Riippuvaisuus

Tuli tuosta alemmasta viestistä mieleen...

Olen ihan riippuvainen tyttöystävästäni. Olemme käytännössä aina yhdessä. Hänkin hakeutuu aina seuraani. Kyllä meillä aikaa kavereille ja harrastuksille riittää, sillä meillä on yhteiset kaverit ja harrastukset.

Ongelma onkin erossa oleminen. Ne pienet hetket, kun olemme erossa toisistamme, ovat yhtä tuskaa. Muistan hänen sanoneen "Mulla oli ikävä sua", kun koulussa kokeissa piti mennä eri luokkiin, pariksi tunniksi.

Nyt hän on päivän poissa ja olen ihan levoton. Vieroitusoireet alkoivat. Olen levoton, en pysty keskittymään mihinkään, ajattelen vain häntä, sitä mitä teen kun hän tulee takaisin. Tekisi mieli juosta päin seinää ja huutaa jotain epämääräistä. Alkaa melkein olemaan tyhjän halausta muistuttavia pakkoliikkeitä. Enkä pysty nukkumaan ollenkaan.
3417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

terve:) kuulostaa tutulta toi riippuvuus, kannattaa opetella vähäsen olemaan erossa meinaan joskus pitää olla pidempääkin erossa.. itse melkein sekosin kun naiseni oli kesällä 1viikon poissa. oltiin siihen saakka oltu päivittäin tekemisissä melkein vuoden ajan:) nyt on helpompaa kun ei tartte aivan koko ajan nähdä ja se on niin et jos ei nää vähään aikaan ni sit ku näkee tuntuu paljon paremmalta:D TS€PPIÄ

Äänestä

*Pakollinen avautuminen*

Joo, mulla oli toi sama joskus aikanaan. Sattuipa viime perjantaina suhteemme loppumaan ja nyt vasta oireita onkin. Tekis mieli löydä nyrkillä seinää välillä ku joka puolella on muistoja hänestä ja sitte ei voi ees fysiikan vihkoa avata ettei siellä olis jotaa tekstii mitä hän olis musta kirjottanu.

*Pakollinen avautuminen*

Äänestä
  • Must tuntuu et mun ja tyttöystäväni suhtees toi riippuvuus on vaan mun puolest:D.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka lienee kirjoitti:

Tuli tuosta alemmasta viestistä mieleen...

Olen ihan riippuvainen tyttöystävästäni. Olemme käytännössä aina yhdessä. Hänkin hakeutuu aina seuraani. Kyllä meillä aikaa kavereille ja harrastuksille riittää, sillä meillä on yhteiset kaverit ja harrastukset.

Ongelma onkin erossa oleminen. Ne pienet hetket, kun olemme erossa toisistamme, ovat yhtä tuskaa. Muistan hänen sanoneen "Mulla oli ikävä sua", kun koulussa kokeissa piti mennä eri luokkiin, pariksi tunniksi.

Nyt hän on päivän poissa ja olen ihan levoton. Vieroitusoireet alkoivat. Olen levoton, en pysty keskittymään mihinkään, ajattelen vain häntä, sitä mitä teen kun hän tulee takaisin. Tekisi mieli juosta päin seinää ja huutaa jotain epämääräistä. Alkaa melkein olemaan tyhjän halausta muistuttavia pakkoliikkeitä. Enkä pysty nukkumaan ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu