olla olematon

kaikista elämänkolhuista pahin on menettää
sydämensä varatulle miehelle

katsella häntä ikävöiden etäältä

yrittää salata tunteitaan, joiden
kuitenkin tietää katseestaan paljastuvan

ei siinä auta kylmät suihkut, ei suklaapalaset

kun iho kirvelee läheisyyden kaipuusta

kun haluaisi huutaa koko maailmalle

rakastan, rakastan

ja sukeltaa suloisiin lemmenleikkeihin
hänen käsivarsillaan

katsella häntä aamiaispöydässä
lukemassa lehteään

olla Hänen

eikä vain olla
olematon

harmaa varjo
huoneen nurkassa
6340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja lopulta kaikki oli
itsekkyyttä.

Itsekkyyttä sitoa vapaa
ihminen itseensä.

Antamatta mitään.

Edes turhia toiveita.

-------

Tällaisia ajatuksia runosi herätti. Jos ei ollut pelkästään runo, niin riuhtaise itsesi irti. Ansaitset parempaa. Tuolla oven ulkopuolella liikkuu sellaisia yksilöitä, jotka ovat aidosti läsnä.

Äänestä
  • Niinkuin tuolla toisessa palautteessa jo mainitsin. Ja sanoisin, että se on aikuisen kirjoittama. Aikuisen, joka osaa ajatella ihan omilla aivoillaan ja tietää mikä itselleen on parasta. On väärin puhua itsekkyydestä tuntematta henkilöitä. Se mikä toisen mielestä on itsekkyyttä voi toisen mielestä olla uskomattoman upea asia.

    Oman itsensä etsiskelyvaiheessa on väärin sitoa ketään itseensä, jos ei tiedä kestääkö se vuoden vai kaksi ja mikä lopputulos on. Onko rakkautta enää sen jälkeen. Minä tietysti henkilökohtaisesti toivon, että rakkaus kestää tämän.

    Äänestä

  • sala..... kirjoitti:

    Niinkuin tuolla toisessa palautteessa jo mainitsin. Ja sanoisin, että se on aikuisen kirjoittama. Aikuisen, joka osaa ajatella ihan omilla aivoillaan ja tietää mikä itselleen on parasta. On väärin puhua itsekkyydestä tuntematta henkilöitä. Se mikä toisen mielestä on itsekkyyttä voi toisen mielestä olla uskomattoman upea asia.

    Oman itsensä etsiskelyvaiheessa on väärin sitoa ketään itseensä, jos ei tiedä kestääkö se vuoden vai kaksi ja mikä lopputulos on. Onko rakkautta enää sen jälkeen. Minä tietysti henkilökohtaisesti toivon, että rakkaus kestää tämän.

    Anteeksi, jos pahoitin mielesi. Voihan olla, että olet niitä harvoja onnellisia, joka ei kärsi lopulta tilanteesta.

    Runona oli puhutteleva.

    Äänestä

  • Eräs nainen kirjoitti:

    Anteeksi, jos pahoitin mielesi. Voihan olla, että olet niitä harvoja onnellisia, joka ei kärsi lopulta tilanteesta.

    Runona oli puhutteleva.

    Tietenkin kärsin ja ikävöin tässä tilanteessa. Olenhan minäkin ihminen ja kaipaan rakkaan läheisyyttä niin että sattuu. Jaksan silti yhä toivoa onnellista loppua, joka lääkitsee haavat.

    kiitos ja miellyttävää illanjatkoa sinulle : )

    Äänestä

Pahin kolhu mitä ihmiselle voi käydä on ehdottomasti se, että saattaa lapsensa hautaan. Mikään ei satu enempää.

Rakkaudessa pahin kolhu lienee se, ettei rakkauteen vastata.

Rakastua varattuun. Aika tavallista. Pieni syrjähyppy ei maailmaa kaada, mutta kun tunteet tarttuvat, niin parisuhteet kaatuvat. Eikä siinäkään vielä mitään, mutta pahinta on se, että maksajiksi voivat päätyä ne kaikkein viattomimmat. Yksiavioisuus ei oikeasti ole erityisen luonnollista. Se on ainoastaan meidän moraalikäsitystemme ja kulttuurimme mukaista. Se on pelkkä yhteiskuntasopimus, jonka ihminen on itse keksinyt. Avioliitto on muuten hämmästyttävän tuore ilmiö. Se on syntynyt vasta alkukirkon aikana ja nimenomaan ylläpitämään yhteisörauhaa.

Tämä ei ollut runo vaan muutama miete.

Äänestä
  • Tuo on totta mitä sanot lapsen hautaan saattamisesta.

    Tuohon jälkimmäiseen osaan olen hieman eri mieltä.
    Meitä ihmisiä on niin monenlaisia, mikä sinällään
    on rikkaus. Joillekin, niinkuin minulle avioliitto
    on pyhä instituutio. En kykenisi olemaan syrjähyppyjen
    välikappaleena, enkä myöskään rikkomaan kenenkään
    välejä. Niin itsekäs en ole. Etenkin, jos kuviossa
    on mukana lapsia.

    Jotkut avioliitot (=joka neljäs) purkautuvat vanhempien
    välisiin ristiriitoihin. Ero on kuitenkin lapsien
    kannalta parempi, kuin riitaisa koti. Vaikka niitä
    ristiriitoja yrittää peitellä lapsilta, lapset aistivat
    jännityksen, joka vanhempien välillä on. Tämän olen
    ikäväkseni omalta kohdaltani huomannut ihan käytännössä.

    Ja vaikkei nyt puhuttaisi avioliitosta vaan pelkästä
    parisuhteesta, niin onhan se kahden ihmisen rakkaudesta
    toisiinsa muodostama tiimi. Jo nimikin kertoo, että se
    on parisuhde, ei triosuhde tai kvartetti.

    Rakkaudelle ei voi mitään, se tulee jos on tullakseen,
    mutta käytöstään rakastuneena pystyy kyllä säätelemään
    niin ettei hämmennä liikaa toisen soppia.

    Runo ei ollut runo vaan muutama mietelmä, eikä
    vastauksesikaan ollut palaute vaan muutama mietelmä.
    Kiitos siitä, se innosti ajattelemaan takaisin parilla
    asialla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


salahaaveilija kirjoitti:

kaikista elämänkolhuista pahin on menettää
sydämensä varatulle miehelle

katsella häntä ikävöiden etäältä

yrittää salata tunteitaan, joiden
kuitenkin tietää katseestaan paljastuvan

ei siinä auta kylmät suihkut, ei suklaapalaset

kun iho kirvelee läheisyyden kaipuusta

kun haluaisi huutaa koko maailmalle

rakastan, rakastan

ja sukeltaa suloisiin lemmenleikkeihin
hänen käsivarsillaan

katsella häntä aamiaispöydässä
lukemassa lehteään

olla Hänen

eikä vain olla
olematon

harmaa varjo
huoneen nurkassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu