Dogsittereistä

Kun kuulun siihen ryhmään, joka ei todellakaan
viitsi aina ottaa koiraan mukaani esim.
viikonloppu reissulle yms. Eikä aina tietenkään
voikkaan ottaa. Olen turvautunut aina kavereihin
yms. Joskus harkitsin hetken näitä dogsittereitä,
mutta homma rupesi mietityttämään kun tuntui,
että keski-ikä pyöri siinä 12-v korvilla. Tuntuu
aika hurjalta antaa mitää tuon ikäisen käsiin.
Nyt tietenkin joku älähtää jne. mutta tarkoitin
tällä sitä, että minä en ainakaan tuossa iässä
ollut tarpeeksi vanha ottamaan täyttä vastuuta
edes itsestäni saatikka sitten jostain muusta
elollisesta. Usein oli myös niin, että näillä
tytöillä ei ollut syystä tai toisesta omaa
koiraa, mikä teki tilanteesta vielä oudomman.
tiedän, että nämä käyvät jonkinlaisen kurssin,
mutta kai se on enemmän teoreettinen kuin
käytännöllinen.
ja nyt sitten kaikille, jotka mutisevat mistä
tiedät toimiiko kun et ole kokeillut. Olen kyllä
kokeillut, mutta hyvin epävarma olo oli koko ajan
kun olin poissa kotoa.
5386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tunnen itse muutaman dogsitterin ja ovat kyllä
varsin luotettavi tyttöjä. Vanhimmalla ikää on 17
vuotta.

Dogsitter kurssista en tiedä kuin, että kaverini
jolla on kaksi koiraa ei päässyt joskus 14
kesäisenä kurssin loppukokeesta läpi... kyllä
siellä siis aika paljon pitää tietää.

Olen itse ollut kenneltyttönä ja hoitanut jonkun
verran myös muiden koiria... kuitenkin kun tiedän
miten erilaisia eri rotuiset koirat ovat
harkitsisin kyllä tosi tarkkaan kenelle omat
koirani antaisin hoitoon. Isojen rottisten kanssa
puistossa poukkoilevat pikku dogsitterit (ovat
käyneet sitten kursseja tai eivät) ovat varsin
lohduttomia.

Vaikka olisi kuinka kokenut koirien kanssa, voi
silti sattua jotain... mene ja tiedä sitten..

Äänestä

Olen 19-vuotias dogsitter, ja tiedän kyllä mistä
puhut.
Olen käynyt kurssin vuonna 1998 ja pääsin hyvin
läpi. Ja mitä tuohon ikään tulee niin kyllä
meidänkin ryhmästä jätettiin pois alle 15-
vuotiaat tai sitten ne siirrettiin catsitteriin!
Koska kissat olivat pienempiä.
Eli olen kyllä sinun kanssa samaa mieltä tosta
nuoresta iästä ja kokemuksella tiedän että
teinitytöt saattavat hemmotella liikaa koiria.
Vaikkakin olen itsekkin koetellut voimia kahta
tanskandoggia taluttaen samaan aikaan.

Dogsitterilta vaaditaan voimaa, itsekuria ja
säännöllistä toimintaa koiraa kohtaan koosta
huolimatta.

Äänestä
  • Juu ja täällä yli 20vee sitteri, joka ei ole
    kursseja käynyt ja loistavasti ilman niitäkin
    pärjännyt. Mitataanko jollain kirjallisella
    kokeella, olenko sopiva luonne tulemaan toimeen
    koirien kanssa vai?? Kirjatieto on
    pilkunviilaustietoa, minun ei tarvitse tietää
    koirien silmäkaihista tai montako kertaa koiran
    sydän lyö minuutissa, mutta minun TÄYTYY tietää
    koiran käyttäytymisestä, koiran rakenteellisista
    jutuista (esim. mahankiertymisistä väärään
    ajankohtaan ajoitetun ruokinnan takia tietyillä
    roduilla) pystyäkseni hoitamaan mitä tahansa
    koiraa. Minun täytyy osata lukea koiraa kuin
    kirjaa, tietää, että nyt siirrytään tien toiselle
    puolelle ettei tule rähinöitä, tai jos koira on
    niin onneton että sille täytyy keksiä
    aktiviteettia, jottei suru ja omistajankaipuu
    iske...

    Mutta enpä ole kuullut, että näistä normaaleista
    asioista puhutaan missään kursseilla, ne täytyy
    vain elävässä elämässä oppia. IKINÄ en omalle
    koiralleni hyväksy vierasta teini-ikäistä
    hoitajaa, sitä ei tiedä koskaan, mitä he saavat
    päähänsä! Ja pahimpia tuntuvat olevan ne, joilla
    ei tosiaankaan ole omaa koiraa. Voivat jopa
    tuntea sinulle kateellisuutta, ja aiheuttaa
    hoitokoiralleen tuskaa!

    Eräs ystävä käytti 14-16 -vuotiaiden
    "koiranhoitopalveluja", kunnes tuli kerran
    aikaisemmin kotiin ja huomasi koiran olevan
    teljettynä saunaan, koska se oli kuulemma inissyt
    raivostuttavasti omistajansa perään. Illan
    vieraille hankitut herkut oli kyllä muistettu
    syödä ja videot (myös koti-sellaiset) oli
    katsottu läpi niiden päivien aikana, koira oli
    pissinyt saunaan peloissaan... Ja kerran oli myös
    pentua hyppyytetty agiradalla niin, että siinä
    oli koira jo rakenteellisesti vaarassa
    tulevaisuutta ajatellen (ja sitäkin oli jatkunut
    niin kauan, kun ystäväni oli käyttänyt näiden
    nuorten palveluja, perusteluiksi sai kuulla että
    kun se on niin hauskaa kun pentu näyttää
    kömpelöltä...).

    Joten hädässä ystävä tunnetaan, tai hänen
    ystävänsä, mikäli on koiranhoidosta kyse. Onhan
    myös koirahotelleja tms. paikkoja, joissa on
    asiantunteva henkilökunta ja jonne voit kiikuttaa
    hauvasi lomasi ajaksi.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Juu ja täällä yli 20vee sitteri, joka ei ole

    Siis vaikka kävin tuon kurssin oli syynä se jotta
    opein koiran ensiapua sekä näyttely touhuja. Olen
    koko ikäni ollut koirien kanssa tekemisissä, itse
    olen omistanut isonvillakoiran sekä tällä
    hetkellä kk.villakoiran.
    Ja kurssin kautta sain valmiiksi määritellyt
    hinnat sekä sopimukset myös vakuutuksen jos
    itselleni tai hoitokoiralleni tapahtuu jotain.
    Hoidan koirat aina omassa kodissani maalla ja
    joskus teen "kotikäyntejä".

    Eli kokemusta löytyy ihan omastakin takaa.
    Kurssin hyödyt kerroinkin jo.
    Kiitos kumminkin mielipiteestäsi

    Äänestä

Dogsitteriä olen käyttänyt muutamaan kertaan
kohtuullisella menestyksellä. Vanhempi ikä on
avuksi. Koirat ovat olleet hyvässä hoidossa ja
viihtyneet, tosin niitä oli hemmoteltu ja
syötetty herkkuja, mutta ei siitä muutamassa
päivässä koidu vielä ongelmaa. Toisaalta pientä
harmia aiheuttivat likaiset, huuhdellut astiat
kaapissa.

Mutta onko kellään kokemuksia koirahotelleista.
Aikoinaan olen kuullut niistä hurjia juttuja,
mutta miten on asian laita nykyisin??
Pidetäänkö koiria yksin häkeissä ja ulkoilemassa
vain aitauksissa? Onko Espoossa tai Helsingissä
hyvää koirahoitolaa, joka tarvittaessa kävisi
dogsittereiden sijasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikäkö este kirjoitti:

Kun kuulun siihen ryhmään, joka ei todellakaan
viitsi aina ottaa koiraan mukaani esim.
viikonloppu reissulle yms. Eikä aina tietenkään
voikkaan ottaa. Olen turvautunut aina kavereihin
yms. Joskus harkitsin hetken näitä dogsittereitä,
mutta homma rupesi mietityttämään kun tuntui,
että keski-ikä pyöri siinä 12-v korvilla. Tuntuu
aika hurjalta antaa mitää tuon ikäisen käsiin.
Nyt tietenkin joku älähtää jne. mutta tarkoitin
tällä sitä, että minä en ainakaan tuossa iässä
ollut tarpeeksi vanha ottamaan täyttä vastuuta
edes itsestäni saatikka sitten jostain muusta
elollisesta. Usein oli myös niin, että näillä
tytöillä ei ollut syystä tai toisesta omaa
koiraa, mikä teki tilanteesta vielä oudomman.
tiedän, että nämä käyvät jonkinlaisen kurssin,
mutta kai se on enemmän teoreettinen kuin
käytännöllinen.
ja nyt sitten kaikille, jotka mutisevat mistä
tiedät toimiiko kun et ole kokeillut. Olen kyllä
kokeillut, mutta hyvin epävarma olo oli koko ajan
kun olin poissa kotoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu