Mitäs jos ei ansaitse apua? Tiedän millainen on oikea masennus, sellainen että meinaa pää räjähtää ilman hyvää syytä ja joutuu joka hetki taistella itkua kohtaan. Nyt ei ole sellaista. Nyt on normisurua siitä että olen vain laiska, tyhmä ja saamaton, enkä oikein pärjää 8 tuntisen työ- tai koulurytmin maailmassa. Tuollainen tietysti masentaa muttei kyse ole mistään sairaudesta vaan normaalia surua siitä ettei osaa ja pärjää oman heikkoutensa vuoksi. En siis töitä jaksa tehdä enkä koulua käydä kun ottaa pannuun kun sellainen on niin paskaa. Mitään oikeaa ongelmaa ei siis ole mihin apua tartteis, pitäisi vaan ottaa itseään niskasta ja väkisin käyvä koulua ja mennä töihin. Ottaa niin pahasti päähän toi 8 h päivät 5 päivänä viikossa plus tentteihin lukemiset, kotimatkat, kotitehtävät jne. Tällainen tuo raha- ja ihmissuhdeongelmia ja elämä kaatuu niskaan. Umpikujan edessä vaihtoehtona on itsemurha. Tässä vaiheessa ruvetaan puhumaan että SUomessa tarjotaan apua. Oikeasti, alkaako SUomen valtio kustantamaan minulle elämää ilman töitä tai koulua joita en jaksa duunailla? Ongelmana siis että ennemmin kuolen kuin otan itseäni niskasta kiinni. Vastaus olisi asennemuutos eikä mikään mielenterveyshoito.
"Suomessa saa apua"
Mysterious_Stranger
8796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä Suomi auttaa.
Aina voi mennä puhumaan henkilölle, joka on kouluttautunu auttaa muita.
Asiantuntevaa apua saa.
Oon kyllä psykiatreille jne puhunut. Mitä ne koettaa on tunkea lääkkeitä jne että pystyisi koulua käymään. Mutta ei kiinnosta. Psykiatrit on tekopyhiä paskiaisia, aina sillä samalla monotonisella äänellään muka herättelee, mutta pitää olla saatanan yksinkertainen ongelma että osais auttaa mitään.
Ne lääkkeet kyllä oikeesti auttaa.
Moni mun kaveri ja sukulainen on saanut apua niistä lääkkeistä.
Ne voi ajatella nikotiini purkiks.
Jos tuntuu että hoito ei toimi niin sitten siitä on sanottava.
Hoidosta sa valittaa.
Eihän ne muuten tiedä saako se mitään aikaseks.
Ei sun tarvitse istua siellä ja kärvistellä kun voit oikeesti kertoa mitä mieltä oot asiasta.
...ovat pääasiassa lääkäreitä, jotka ovat erikoistuneet psyykkisten häiriöiden lääkintään. Lääkkeet eivät yksinään auta tilanteessa, jossa masennukseen vaikuttavat erilaiset murheita herättävät ajatukset. Oli sitten masennus joko murehtimisen syy tai seuraus, olisi lääkkeen vaikutuksen lisäksi päästävä muuttamaan synkkään mielialaan vaikuttavia ajatuksia, jotta hoito todellakin tehoaisi.
Ajatusmaailmaa eivät yksinään muuta lääkkeet vaan psykoterapia, jolloin on hyvä kääntyä psykoterapeutin, ei psykiatrin puoleen. Kärjistäen sanoisin omasta hoitokokemuksestani, että varmistuakseen kunnollisesta hoidosta pitää lääkärille (tai ylipäänsä sellaiselle henkilölle, joka missäkin poliklinikassa tekee arvionsa perusteella päätöksen hoidosta) näyttää jopa enemmän masentuneelta kuin oikeasti on.
Sua ei vaan kiinnosta. Sun juttus vaan ei oo koulu yms. Elä just niin ku susta tuntuu parhaimmalta enempää et voi tehdä eikä tarvikkaan. Kyl silti ainaki elossa pysyy vaikka ei mtn tekis. Ehkä tulevaisuudes meet töihin yms mut nyt vaan oleile. Elämä selkenee ajallaan.
Oot yhtä arvokas teit sitten jotain tai et.
Jotenkin kuulostaa tutulta tilanteelta! Mun lääkärikäynti oli jotenkin ahdistava, kun ei saanut sitä mitä kaipasi.Ulkomaalainen lääkärini kysyi vain että olenko menettänyt läheisen,ja sitten selitti jotain sodan uhreista joilla on vielä huonommat oltavat, sanoi sitten vain että sullahan on kaikki ihan hyvin täällä....Minua niin ärsytti!
Taidatpa olla kyllästynyt.
Täällä nimittäin pärjätään tuon koulun kanssa ja treenit duunit siihen päälle. Duunia ei ole paljon mutta pari kertaa viikossa, samoin treenit. Viikonlopullakin kiireistä.
Ota kaikki ilo irti vapaa-ajastasi, ja vaikka tuntuukin ettei jaksais ton päälle enää urheilla, niin se kyllä tekee energisemmäks ku kerran jaksais lenkille lähteä.
Ja jos nyt sattuu niin ettei yksinkertaisesti JAKSETA hinata persettään minnekään ja itketään siinä vaan kuinka elämä on pyllystä niin kyllä on aivan oma syysi. Elät vaan kerran, ei kannata ajatella negatiivisesti.
Aikaa sulla silti on, ei niihin tentteihinkään tarvitse kahta viikkoa lukea, ei edes viikkoa.
Älä stressaa, vaan ota rauhallisesti. Koulu on arkea. Arki on elämää. Kun pääset sen kanssa tasapainoon, voit olla onnellinen.
Vapaa-illat ja seura virkistää. Elämään kuuluu muutakin kuin opiskelu ja työt, mut neki pitää jaksaa hoitaa.
Itsellänikin välillä sellainen olo. että on vaan paha olla, vaikka kaikki oliskin hyvin. se on tosi vaikee selittää. Illalla kun meen nukkuun, ajattelen että taas olin koko päivän koneella, taas söin epäterveellisesti, taas sanoin tyhmästi kaikille... jeps.
Normaalia "teini-ikää?" Onko olemassa normisurua? Mietin vain... en osaa selittää mitä ajattelen, koska en oikeastaan ajattele mitään. mutta olen niin Paljon kuullut/ lukenut juttuja huonoista psykiatrikokemuksista, että jos joskus tarvitsisin sentyylistä apua... no, sitten varmaan puhuisin jollekkin kaverille ennemminkin. Jollekkin tutulle ja luotettavalle.
Toisaalta, mitä te haette psykiatrimikälie paikasta? Että menette sinne, v*ttuilette psykiatrille ja sitten palaatte kotiin elämäniloisena? emt.... Sori en taas ittekkään tajuu selityksistäni x))