Minkä verran mahtaa tulla peukaloruuvia ja kuritushuonetta kortitta ajosta ja törkeästä liikenteen vaarantamisesta?
Tekijä on alle 18-v.
Tekijä on alle 18-v.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nuorena henkilönä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja nuorena henkilönä kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, sakkorangaistus ja ajokieltoa vähintään 3 kk.
Näin suurin piirtein.
Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vähintäin 30 ps, kortitta ajosta, jos on ensimmäinen kerta vähintäin 10 ps, koska rangaistus yhdistetään ankarimmin rangaistavaan tekoon.
Kun tekijä on alle 18 v. niin rangaistus on 3/4 eli yhteensä 30 ps. Lisäksi, kun on syyllistynyt ajo-oikeutta ajoon, niin ajokorttia ei saa myöntää, ennen kuin vuosi ajo-oikeudetta ajosta on kulunut.
Jos tekijä ei olekaan ihan eilisen teeren tekijä, niin päiväsakkoja ja ehdollista tai ehdotonta vankeutta.
Ja vielä se että meneekö asia käräjille? Tuleeko merkintä rikosrekisteriin?
Minua siis vielä epäillään noista, kuulusteluihin olen menossa pian.
Asia ratkeaa kuulustelussa. Jos poliisi/tutkinnanjohtaja katsoo, että kyseessä on senkaltainen teko, että se täyttää törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistön, niin asia menee käräjille. Jos teko ei ollut nyt niin hirveän törkeä, niin se voidaan katsoa myös vakavaksi piittaamattomuudeksi liikenneturvallisuutta kohtaan. Tällöin poliisi yleensä kirjoittaa teosta yhdistetyt sakot, eikä asia siis mene käräjille.
käräjille, niin menee myös pääkäsittelyyn ja sinut kutsutaan sinne henkilökohtaisesti. Alle 18-vuotiaiden juttuja ei voi käsitellä kirjallisessa menettelyssä, vaan pääkäsittely järjestetään niissä aina. "Opetusmielessä" sinut myös velvoitetaan saapumaan henk.koht. Pienimuotoinen nuhdesaarna myös tulossa, kutsutaan myös vanhemmat ja sossut.
Sitten vielä sekin, että kortittomalle ei saa luovuttaa autoa. Eli auton luovuttaja saa myös sakot. Onneksi olkoon.