Muutetaanko

Jos Suomessa toteutuu tuo käsiasekielto, niin minä ainakin olen tosissani miettinyt vaihtaa maata.

Ei ole todellakaan enää mitään motivaatiota asua maassa, joka rupeaa takavarikoimaan mielivaltaisesti kansalaistensa omaisuutta.

Yksi professorihan sanoi jossain lehdessä, että tällainen takavarikointi olisi ennenkuulumatonta, ja rikkoisi omistusoikeutta jne.

EU-diktatuuriako tässä ollaan rakentamassa?

Jos jotain pitäisi kieltää, niin ne olisi ehdottomasti järjettömät amerikkalaiset väkivaltasarjat joita tulee joka ilta televisiosta , sekä väkivaltaiset konsoli/tietokonepelit, missä käytetään aseita.

Olen vakavissani harkinnut, että tässähän voisi hakea poliittista turvapaikkaa Venäjältä, vedoten siihen, että oma valtio rupeaa mielivaltaisesti takavarikoimaan omaisuuttani.

Ei sellainen maa ole puolustamisen arvoinen, joka ei tarjoa kansalaisilleen mitään oikeuksia, vaan kyttää kuin jotain rikollita.

Erittäin huono juttu kaikenkaikkiaan tämä sotku.

On helppoa olla jälkiviisas, mutta miksi ensimmäiksi aseiksi on nuorelle ihmiselle annettu puoliautomaattinen pistooli.

Mielestäni olisi tehokasta, jos pistoolien, siis käsiaseiden ikärajaksi tulisi 25-vuotta, sekä että, sitä ennen täytyisi olla pitempään aseseen vähintään 2 vuoden hallussapitolupa.

Tuo edellämainittu, olisi jo mielestäni tiukka seula.

Mutta katsotaan se toinen puoli.
Jos käsiaseet kiellettäisiin kokonaan, niin meilä on Venäjän kanssa yhteistä rajaa aika paljon.

Eli käsiaseen hankkisi silloin vain rikolliset, eivätkä he todellakaan epäröisi käyttää sitä esim. poliisin kohdatessaan, eihän heillä ole mitään hävittävää.

Luulisi suomen poliisinkin toivovan, että nyt ei ruveta kieltämään laillisia käsiaseita.

Mutta jokatapauksessa, jos tilanne menee siihen, että suomessa ei saisi enää harrastaa ampumaurheilua, niin miksipä sitä ei muuttaisi naapurimaahan jossa sitä saa harjoittaa.
15649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Mielestäni olisi tehokasta, jos pistoolien, siis käsiaseiden ikärajaksi tulisi 25-vuotta, sekä että, sitä ennen täytyisi olla pitempään aseseen vähintään 2 vuoden hallussapitolupa."

-pistooliammunta sopii nuorillekin aivan mainiosti.

-uskokaa nyt jo muutkin, että useimpia pistooliampujia ei kiinnosta kiväärit ja niillä ampuminen pätkääkään!

Äänestä
  • Miten tuo 25-vuoden ikäraja olisi nyt niin hullua?

    Onhan tiedossa, että siihen ikään mennessä on ihminen ikäänkuin tasaantunut, eli kaikki teinisekoilut on sekoiltu.

    Ja tuon ikäiset eivät enää käy mitään kouluja, ainakaan paljoa.

    Olisiko sitten parempi, että käsiaseet kielletään kokonaan, vain kahden mätämunan johdosta, jotka olivat juuri reilusti alle 25-vuotiaita, ja heillä ei ollut ennestään aselupia?

    Koettakaa nyt päättää.

    Äänestä

  • sentään!!! kirjoitti:

    Miten tuo 25-vuoden ikäraja olisi nyt niin hullua?

    Onhan tiedossa, että siihen ikään mennessä on ihminen ikäänkuin tasaantunut, eli kaikki teinisekoilut on sekoiltu.

    Ja tuon ikäiset eivät enää käy mitään kouluja, ainakaan paljoa.

    Olisiko sitten parempi, että käsiaseet kielletään kokonaan, vain kahden mätämunan johdosta, jotka olivat juuri reilusti alle 25-vuotiaita, ja heillä ei ollut ennestään aselupia?

    Koettakaa nyt päättää.

    alle 25v pistooliampujat murhaajia?

    Ei ihme, että 60000 haluaa kieltää aseet hulluilta pistooliampujilta, kun oma leirikin on sitä mieltä.

    Tämä on just tätä, kun yksittäiset kiihkoilijat alkavat sooloilemaan typerine möläytyksineen ja adresseineen, niin perseelleen menee kaikki.

    Äänestä

Itse olen ajatellut palauttaa sotilaspassini, jos aselaista tehdään näin järjetön. Mitä virkaa on puolustusvoimilla, jos kukaan ei osaa ampua?

Äänestä
  • eikä kyse ole siitä, osaako kukaan ampua, vaan siitä, että ammunta on se asia joka tuo porukkaa vapaaehtoisiin maanpuolustusjärjestöihin. Ilman jäseniä lopahtaa kiinnostus maanpuolustukseen.

    Äänestä

  • sinun passisi kirjoitti:

    eikä kyse ole siitä, osaako kukaan ampua, vaan siitä, että ammunta on se asia joka tuo porukkaa vapaaehtoisiin maanpuolustusjärjestöihin. Ilman jäseniä lopahtaa kiinnostus maanpuolustukseen.

    ...passeja palautuu paljon. Samansuuntaisia mielipiteitä on kuulunut vähän joka suunnasta.
    Ressuseurat ovat välittäneet adressia jäsenilleen kiihtyvää tahtia, mutta Reserviläisliitto on ollut hiiren hiljaa.
    Onko liittotasolla pelkkiä pelkureita?

    Äänestä

  • jos... kirjoitti:

    RES on ollut hiiren hiljaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että johtoporrasta kiinnostaa vain perinnetoiminta. Sama homma paikallisen yhdistyksemme kanssa.

    Ainoan postin adressista olen saanut SRA-kouluttajan kautta hyvin kauan sen jälkeen kuin kirjoitin itse adressin. Hyvä kumminkin näin, että postituslista toimii.

    Jotain palautetta RES on antanut kieltoasiaan, mutta mitä se auttaa jos vain jäsenistö sen tietää? Näkyvyyttä pitää saada nyt kun on kyseessä koko kansakunnan tulevaisuus, eikä pelätä leimautuvansa joksikin helvetin koulusurmaajaksi.

    Eihän meidän kyläpahasen ressukerhoon saa edes sähköpostilla yhteyttä, ellei erikseen osoitetta kysy. Mielestäni nykypäivänä pitäisi tämmöisten asioiden olla jo itsestään kunnossa, eikä alimman portaan kyseltävissä.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    http://kuhmoresry.vuodatus.net/page/yhdistystoimintaa

    soittaakin voi

    Reserviläisten paikalliseurojen sivuilla näkyy linkki adressin sivuille, mutta liiton pääsivilla asiasta ei ole edes mainittu.
    Reserviläisten keskuudessa kiertää yksitysiä postitusrinkejä, mutta liittotasolta ei kuulu mitään.

    Pitäisikö meidän vaihtaa johtajisto henkilöihin, jotka uskaltavat ottaa kantaa.

    Äänestä

  • reserviläinen. kirjoitti:

    Itse olen täkäläisen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja - ja pistooliampuja. Vaikka mieli tekisi, henkilökohtaista missiota ei voi lähteä toteuttamaan yhdistyksen nimissä. En ajatellut sortua samaan, mihin hoplofoobikot tai asevastaiset virkamiehet, puhuessaan mukamas Suomen kansan nimissä.

    Liiton vetäminen tähän ei ole myöskään kovin viisasta. Yksityisenä kansalaisena jokainen liiton jäsen saa puhua mitä haluaa, mutta voimakasta virallista kannanottoa voitaisiin tiettyjen tahojen toimesta käyttää liittoa vastaan.

    Liitto on julkisuudessa ilmaissut huolestuneisuutensa ja siitä käykin ilmi, liiton kanta. Rähjäämis- ja paskanheittokisaan liiton ei pidä ryhtyä. EN halua, että liitto vajoaa Annika Lapintien tasolle.

    Reserviläisliitolla sekä sekä reserviupseereilla on toki monta kanavaa vaikuttamiseen. Ne kanavat eivät välttämättä näy julkisuudessa. Järkevät poliitikot kautta linjan tietävät, että ääniä saa vastaisuudessa nimenomaan sillä, ettei lähde tässä "yleisen" mielipiteen mukaan panikoimaan. Yleinen lainausmerkeissä siksi, että asekiellon ajajat ovat vain pieni, mutta sitäkin fanaattisempi ja äänekkäämpi porukka.

    Äänestä

  • Gonamies kirjoitti:

    Reserviläisliiton jäsenet kokevat liiton kannanoton riittämättönänä. Liitto ei ole selvästi ilmaissut kantaansa.
    Kabineteissa vaikuttaminen on itsestään selvää, mutta jasenet vaativat myös selvää viestiä liiton linjasta.

    Mikä on reserviläisliiton kanta ja miksei sitä ole jäsenkirjeenä selkeästi ja yksiselitteisesti tuotu esille?

    Reserviläisliitto ei ole myöskään mitenkään tukenut adressia. Yksittäiset paikallisosastot ovat sen kyllä tehneet.

    Reserviläisliitto on aina pelännyt ottaa kantaa oikeisiin asioihin.

    http://www.rul.fi/

    Perun puheitani liittotason selkärangattomuudesta. Reserviupseeriliitto on ottanut adressin uutisiinsa. Vielä vähän lisää painoarvoa, niin tiedän etten ihan turhaan ole jäsenmaksua maksanut.

    Äänestä

jos satut saamaan luvan sille.

Länsikaliiperit ovat pistoolipuolella kiellettyjä.

Äänestä

Joo menkää vain.

Siltä armeijan ylijäämävarastoista saatte varmaan niin monta tussaria että pääsette niillä toisianne räiskimään tässä Uudessa Villissä Idässä. Muualla nk. sivistyneessä maailmassa se ei enää käykään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Venäjälle? kirjoitti:

Jos Suomessa toteutuu tuo käsiasekielto, niin minä ainakin olen tosissani miettinyt vaihtaa maata.

Ei ole todellakaan enää mitään motivaatiota asua maassa, joka rupeaa takavarikoimaan mielivaltaisesti kansalaistensa omaisuutta.

Yksi professorihan sanoi jossain lehdessä, että tällainen takavarikointi olisi ennenkuulumatonta, ja rikkoisi omistusoikeutta jne.

EU-diktatuuriako tässä ollaan rakentamassa?

Jos jotain pitäisi kieltää, niin ne olisi ehdottomasti järjettömät amerikkalaiset väkivaltasarjat joita tulee joka ilta televisiosta , sekä väkivaltaiset konsoli/tietokonepelit, missä käytetään aseita.

Olen vakavissani harkinnut, että tässähän voisi hakea poliittista turvapaikkaa Venäjältä, vedoten siihen, että oma valtio rupeaa mielivaltaisesti takavarikoimaan omaisuuttani.

Ei sellainen maa ole puolustamisen arvoinen, joka ei tarjoa kansalaisilleen mitään oikeuksia, vaan kyttää kuin jotain rikollita.

Erittäin huono juttu kaikenkaikkiaan tämä sotku.

On helppoa olla jälkiviisas, mutta miksi ensimmäiksi aseiksi on nuorelle ihmiselle annettu puoliautomaattinen pistooli.

Mielestäni olisi tehokasta, jos pistoolien, siis käsiaseiden ikärajaksi tulisi 25-vuotta, sekä että, sitä ennen täytyisi olla pitempään aseseen vähintään 2 vuoden hallussapitolupa.

Tuo edellämainittu, olisi jo mielestäni tiukka seula.

Mutta katsotaan se toinen puoli.
Jos käsiaseet kiellettäisiin kokonaan, niin meilä on Venäjän kanssa yhteistä rajaa aika paljon.

Eli käsiaseen hankkisi silloin vain rikolliset, eivätkä he todellakaan epäröisi käyttää sitä esim. poliisin kohdatessaan, eihän heillä ole mitään hävittävää.

Luulisi suomen poliisinkin toivovan, että nyt ei ruveta kieltämään laillisia käsiaseita.

Mutta jokatapauksessa, jos tilanne menee siihen, että suomessa ei saisi enää harrastaa ampumaurheilua, niin miksipä sitä ei muuttaisi naapurimaahan jossa sitä saa harjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu