Eläkää

Jotkut väittävät sitä, että viljelijä saa ruoan ilmaiseksi ja ei siitä tarvi maksaa mitään. Mitä sellaiset ihmiset oikein ajattelevat. Luulevatko että täällä maalla asutaan täysin omavaraista elämää jotain 1800 luvulla. Kyllä maanviljelijä kaupassa käy ja ostaa ihan samoja ruokatuotteita kun muutkin kuluttajat. Tosin tuskin perunanviljelijät kaupasta ostavat perunoita. Viljanviljelijät joutuvat kyllä jauhattamaan leipäviljansa ja myös tekemään siitä itse sitten leipänsä jos meinaa omavaraisesti syödä omaa leipäänsä.

Kuka tahansa voisi alkaa omavaraiseksi ja harrastaa ns. pienoismaanviljelyä jopa parevekkeella voi kasvattaa vihanneksia ja juureksia. Siitä vaan metsään marjaan ja sieneen ja kalastustakin ja metsästystäkin voi harrastaa. Omakotitalo tarjoaa paljon mahdollisuuksia joten sieltä pensaasta marjat talteen ja puista omenat ja luumut. Kasvimaaalla voi kasvattaa vaikka kuinka paljon vihanneksia ja juureksia. Paljon töitä se vaatii ja vaivaa. Sitten vaan säilötään huolellisesti kellarissa tai pakastimessa. Näin sitä ennen toimittiin ei valitettu ja tultiin toimeen ja aina oli ruokaa pöydässä.

Ruokareseptejäkin on paljon ( esim. netissä) että ei muuta kuin leipomaan ja ruokaa tekemään ja varmasti säästyy ruokalaskuissa ja haitalliset lisäaineetkin jäävät pois. Kyllä tämä sama homma onnistuu kaupunkipuutarhassa ihan saman lailla kuin maatilallakin.

Vai eikö ketään kiinnosta ;(
7517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

taksilla pizzaa sohvalle ja kiroilee, kun ruoka on kallista ja maajussit tienaa....

Äänestä

kaupast ostaa muuta kun suola ja kahvi ,mikä idiootinen sä olet luuletko meirän olevan yhtä tyhmiä kun sä,,,,

Äänestä
  • Kahvi,suola,tupakka,viina,naiset,sähkö,maito,polttopuut,järki,tvlupa,radio,lämpö,raha,työinto,työkunto,jne.Katees samoon ku sulla.

    Äänestä

  • No niin mikä tossa sitten on vaikeaa. Alkakaa kaikki omavaraiseksi tai lähes omavaraiseksi. Ei se jauhopussi paljoa maksa ja leipokaa itse. Syökää vaatimattomasti itse tehtyä ruokaa. Metsästä saatte paljon ravintoa ja ilmaiseksi. Nähkää vähän vaivaa. Samanlainen vaiva tästä hommasta on maanviljelijällekin. Sittenpä ei harmita ainakaan se, että kauppa vetää välistä kun ostatte niitä pitkälle jalostettuja pizzojanne.

    Äänestä

  • Otahan vähän asoista selvää........

    Monilla tiloilla ei nykyaikana ole edes kasvimaata, osalla on kuten vaikkapa kaupunkilaisilla.

    Sinulla ilmeisesti on oma puutarhapalsta kun noin tunnut asioista tietävän..............

    Trolli mikä trolli..

    Äänestä

..että omakotitalojen pihoilla on kasvimaita!

Jospa se jussi sais emäntänsäkin harrastaman omatoimista, tuki-vapaata harrastusta ja opettaa lapsillekin miltä porkkana ja kurkku näyttää kasvimaalla. Tai mehumaijalla tehty mehu oman pensaan marjoista.
Mutta kivempaa on harrastaa ponikasvatusta ja koiria. Ja lapsille mönkijät. Ai niin, niistä yhteiskunta maksaa tukee!

Äänestä
  • tukee??
    Yhteiskunnan äänestäjistä ja päättäjistä on yli 90% muita, kun maanviljelijöitä.
    Miksi he päättivät viime viikolla että tukee maksetaan ainakin vuoteen 2013 asti??
    Kerro.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


omavaraista elämää kirjoitti:

Jotkut väittävät sitä, että viljelijä saa ruoan ilmaiseksi ja ei siitä tarvi maksaa mitään. Mitä sellaiset ihmiset oikein ajattelevat. Luulevatko että täällä maalla asutaan täysin omavaraista elämää jotain 1800 luvulla. Kyllä maanviljelijä kaupassa käy ja ostaa ihan samoja ruokatuotteita kun muutkin kuluttajat. Tosin tuskin perunanviljelijät kaupasta ostavat perunoita. Viljanviljelijät joutuvat kyllä jauhattamaan leipäviljansa ja myös tekemään siitä itse sitten leipänsä jos meinaa omavaraisesti syödä omaa leipäänsä.

Kuka tahansa voisi alkaa omavaraiseksi ja harrastaa ns. pienoismaanviljelyä jopa parevekkeella voi kasvattaa vihanneksia ja juureksia. Siitä vaan metsään marjaan ja sieneen ja kalastustakin ja metsästystäkin voi harrastaa. Omakotitalo tarjoaa paljon mahdollisuuksia joten sieltä pensaasta marjat talteen ja puista omenat ja luumut. Kasvimaaalla voi kasvattaa vaikka kuinka paljon vihanneksia ja juureksia. Paljon töitä se vaatii ja vaivaa. Sitten vaan säilötään huolellisesti kellarissa tai pakastimessa. Näin sitä ennen toimittiin ei valitettu ja tultiin toimeen ja aina oli ruokaa pöydässä.

Ruokareseptejäkin on paljon ( esim. netissä) että ei muuta kuin leipomaan ja ruokaa tekemään ja varmasti säästyy ruokalaskuissa ja haitalliset lisäaineetkin jäävät pois. Kyllä tämä sama homma onnistuu kaupunkipuutarhassa ihan saman lailla kuin maatilallakin.

Vai eikö ketään kiinnosta ;(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu