Miksi annatte koirienne juosta vapaana ja ilman valvontaa yökaudetkin niin että ne haukkua räkyttävät pihojen läheisyydessä ja käyvät jopa pihapiireissä hätyyttelemässä omia eläimiä (pahimmillaan jopa tappavat kissoja). Kuinka saada jotain kuria maaseudun koirille? On myös erittäin ikävää lähteä esim. lenkille oman taluttimessa olevan koiran kanssa kun vastaan tulee tai pihasta säntää kohti irti oleva koira. Varsinkin kiimaisen nartun tai ärhäkän uroskoiran kanssa on taluttaja helisemässä. Ymmärrän että metsästetään ja metsästyskoiria pidetään, mutta ei kai muiden tarvitse kärsiä irtokoirien takia? Irti olevat koirat ajavat ja haukkuvat myös suojelualueilla ja kylien keskustoissa.
Metsästäjät
corgin ja rottiksen mami
10814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eihän pihakoirien pitäjät välttämättä ole metsästäjiä. mitä minä tunnen metsästäjiä, heidän koiransa on tarhassa josta ne otetaan työmaalleen.
Ainakin veljeni kotipaikkakunnalla ovat niin ajo- kuin hirvikoiratkin irti ja häiriköivät pihoissa. Pienellä paikkakunnalla koirat tunnetaan ja kyllä, metsästäjien koiria ovat kaikki. Koirat lasketaan sielläkin myös yöksi vapaaksi jahtailemaan mm. supikoiria ja kotikissoja!!!!!!
tarinaasi. Mikäli koira on yhtään riistaviettinen ei se todellakaan tule kenenkään pihapiiriin louskuttamaan yökaudeksi. Nykyään on myös niin hyvät koiran tutkapanta systeemit että omistaja tietää melkoisen tarkkaan missä koira on ja lisäksi ei kukaan metsästäjä jätä koiraansa yöksi maastoon.Toisekseen miten sinun veljesi ei ole ottanut puheeksi metsästäjien kanssa kyseistä asiaa koska tunnette kaikkien koirat. Että semmosta
en ole satuseppo vaan kirjoitan aina omista kokemuksistani ja lemmikeistäni. En kirjoita omalla nimelläni, mutta moni kyllä minut tunnistaa, joten miksi siis keksisin ihmisistä ja asioista valheita?
Valitettava totuus on, että on olemassa myös metsästäjiä jotka antavat todellakin koiriensa olla irti. Ja kun asutaan maalla keskellä metsiä niin totta kai ne pihoihinkin tulevat louskuttamaan. Veljenikin mailla on metsästyskielto, mutta aina siellä joku koira jahtaa jänistä tai supikoiraa (tai kissaa) ihan ilman omistajaansa.
Voin heti nimetä 5 ajokoiraa (3 eri rodusta), 2 hirvikoiraa ja laikasekoituksen jotka ovat hyvin usein irti vapaana ilman minkäänlaista valvontaa.
Valitettavasti tänäkin syyskautena on koirat tehneet pahojaan.
Ja kyllä, omistajille on sanottu koirista! Tuolloin koira ehkä käydään nappaamassa kiinni, mutta ei aikaakaan kun se taas lasketaan irti kun "maallahan saa pitää koiria vapaana ja pitäähän niitä kouluttaa jäljestämään" = kootut selittelyt!
En yleistä että kaikki metsämiehet ja -naiset ovat näin vastuuttomia, mutta heitäkin siis on. Eli ymmärrän aloittajan pointin oikein hyvin!!
metsästyksen yhteydessä ajo tai haukku voi jatkua puolen tunnin ajan ajan toisen alueella (puhut metsästyskiellosta, sehän on toisen alueella automaattisesti, ei sitä tarvitse erikseen kieltää) jonka jälkeen huom. voi ottaa sen koiran kiinni omalta alueeltaan ja siitä voi vaatia kiinniottopalkkiota. Metsästyskoiran valvonta: ei se omistaja pysty juoksemaan koiran perässä näköetäisyydellä silloin kun koira jäljittää tai haukkuu riistaeläintä ja toisaalta eihän metsästäjä voi tulla sinne veljesi maille aseensa kanssa vaan hänen on pysyttävä luvallisella alueella ja odotettava se puoli tunti jonka jälkeen voi tavoitella koiraansa ase lataamattomana suojuksessa tai ilman asetta sieltä veljesi maalta.
osataan ne metsästyslait ja säännöt meilläkin kun suvussa on metsästäjiä ja heillä koiria (ja itsekin osaan lakitekstiä lukea).
Ja veljeni kotikunnassa on tietyt maanomistajat antaneet paikalliselle metsästysseuralle luvan pienriistan ja/tai hirvien metsästykseen, mutta veljeni ei kumpaankaan vaikka karjalankarhukoiran omistaakin muttei metsästä!
Mites tästä nyt "mun" ketju tulikin?
Mutta en tiedä aloittajan pointista, mutta omani on ainakin se että KAIKKI koirat pitäisi pitää kytkettynä myös maaseudulla elleivät ole työtehtävissä valvonnan alaisena! Kenenkään ei pidä joutua kärsimään irti olevista koirista ja niiden häiriöistä. Ja juu, mullakin on ollut ja on koira edelleen ts. en oo koirien vihaaja!
Lopetan tän nyt tähän, aloittaja jatkakoon.
kun mökkiläiset tulevat mökilleen niin koira on vapaana ihan kaiken aikaan. Metsästyskoirien kanssa lenkkeily ei onnistu kun saa pelätä milloin kyseinen hirmu tulee vaahto suunpielessä kimppuun.Koirapuistoa on kaikki maat. Mikä tässä on ikävintä se ei ole sen koira rassun vika vaan sen omistajan.
Ottaa sen mailan mukaan ja kun se koira tulee vaahto suupielissä niin pari kunnon koppi lyöntiä leuan alle ja poliisit paikalle.Uhkaava hyökäys ja itseään saa jokainen puollustaa kun tuntee olonsa turvattomaksi.Poliisi sitten ihmettelee miksi koira on ollut irti ja toivon mukaan vielä muistaa omistajaa sakkolapulla.Jos koira karkaa vaan paikalta ulisten niin ehkä se muistaa seuraavallakertaa minne kannattaa mennä ja minne ei ja jos ei opi niin onhan se lisä opetus muistutuksista parhain. ;)
nii on susia, kettuja, ilveksiä jne. ja ne koirat mitkä haukkuu siellä nii on villikoiria enintään ja koirat saa haukkua suojelualueilla mutta siellä ei saa metästää
mutta ei se ollut susi, kettu eikä ilves joka naapurin pihassa kävi kissan tappamassa. Eikä sekään ollut ainoa tapettu/jahtailtu kissa tai muu lemmikki- tai hyötyeläin.
Ja en prkle jaksa kyllä kuunnella kun rakki haukkuu esim. supia koko yön tai ajokoirat ajaa omilla mailla jänistä aamusta yöhön. Jotain rotia sentään! Jos oisin pirullinen ihminen niin laskisin ton karjalankarhukoiran irtorakkien kimppuun, mutta eihän se koirien vika ole vaan aivottomien omistajiensa. Ja nyt mun osalta PISTE!