sitten verensokerin ollessa alhaalla on kurja olo jo ensimmäisen tunnin jälkeen. ja levoton kiemurtelu alkaa.
Osasairauspäiväraha lain toteutumisesta v. 2007:
http://www.terveyskirjasto.fi/ltk/ltk.naytaartikkeli?p_artikkeli=ttl00481