Asun talossa, joka on rakennettu joskus 70-luvulla. Siinä kohtaa missä nykyinen huoneeni on, -sen vierestä on kulkenut sota-aikana tie poikki metsän.
Kun olin 6 vanha, löysin vasemman puoleisesta huoneen nurkasta, SEINÄSTÄ, mustan korun, jonka äitini oli saanut nuoruudessaan rippilahjaksi. Kukaan ei pystynyt selittämään, miten se oli joutunut sinne, miten se oli joutunut seinän sisälle. Se ei siis ollut pelkästään tapetin alla. Syy tähän voi tottakai olla myös mahdolliset korjaustyöt sun muut, joidenka aikana koru olisi jostain syystä voinut pujahtaa seinän sisälle... Koru oli siis ollut siellä noin 30 vuotta löytämättä.
Kun äitini oli pieni, hän myös havaitsi huoneessa sen, että ovenkahvat "rämpsyivät" öisin. Hän ei voinut nukkua aluksi, mutta tottui pian... Ovenkahvat lakkasivat sekoilemasta kun mummoni, eli äitini äiti kuuli ja näki kaiken. Alussa hänkään ei uskonut. Tätä juttua on kerrottu minulle totena niin kauan, kunnes vaihdoin silloisen huoneeni tähän nykyiseen "kummittelevaan" huoneeseeni. Siitä lähtien äiti on laittanut kaiken lämmityksen syyksi. (?) :o
Monta vuotta nukuin huoneessa ilman että mitään tapahtui...
Ja kun olin noin 13-vuotias, heräsin keskellä yötä siihen että näin hahmon ilmassa, jonka sydämen kohdalla sykki vihreä valo. (Minä olen ehkä joskus ennenkin laittanut jtn. juttua tästä tänne....) Yritin koskettaa sitä hämmästyneenä, mutta se katosi. Kaikki ovat sanoneet, joille olen kertonut, että olin vain niin väsynyt että näin harhoja... Näin voi olla, enkä kiellä sitä... mutta tutkittuani asiaa tajusin, että vihreä valo ei voinut tulla esim. mankasta, kännykästä, pistorasioista, eikä ikkunasta. Ainakin valon näin, koska se heijastui kasvoilleni ja valaisi osan huoneesta. Tapahtuneen jälkeen juoksin täysillä pois huoneesta ja nukuinkin seuraavan yön olohuoneessa... ;)
Viimeisin merkittävä tapahtunut lienee se, kun olin entisen poikaystäväni kanssa meillä. Me juttelimme ja päädyimme suutelemaan. Siinä hetken tehtiin niin, kunnes kuulimme kummallisen äänen... me molemmat kuulimme sen, ja katselimme ympärillemme näkemättä mitään. Sitten tajusin, että seinällä oleva taulu heilui puolelta toiselle. Taulu on juuri siinä nurkassa, mistä koru löytyi. Olin hetkeä aikaisemmin kertonut tapahtuneesta poikakamulleni ja näyttänyt korun, jonka olin löytänyt jostain vanhasta laatikosta varastosta. Se oli kaulassani. (poikakaverini yritti kieltää minua käyttämästä korua.) Poikakaverini oli vähän pelästynyt, mutta arveli taulun heiluneen siksi että nurkassa nojalla ollut patja oli töytäissyt taulua. Patja oli vähän vinossa, mutta ei niin vinossa, että olisi voinut koskea tauluun. Eikä se olisi välttämättä voinut aiheuttaa niin kovia heilahteluja.
Että sellaista. Ette arvaa kuinka kivaa olisi muuttaa... :D Samankaltaisia kokemuksia? Hmhhph?

Vastaukset 4
Vanhimmat
tällaisista jutuista aikaisemminkin tällä palstalla.Ovat puhdasta 14-18 vuotiaan kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta.
olen vanhempi.
tavallista vilkkaampi mielikuvitus.
Ne , jotka ei usko puheisiisi on heikkoja ja heidät saa jättää oman mielipiteensä nojaa.
Olen kanssa kokenut kaikennäköistä monesti, ne kaikki ei ole mielikuvituksen tuotosta.Enkä ole hullu.Vahvemmat pystyy näkemään pintaa syvemmälle.Monet näkee vain kulissit... :)