Pelottaa lähteä

Tuollainen keli täällä Etelä- Suomessa ja pakko lähteä autolla 25km:n päähän töihin. Pelottaa hieman kun osa matkasta on pikku tietä. No täytyy varata aikaa ja körötellä hissun kissun, autokin pari viikkoa sitten vaihdettu elikä sekin melko outo vielä.
6595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tundralla sellaset kelit on tuttua.

Turvallista matkaa. Kyllä se hyvin menee kun ajelet varovasti. :=))

Äänestä
  • vaan alotella hiljentelemään hyvissä ajoin ennen risteyksiä. Uudella lumella jarrutuspito voi olla yllättävän huono ja hitaasti ajaessakin voi tulla yllätyksiä pysähtymisen kanssa. Vaikka renkaissa olisi uraa yllin kyllin mutta jos ne on muutaman vuoden vanhat ja vielä väärin säilytetty, niin saattaa olla lumella erittäin liukkaat. Niin näkyi taas niitä pitkäksi menneiden jarrutusten jälkiä risteyksissä.

    Äänestä

tuli mitta täyteen!
12-vuotta oli maanantaiaamuisin lähdettävä siten että olin perillä 120:n, 245:n ja 450:n km:n päässä klo 6.30, klo 7.30 tai klo 8.00.
Keliin katsomatta.

Tämä rähjääminen yhdessä verottajan tulkintojen kanssa avusti päätöksessäni lopettaa töissä käyminen.

25km suuntansa päivittäin on hyvin kohtuullista mutta paskakelillä sekään ei ole hauskaa.

Äänestä

jos ihmiset ajattelisivat enemmän muita ja toimisivat yhteispelin hengessä. Ihmetyttää, miksi vilkun käyttö, omien aikomusten ilmaiseminen ajoissa ja tilan antaminen toisille ovat niin vaikeita asioita monille.

Hämmästyttää myös, miten usein uutisoidaan kelin aiheuttaneen onnettomuuksia. Minusta keli vaikeuttaa liikennettä, mutta onnettomuuksia aiheuttavat ihmiset, jotka tekevät virheitä, arvioivat väärin sekä kelin että omat taitonsa, eivätkä ota muuta liikennettä huomioon.

Toivottavasti pääsit turvallisesti kotiin.

Äänestä

ajat riittävän lujaa, ettei lumihiutaleet naarmuta uutta autoasi.

Äänestä

Mutta miksi sinun työpaikkasi on niin kaukana.Muuta lähemmäksi työpaikkaasi.Niin lähelle,että voit kävellä sinne.Ei ole ajohuolia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mutta pakko kirjoitti:

Tuollainen keli täällä Etelä- Suomessa ja pakko lähteä autolla 25km:n päähän töihin. Pelottaa hieman kun osa matkasta on pikku tietä. No täytyy varata aikaa ja körötellä hissun kissun, autokin pari viikkoa sitten vaihdettu elikä sekin melko outo vielä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu