Ajattelin kirjoitella muutamista kokemuksista juuri palatuamme kahden viikon reissulta. Olemme hiukan päälle viisikymppinen pariskunta Helsingistä ja olimme nyt ensimmäistä kertaa Afrikassa.
Hotellimme oli Ocean Bay Bakaussa. Oli erittäin hyvä hotelli ja henkilökunta suorastaan loistavaa. Uima-allas oli mukavan kokoinen ja erittäin siisti. Joka aamu siivottiin kaikki roskat pois. Altaan ympärillä oli lepotuoleja riittävästi ja patjat ja pyyhkeet tuotiin paikalle. Myös tarjoilu pelasi aurinkotuoliin. Muutaman lounaan söimme altaalla, samoin juomia tilailtiin. Maksaa voi käteisellä tai huoneen piikkin.
Hotellin aamiainen oli erittäin monipuolinen. Oli letunpaistopiste ja munakaspiste. Leipiä oli monelaisia, samoin leivän päälle montaa sorttia. Leivänpaahtimia oli vain kaksi, toisessa puolet rikki. Kerrallaan koko hotellissa pystyi siis paahtamaan neljä palaa leipää, ei siis ihan jonottamatta onnistunut aina. Tuoreita hedelmiä oli myös hyvä valikoima.
Hotellin hinnat olivat aika korkeat, mutta eivät törkeät. Huoneissa oli tallelokero ja ilmastointi. Ilmastointi oli toteutettu jokaisessa huoneessa erikseen omalla lämpöpumpulla. Se ei ollut ihan hiljainen, mutta ei kyllä missään tapauksessa herättänytkään. Pyyhkeet ja lakanat vaihdettiin joka päivä. Pesulapalvelut olivat hyvin edulliset ja aamulla jätetyt pyykit tuotiin samana päivänä takaisin siististi viikattuna.
Henkilökunta oli tosiaankin aivan mahtavaa. Kaikki tervehtivät tietenkin, jotkut tulivat myös kättelemään ja vaihtamaan pari sanaa. Yhtenä iltana ilmastointi meni rikki ja respan kautta ei näyttänyt tapahtuvan oikein nopeasti mitään. Silloin paikalle sattui juttelemaan yksi huoltopuolen kavereista. Satuin kysäisemään mitä hän tekee. Heppu sattui olemaan ilmastointilaitteen korjaaja. Kun kerroin laitteen olevan rikki, lähti kaveri juosten hakemaan kaluja. Hän vaihtoi kompressorin ja ilmasi laitteen, ja homma luisti. Minä toimin taskulampun pitelijänä. Kohta oli taas viileää.
Hotellin oma rantaosuus oli varmaankin 150 metriä, ja aurinkrtuoleja oli kahdessa rivistössä. Jokaiselle siis riitti oma paikka, eivätkä olleet ihan toisissaan kiinni. Kaikilla oli oma aurinkokatos, jonka alla sai "ottaa varjoa" jos nahka ei aurinkoa kestänyt. Tarjoilu pelasi myös rannalla lounaita myöten. Vartijat olivat koko ajan paikalla, eikä ulkopuolisia päästetty aurinkotuolien lähistölle. Ranta oli tuoleista noin 50 metrin päässä ja varsin siisti. Ranta oli teknisesti katsottuna Gambia-joen puolella, mutta vesi oli suolaista. Atlantin puolelle oli matkaa pari sataa metriä. Hiekan lämpötila oli oman sietokykyni rajoilla iltapäivällä, mutta pärjäsimme ihan hyvin ilman kenkiä.
Hotellin ulkopuolella päivysti koko ajan paikallisia "oppaita". Nämä eivät olleet niitä valtion kouluttamia virallisia, mutta tosi hyvin osasivat asioista kertoilla. Ilman opasta ei tahtonut päästä mihinkään, mutta tiukasti sanottuna kyllä uskoivat ja ymmärsivät jättää meidät kaksistaan. Toisaalta kohta oli jo seuraava opas tulossa auttamaan. Itse olisin halunnut enemmän rauhaa, mutta vaimo taas kesti näitä tyyppejä paremmin. Kaikki osasivat nämä "terve terve" ja "mitä kuuluu". Yksi kaveri oli lukenut kaksi kuukautta suomea ja muodosteli ihan oikeita lauseitakin. Hän oli muutenkin ihan mukava heppu, alempana on hänen yhteystietonsa jos joku kaipaa. Oppaat eivät laskuttaneet minkään hinnaston mukaan ja itse asiassa korostivat, että rahaa ei ole pakko antaa. Me kyllä annoimme kaikille. Tälle yhdelle emme kuitenkaan joka päivä antaneet, kun välillä hän käveli kanssamme vain lyhyen matkan.
Taksilla ajaminen on halpaa ja vaikutti turvalliselta. Autot ovat tosin aivan romuja, mutta me emme ainakaan jääneet kertaakaan tielle. Me käytimme vai pari kertaa vihreitä turistitakseja, muuten ajeltiin keltaisilla paikallistakseilla. Ne eivät saa tulla ihan hotellille saakka, mutta muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen niitä alkoi löytymään. Hinta kannattaa sopia aina etukäteen ja tinkiä. Bakausta Kololiin taitaa matkaa tulla noin kymmenen kilometriä ja siitä maksettiin 100 - 150 dalasia.
Rahaa ei kannata vaihtaa Suomessa. Ainakin meidän hotellimme vieressä oli kolme vaihtopistettä ja kurssit olivat 31,00 - 31,50 dalasia yhdestä eurosta. Setelit ovat Suomessa siistejä, paikan päällä ne ovat aika kammottavassa kunnossa. Varsinkaan pikkuseteleistä ei pysty enää lukemaan mitään, mutta koko kertoo sen arvon. Suurin seteli on 100 dalasia, joten satasella saa vähintään 31 seteliä. Kannattaa olla joku kassi tai reppu mukana vaihatessa. On vähän rankan näköistä pitää vaikkapa 200 euron arvosta rahaa lompakossa ja sitten kaupassa tempaista lompsa esiin.
Olutpullo hotellissa maksoi 63 dalasia, viereisissä ravintoloissa 40 - 50 dalasia ja syrjemmässä 30 dalasia. Limpparit olivat hiukan huokeampia. Paikallinen Julbrew -olut oli ihan hyvää, enkä muita merkkejä edes kokeillut. Samaisella panimolla oli energiajuomaa nimeltään Malta. Se maistui ruisleivän ja mämmin sekoitukselta, mutta kylmänä ihan kelpo tavaraa. Toinen heidän limpparinsa oli Wimto ja se puolestaan muistutti hyvin paljon kotoisia Roopeja ja sen sellaisia.
Hotelli sijaitsee Kofi Annan Streetillä ja lähistöllä on useita hyviä ravintoloita. Ihan lähimpänä oli Unkarilainen ravintola, jossa käytiin pariin kertaan. Hyvä palvelu ja maltilliset hinnat. Pääruoka maksoi 200 - 300 dalasia. Hiukan pidemmällä on Italian Connection, joka on italialaisomistuksessa. Se oli kallein lähistön kuppiloista, mutta aivan mielettömän hyviä pizzoja sieltä sai. Muukin ruoka oli oikein herkullista. Menopaikalta vaikuttanut Mr. Bass Happy Corner oli myöskin lähellä ja aika edullinen. Siellä vaan oli sen verran säpinää, että emme hirvesti viihtyneet. Siellä näki jopa paikallisia juovuksissa, muualla näitä ei juuri näkynyt. Tjäreborgin oppaan mukaan 90 % kansasta on muslimeja, ja heistä 90 % on täysraittiita.
Lähistöllä oli myös kiinalainen ravintola, joka oli kaikkein halvin. Siellä annokset olivat tyypillisesti alle 200 dalasia. Ruoka oli ihan kotimaisiin kiinalaisiin verrattavaa. Herkullisia jälkkäreitä oli myös tarjolla. Fiinein ravintola oli Smiling Coast. Siellä ruoka oli italialaista halvempaa ja erittäin hyvää. Viini maksoivat aika paljon, mutta talon viinistä ei tarvinnut pulittaa kuin noin 350 dalasia. Merkkikama oli sitten huomattavasti kalliimpaa. Yksi ravintola oli suljettuna perheessä sattuneen kuolemantapauksen vuoksi. Syömisen takia ei tarvinnut siis omasta kylästä lähteä minnekään ellei halunnut.
Yhtenä iltana käytiin Kololissa syömässä. Siellä onkin sitten ravintoloita enemmän ja kilpailu kovaa. Jokaisella on sisäänheittäjiä edessä ja ruokalista oli hetkessä kourassa. Hyvää ruokaa saatiin sieltäkin, paikan nimeä en muista. Se oli kuitenkin aika hienon näköinen pihvipaikka. Neljä pihviä, kaksi vesipulloa, kaksi olutpulloa ja yksi viinipullo maksoivat 1 800 dalasia. Pirssi toi, odotti kaksi tuntia ja vei takaisin hotellin ovelle hintaan 300 dalasia. Koko lysti neljältä hengeltä maksoi siis alle 70 euroa.
Paikalliset ihmiset ovat todella iloisia, koko ajan on hymy herkässä. Paikkaa nimitetäänkin nimellä "Smiling coast", eikä turhaan. Käsiä ei kannata pestä hotellissa syömään lähtiessä, sen verran on matkalla kättelijötä. Ja sitä puhetta. Sitä riittää. Ovat todella kovia juttelemaan. Mikä on nimesi, mistä olet kotoisin jne. Ihmiset eivät näe nälkää, mutta ovat todella köyhiä. Köyhyys ei kuitenkaan tunnu yhtään haittaavan kun on sentään syötävää. Tilanne voi toki muuttua, Gambia ei ole lähellekään omavarainen ruoan suhteen. Ovat erittäin riippuvaisia tuonnista ja maailmanmarkkinoista.
Kävimme muutamissa mielenkiintoisissa paikoissa. Ihan kävelymatkassa on Botanical Gardens. Siellä ei paljon ole nähtävää, mutta ihan kiva siellä oli kierrellä. Paikka on kierretty alle tunnissa kauttaaltaan vaikka ihastelisikin kasveja vähän tarkemminkin. Sisäänpääsy taisi olla 30 dalasia.
Bijilo Forest Park on luonnonsuojelualue, joka pidetään polkuja lukuun ottamatta luonnotilassa. Siellä on paljon apinoita ja jonkin verran lintuja ja liskoja. Sinne menimme ilman opasta, mutta portilla oli tosi asiantuntija paikalla. Hän opasti meitä koko kierroksen. Kaveri oli lukenut pari vuotta biologiaa ja tunsi omien puheittensa mukaan maan kaikki 550 lintulajia. Voi olla ihan tottakin. Ainakin kaikkiin meidän kysymyksiimme hän osasi vastata todella laajasti ja seikkaperäisesti. Sinne ei ilman opasta kannata muutenkaan lähteä, paikka on iso ja polkuja risteilee. Pärjäsimme ihan sandaaleissa, mutta lenkkarit olisivat olleet paremmat. Kyllä siellä ihan polkuja pitkin mentiin, mutta välillä oli vähän hankalaa maastoa. Kiinnostava paikka.
Kävimme myös Abuko -nimisessä luonnonpuistossa. Siellä oli aika samanlaista kuin Bijilossa, mutta lintuja enemmän. Paikalla oli myös aika paljon lintubongareita hienojen välineittensä kanssa. Sen lisäksi siellä on häkeissä apinoita, kilpikonnia ja hyeenoja. Se onkin jo sitten aika iso paikka, jossa saa menemään vaikka koko päivän. Sinne on myös aika pitkä matka, taksilla melkein tunti. Sillä kerralla annoimme taksin odottaa meitä, sieltä ei ehkä olisi ihan helposti saanut taksia. Taidettiin maksaa 300 dalasia taksista, mutta se oli siis kahteen suuntaan.
Bakaun kylässä ihan kävelymatkan takana on Katchikalin krokotiilipuisto. Sinne ei ihan helposti löydä omin avuin, eli kannattaa olla opas matkassa. Sinne mennään paikallisen asuinalueen läpi, ja sekin on ihan nähtävyys. Aika köyhää, mutta erittäin iloista. Kyllä sai tervehtiä porukkaa aika moneen kertaan kylän läpi kävellessä. Krokotiileja syötetään kalalla, joten ne eivät syö lihaa ollenkaan. Niinpä niiden seassa voi kävellä ja niitä voi jopa silitellä. Pelotti, mutta olihan se kokeiltava. Käsi on edelleen tallessa. Ihan kiinnostava kokemus koko paikka.
Samalla matkalla voi poiketa paikalliseen kouluun. Me kävimme pariinkin kertaan, kun tuliaiset eivät olleet ensimmäisellä visiitillä matkassa. Lähin koulu on jokin esikoulu, sen verran pieniä lapset olivat. Kurkku suorana luloivat meille Jaakko kultaa selvällä suomella. Aika jännä kokemus. Veimme kassilliset vihkoja ja muita tarvikkeita. Ne ilmeet ja kiitollisuus eivät unohdu ikinä.
Sunnuntaipäivälle sattui visiitti batiikkitehtaaseen. Siellä ei silloin tehty mitään, myytiin vaan. Todella hienoja ja hyvin edullisia kankaita ja vatteita tarttui kassillinen sieltäkin matkaan.
Kalasatama sekin sijitsee kävelymatkassa. Siellä oli aika rankka haju, mutta oli ihan näkemisen arvoinen juttu. Ei tosin oltu paikalla kun alukset saapuvat noin neljän aikaan iltapäivällä paikalle, mutta oli siellä nähtävää. Siellä oli aika iso alue varattu kalojen kuivatukselle. Neljä päivää aurinkoa tekee kuulemma hyvää.
Kävimme parin päivän retkellä Senegalissa, mutta siitä ei sen enempää.
Jalkapallo on todella iso juttu. Koko maa tuntuu elävän jalkapallon ympärillä, miesten maailma ainakin. Hotellin rannalle päästettiin pojat pelaamaan aina siinä puoli viiden kieppeillä. Ei ollut kaikilla kenkiäkään, mutta palloa piti potkia. Heille annettiin R-kioskilta kerättyjä palloja, olivat todella iloisia. Pinimmillä pojilla ei palloja edes ollutkaan. Nyt sai muutama pikkupoika oman pallon.
Sen suomea puhuvan oppaan yhteystiedot ovat:
Saikou Sanneh
P.O. Box 4209
Bakau
The Gambia
Kännykkä: 2209932009
Sähköposti: [email protected]
Reissu oli kaikin puolin hieno ja kaikelta ikävältä vältyimme. Vaimo oli yhden päivän syömättä kun vatsaa nipisteli, muuten ei mitään. Malarialääkkeenä meillä oli Malarone, kumpikaan ei huomannut mitään oireita.
Hotellimme oli Ocean Bay Bakaussa. Oli erittäin hyvä hotelli ja henkilökunta suorastaan loistavaa. Uima-allas oli mukavan kokoinen ja erittäin siisti. Joka aamu siivottiin kaikki roskat pois. Altaan ympärillä oli lepotuoleja riittävästi ja patjat ja pyyhkeet tuotiin paikalle. Myös tarjoilu pelasi aurinkotuoliin. Muutaman lounaan söimme altaalla, samoin juomia tilailtiin. Maksaa voi käteisellä tai huoneen piikkin.
Hotellin aamiainen oli erittäin monipuolinen. Oli letunpaistopiste ja munakaspiste. Leipiä oli monelaisia, samoin leivän päälle montaa sorttia. Leivänpaahtimia oli vain kaksi, toisessa puolet rikki. Kerrallaan koko hotellissa pystyi siis paahtamaan neljä palaa leipää, ei siis ihan jonottamatta onnistunut aina. Tuoreita hedelmiä oli myös hyvä valikoima.
Hotellin hinnat olivat aika korkeat, mutta eivät törkeät. Huoneissa oli tallelokero ja ilmastointi. Ilmastointi oli toteutettu jokaisessa huoneessa erikseen omalla lämpöpumpulla. Se ei ollut ihan hiljainen, mutta ei kyllä missään tapauksessa herättänytkään. Pyyhkeet ja lakanat vaihdettiin joka päivä. Pesulapalvelut olivat hyvin edulliset ja aamulla jätetyt pyykit tuotiin samana päivänä takaisin siististi viikattuna.
Henkilökunta oli tosiaankin aivan mahtavaa. Kaikki tervehtivät tietenkin, jotkut tulivat myös kättelemään ja vaihtamaan pari sanaa. Yhtenä iltana ilmastointi meni rikki ja respan kautta ei näyttänyt tapahtuvan oikein nopeasti mitään. Silloin paikalle sattui juttelemaan yksi huoltopuolen kavereista. Satuin kysäisemään mitä hän tekee. Heppu sattui olemaan ilmastointilaitteen korjaaja. Kun kerroin laitteen olevan rikki, lähti kaveri juosten hakemaan kaluja. Hän vaihtoi kompressorin ja ilmasi laitteen, ja homma luisti. Minä toimin taskulampun pitelijänä. Kohta oli taas viileää.
Hotellin oma rantaosuus oli varmaankin 150 metriä, ja aurinkrtuoleja oli kahdessa rivistössä. Jokaiselle siis riitti oma paikka, eivätkä olleet ihan toisissaan kiinni. Kaikilla oli oma aurinkokatos, jonka alla sai "ottaa varjoa" jos nahka ei aurinkoa kestänyt. Tarjoilu pelasi myös rannalla lounaita myöten. Vartijat olivat koko ajan paikalla, eikä ulkopuolisia päästetty aurinkotuolien lähistölle. Ranta oli tuoleista noin 50 metrin päässä ja varsin siisti. Ranta oli teknisesti katsottuna Gambia-joen puolella, mutta vesi oli suolaista. Atlantin puolelle oli matkaa pari sataa metriä. Hiekan lämpötila oli oman sietokykyni rajoilla iltapäivällä, mutta pärjäsimme ihan hyvin ilman kenkiä.
Hotellin ulkopuolella päivysti koko ajan paikallisia "oppaita". Nämä eivät olleet niitä valtion kouluttamia virallisia, mutta tosi hyvin osasivat asioista kertoilla. Ilman opasta ei tahtonut päästä mihinkään, mutta tiukasti sanottuna kyllä uskoivat ja ymmärsivät jättää meidät kaksistaan. Toisaalta kohta oli jo seuraava opas tulossa auttamaan. Itse olisin halunnut enemmän rauhaa, mutta vaimo taas kesti näitä tyyppejä paremmin. Kaikki osasivat nämä "terve terve" ja "mitä kuuluu". Yksi kaveri oli lukenut kaksi kuukautta suomea ja muodosteli ihan oikeita lauseitakin. Hän oli muutenkin ihan mukava heppu, alempana on hänen yhteystietonsa jos joku kaipaa. Oppaat eivät laskuttaneet minkään hinnaston mukaan ja itse asiassa korostivat, että rahaa ei ole pakko antaa. Me kyllä annoimme kaikille. Tälle yhdelle emme kuitenkaan joka päivä antaneet, kun välillä hän käveli kanssamme vain lyhyen matkan.
Taksilla ajaminen on halpaa ja vaikutti turvalliselta. Autot ovat tosin aivan romuja, mutta me emme ainakaan jääneet kertaakaan tielle. Me käytimme vai pari kertaa vihreitä turistitakseja, muuten ajeltiin keltaisilla paikallistakseilla. Ne eivät saa tulla ihan hotellille saakka, mutta muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen niitä alkoi löytymään. Hinta kannattaa sopia aina etukäteen ja tinkiä. Bakausta Kololiin taitaa matkaa tulla noin kymmenen kilometriä ja siitä maksettiin 100 - 150 dalasia.
Rahaa ei kannata vaihtaa Suomessa. Ainakin meidän hotellimme vieressä oli kolme vaihtopistettä ja kurssit olivat 31,00 - 31,50 dalasia yhdestä eurosta. Setelit ovat Suomessa siistejä, paikan päällä ne ovat aika kammottavassa kunnossa. Varsinkaan pikkuseteleistä ei pysty enää lukemaan mitään, mutta koko kertoo sen arvon. Suurin seteli on 100 dalasia, joten satasella saa vähintään 31 seteliä. Kannattaa olla joku kassi tai reppu mukana vaihatessa. On vähän rankan näköistä pitää vaikkapa 200 euron arvosta rahaa lompakossa ja sitten kaupassa tempaista lompsa esiin.
Olutpullo hotellissa maksoi 63 dalasia, viereisissä ravintoloissa 40 - 50 dalasia ja syrjemmässä 30 dalasia. Limpparit olivat hiukan huokeampia. Paikallinen Julbrew -olut oli ihan hyvää, enkä muita merkkejä edes kokeillut. Samaisella panimolla oli energiajuomaa nimeltään Malta. Se maistui ruisleivän ja mämmin sekoitukselta, mutta kylmänä ihan kelpo tavaraa. Toinen heidän limpparinsa oli Wimto ja se puolestaan muistutti hyvin paljon kotoisia Roopeja ja sen sellaisia.
Hotelli sijaitsee Kofi Annan Streetillä ja lähistöllä on useita hyviä ravintoloita. Ihan lähimpänä oli Unkarilainen ravintola, jossa käytiin pariin kertaan. Hyvä palvelu ja maltilliset hinnat. Pääruoka maksoi 200 - 300 dalasia. Hiukan pidemmällä on Italian Connection, joka on italialaisomistuksessa. Se oli kallein lähistön kuppiloista, mutta aivan mielettömän hyviä pizzoja sieltä sai. Muukin ruoka oli oikein herkullista. Menopaikalta vaikuttanut Mr. Bass Happy Corner oli myöskin lähellä ja aika edullinen. Siellä vaan oli sen verran säpinää, että emme hirvesti viihtyneet. Siellä näki jopa paikallisia juovuksissa, muualla näitä ei juuri näkynyt. Tjäreborgin oppaan mukaan 90 % kansasta on muslimeja, ja heistä 90 % on täysraittiita.
Lähistöllä oli myös kiinalainen ravintola, joka oli kaikkein halvin. Siellä annokset olivat tyypillisesti alle 200 dalasia. Ruoka oli ihan kotimaisiin kiinalaisiin verrattavaa. Herkullisia jälkkäreitä oli myös tarjolla. Fiinein ravintola oli Smiling Coast. Siellä ruoka oli italialaista halvempaa ja erittäin hyvää. Viini maksoivat aika paljon, mutta talon viinistä ei tarvinnut pulittaa kuin noin 350 dalasia. Merkkikama oli sitten huomattavasti kalliimpaa. Yksi ravintola oli suljettuna perheessä sattuneen kuolemantapauksen vuoksi. Syömisen takia ei tarvinnut siis omasta kylästä lähteä minnekään ellei halunnut.
Yhtenä iltana käytiin Kololissa syömässä. Siellä onkin sitten ravintoloita enemmän ja kilpailu kovaa. Jokaisella on sisäänheittäjiä edessä ja ruokalista oli hetkessä kourassa. Hyvää ruokaa saatiin sieltäkin, paikan nimeä en muista. Se oli kuitenkin aika hienon näköinen pihvipaikka. Neljä pihviä, kaksi vesipulloa, kaksi olutpulloa ja yksi viinipullo maksoivat 1 800 dalasia. Pirssi toi, odotti kaksi tuntia ja vei takaisin hotellin ovelle hintaan 300 dalasia. Koko lysti neljältä hengeltä maksoi siis alle 70 euroa.
Paikalliset ihmiset ovat todella iloisia, koko ajan on hymy herkässä. Paikkaa nimitetäänkin nimellä "Smiling coast", eikä turhaan. Käsiä ei kannata pestä hotellissa syömään lähtiessä, sen verran on matkalla kättelijötä. Ja sitä puhetta. Sitä riittää. Ovat todella kovia juttelemaan. Mikä on nimesi, mistä olet kotoisin jne. Ihmiset eivät näe nälkää, mutta ovat todella köyhiä. Köyhyys ei kuitenkaan tunnu yhtään haittaavan kun on sentään syötävää. Tilanne voi toki muuttua, Gambia ei ole lähellekään omavarainen ruoan suhteen. Ovat erittäin riippuvaisia tuonnista ja maailmanmarkkinoista.
Kävimme muutamissa mielenkiintoisissa paikoissa. Ihan kävelymatkassa on Botanical Gardens. Siellä ei paljon ole nähtävää, mutta ihan kiva siellä oli kierrellä. Paikka on kierretty alle tunnissa kauttaaltaan vaikka ihastelisikin kasveja vähän tarkemminkin. Sisäänpääsy taisi olla 30 dalasia.
Bijilo Forest Park on luonnonsuojelualue, joka pidetään polkuja lukuun ottamatta luonnotilassa. Siellä on paljon apinoita ja jonkin verran lintuja ja liskoja. Sinne menimme ilman opasta, mutta portilla oli tosi asiantuntija paikalla. Hän opasti meitä koko kierroksen. Kaveri oli lukenut pari vuotta biologiaa ja tunsi omien puheittensa mukaan maan kaikki 550 lintulajia. Voi olla ihan tottakin. Ainakin kaikkiin meidän kysymyksiimme hän osasi vastata todella laajasti ja seikkaperäisesti. Sinne ei ilman opasta kannata muutenkaan lähteä, paikka on iso ja polkuja risteilee. Pärjäsimme ihan sandaaleissa, mutta lenkkarit olisivat olleet paremmat. Kyllä siellä ihan polkuja pitkin mentiin, mutta välillä oli vähän hankalaa maastoa. Kiinnostava paikka.
Kävimme myös Abuko -nimisessä luonnonpuistossa. Siellä oli aika samanlaista kuin Bijilossa, mutta lintuja enemmän. Paikalla oli myös aika paljon lintubongareita hienojen välineittensä kanssa. Sen lisäksi siellä on häkeissä apinoita, kilpikonnia ja hyeenoja. Se onkin jo sitten aika iso paikka, jossa saa menemään vaikka koko päivän. Sinne on myös aika pitkä matka, taksilla melkein tunti. Sillä kerralla annoimme taksin odottaa meitä, sieltä ei ehkä olisi ihan helposti saanut taksia. Taidettiin maksaa 300 dalasia taksista, mutta se oli siis kahteen suuntaan.
Bakaun kylässä ihan kävelymatkan takana on Katchikalin krokotiilipuisto. Sinne ei ihan helposti löydä omin avuin, eli kannattaa olla opas matkassa. Sinne mennään paikallisen asuinalueen läpi, ja sekin on ihan nähtävyys. Aika köyhää, mutta erittäin iloista. Kyllä sai tervehtiä porukkaa aika moneen kertaan kylän läpi kävellessä. Krokotiileja syötetään kalalla, joten ne eivät syö lihaa ollenkaan. Niinpä niiden seassa voi kävellä ja niitä voi jopa silitellä. Pelotti, mutta olihan se kokeiltava. Käsi on edelleen tallessa. Ihan kiinnostava kokemus koko paikka.
Samalla matkalla voi poiketa paikalliseen kouluun. Me kävimme pariinkin kertaan, kun tuliaiset eivät olleet ensimmäisellä visiitillä matkassa. Lähin koulu on jokin esikoulu, sen verran pieniä lapset olivat. Kurkku suorana luloivat meille Jaakko kultaa selvällä suomella. Aika jännä kokemus. Veimme kassilliset vihkoja ja muita tarvikkeita. Ne ilmeet ja kiitollisuus eivät unohdu ikinä.
Sunnuntaipäivälle sattui visiitti batiikkitehtaaseen. Siellä ei silloin tehty mitään, myytiin vaan. Todella hienoja ja hyvin edullisia kankaita ja vatteita tarttui kassillinen sieltäkin matkaan.
Kalasatama sekin sijitsee kävelymatkassa. Siellä oli aika rankka haju, mutta oli ihan näkemisen arvoinen juttu. Ei tosin oltu paikalla kun alukset saapuvat noin neljän aikaan iltapäivällä paikalle, mutta oli siellä nähtävää. Siellä oli aika iso alue varattu kalojen kuivatukselle. Neljä päivää aurinkoa tekee kuulemma hyvää.
Kävimme parin päivän retkellä Senegalissa, mutta siitä ei sen enempää.
Jalkapallo on todella iso juttu. Koko maa tuntuu elävän jalkapallon ympärillä, miesten maailma ainakin. Hotellin rannalle päästettiin pojat pelaamaan aina siinä puoli viiden kieppeillä. Ei ollut kaikilla kenkiäkään, mutta palloa piti potkia. Heille annettiin R-kioskilta kerättyjä palloja, olivat todella iloisia. Pinimmillä pojilla ei palloja edes ollutkaan. Nyt sai muutama pikkupoika oman pallon.
Sen suomea puhuvan oppaan yhteystiedot ovat:
Saikou Sanneh
P.O. Box 4209
Bakau
The Gambia
Kännykkä: 2209932009
Sähköposti: [email protected]
Reissu oli kaikin puolin hieno ja kaikelta ikävältä vältyimme. Vaimo oli yhden päivän syömättä kun vatsaa nipisteli, muuten ei mitään. Malarialääkkeenä meillä oli Malarone, kumpikaan ei huomannut mitään oireita.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos hyvästa matkakertomuksesta. Voisitko kertoa vielä Senegalin reissusta? Olen tammikuussa lähdössä ja vietämme myös muutaman päivän Senegalissa.
Olimme yhden yön Senegalissa Toubakoutan kylässä hotellissa, jonka nimi oli Les Paletuviers. Matkaan lähdetti aamuvarhaisella hotellilta, suuntana Banjulin satama ja sen lauttaranta. Lautalle jonottaminen ja sisään rynniminen olivat aika kokemuksia. Ei aikatauluja, eniten maksava menee ensimmäiseksi jne. Lautalla matkusteltiin tunnin verran Gambia-joen toiselle puolelle Barraan. Siitä sitten jatkettiin kohti Senegalin rajaa, matkaan kului vajaa tunti.
Lauttamatka oli aika puuduttava, mutta varsinainen matkanteko tapahtui mukavalla viileäksi ilmastoidulla pikkubussilla. Matkaa ei ollut paljon, ja rajamuodollisuudet hoiti Tjäreborgin opas niin, että muiden ei bussista tarvinnut edes nousta. Lauttamatkan jälkeen opas jopa haki rahanvaihtajan bussiin, jossa hoidettiin valuutta-asiat. Joka paikassa bussin ympärillä parveili myyjiä, oli ihan oma asia halusiko jotakin hankkia vai ei.
Senegalin rajalta kului taas vajaa tunti hotellille. Maisemat olivat hyvin mielenkiintoiset ja opas ehti kertomaan yhtä ja toista kiinnostavaa.
Hotelli oli varsin karu. Saimme ensin totaalisen homaisen huoneen, mutta saimme sen onneksi vaihdettua varsin kivuttomasti. Heti saapumisen jälkeen oli lounas hotellin ravintolassa. Aika kehnoa, mutta sentään sittenkin parasta kahteen päivään. Lounaan jälkeen oli muutama tunti vapaata aikaa ennen retkelle lähtöä.
Hotelli sijaitsee joen lähellä, mutta siellä oli uimakielto. Hotellilla oli pihassaan uima-allas, pieni ja varsin roskaisa.
Iltapäivällä lähdettiin sitten Sipon saarta kohti veneillä ja mtkalla perehdyttiin mangrove-ryteikköön. Sitä riitti. Ihan ryteikköön ei sentään menty, mutta läheltä katseltiin.
Sipon saari ja sen pari sataa asukasta olikin hieno kokemus. Saarella oli sentään sähköt, mutta ei sitten oikin muuta länsimaiseen haiskahtavaa. Ihmiset olivat välittömiä ja todella iloisia. Lapset varsinkin. Kylää sai katsella hyvin vapaasti ja olipa siellä pari myyntikojuakin turistien pään menoksi. Hieno paikka ja ihan muka muutaman tunnin retki.
Illalla oli sitten illallinen hotellissa, ja se oli kyllä aika karmeaa tavaraa. Siitä ei sen enempää ole kerrottavana. Illallisen jälkeen oli upea tanssiesitys, johon otettiin mukaan myös turisteja. Hyvin vaikuttava. Hotellin pihaan päästettiin jopa paikallisia kyläläisiä, mikä oli ihan mukavaa.
Huoneet olivat ika karut, eikä ilmastointia voinut kuvitellakaan pitää yöllä päällä. Hirveä meteli. Vaan nukkuuhan sitä muutaman tunnin vaikka missä.
Aamulla oli sitten aamupala, ei mikään ihan huono. Karu, mutta menetteli. Tavarat pakattiin saman tien ja lähdettiin kohti Fatalan luonnonsuojelualuetta lähelle Gambian rajaa. Sinne matkustettiin kuorma-auton lavalla, jossa oli pehmustetut penkit. Mukavan raikas tapa matkustaa. Matkatavarat oli viety hotellin pihassa bussiin valmiiksi odottamaan.
Kuorma.auton lavalla tehtiin vajaan kolmen tunnin kieppi Fatalassa. Ensin bongattiin sarvikounopariskunta. Sitä jalkauduttiin ihastelemaan ihan muutaman metrin päähän. Mukana oli Fatalan oma metsänvartija, joka tarkkaili meitä ja otuksia. Sarvikuonon lähtiessä liikkeelle meitä kohti hän meni väliin ja hätisteli sen pysähtymään. Oli ne hienoja elukoita, uros painoi kuulemma noin 3 500 kg, ei ihan pikkuinen.
Sitten tapasimme kirahviperheen, jolla oli kuukauden ikäinen poikanen, painoltaan vaiviset 50 kg. Ne olivat sen verran arkoja, että niitä ihasteltiin kuorma-auton lavalta. Paljon muuta ei sitten nähtykään, ellei kärpäsiä lasketa. Sinne kannattaa todellakin laittaa pitkähihaiset ja -lahkeiset päälle. Nämä olivat sellaisia kärpäsiä, että ne purivat. Ja niitä oli _paljon_.
Kierroksen jälkeen tultiin portille ja syötiin patonkilounas. Pihassa telmi yksi apina ja pari seepraa, niitä oli mukava seurailla. Bussi oli sillä välin tullut pihaan odottamaan, joten siitä alkoi sitten paluumatka kohti rajaa ja siitä Barraan ja lauttaan. Lopulta iltapäivällä sitten oltiin takaisin hotellilla. Siellä kelpasi suihkutella ja uida, päivä kuorma-auton lavalla pusikossa oli saanut kohtalaisen pölykerroksen kertymään nahkaamme.
Oli ihan kiva reissu. Hotelli ja ruoka olisi voinut toimia paremminkin, mutta This is Africa.
Kävelyetäisyydellä Ocean Baysta on pari muutakin mainitsemisen arvoista päivällispaikkaa.
African Heritage löytyy, kun hotellilta etelään lähtiessä kääntyy heti ensimmäisestä risteyksestä oikealle (opastuskyltti) ja heti seuraavasta vasemmalle. Matkaa hotellilta on noin 300 metriä. ChickenYassa-indeksillä mitattuna hinnat samaan tasoa kuin Happy Cornerissa, mutta paikka on tuota viihtyisämpi. Ravintola on toisessa kerroksessa, eli sieltä on mukavat näkymät hämärtyvään lähiöön. (Rough Guiden The Gambia kirjassa kerrotaan toinen sijainti, mutta paikka on hiljattain siis muuttanut.)
Hieman kauempana on Banana Bar, jossa kävimme eniten. Se on aavistuksen kalliimpi, mutta ChickenYassa kuitenkin alle 200D. Kävele Kofi Annan Streettiä Old Cape Roadille asti ja jatka oikealle noin 200 metriä (hotellilta yhteensä reilu 500 metriä). Banana Bariin kannattaa mennä heti klo 18 jälkeen, jos haluaa seurata paikallisten kulkua mm. iltarukoukseen. Erityisen ystävällinen henkilökunta.
Kummastakin paikasta voi myös seurata isojen lepakoiden iltalähtöä ennen klo 19.
Ja taskari mukaan, koska katulamppuja ei Cape Pointissa juuri ole.
-teeko-
Kiitos loistavasta matkakertomuksesta =) Tuli ihan elävästi omat (vaikkakin vähän erilaiset) matkamuistot mieleen viime helmikuulta....Itse asuin Serekundassa ihan "paikalliseen tyyliin". En millään jaksaisi odottaa seuraavaa, tämän vuoden matkaa....