Hoidollinen

Kun oikein kaivelee. Ja saavat sitten pakolla otetuksi huostaan paikkaan, missä ollaan niin ammatillisia että. Ja eipä auta sinun enää siinä kuin ihmetellä, että mitenkäs tässä nyt näin kävi. Melkein toivoisin, että ottaisivat mallia eläimistä. Siellä eläin-äiti hoitaa pientään, ei siinä tule muut lajit riekkumaan.

Tuntuu, että lapsi ei ole turvallisessa oppimisympäristössä. Välitunneilla on poikkeuksetta kaikenlaista tyhmää valtakamppailua ja oppilaat voivat kiusata hyvinkin ovelasti: Ei ole silloin mikään ihme, että lapsesi ei sellaiseen villiin valvomattomaan tai turvattomaan tilaan halua mennä.

Minun lapsi, 8v, on sellainen pohtija ja esittää paljon kysymyksiä, mutta ei millään tykkäisi "käskystä" tehdä tehtäviä, vaikka osaa vallan mainiosti laskea ja lukea. Ymmärrän häntä jotenkin erittäin hyvin. Tuollainen omaehtoisuus on joskus sukua nerokkuudelle, kun ei halua taipua toisten sanelemiin "pelleilyihin". Lapsi vain ikävä kyllä painostetaan siihen surulliseen yhteen muottiin eikä ihme sekään, että oirehtii tuhrien.

Oletko saanut tukea ADHD-keskuksesta? Minä otin lapseni asioissa yhteyttä sinne (asun Helsingissä) ja sain ihanan vastaanoton. Voitko varata ajan tai soittaa sinne ja kertoa probleemastasi! Tunnut todella välittävän lapsestasi eikä mikään hoitohuostatemppuilu olisi mitenkään terve ratkaisu. Hienoa, jos sos.toimi pitää perheen puolia.

Voimia sinulle! Koeta jaksaa pitää lippu korkella!

P.s. ADHD-keskuksella on vanhemmille vertaistoimintaa ja luulen, että tuo huoli koulun taholta on heille tuttu aihe.

vanhemmat hakivat aktiivisesti apua lapselle.

Koulussa "huolta" herätti lapsen kieltäytyminen lämpimästä ruuasta kouluruokailussa, hän söi ja syö edelleen (nyt 5. luokka) vain leipää ja maitoa. Sen sainkin huomata koko lapsuuden ajan, että jos muuten aikuiset pysyivät rauhallisina, mutta jostain syystä pienen lapsen syömättömyys saa kyllä ihmiset hyppimään seinille. Sillähän ei tietysti ollut mitään merkitystä, että pienenä lapsi söi normaalisti ja lämpimästä ruuasta kieltäytyminen alkoi vasta tarhassa tapahtuneen pakkosyötön jälkeen.

Lapsi oli jo ennen koulun alkua käynyt läpi 2-vuotisen analyyttisen ryhmäpsykoterapian mm. syömättömyytensä takia, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Asperger kiellettiin, mutta ei sitä vielä alle 5-v voitu diagnosoidakaan. Sitten kun ikää olisi ollut dg:n tekoon, lapsi katsottiin syömishäiriöpotilaaksi ja aikuisiakin ruokaongelmaisia hoidetaan psykiatrian puolella, joten ei mitään mahdollisuutta ollut päästä psykiatrien hyppysistä neurologiseen arvioon.

Tämän tajusin kuitenkin liian myöhään, sillä lapsi oli jo sisällä sairaalan psykiatrisella tutkimusosastolla, jossa todettiin lapsen tarvitsevan pikalähetteelä pitkäaikaista psykiatrista hoitoa ja sairaalapaikkojen puutteen takia lähete ohjattiin lastenkodin psykiatriselle osastolle. Paikka oli hirveä ja lasta traumatisoiva, mutta onneksi (kiitos hyvien sossujen) lapsi pääsi kotiin jo alle neljän kuukauden, vaikka olemattomaksi osoittautunut hoito olikin suunniteltu 2 v kestäväksi.

Alaluokilla koulussa oli toinen suunnaton huolenaihe myös lapsen puutteellinen vaatetus talvella, koska hän ei suostunut pukemaan niin paljon pakkasilla, että vaatteita olisi ollut riittävästi varsinkin ulkoliikuntaan. Asiasta ei olisi ollut mitään huolta kun lapsella olisi jo silloin ollut AS-dg "suojanaan", mutta sen saimme vasta kun lapsi oli kotiutunut huostaanotosta ja vein lapsen AS-Centerin tutkimuksiin; paikan nykyinen nimi on NeuroMental, jossa on nyt menossa neuropsykiatrinen kuntoutus (kestää 3 v).

Alaluokkien jatkuva painajainen syytettynä olosta tuli tuoreena mieleen kun viikonloppuna tyttö kaiveli ensilumen myötä talvivaatteita kaapista ja totesi itse, että "taisin olla pienenä tosi nirso vaatteiden suhteen". Niinpä. Ja koulussa kaikki oli aina äidin syytä huonosta ruokailusta alkaen. Huosta-asiassa pelastuksemme olivat harvinaisen rohkeat sossut, jotka purkivat huostaanoton laitoksen ja lääkäreiden raivokkaasta vastustuksesta ja uhkailusta huolimatta. Purkua ei yleensä saa, eikä lapsen voinnin rajua huononemista halua nähdä muut kuin vanhemmat tai korkeintaan sossut, mikä sekin on harvinaista sossujen taholta. Sossut eivät siis löytäneet laillisia huostaanotonperusteita perheestämme, mutta silti huosta tehtiin lähetteen takia. Käsittämätöntä! Mikäs siinä, jos sijoituspaikka olisi ollut hyvä ja lapsi olisi saanut apua, mutta ei neurologisen oireyhtymän lapsi voi saada apua psykiatrian puolelta, varsinkaan paikassa, jossa ei anneta hoitoa ja vanhempiinkin suhtaudutaan vain, kuin he olisivat vuosia suurinpiirtein pahoinpidelleet lasta.

Jos lapsella siis on ADHD, niin oikeaa apua löytyy neurologian puolelta. Sinne pääsy onkin niin vapauttava kokemus, kuin taivaspaikan olisi saavuttanut. Mistään syyttämisestä ei ole tietoakaan ja lapsen vointi alkaa helpottua, jos ei nopeasti, niin ajan mittaan kuitenkin.

Nyt voin mustalla huumorilla sanoa jälkeenpäin, että ehkä lapseni kohdalla toimi vähän myös "Siperia opettaa periaate". Kun hän sijoituksessa näki, miten hirveän paljon huonompaa kohtelua voi olla kuin kotona, niin hänen suunnaton uhmakkuutensa ja omaehtoisuutensa hellitti nopeasti kotiutumisen myötä. Siihenkin aikaan kyllä aina kotona meni paremmin kun lapsi sai nimenomaan olla kotona. Mutta neuron lapsilla ei tarvitse mennä huonosti kuin jollain pienellä elämänalueella - tarhassa tai koulussa kiusaamista tai aikuisilta ymmärtämätöntä kohtelua - se heijastuu vahvasti myös kotiin. Lapsi purkaa silloin pahaa oloaan kotonakin usein nimenomaan yliuhmalla.

Nyt on uskomatonta muistella noita tosi vaikeita aikoja, kun lapsi on nyt kuin kuka tahansa saman ikäinen, tosin pienryhmäopetuksessa vielä, mutta opettajilta tulee vahvaa myönteistä palautetta koulumenestyksestä ja koulussa viihtymisestä. Siinä tietysti oli oma taistelunsa, että lapsi sai tänä älyttömänä kuntien säästämistalkoiden aikana pienryhmäpaikan, mutta ei sekään mahdotonta ollut, kun vain sitkeyttä taisteluun riitti. Myötätuntoni on niiden vanhempien puolella, jotka asuvat kunnassa, jossa joutuu huostaanotetuksi ihan vain erityisopetusta saadakseen.

perusteena asiapapereissa.