Lähtiessäni aamuteelle suomalaisbaariin, kumahtelivat kirkonkellot kutsuaan.
En tiedä miksi, mutta jonkinlaisen kolkon tunteen ne mieleeni saavat.
Olen maaseudulta ja torpparitaustainen. Ymmärtääkseni kirkonkellot eivät aikanaan kutsuneet, vaan köyhän, syntisen kansan, oli mentävä kirkkoon, syntejään katumaan.
Pappikin kirkkoon ilmestyi viinapannunsa vierestä.
Viinapannun, kysytte! Niin juuri. Viinankeitto oli tärkeä varainhankintamuoto seurakunnalle. Olen oman pitäjäni historiasta sen lukenut.
Toinen asia mikä minua etäännyttää seurakunnasta vieläkin on seuraava:
Ennen vanhaan, kun isoisäni, suuri juoppo, pyhäkoulun opettaja ja monitaituri, oli "pakotettu" käymässä kirkossa, olivat papit vain suurtilallisten ja rikkaiden ystäviä - maaseudulla. Miten kaupungeissa - en tiedä.
Kun suosituksi tullut kirkkoherra saapui kotipitäjääni, hän oli epäsuosittu. Miksikö? hän oli köyhienkin ystävä, aikaansa edellä. Sama "pappi" oli rippi-isänikin, miellyttävä sellainen.
Nyky-yhteiskunnassa, kirkko on ottanut paljon sosiaalisemman roolin, ainakin yrittänyt. Eikö?
En tiedä miksi, mutta jonkinlaisen kolkon tunteen ne mieleeni saavat.
Olen maaseudulta ja torpparitaustainen. Ymmärtääkseni kirkonkellot eivät aikanaan kutsuneet, vaan köyhän, syntisen kansan, oli mentävä kirkkoon, syntejään katumaan.
Pappikin kirkkoon ilmestyi viinapannunsa vierestä.
Viinapannun, kysytte! Niin juuri. Viinankeitto oli tärkeä varainhankintamuoto seurakunnalle. Olen oman pitäjäni historiasta sen lukenut.
Toinen asia mikä minua etäännyttää seurakunnasta vieläkin on seuraava:
Ennen vanhaan, kun isoisäni, suuri juoppo, pyhäkoulun opettaja ja monitaituri, oli "pakotettu" käymässä kirkossa, olivat papit vain suurtilallisten ja rikkaiden ystäviä - maaseudulla. Miten kaupungeissa - en tiedä.
Kun suosituksi tullut kirkkoherra saapui kotipitäjääni, hän oli epäsuosittu. Miksikö? hän oli köyhienkin ystävä, aikaansa edellä. Sama "pappi" oli rippi-isänikin, miellyttävä sellainen.
Nyky-yhteiskunnassa, kirkko on ottanut paljon sosiaalisemman roolin, ainakin yrittänyt. Eikö?
Vastaukset 63
Vanhimmat
ulosottomiehet kiersivät mökeissä tarkastamassa, olisko mitään ulosmitattavaa, jotta saisi kiskottua rästiinjääneet kirkollisverot irti.
Kun moni mies oli kuollut sodassa, leskiä oli paljon ja he yrittivät jotenkin pärjäillä lapsineen.
Tällaisia naapureita oli useita ja tiedän, että monessa paikassa nälkä oli tuttu vieras ulosottomiehen lisäksi.
Äitini kertoi ihmisistä, jotka olivat tulleet pyytämään, että saisivat lakaista lattialta jauhot kun myllyyn jauhatettavaksi tuoduista säkeistä oli hiukan pöllynnyt jauhoja likaiselle lattialle. Pitkään jatkuneeseen nälkäänsä liikaa syöneet olivat kuolleet.
Lähikylässä asunut ulosottomies ampui itsensä. Ehkä hänen työnsä oli henkisesti liian raskasta.
Siihen aikaan kun kävin rippikoulua, saarnat olivat tuomitsevia ja pappi oli karjaissut veljelleni: Ulos!! Veljeni oli lähtenyt kotiin ja rippikoulu jäi käymättä. Kun hän tuli aikuiseksi, hän erosi seurakunnasta, eikä hänen tarvinnut yksin erota vaan kumppaneita oli kuusi.
Kotona luin raamattua koska muita kirjoja ei ollut.
Kaipaan Kirkonkellojen kumahtelua..minusta ne kuuluvat elämiseen!Olen ollut ilman niiden ääntä 30vuotta.Suomessa ollessani niiden ääni saa minut tuntemaan outoja tuntemuksia.Mieleni on Juhlava-surumielisyys ja ikävä sekoitettuna outoon sekavaan mielentilaan.Lapsuuteen ja kotiini ehkä.
Meillä täällä on 11 erikirkkoa,muttei ainoassakaan kirkossa "kelloja" Kirkot ovat yksityisiä..kukaan ei niitä tue,joten ei ole varaa kelloihin kenelläkään..ei edes suurimmalla Katollisellakirkollakaan!
Luterilainen kirkko on kaikista vähiten käytössä-en saa itsekkään itsestäni irti,että edes kannatuksen vuoksi kävisin.Nämä kirkot eivät muistuta oikeita kirkkoja(kuten Euroopassa)matalia rakennuksia,joissa tuolit istuimena..tunnen oloni kuin jossain Juhlasalissa istuessani..eikä kuten kirkossa.
Mutta minun kirkkoni onkin "Luonnossa"siellä koen olevani lähellä Luojaamme!
sunnuntaiaamua kaikille!!
Muistan lapsuudestani kirkonkellojen äänen
kantautuvan pihapiiriimme joka lauantai
klo 18 ns ehtookelloina.
Kellot kutsuivat myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä
kirkkoon. Ääni oli kelloissa silloin hyvin voimakas
juhlallinen. Tänä päivänä kellojen kumahtelun voimakkuus
on vaimea, hiljainen koska ei saa häiritä soitolla ympäristöä. Kaupungissa asuessani niiden ääntä tuskin huomaa.
Itävallan pienessä vuoristokaupungissa ollessani eri
kirkkojen kellot kumahtelevat niin että koko tienoo raikuu pitkän aikaa kellojen ääntä.
Aamukellot klo 6 herättävät unisemmankin nukkujan
päivän askareisiin. Minusta tuntui hämmentävältä
enkä osannut yhdistää miksi ne kumahtelevat niin monta kertaa joka päivä ja niin voimakkaana.
Ehkä vuoristo lisää voimakkuutta
kun ääni palaa kaikuna takasin, en tiedä, joku resonanssi ilmiö kait siinä on. Uskon ystävämme Ruuneperin tietävän asian.
Tunnen kellojen kumahtelun jotenkin juhlallisena
tervehdyksenä Luojan suuruudesta ja rikkaudesta.
Mieli ikäänkuin avautuu tuntemaan elämän sykkeen.
En oikein resonanssi-ilmiötä saa tähän yhdistettyä. Kaikuna kuuluvat, tai ehkä muiden kellojen äänetkin, saattavat vahvistaa kelloista tulevaa ääntä jos ne ovat samanvaiheisia. Myös pitäisi ainakin lähialueilla olla heikosti kuuluvia kohtia äänien kohdatessa vastakkaisvaiheisina.
Kirkolla on nykyään muutakin kuin hengellistä toimintaa. Se ylläpitää osaltaan väestökirjanpitoa, se ylläpitää hautausmaita ja voi antaa hautapaikan sellaisellekin, joka ei ole verojen muodossa tukenut sitä.
Kirkko voi antaa lohtua murheellisille.
Se antaa aineellista tukeaan niillekin, jotka eivät sitä edes tue kirkollisveron muodossa, esimerkkeinä vähävaraisille annettava apu sekä lapsille ja nuorisolle järjestetty toiminta.
Kirkonkelloilla on monta sanomaa; ne ilmoittavat poisnukkuneista, ne ilmoittavat pyhän alkaneeksi, niillä on rauhoittava vaikutus. Niiden ääni kuuluu suomalaiseen elämänmuotoon. Se on tarkoitettu niin rikkaille kuin köyhillekin, jos nyt viimeksi mainituksi joku tunnustautuu.
Verojen maksaminen kuuluu yhteiskunnan eri toimintojen ylläpitämiseen, niin myös kirkon. Sen saama osuus verosta on kuitenkin hyvin vähäinen. Ei kirkko ole vienyt lesken viimeistä ropoa verotuksessakaan.
Vastakohta kirkko - köyhät tuntuu oudolta.
Kyllä "kirkko" on vienyt leskien viimeisen lehmänkin ennenaikaan. Olet ilmeisesti nuori ja seurakuntien historiaa tuntemeton.
Juuri mainitsemani seikat seurakuntien toiminnassa häiritsevät minua vieläkin. Kirkon palvelijat ja seurakunnat ovat löytäneet itsensä.
Minulla on myös ikäviä kokemuksia, kirkonverot jäi maksamatta mieheni pitkäaikaisen sairaalassa olon takia (paha autokolari) v.-58. Kirkko laittoi poliisin perimään maksujaan. ei siinä kyselty jäikö elämiseen rahaa, papin piti saada omansa. Olen vieläkin katkera silloiselle systeemille, ei silloin ollut sosiaaliapua, kärsi vaikka nälkää. Tämä oli yksi hyvä syy muuttaa maisemaan.
OLen samaa mieltä Ruuneperin ja Annukan kanssa kirkon menettelytavoista kerätä varoja. Vielä 10v sitten, vaikka mieheni oli ollut jo haudassa hän maksoi kirkollisveroa. Muutimme käytäntöä ja niin se loppui.
Kirkollisvero on aika suuri mutta koska meillä on Valtionkirkko evlut, kirkolla on siihen oikeus.
Verot eivät yksin riitä vaan on monia muita
kuten kolehdit, kahvirahat tilaisuuksissa ja monia muita.
Kirkko onkin hyvin pitkälti muotoutunut sosiaaliseksi laitokseksi kunnan sosiaalitoimen rinnalle.
Olen pahoillani kritiikistäni, sillä laitostahan ei saisi arvostella.
Kyllä minusta saa arvostella jos perustelee. Niinhän Sinä teet! Olen harkinnut kirkosta eroamista, en pelkästään taloudellisista syistä. Jumala lienee olemassa kirkottakin.
Yhteiskunnan sosiaaliset paineet pitävät minua vielä seurakunnassa.
Jossain uskontokeskustelussa kysyttiin: "Annoitko kastaa lapsesi".
Jos joku näin uskaltaa tehdä, syytetän häntä lastensa jättämisestä pakanoiksi. Näin tekevät n.s. uskovaiset.
Kun aikanaan, kehitysopin myötä, ihmisen katsottin kehittyneen apinasta eikä millään simsalabim-tempulla kuten luomiskertomuksessa, ilmestyi piispojen ja pappien "tiettyyn kohtaan" "kylmä rinki".
Jos absoluuttinen totuus joskus löydetään, ei ole enää uskontoja vaan yksi usko tai tieto.
soivat tänäkin aamuna sunnuntaita. Täällä maalla niiden ääni kuuluu hiljaisena kuminana - hiljentää, rauhoittaa, tuo muistoja menneiltä ajoilta.
Kaupungissakin ehkä soivat: niiden ääni vain taisi hukkua liikenteen meluun, kun en juuri kellojen ääntä kuullut.
Täällä maalla on toisin. Kirkonkellot kuuluvat. Tiistaisin soivat sielunkellot klo 10 ilmoittaen suruviestistä. Virsikirjan lopusta löytyy "Rukous sanomakellojen soidessa". Sen sanoilla kirkonkellojen soidessa olen monasti hiljentynyt "osanottoon" surussa. Omaiset kokoontuvat kirkon pihalle kuuntelemaan sanomakelloja. Osaltaan kirkonkellot auttavat surutyössä: ne ilmaisevat osanottoa suruun, kun ei ole sanoja. Kellojen soitto on minun
sanatonta rukoustani Isä Jumalalle.
Kotikirkon kelloista ja niiden sanomasta sain muistoksi perheystävältä hänen sanoittamansa ja säveltämänsä laulun. Minua se lämmittää vielä vuosienkin jälkeen ja muistan sen aina kirkonkellojen soidessa.
Kotikirkkoni
Kotikirkon kellot kaikuu
meitä kutsuu temppeliin.
Siellä harras virsi raikuu
Jumalalle taivaisiin.
Täällä saamme Herraa kiittää
etees tulla riemulla.
Ravita sä tahdot meitä
sanallasi kalliilla.
Nöyrästi nyt rukoukseen
pääni painan anoen,
että mulle syntiselle
oisit Jeesus armoinen.
Viljapeltoin yli kiirii
ääni kirkonkellojen.
Soinnissa sen väräjääpi
herkät muistot lapsuuden.
Kotikirkon kellot kutsuu
tulkaa sanan äärelle!
Kerran saattelee ne meitä
viimeiselle matkalle.
Tänään soivat juhlakellot
kautta aikain armoa,
Riittänyt on Jumalalta
HÄLLE KIITOS, KUNNIA!
***
Hyvää Sunnuntaita Sinulle!
Biologian opettajani sanoi muinoin Raamatun luomiskertomuksesta: Asia on parasta ymmärtää niin että Jumala loi alkumuodot ja antoi voiman kehittyä niille. Kehitysoppi on minunkin mielestäni oikea tie, onhan monet tutkimukset sen
todistaneet.
Mikäli kyseisen kirjoittaja R.:n lehmäesimerkki perustuu koettuun, niin ainakaan häntä ei voi syyttää nuoruudesta. Ikää lienee sellaiset puolentoista sataa vuotta; hän muistanee siten myös hyvin ajat, jolloin kirkolla oli tärkeä tehtävä kansansivistäjänä ja moraalin ylläpitäjänä.
Ei nuoruus muuten aina pahitteeksi ole. Tietää näköjään paremmin, mitä nykyaika on.
ovat tarkistettavissa, jos ulosotot on käräjillä päätetty( ja jollainen menettelytapa on melko varmasti näissäkin tapauksissa ollut ).
Noista viimeisenkin lehmän ulosmittaamisista oikeuden päätöksellä - olen lukenut, mutta en muista miltä ajalta tuo oli. Olisihan se kiinnostavaa tietää...olikohan kysymyksessä nälkävuodet, jolloin suuri osa suomalaisista kuoli nälkään? Milloinkahan Suomessa onkaan viimeksi ulosmitattu veloista viimeinenkin lehmä?
Epävirallistakin "ulosmittausta" on aina ollut.
Tietoni ovat 100 vuoden takaa syntyneen henkilön itsensä kertomaa. Dokumenttiakin on varmaan olemassa. Viittasin kyllä kirkon muuttuneeseen rooliin. Sinä et näytä tietävän, tai et halua tietää, menneestä.
Lukemaan opetettiin, sivistettiin, jotta kansa olisi voinut perehtyä Raamattuun.
Rahvasta sivistettiin uskonnolla ja heiltä vaadittiin moraalia, Vartijat porsastelivat.
... todistelun jälkeen ei kannata ruveta kilpasille ansioituneen historiantutkijan ja -tuntijan kanssa ainakaan lähihistorian tuntemisessa.
Parasta on tyytyäkin elämään nykyajassa, jossa monilla köyhillä ei ole edes lehmää.
ja ikäihmisille omalla menneisyydellä on erityinen merkitys.
Kyllähän menneisyydellä on merkitys niin ikäihmisille kuin muillekin, mutta siinä, joka elää menneisyyden arvomaailmoissa, on jo selviä höppänyyden merkkejä.
menneisyyden ja nykyisuuden, voi tehdä päätelmiä tulevaisuudesta.
on menneisyyden arvomaailma ollut jotakin jähmettynyttä, aivan kuin jääkuutiot, mutta sulettuaan ovat yhtyneet nykyisyyteen.
(Tämä oli vaan reunahuomautus omaan kommenttiisi, eli olinkohan tarkoittamassasi merkityksessä höppänämpi aikaisemmin vai onkohan minussa tapahtunut kehittymistä sen takia että en enää kuuntele liikaa ympäristöäni enkä seuraa menneisyyden arvomaailmaa?)
Eihän sitä veroa nyt sentään pappi saanut, vaan seurakunta, jonka ihmiset muodostavat! Seurakunta olemme me, jotka siihen kuulumme.
Sen samaisen seurakunnan työntekijä on pappikin ja hän saa seurakunnalta palkkansa, kuten moni muukin. Papin palkka on suhteellisen pieni osa seurakunnan menoista.
Onpa kummaa tietämättömyyttä yhteiskunnan toiminnasta, kun jotkut tuossakin iässä vielä luulevat, että pappi kerää ja käyttää seurakunnan keräämät veroeurot! Sietäisi mennä koulun penkille tietoja täydentämään.
Tarkoitin tietenkin puheeni tuosta papista noin niinkuin kuvaannollisesti, kirkollehan rahat menee ilman muuta. Ollaan sitä sen verran koulun penkillä istuttu ja vaikka jo vanhoja ollaankin niin "still going strong".
Ei arvomaailman tarvitse olla menneisyydessä vaikka menneitä muisteleekin. Kaikkien luulisi näin tekevän.
Minkälaisia höppänöitä ovatkaan sitten muinaistutkijat - syvähöppänöitäkö?
On muuten kummallista, ettei voida ilmaista omaa käsitystä, mielipidettä, asiasta vaan pitää lähteä mollaamaan kanssakirjoittajaa. Eihän tämä ole edes aiheessa pysymistä niinkuin pitäisi.
Nadja oli. Tasa-arvoon kuuluu, että älykkäämmilläkin on oikeus sanoa.
Kokeilin minäkin tuolla mitä on kun ei otsikkoon vastata vaan lähdin kirjoittamaan aivan muuuta asiaa.
Siinähän nikkeilijä oikein innostui ja sai aloittajakin huutia,vai kelle lie tarkoitettu.
Mutta vastasin nikkeilysyytöksiin ja heti sieltä paljastui nikkeilijä.
Rönsyileminenkin täällä on sallittua ei tarvitse asiassa pysyä,mikäli olet lukenut viestejä tuolta kauenpaa.
Eihän muinaistutkija tuohivirsuissa kulje ja luonnon jumaliin usko, vaan elää nykyajassa.
Totta kai täällä saa sanoa oman mielipiteensä. Saa olla myös toisen kanssa eri mieltä. Jos tätä seikkaa ei voi ymmärtää ja hyväksyä, alkaa olla jo höppänyyden puolella.
Kirkollisvero menee seurakunnalle, jossa sen käyttämisestä päättävät demokraattisesti valitut toimielimet, eli osa meistä kansasta, eri yhteiskuntapiireistä.
Pappi ei välttämättä ole edes päättämässä verojen käytöstä. Hänhän on seurakunnan työntekijä, samoin kuin kanttori, hautausmaan hoitaja, kanslisti ym.
Tilastot osoittavat että valtaosa kansasta haluaa kuulua kirkkoon, veroista huolimatta. Se todistaa jotakin.
Kirkko ei ole mikään ulkopuolinen epämääräinen mahti.
Ei kuitenkaan pitäisi haukkua höppänäksi vaikka onkin eri mieltä asiassa. Ei ole pakko loukata nimittelyin!
Määrittelit Annukan epäsuorasti tyhmäksi, kun hän hiukan epätarkasti määritteli kirkollisveron perinnän. Loukkausta tämäkin, nimimerkittömyyden tai nikkeilyn suojassa.
Vanha sanonta; "Papin säkki on pohjaton" pitäneeedelleen paikkansa, vaikka suhteellinen ansiotaso heillä on nykyisin kohtuullinen. Kirkkoherrakaan ei aina kykene asumaan suurta pappilaa nykyisillä palkoillaan. Pappilan piikoja ja renkejä ei tainne olla kuten ei torppareita ja muita alustalaisia.
Jos joku on 190 cm pitkä ja toinen on 189 cm pitkä, niin jälkimmäinen on lyhyempi, mutta ei suinkaan lyhyt.
Jos A on älykkäämpi ja B on (häntä) tyhmempi, ei se vielä tarkoita, ei suorasti eikä epäsuorasti, että B olisi tyhmä, vaan hänkin päin vastoin voi olla älykäs.
Tyhmä sitä vastoin voi olla se, joka ei pysty tekemään yksinkertaisia johtopäätöksiä. - Tämä ei ole epäsuorasti sanottu.
saatan olla mutta sen verran pidän itseäni sivistyneenä ihmisenä etten ala ketään tuntematonta solvaamaan ja haukkumaan näinkin julkisessa paikassa. Hyvää päivän jatkoa sinne Suomeen.
Ei ole alkanut nadjakaan. Sivistyneenä on vain valistanut, kun on todennut siihen olevan tarvetta.
"Kirkonverot jäi maksamatta", kirjoitti Annukka. Olisitko ymmärtänyt jös hän olisi kirjoittanut kirkollisverosta?
Saivartelusi, samoin kuin aiheesta poikkeaminen, kertovat älykkyydestäsikin. Saat itse arvioida mitä.
luin Annukan kirjoittaneen.
Olen joskus lukenut Raamattua ja muistan sieltä ohjeen: "Toinen toisenne kunnioittamisessa, kilpailkaa keskenänne!".
Tämä ei ole sellaista kilpailua. Viimeinen sana saa jäädä minulta sanomatta.
totuuden kanssa,sillä..
HÄN ON VALKEUS, TIE, TOTUUS, ELÄMÄ.
Aletaan näköjään olla kirjoittelun pohjamudissa. Kukin kykyjensä mukaan.
En alennu täällä kiistelyyn tai vuoropuheluun, en ainakaan kenen tahansa kanssa.
Kellot voisivat nyt muuten kutsua aiheesta kirjoittamiseen.
Kuka tai mikä on tie, touus ja elämä.
Olemmeko edes oikealla karttalehdellä?
Aloitahan vaikka heti uusi asiallinen keskustelu.
Missähän kerrotaan, että kirkonkellojen kutsuihin on vastattava, milloin ja miten?
Kuka kirkossa ja seurakunnassa päättää?
Kuka kirkossa saa saarnata, sen päättää seurakunnan kirkkoherra yksinkin.
Millaista musiikkia kirkossa esitetään, päättää seurakunnan kanttori tai urkuri yksinkin.
Kuka on kirkon oikea todellinen ylin johtaja?
Demokratiako toimii kirkossamme - oletko ihan varma?
Vertaa kunnallisdemokratiaan tai valtioon Suomessa.
Hämmästy!
se oli väärä lehti.
mistä huipulta "et alennu",
MountEveresti-isipolisisin huipultako?
... vaan siltä tavanomaiselta tasolta, jolla keskustelijoiden toivotaan olevan.
Heikoin lenkki ovat ne, jotka ilmaisukeinojen puuttuessa suuntaavat arvostelunsa kanssakeskustelijoihin. Esimerkkejä näkyy ylempänä. Ei kaikki välttämättä mene höppänyydenkään tiliin.
Päättävät, saarnaavat ja soittavat ne henkilöt, jotka kyseisiin tehtäviin on alallaan taitaviksi katsottuina demokraattiseksi valittu kyseisessä seurakunnassa tai muualla.
Näin tapahtuu kaikkialla poliitikassakin.
Kirjoittajan mukaan pitäisi kai jumalanpalveluksen virsistäkin äänestää!
aina pitänyt kirkonkellojen kumahtelua rauhoittavina ja lohdullisina, en missään nimessä kolkkoina.
Siinä on kuitenkin jonkinlainen ristiriita ajatusteni ja pitämisteni kanssa, koska en ole kirkon puolelta mitään lohtua ja apua tuntenut saavani.
Ikäni olen sinne veroja maksanut, mitä hyötyä niistä on ollut, ei niin yhtikäs mitään. Nykyisen uudistuksen mukaan edes hautapaikkaa ei olisi kannattanut maksaa, koska nekin jotka eivät ole sinne pennin ja centin hyrrää antaneet, ovat oikeutettuja aivan samoin ehdoin tuohon hautapaikkaansa.
Mitään hyvää itse kirkolta en todellakaan näe annettavan, mutta kirkonkellojen kuminasta kaikesta huolimatta tunnen saavani jonkinlaista lohtua ja rauhaa.
........
joskus nykyisiä saarnoja kiinnostuksella televisiosta. Ovathan ne toista kuin mitä entisajan pappien saarnat olivat, mutta onkohan niin, että nämä nuoret papit ymmärtävät paremmin nuoria?
En niistä kyllä juuri tiedä kun en käy kirkossa.
Sen, minkä Sinä olet täällä palstalla ottanut uskonasioita puheeksi, ne palauttavat mieleeni lapsena lukemaani.
Mummoni oli kreikkalaiskatolinen eli ortodoksi. Hän oli ihmisläheinen ja toteutti sitä käytännössä hieromalla, kuppaamalla ja tekemällä lääkkeitä.
mitä kaikkea olen mahtanut tänne palstalle kirjoitella. Yhtään ei edes tule näin äkkiä mieleeni ovatko olleet edes todenperäisiä.
Kun olen tähänkin ikään jo joutunut, niin asiat tahtovat mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos.
Kirjoittelen milloin mitäkin sattuu mielessäni sillä hetkellä olemaan. Enkä mene takuuseen etteikö mielipiteeni olisi toisena päivänä enää samanlaisia kuin edellisenä päivänä ovat olleet.
Sen tosin muistan mikä on ainakin totta, että joka ilta luen iltarukoukseni vaikka en tiedä kenelle sen osoitan. Mutta tuo rukoilu ja kirkon asiat ovatkin luultavasti kaksi eri asiaa, luulen mä.
Pitääkö meidän ihmisten saada aina vastine kaikesta.Emmekö voisi ajatella,että pidämme kaunista kirkkoamme yllä niillä rahoilla,joita olemme antaneet.Vanhempamme-sukulaisemme ja ystävämme ovat saaneet lepopaikan siellä..Portit ovat aina avoimet kulkea sinne,omaisten ja tuttujen haudoilla on lohduttavaa käydä ,ajatella ja muistella samalla heitä- niistä kivistä lukiessamme tuttuja vuosilukuja.
Rakastan kirkkoja niiden kauneuden takia!
...kuin varas yöllä!
lapsuudenystäväni kanssa omia ja vanhempiemme kokemuksia, rohkenin hiukan kirjoittaa niistä kun kunnianloukkusjuttujakaan ei ole kirjoittamisistani kukaan nostanut. Tuskin minua on edes tunnistettu, ei ainakaan kukaan ole huomauttanut.
Ulosottomiehen työtä helpotti uskomus, jonka mukaan köyhyys oli häpeä ja sitä salattiin niin pitkälle kuin suinkin. Niinpä verot maksettiin, jos se vain suinkin oli mahdollista.
Köyhyys merkitsi samaa kuin olla rikollinen, sillä läheskään kaikilta tiloilta ei saanut toimeentuloa. Omatuntoa venytettiin, niin tuskalliselta kuin sen venyttäminen tuntuikin, eivätkä pappien tuomiosaarnat eivät sitä helpottaneet. Kirkosta ei voinut erota vaikka kirkollisverojen maksaminen oli ylivoimaista, sillä asenteet kirkosta eroamiseen olivat torjuvat ja niitä uhmattuaan joutui yhteisönsä hylkimäksi.
Lohtuna leskille, orvoille ja työstä raskautetuille oli, että kanssaihmiset eivät laskeneet "rehellisen" ihmisen varastamista varastamiseksi - kunhan varasti vain rikkailta.
Eräässä torpassa oli hellalla ollut pyhäaamun velli kiehumassa kun kauppias oli tullut perimään saataviaan.
Kauppias oli iskenyt silmänsä hellaan, siinä oli ollut ehjät ringit ja hän oli arvioinut sen vastaavan tämän perheen velkaa. Niinpä hän oli siirtänyt kattilan lattialle, kiskaissut hellan irti ja jäähdyttänyt sitä vähän vesisateessa ja vienyt mennessään.
Muutaman vuoden kuluttua tämä samainen kauppias oli vienyt hirret, joista tupa oli rakennettu ja perhe oli joutunut useiksi vuosiksi mieron tielle, eli ns. loiseksi jonnekin, kunnes jossain vaiheessa olivat palaneet takaisin ja rakentaneet samalle paikalle uuden torpan.
Tämä jällenrakennettu torppa on tuttu lapsuudestani ja yhä se seisoo sinnikkäästi mökkitieni varressa uusi peltikatto auringossa välkehtien.
Kauppias oli joutunut lopettamaan kauppansa, sillä naapurit olivat hiihtäneet mieluummin 6 km:n mittaisen järvenselän takana olevaan kauppaan, tai 14 km:n päähän kirkonkylään.
Muutin nimimerkkini Sylvian pelkäksi Sylviksi.
lapsuuteni ja osan aikuisuuttani kirkon välittömässä läheisyydessä joten kirkonkellojen kumahtelu on hyvin tuttua. Olen lapsena jopa kiivennyt tapuliin ja seurannut suntion rytkimästä vetoa hänen soittaessaan kelloja.
Nykyään kellojen soittokin tapahtuu sähköisesti ja jostain kumman syystä minulla on tunne että niiden soinnista puuttuu sellainen lämmin, kumajava ääni.
Kun lapsena kellot soittivat lauantai-iltana klo
18 pyhän alkaneeksi lopetettiin arkiaskareet ja siitä todellakin alkoi pyhä. Nykyään arjen ja pyhän raja on jokseenkin hämärä, elämä on rytmitöntä, alituista menoa ja - ihmiset stressaantuneita.
Mitä kirkon toimintaan tulee, se on institutio siinä kuin mikä muu tahansa ja heidän toiminnassaan on paljonkin puutteita.Minua kummastutti kirkon tapa lähettää vainajalle kahvikutsu vielä kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Eivät paperit olleet oikein ajan tasalla.
Vasta hyvin tomera suullinen viesti lopetti lähetykset.
että toit esiin myöskin sitä tunnelmaa, josta Lienakin kirjoitti pitävänsä.
Minä en ole kirjoittanut kirkonkellojen äänistä mitään siitä syystä, että en niitä lapsuudessani kuullut ja aikuisuudessani äänet pikemminkin johtavat ikäviin muistoihin, eikä niillä äänillä nykyisin ole juuri merkitystä:
Olin jo naimisissa ja kesäisenä pyhäaamuna työnsin lastenvaunuja puiston ohi kun kuulin tämän paikkakunnan kirkonkellojen soivan ja soittavan minulle: "ei tämä sinulle ole - kävele ohi vaan!"
Olin masentunut, sillä mieheni oli ollut jossain "tuntemattomilla retkillään" yötä, enkä tuntenut ketään täällä jotta olisin voinut jutella.
Koin tämän paikkakunnan tylyksi.
Kuten totesit, kirkokellojen ääni toteutetaan nykyään elektronisesti (ei ehkä aina). Kirkonkellojen ääntä on nauhoitettu ja tehty vastaavan äänivärähtelyn aiheuttava sähköinen ääni. Ääni tulee kaiuttimista kuin stereoista konsanaan. Samaa lämmintä kaikua tuskin saa näin aikaan.
Nykykiireelle sopii, että käännetään kytkintä kun halutaan kellojen soivan. Muuten, nykypäivän hyvälaatuiselle nauhurille tai DVD:lle kopioitu, hyvien kirkonkellojen ääni, saattaa myös olla käytössä.
Asiaan en ole perehtynyt vaan tämä on tällaista vaatteisiin tarttunutta, hiukan oletettuakin tietoa.
Kiitos viestistäsi. Nythän ymmärrän miksi se sointi ei ole yhtä "lämmin" kuin ennen.
Mistä juontaa juuret kirkonkellot?
Miksi niitä soitetaan,mistä se tapa on peräisin?
Onko raamatussa sellaista kohtaa alkuajoista,että mainitaan kellojen soitosta.
Miksi soitetaan sielunkelloja?
Kun yksi tuttavani kuoli omaiset menivät papilta pyytämään että soitettaisiin sielunkelloja,niin pappi oli vastannut ettei nyt ehdi pitää soittaa kelloja kun,nyt en muista mikä se asia oli,mutta valtiopäiviin se jotenkin kuului,tai eu:hun.Silloin ei ollut aikaa vanajalle.
Mutta kyllä tämä vainaja silti haudan lepoon pääsi,vaikka kuolinkelloja ei soitettukaan.
Minulla menee kylmät väreet kun kuulen kirkonkellojen soivan,eihän se ole kuin maallista,toivon että minulle ei ainakaan mitään kelloja soiteta,haudallanikin toivon vain laulettavan paimenpoika.Sillä Metsä kirkkoni olla saa voin siellä palvella jumalaa.
Kyllä tuo "tieto" nauhoitteista voi jossain harvassa uudessa kaupunki-Jeesusmarketissa pitääkin paikkaansa, mutta yleistyksenä se on hörönlöröä. 99,5 %:sesti Suomen kirkoissa on oikeat kellot. Soiton "kumahtelu" tai "valittava" sointi syntyy kun kelloja soitetaan heiluttamalla eli koko kello heiluu akselin varassa. Tämä kumina jää pois kun monissa kirkoissa kalliin heilutuslaitteiston sijasta käytetään vain halvempaa vasarakoneistoa, jolla kelloa lyödään reunaan.
vaan yhdet ainoat kirkonkellot, jotka julistivat pyhän alkaneeksi tai kertoivat kuolemantapauksista.
Mitään kolkkoja muistoja ne vanhanajan kellot eivät minussa ole herättäneet.
Mahtaako johtua siitä, että mummoni oli hyvä ystävä (entinen koulukaveri) silloisen hiippakuntamme piispan ja hänen perheensä kanssa. Piispan pojasta tuli sattumoisin setäni luokkakaveri ja toisen pojan perheeseen syntyi tytär samoihin aikoihin kuin minä synnyin, joten kastajaiset meillä oli samoihin aikoihin. Piispan poika oli kastamassa minua ja oli pitänyt liikuttavan puheen vanhemmilleni. (Hukkaan meni, jos sanoisin niin. Vanhempani eivät ottaneet sanoja niin vakavasti.)
Niin, kyllä suhteet kirkkoon (ja kirkonkelloihin) ovat synkistyneet aivan muitten kuin lapsuusaikaisten kokemusten takia.
Jossakin elämänvaiheessa tutustuin hollantilaiseen urkuri/kellonsoittajaan joka saattoi räväyttää kellopelillä vaikka "Säkkijärven polkan". Kellopeli ei ole Hollannissa pelkästään kirkollinen soitin vaan hyvin maallinen sellainen.
Täällä Pohjoismaissa olemme tottuneet siihen että kellot ovat kirkon tornissa. Hollannissa ja muuallakin Euroopassa ne voivat olla esim. raatihuoneen tornissa ja sieltä ei tarvitse soitella välttämättä virsiä!
Jos haluatte niin voitte kuunnella ex-mieheni kotiseurakunnan kellopeliä osoitteella:
www.planet.nl/~dijkm702/
Suomessa ei valitettavasti ole "oikeita" kellopelejä, ainoastaan sellaisia "pili-pali-pelejä", mm. Tampereella.
Nykyään kuuntelen todella omaa itseäni ja kysyn itseltäni: "Kenelle kellot soivat tänään? Soivatko ne minulle? Miksi?"
luin tuon "Älä kysy, kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle". Kirjoittaja oli muistaakseni Matti Rossi.
Eikös 70-luku vielä olekaan sinulle jähmettynyttä?
Hemingwayn klassikko "Kenelle kellot soivat".
Jähmettymisestä puheenollen: Kyllä nykyisyydessä on paljon sellaista joka on jähmettyneempää kuin jokin 70-luvun ilmiö. Eikö sinustakin?
loppupuolesta: "(Tämä oli vaan reunahuomautus omaan kommenttiisi, eli olinkohan tarkoittamassasi merkityksessä höppänämpi aikaisemmin vai onkohan minussa tapahtunut kehittymistä sen takia että en enää kuuntele liikaa ympäristöäni enkä seuraa menneisyyden arvomaailmaa?)"
No tuohan on vain kysymys, etkä ollut fanaattinen menneisyyden arvomaailman tuomitsija.
Samaa minäkin olin tarkoittanut kommentissani sillä erotuksella, että seuraan kyllä menneisyydenkin arvoja.
Höppänyyden eräs raja lieneekin tämän Suomi24 65 palstan arvojen mukaan juuri siinä. Ahdistavaa!!
Veljeni hautajaisisten muistotilaisuudessa,pappi puhuessaan toi esiin kellot,Hän kysi kenelle kellot soivat,ja vastasi siihen,ne soivat juuri sinulle,kuuntele niitten viesti.
kirjoittamasi... jne. - painovirhe -