Varsinkin keitettynä. Joskus myös paistettuna. Ja keitettynä tietysti vielä munamankelin läpi (se siivuttaja), ja ruisleivän päälle.
Ei kai ne munat nyt niin epäterveellisiä ole kuin joskus väitettiin.
Ja aina luomuja, tai jos niitä ei ole tarjolla, niin vapaiden kanojen kuitenkin. Tosin munahyllyssä on nykyään valikoimaa kuin jugurttihyllyssä konsanaan, että tarkkana saa olla, että löytyy ihan oikeita luomuja tai vapaita, ei mitään "iloisten kanojen munia" tai muita hämäyksiä.
Meidän ikäluokka varmasti muistaa 70-luvulta (?) mainoksen "Mene munalla töihin". Kyllä siitä veisteltiinkin, joskus kuulee edelleenkin muunnoksia. Eli ollut hyvä mainoslause!
Kyllähän tuolla munan kaksimielisyydellä ratsastetaan muutoinkin. Mahdetaanko Laitilassa vieläkin järjestää munamarkkinoita, itse muistan käyneeni siellä 80-luvulla, ja silloin munahuumori kukki hyvinkin rehevästi.
Kylläpä tekee munaa mieli
17
1239
Vastaukset
viikolla se taas iski.Piti paistaa useampana päivänä ja herkutella.Ruisleivän kera namm.
- SerafiinaCarabas
Hei kohtalotoveri! Itsellä iski juuri nyt, ja jo ovat kiehumassa.
Joskus maalla kiireettöminä viikonloppuina ovat ne paistetut parhaita, hiukan sipulia sekaan, ja ehkä sieniäkin, jos sesonki. A-vot on hyvää.
- Mysteriet
Munahan on taas nykyään hyvinkin terveelliseksi todettu - sitä myös saa syödä joka päivä!!
Eikä puhettakaan kolesterolista :O
Munalla töihin ;D
Se on ollut ihan huikea mainoslause - etsii vertaistaan siitä rullaverhomainoksesta --> Vedä narusta ja nauti kesästä =)- SerafiinaCarabas
Nonniin, siis oikein funktionaalinen elintarvike!
Kuulin muuten, että kaikki (teinit?) eivät osaa keittää munia (tai perunoita). Tähänkö on tultu ... - Mysteriet
SerafiinaCarabas kirjoitti:
Nonniin, siis oikein funktionaalinen elintarvike!
Kuulin muuten, että kaikki (teinit?) eivät osaa keittää munia (tai perunoita). Tähänkö on tultu ...Entinen työkaverini kertoi että hän keitteli munia puolikin tuntia, ihmetellen mikseivät pehmene :O
Soitti sitten äidilleen ja kyseli, miten kauan niitä pitää keittää...
Samainen ihminen sittemin yritti tehdä helmipuuroa perunajauhoista *nauraa* - ja taas äiti sai valistaa tytärtään!!
Kantapään kautta ne jutut on opittava - perunankeitot sun muut =)
Ai joo - entinen poikakaveri oli oikea talousihme - sai teevedenkin kiehumaan pohjaan =)
No se oli kyllä äitinsä pilallelellimä yksilö muutenkin... - SerafiinaCarabas
Mysteriet kirjoitti:
Entinen työkaverini kertoi että hän keitteli munia puolikin tuntia, ihmetellen mikseivät pehmene :O
Soitti sitten äidilleen ja kyseli, miten kauan niitä pitää keittää...
Samainen ihminen sittemin yritti tehdä helmipuuroa perunajauhoista *nauraa* - ja taas äiti sai valistaa tytärtään!!
Kantapään kautta ne jutut on opittava - perunankeitot sun muut =)
Ai joo - entinen poikakaveri oli oikea talousihme - sai teevedenkin kiehumaan pohjaan =)
No se oli kyllä äitinsä pilallelellimä yksilö muutenkin...saa olla, ettei poikalapsen äitinä sorru tuollaisiin.
Mutta sanotaan, että laiskan äidin lapset on osaavia ;-)
Ja esim. pyykki ei peseydy ennenkuin se tuodaan pyykkikoriin. Ainakaan meillä.
- gg-10
Ei oo munan voittanutta. Paistettuna tai keitettynä.
Mainoslauseista samaan sarjaan kuuluu joskus 70 -luvulla ollut: "Päätä päiväsi K-kaupan kahvilla."- SerafiinaCarabas
Tuollaista en muistakaan. Mutta tuo päivän päättäminen on kanssa näitä edelleen eri fraaseissa eläviä klassikoita.
Mutta vielä: se oli söpö mainos, missä tyttö lähti kaupunkiin, ja poika lähetti maitoa perään... "Laitan maitoa tulemaan.." Tais olla jo 80-luku?
- uiveloinen
Mikä on mielestänne munan oikea kovuus asteikolla 1-10?
- sera ejk
Kyllä viipalointia varten pitää olla 8-10, lusikalla menee 4-6, sitä löysempi on inhottavaa.
- Ninas
seitsemän :)
- Schicksal
...tekee niin mieli, juu..mutta ihan toisenmallista ja kovaa!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Riski peliä
ilo ja jälki seuraamukset arvaamattomia.Voi kestää jopa loppu elämän .Kannattaa vielä harkita:)
- Sisusussususi
Riski peliä kirjoitti:
ilo ja jälki seuraamukset arvaamattomia.Voi kestää jopa loppu elämän .Kannattaa vielä harkita:)
Siis kestääkö ilo vai jälkiseuraamukset loppuelämän... mulle jäi vähän epäselväksi ;-)
- riski peliä
Sisusussususi kirjoitti:
Siis kestääkö ilo vai jälkiseuraamukset loppuelämän... mulle jäi vähän epäselväksi ;-)
kai aika paljon tapauksesta,mut veikkaan ja kokemuksen mukaan tuntuu et jälkiseuraamukset:)
- tekee mieli
kyllä sitäkin voi ostaa.
- kikkeliskooo
toevottavasti viikonloppu toi apuva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121362- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901