Vitsipalsta erikseen

Käsittääkseni pilavitseille voisi olla omat sivustonsa. Tuo huumorityyli, jota nyt ilmaantuu taas on tähän ikään jo kyllästymiseen asti kuultu.

Huumori sinällään on tarpeen elämässä, mutta jos pilaillaan jollain asialla ylimieliseen tapaan, se paljastaa oikeastaan kiusaajaluonteen.

Kiusaajat ovat niitä, jotka tulevat työympäristöissä ja kouluissa kalliiksi yhteiskunnalle eikö niin?. On hyvä, että sana on vapaa, mutta pitäisi olla oma palsta kaikenmaailman höpötyksille ja vitseille.
301244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

sinne jo pari vitsii

Äänestä

Totuus (esimerkiksi ufojen olemassaolosta) pelottaa monia ihmisiä, eikä pelon tunteessa mitään hävettävää olekaan. Pelko on luonnollista ja normaalia etenkin monien tuntemattomien ja huonosti tunnettujen asioiden ja ilmiöiden suhteen. Monien ihmisten uskonnollisuuskin peustuu suurelta osin pelkoon (=kuolemanpelkoon) mikä on täysin luonnollista. Rehelliseen itsetutkiskeluun kykenevät ja haluavat ihmiset pystyvät kuitenkin tunnistamaan ja hyväksymään pelkonsa. Esimerkiksi ufojen olemassaolon kieltävä - ja siten ufoja pelkäävä - ei useinkaan tunnusta pelkäävänsä. Oma pelko - ja oma sisin - on joskus vaikea asia kohdattavaksi sellaisena kuin se on.

Pelkurimaisuus ja epärehellisyys ilmenee totuuden vastustamisena - ja esimerkiksi ufojen ja ns. yliluonnollisen olemassaolon kiistämisenä, vaikka sellaiselle kiistämiselle ei ole olemassa mitään perusteita. Pelkurimaisuuteen taipuvaisille monet muutkin tosiasiat - ufojen olemassaolon lisäksi - ovat vaikeita.

Totuutta vastustavat ennenkaikkea ne jotka itse eivät ole totuudellisuuden tiellä.

Äänestä
  • näkyy myös siinä, että maallikko psykologisoi kerran toisensa jälkeen ihmisiä, joita hän ei edes tunne. Älyllistä epärehellisyyttä, psykologista puoskarointia ja tyhmyyttä.

    Voin varmuudella sanoa tuntevani omat ajatukseni ja motiivini paremmin kuin sinä. Epäilen vierailujen todenperäisyytä, mutta toivon vielä saavani todisteet ja jopa näkeväni vierailijoita.
    Pelkoa heitä tai heidän edustamaansa ilmiötä kohtaan minulla ei varmasti ole.

    "Pelkurimaisuus ja epärehellisyys ilmenee totuuden vastustamisena"

    "Mikä on totuus?" Pontius Pilatus.

    On vähintäänkin yhtä rehellistä epäillä; ei UFO-ilmiötä ilmiönä; vaan alienien vierailua kuin uskoa siihen. Yhtään pitävää todistetta ei ole. Sen sijaan huijauksista ja sovittamattomista ristiriitaisuuksista löytyy paljonkin tietoa UFO:jen tiimoilta. Asiaan ehdottomasti uskominen nykyisten todisteiden valossa on melko sinisilmäistä.
    Asia on avoin.

    Äänestä

  • ja tyhmyys kirjoitti:

    näkyy myös siinä, että maallikko psykologisoi kerran toisensa jälkeen ihmisiä, joita hän ei edes tunne. Älyllistä epärehellisyyttä, psykologista puoskarointia ja tyhmyyttä.

    * Ufo-ilmiön kieltäjien taustalta kyllä löytyy tietyntyyppisiä psykologisia tekijöitä. Miksi asiasta ei voisi keskustella täälläkin vaikka joku saattaa suuttua ja loukkaantuakin?

    * Kieltäjiä ja pelkoja on monenlaisia. Myös kieltämisen motiivit vaihtelevat. Usein motiivi liittyy asianomaisen henkilön vakiintuneeseen maailmankuvaan ja siinä tapauksessa taustalla on selkeästi pelko oman maailmankuvan muuttumisesta.

    * Moraalinen pelkuruus ilmenee muunmuassa siten, että maailmaa kaikkine ilmiöineen käsitellään sovinnaisesti ja turvallisesti valmiiden ja annettujen ajatusmallien kautta. Ateismikaan ei ole objektiivista totuuden tavoittelua vaan pelkästään mukautumista materialistiseen maailmankuvaan jonka virheellisyys lienee jo monille ateisteillekin selvinnyt.

    * Pimeällä keskiajalla inkvisition ja muiden vallanpitäjien tukijat löytyivät juuri niistä henkilöistä jotka olivat itsekeskeisimpiä ja suurimpia pelkureita. Aiheeton leimaaminen ja syyllistäminen olivat yleisesti käytettyjä keinoja tuolloinkin.

    >>On vähintäänkin yhtä rehellistä epäillä; ei UFO-ilmiötä ilmiönä; vaan alienien vierailua kuin uskoa siihen. Yhtään pitävää todistetta ei ole. Sen sijaan huijauksista ja sovittamattomista ristiriitaisuuksista löytyy paljonkin tietoa UFO:jen tiimoilta. Asiaan ehdottomasti uskominen nykyisten todisteiden valossa on melko sinisilmäistä.
    Asia on avoin>>

    Kommentti:
    Asiaa onkin syytä epäillä jos tietoa ei ole. Aiheesta on kuitenkin olemassa runsaasti yleisesti saatavilla olevaa tietoa jotka poistavat epäilyt jos mieli on avoin totuudelle.

    Monilla ihmisillä on myös omakohtaisia kokemuksia jotka ovat saaneet heidät täysin vakuuttuneiksi.

    Lukuisat ihmiset onneksi ovat jo heränneet - ja yhä useammat ovat heräämässä - ja he ymmärtävät paljonkin siitä mitä on tekeillään ja meneillään tässä maailmassa ja koko aurinkokunnassa.

    Äänestä

  • >><< kirjoitti:

    "Ufo-ilmiön kieltäjien taustalta kyllä löytyy tietyntyyppisiä psykologisia tekijöitä"

    Oletko psykologian ammattilainen? Mihin tutkimuksiin väitteesi perustuu? Väite vaatii faktaa taakseen.

    Ufo-ilmiöön uskovien taustalta kyllä löytyy usein uskoa moniin muihin paranormaaleihin ilmiöihin kuten telepatiaan, henkimaailmaan, ennustuksiin yms. Osa niiden asioiden parissa askartelevista on henkisesti epävakaita.
    Väitteen esittämiseksi ei tarvita asiantuntemusta. Pelkkä S-24 UFO-sivuston lukeminen riittää.

    "Kieltäjiä ja pelkoja on monenlaisia."

    Oikein. Skepot eivät kuitenkaan ole kieltäjiä vaan epäilijöitä. Väitän, että skeptisesti suhtautuvien koulutustaso on keskimääräisesti tällä palstalla selvästi alien-vierailuihin uskovia korkeampi. Koulutettu ihminen ei niinkään pelkää oman maailmankuvansa muuttumista kuin kouluttamaton. Hän on koko koulutuksensa ajan joutunut aina uusien maailmankuvaansa muuttavien asioiden eteen ja on varmasti joustava, jos vaan todisteita löytyy.
    Toisin on uskonnoissa ja uskomuksissa. Kiveen hakattua ulkoa opeteltua "faktaa"

    "Moraalinen pelkuruus ilmenee muunmuassa siten, että maailmaa kaikkine ilmiöineen käsitellään sovinnaisesti ja turvallisesti..."

    Ei. Kauniita sanoja asettelet kuin poliitikko, mutta moraalifilosofiaa et näemmä ole lukenut. Moraalinen pelkuruus on moraalifilosofian kannalta yksinkertainen asia: "Tiedät, mikä on eettisesti tai moraalisesti oikea toimintamalli, mutta toimit (jostain lukuisista mahdollisista syistä johtuen) toisin. Moraalisella pelkuruudella ei ole korrelaatiota sovinismin kanssa.
    Kun käytät vakiintuneita termejä, yritä edes käyttää niitä oikein.

    "* Pimeällä keskiajalla inkvisition ja muiden vallanpitäjien tukijat löytyivät juuri niistä henkilöistä jotka olivat itsekeskeisimpiä ja suurimpia pelkureita."

    Mihin tutkimukseen perustat väitteesi pelkuruudesta? Uskon vahvasti, että toistelet taas vain omaa liturgiaasi, jos sinulla ei ole esittää lähdeviittauksia.

    Lues tutkimus siitä, mihin ihminen pahuudessaan kykenee ja mitkä ovat tutkitusti oikeita motiiveja:
    Jonathan Glover: "Ihmisyys, 1900 luvun moraalihistoria" ISBN 978-952-01-0072-8
    ISBN:llä löytyy varmasti.
    Kirja pitäisi kieltää alle 18 vuotiailta.
    Hitler, Stalin, Mao, Pol Pot, Dresdenin pommitukset, Hirosima, Nagasagi ja paljon pienempiä mutta koskettavampia julmuuksia ja niihin syyllistyneet psykologisesti analysoituna; Miten ihminen voi sortua tähän?
    Itsekeskeisyyttä löytyy, mutta ei pelkuruutta, johon usein viittaat ja jota pidän vain sinun ajatusharhanasi.

    "Aiheesta on kuitenkin olemassa runsaasti yleisesti saatavilla olevaa tietoa jotka poistavat epäilyt jos mieli on avoin totuudelle."

    Tuo nyt sitten saakeli esiin edes se yksi yleisesti tunnettu ja tunnustettu kova faktatieto, jos niitä niin runsaasti on.
    Valtavasti on tietoa myös eri uskonnollisten suuntien ihmeteoista. Ovatko ne kaikki silti oikeassa? Jos mielesi on avoin, pitäisi sinun uskoa kaikkiin kristillisiin suuntiin ja lahkoihin, salaliittoteorioihin, islamilaisiin suuntauksiin, noituuteen, kreationismiin ja siihen, että maailmankaikeuden ikä on 6000v???
    Eikö omakaan mielesi ole avoin?

    Sinä olet valinnut laajasta skaalasta yhden uskomuksen ja vaadit skeptisesti asennnoituvia jopa jonkin verran muistakin aiheista lukeneita ihmisiä hyväskymään sinun oman totuutesi.

    Ei taida paukut riittää.

    Sovitaanko, että jätät sen pelkuriksi ja epärehelliseksi nimittelyn pois ja pyrit argumentoimaan omat väitteesi?

    Muuten havaitsin jopa edistymistä kirjoittelussasi.

    Äänestä

  • ja tyhmyys kirjoitti:

    näkyy myös siinä, että maallikko psykologisoi kerran toisensa jälkeen ihmisiä, joita hän ei edes tunne. Älyllistä epärehellisyyttä, psykologista puoskarointia ja tyhmyyttä.

    Voin varmuudella sanoa tuntevani omat ajatukseni ja motiivini paremmin kuin sinä. Epäilen vierailujen todenperäisyytä, mutta toivon vielä saavani todisteet ja jopa näkeväni vierailijoita.
    Pelkoa heitä tai heidän edustamaansa ilmiötä kohtaan minulla ei varmasti ole.

    "Pelkurimaisuus ja epärehellisyys ilmenee totuuden vastustamisena"

    "Mikä on totuus?" Pontius Pilatus.

    On vähintäänkin yhtä rehellistä epäillä; ei UFO-ilmiötä ilmiönä; vaan alienien vierailua kuin uskoa siihen. Yhtään pitävää todistetta ei ole. Sen sijaan huijauksista ja sovittamattomista ristiriitaisuuksista löytyy paljonkin tietoa UFO:jen tiimoilta. Asiaan ehdottomasti uskominen nykyisten todisteiden valossa on melko sinisilmäistä.
    Asia on avoin.

    Et varmaan ole edes kuullutkaan sanasta debunking? Tarkoittaa toimintaa jota viralliset tahot harjoittavat mustamaalatakseen UFO-tapauksia ja niitä tutkivia ihmisiä.

    Äänestä

  • Vähän asiallisempaa kirjoitti:

    "Ufo-ilmiön kieltäjien taustalta kyllä löytyy tietyntyyppisiä psykologisia tekijöitä"

    Oletko psykologian ammattilainen? Mihin tutkimuksiin väitteesi perustuu? Väite vaatii faktaa taakseen.

    Ufo-ilmiöön uskovien taustalta kyllä löytyy usein uskoa moniin muihin paranormaaleihin ilmiöihin kuten telepatiaan, henkimaailmaan, ennustuksiin yms. Osa niiden asioiden parissa askartelevista on henkisesti epävakaita.
    Väitteen esittämiseksi ei tarvita asiantuntemusta. Pelkkä S-24 UFO-sivuston lukeminen riittää.

    "Kieltäjiä ja pelkoja on monenlaisia."

    Oikein. Skepot eivät kuitenkaan ole kieltäjiä vaan epäilijöitä. Väitän, että skeptisesti suhtautuvien koulutustaso on keskimääräisesti tällä palstalla selvästi alien-vierailuihin uskovia korkeampi. Koulutettu ihminen ei niinkään pelkää oman maailmankuvansa muuttumista kuin kouluttamaton. Hän on koko koulutuksensa ajan joutunut aina uusien maailmankuvaansa muuttavien asioiden eteen ja on varmasti joustava, jos vaan todisteita löytyy.
    Toisin on uskonnoissa ja uskomuksissa. Kiveen hakattua ulkoa opeteltua "faktaa"

    "Moraalinen pelkuruus ilmenee muunmuassa siten, että maailmaa kaikkine ilmiöineen käsitellään sovinnaisesti ja turvallisesti..."

    Ei. Kauniita sanoja asettelet kuin poliitikko, mutta moraalifilosofiaa et näemmä ole lukenut. Moraalinen pelkuruus on moraalifilosofian kannalta yksinkertainen asia: "Tiedät, mikä on eettisesti tai moraalisesti oikea toimintamalli, mutta toimit (jostain lukuisista mahdollisista syistä johtuen) toisin. Moraalisella pelkuruudella ei ole korrelaatiota sovinismin kanssa.
    Kun käytät vakiintuneita termejä, yritä edes käyttää niitä oikein.

    "* Pimeällä keskiajalla inkvisition ja muiden vallanpitäjien tukijat löytyivät juuri niistä henkilöistä jotka olivat itsekeskeisimpiä ja suurimpia pelkureita."

    Mihin tutkimukseen perustat väitteesi pelkuruudesta? Uskon vahvasti, että toistelet taas vain omaa liturgiaasi, jos sinulla ei ole esittää lähdeviittauksia.

    Lues tutkimus siitä, mihin ihminen pahuudessaan kykenee ja mitkä ovat tutkitusti oikeita motiiveja:
    Jonathan Glover: "Ihmisyys, 1900 luvun moraalihistoria" ISBN 978-952-01-0072-8
    ISBN:llä löytyy varmasti.
    Kirja pitäisi kieltää alle 18 vuotiailta.
    Hitler, Stalin, Mao, Pol Pot, Dresdenin pommitukset, Hirosima, Nagasagi ja paljon pienempiä mutta koskettavampia julmuuksia ja niihin syyllistyneet psykologisesti analysoituna; Miten ihminen voi sortua tähän?
    Itsekeskeisyyttä löytyy, mutta ei pelkuruutta, johon usein viittaat ja jota pidän vain sinun ajatusharhanasi.

    "Aiheesta on kuitenkin olemassa runsaasti yleisesti saatavilla olevaa tietoa jotka poistavat epäilyt jos mieli on avoin totuudelle."

    Tuo nyt sitten saakeli esiin edes se yksi yleisesti tunnettu ja tunnustettu kova faktatieto, jos niitä niin runsaasti on.
    Valtavasti on tietoa myös eri uskonnollisten suuntien ihmeteoista. Ovatko ne kaikki silti oikeassa? Jos mielesi on avoin, pitäisi sinun uskoa kaikkiin kristillisiin suuntiin ja lahkoihin, salaliittoteorioihin, islamilaisiin suuntauksiin, noituuteen, kreationismiin ja siihen, että maailmankaikeuden ikä on 6000v???
    Eikö omakaan mielesi ole avoin?

    Sinä olet valinnut laajasta skaalasta yhden uskomuksen ja vaadit skeptisesti asennnoituvia jopa jonkin verran muistakin aiheista lukeneita ihmisiä hyväskymään sinun oman totuutesi.

    Ei taida paukut riittää.

    Sovitaanko, että jätät sen pelkuriksi ja epärehelliseksi nimittelyn pois ja pyrit argumentoimaan omat väitteesi?

    Muuten havaitsin jopa edistymistä kirjoittelussasi.

    >>Oletko psykologian ammattilainen? Mihin tutkimuksiin väitteesi perustuu? Väite vaatii faktaa taakseen>>

    Kommentti:
    En ole, eikä tarvitsekaan olla psykologian ammattilainen ymmärtääkseen, että ihminen joka kieltää jonkin (ufojen, henkiolentojen, kuolemanjälkeisen elämän, sielun tms) olemassaolon tietämättä varmuudella onko kyseistä asiaa, ilmiötä tms olemassa, pelkää jotain mikä liittyy kieltämisen kohteeseen jollakin tavalla. On melko selvää, että monien ateistien Jumalolentojen ja kuoleman jälkeisen elämän olemassaolon kieltämisen taustalla on jonkinlainen pelko - ehkä alitajuinen - siitä, että nuo asiat ovatkin totisinta totta. Totuutta vastustavat yleensä sellaiset ihmiset jotka itse eivät ole totuuden ja rehellisyyden (= hyvyyden) tiellä. Oikeamielisten ihmisten ei tarvitse pelätä kuolemanjälkeistä elämääkään - ainakaan niin paljon, että he kieltäisvät sen olemassaolon mahdollisuudenkin.

    >>Skepot eivät kuitenkaan ole kieltäjiä vaan epäilijöitä. Väitän, että skeptisesti suhtautuvien koulutustaso on keskimääräisesti tällä palstalla selvästi alien-vierailuihin uskovia korkeampi. Koulutettu ihminen ei niinkään pelkää oman maailmankuvansa muuttumista kuin kouluttamaton. Hän on koko koulutuksensa ajan joutunut aina uusien maailmankuvaansa muuttavien asioiden eteen ja on varmasti joustava, jos vaan todisteita löytyy. Toisin on uskonnoissa ja uskomuksissa. Kiveen hakattua ulkoa opeteltua "faktaa">>

    Kommentti:
    Ihmisen asenteellisuutta ei voi mitata sillä kuinka koulutettu tai kouluttamaton tämä on. Koulutettujen ihmisten suhteen asia on usein täsmälleen päinvastoin kuin esität.

    >>Ei. Kauniita sanoja asettelet kuin poliitikko, mutta moraalifilosofiaa et näemmä ole lukenut. Moraalinen pelkuruus on moraalifilosofian kannalta yksinkertainen asia: "Tiedät, mikä on eettisesti tai moraalisesti oikea toimintamalli, mutta toimit (jostain lukuisista mahdollisista syistä johtuen) toisin>>

    Kommentti:
    Niin, monet esimerkiksi ateistit ovat älykkäitä ja ymmärtävät varsin hyvin, että ei ole olemassa terveeseen järkeen ja todellisuuteen perustuvia syitä kieltää henkiolentojen ja sielun olemassaoloa. He kuitenkin mm. moraalisen pelkuruutensa tähden tekevät niin.

    >>* Pimeällä keskiajalla inkvisition ja muiden vallanpitäjien tukijat löytyivät juuri niistä henkilöistä jotka olivat itsekeskeisimpiä ja suurimpia pelkureita." Mihin tutkimukseen perustat väitteesi pelkuruudesta? Uskon vahvasti, että toistelet taas vain omaa liturgiaasi, jos sinulla ei ole esittää lähdeviittauksia>>

    Kommentti:
    Eikö mielestäsi sitten ollut pelkurimaista ja raukkamaista olla mukana polttamassa viattomia - tai vähemmänkin viattomia - naisia noitina koska valtakoneisto toteutti tuolloin sellaista politiikkaa?

    >>Lues tutkimus siitä, mihin ihminen pahuudessaan kykenee ja mitkä ovat tutkitusti oikeita motiiveja: Jonathan Glover: "Ihmisyys, 1900 luvun moraalihistoria" ISBN 978-952-01-0072-8 ISBN:llä löytyy varmasti. Kirja pitäisi kieltää alle 18 vuotiailta. Hitler, Stalin, Mao, Pol Pot, Dresdenin pommitukset, Hirosima, Nagasagi ja paljon pienempiä mutta koskettavampia julmuuksia ja niihin syyllistyneet psykologisesti analysoituna; Miten ihminen voi sortua tähän? Itsekeskeisyyttä löytyy, mutta ei pelkuruutta, johon usein viittaat ja jota pidän vain sinun ajatusharhanasi>>

    Kommentti:
    Kaiken tietoisen pahuuden ja esimerkiksi valta-aseman väärinkäytön takana on henkisten ja oikeamielisten arvojen puuttuminen.

    >>Tuo nyt sitten saakeli esiin edes se yksi yleisesti tunnettu ja tunnustettu kova faktatieto, jos niitä niin runsaasti on. Valtavasti on tietoa myös eri uskonnollisten suuntien ihmeteoista. Ovatko ne kaikki silti oikeassa? Jos mielesi on avoin, pitäisi sinun uskoa kaikkiin kristillisiin suuntiin ja lahkoihin, salaliittoteorioihin, islamilaisiin suuntauksiin, noituuteen, kreationismiin ja siihen, että maailmankaikeuden ikä on 6000v??? Eikö omakaan mielesi ole avoin? Sinä olet valinnut laajasta skaalasta yhden uskomuksen ja vaadit skeptisesti asennnoituvia jopa jonkin verran muistakin aiheista lukeneita ihmisiä hyväskymään sinun oman totuutesi. Ei taida paukut riittää>>

    Kommentti:
    Tunnettuja ja huomattavia ufotapauksia on paljon. Seuraavassa vain joitakin.

    Seuraavalla Portugalin Fatiman tapauksella oli aikanaan noin 70 000 silminnäkijää:
    http://www.netikka.net/mpeltonen/fatima2.htm

    Washington D.C:ssä kesällä 1952 kokonaisia ufolaivueita lensi mm. peresidentin virka-asunnon ylitse. Silminnäkijöitä tapauksilla oli tuhansia kahtena perättäisenä yönä ja valokuvia löytyy runsaasti internetistä.

    Voronetzhissa Venäjällä vuonna 1989 ufoalus laskeutui puistoon ja aluksesa astui ulos olentoja (näin tapahtui ainakin sanomalehtitietojen ja silminnäkijätodistusten mukaan).

    Pari vuotta sitten englannin kanaalissa liikennelentäjä ja muutama koneen matkustaja havaitsivat sikarinmuotosia kohteita joilla lentäjä arvioi olleen pituutta jopa mailin. Sama havainto tehtiin samanaikaisesti myös toisesta lentokoneesta.

    Ainakin kaksi astronauttia on kertonut nähneensä ufoaluksia avaruumatkansa aikana.

    Ufoalusten olemassaolosta on niin paljon julkisiakin todisteita ja näyttöä, että uskon asiasta ei todellakaan voida puhua kun on kyse ufoalusten olemassaolosta.

    "...esimerkiksi valta-aseman väärinkäytön takana on henkisten ja oikeamielisten arvojen puuttuminen."

    Sopivalla manipuloinnilla yli 99 % ihmisistä saadaan toimimaan vastoin periaatteitaan.
    natsien vallattua Euroopan, ainoastaan Tanskalaiset nousivat avoimesti Kunkkunsa esimerkkiä noudattaen vastustamaan Juutalaisten pakkosiirtoja. (Niin ja tietysti Suomi Mannerheimin käskystä)
    "Olivatko kaikki muut Euroopan kansat vailla oikeamielisiä arvoja?"

    Näet asiat aivan liian mustavalkoisina.

    Äänestä

  • monta kommenttia? Eikö olisi pitänyt poistaa koko ketju ensimäisestä väitteestä lähtien, jos ketju ei ollut asiallinen?
    Oli mielenkiintoista seurata hörhön ja skepparin vääntöä. Skeppari johti jo 3-0 kun ketju typistettiin. Miksi?
    Rekisteröidyllä nimimerkillä ei oltu kirjoitettu. joten kirjoittaja ei itse voinut tekstejä poistaa.

    Äänestä

  • siniset silmät kirjoitti:

    "...esimerkiksi valta-aseman väärinkäytön takana on henkisten ja oikeamielisten arvojen puuttuminen."

    Sopivalla manipuloinnilla yli 99 % ihmisistä saadaan toimimaan vastoin periaatteitaan.
    natsien vallattua Euroopan, ainoastaan Tanskalaiset nousivat avoimesti Kunkkunsa esimerkkiä noudattaen vastustamaan Juutalaisten pakkosiirtoja. (Niin ja tietysti Suomi Mannerheimin käskystä)
    "Olivatko kaikki muut Euroopan kansat vailla oikeamielisiä arvoja?"

    Näet asiat aivan liian mustavalkoisina.

    Tästä ketjusta poistettiin tänään syystä tai toisesta viisi tai kuusi puheenvuoroa. Aihe on siis ilmeisesti arka jonkun mielestä jolla on valtaa ja tarvetta sensuroida täällä käytävää asiallistakin keskustelua.

    >>Sopivalla manipuloinnilla yli 99 % ihmisistä saadaan toimimaan vastoin periaatteitaan. natsien vallattua Euroopan, ainoastaan Tanskalaiset nousivat avoimesti Kunkkunsa esimerkkiä noudattaen vastustamaan Juutalaisten pakkosiirtoja. (Niin ja tietysti Suomi Mannerheimin käskystä) "Olivatko kaikki muut Euroopan kansat vailla oikeamielisiä arvoja?"

    Eivät kansat ole vailla oikeamielisiä arvoja, vaan yksilöt. Johtajistahan se pitkälti riippuu minkälaiset arvot ovat vallitsevia ja osa kansalaisista seuraa aina minkälaista johtajaa tahansa oman etunsa tähden (= Vallan pelkoa). Suurinta osaa Saksalaisista ei luonnollisestikaan voi syyllistää Hitlerismistä eikä myöskään kaikkia noitavainojen aikaan eläneitä katolilaisia inkvisition hirmuteoista.

    Ateistit usein näkevät ja tunnustavat natsien hirmuteot ja viittavat usein natseihin mutta kommunismin ja ateismin nimissä tehdyt hirmuteot jäävät heiltä huomioimatta. Tässäkin keskustelussa tämän tekstin kirjoittajaa syytettiin natsien kaltaiseksi (ainakin epäsuoraan) koska väitin -ja väitän edelleen - että ufojen olemassaolon kieltäjistä ja skeptikoista monet ovat epärehellisiä ja myös moraalisia pelkureita. Epärehelliset skeptikot kyllä tietävät, että mm. ufoaluksia on olemassa, mutta kiistävät totuuden.

    Joidenkin skeptikoiden motiivit liittyvät tiedeyhteisöön ja joidenkin motiivit liittyvät uskonnollisiin yhteyksiin. Yhteistä kaikille skeptikoille kuitenkin on totuuden pelko muodossa tai toisessa. Terve ja luonnollinen epäily eroaa skeptisestä asenteellisuudesta huomattavsti.

    Myös ateisteista osa on epärehellisiä moraalisia pelkureita koska he sulkevat pois muunmuassa henkiolentojen olemassaolon mahdollisuudenkin. Vähemmän jyrkätt ateistit taas HALUAVAT USKOA, että henkiolentoja ei ole olemassa. Rehellisempi ihminen kuitenkin joko TIETÄÄ, että henkiolentoja on olemassa tai USKOO, että henkiolentoja ei ole olemassa - tai tunnustaa tietämättömyytensä, eikä ota kantaa henkiolentojen olemassaolon puolesta tai sitä vastaan.

    Pahuuteen liittyy korostunutta itsekeskeisyyttä, epärehellisyyttä ja ylimielisyyttä. Luetellut ominaisuudet liittyvät ei-henkisyyteen ja esim. valeuskonnolliset ihmiset ovat ei-henkisiä - ja käytännössä siten myös ateisteja.

    Itsekeskeisyyden ja ateismin saavutuksista:
    http://www.netikka.net/mpeltonen/darwinismi.htm

    Äänestä

  • ...kommenttiisi kirjoitti:

    "...ateismin nimissä tehdyt hirmuteot jäävät heiltä huomioimatta..."

    "...Stalin, Mao, Pol Pot..."
    Keneltä jäävät, keneltä eivät. Edellä oleva lainaus on suoraan kirjoituksestani. Luetko tekstejä laput silmillä, vai onko yleisivistyksesi sillä tasolla, että et edes tunnista kyseisiä despootteja. Nuo kolme edellä esitettyä hirmuvaltiasta olivat mitä suuremmissa määrin ateisteja ja kommunisteja.
    Kyky katsoa asioita laajasti ja puolueettomasti on oleellinen osa skepsismiä.

    En vastusta uskontoja. En vastusta ns. "henkimaailman" ilmiöitä enkä UFO;ja. Pidänkö niitä todellisina, on eri asia. Pidän reaalimaailman ilmiöinä niitä, jotka on kyetty todistamaan reaalimaailman ilmiöiksi edes jotenkin hyväksymälläni tasolla. Muiden rajatiedon ilmiöiden suhteen olen skeptinen tai ehkä mieluummin agnostikko. (MrKala väitti osin oikeutetusti agnosmin olevan uskonnollinen termi. Nykyään sen käyttö on salonkikelpoista myös uskonnollisten kysymysten ulkopuolella)
    Uskon moraalikoodini olevan keskivertoa huomattavasti tiukempi, joka ilmenee esimerkiksi siinä, etten voi tietoisesti kovinkaan helposti valehdella (täysin rehellinen ihminen asuu yksin luolassaan tapaamatta koskaan ketään). Pelkuriksi en ole koskaan tuntenut itseäni. Olen tarvittaessa vetänyt asioita hakauksiin omalta kannalatani katsottuna "valtaa pitävien" kanssa.

    On kyllä jotain, mitä vastustan henkeen ja vereen.
    Vastustan totalitarismia, missä muodossa se sitten esiintyykin. Natsismi, kommunismi, aristokratia, teokratia, oligargia....
    Totalitarismi sikiää aina vallan himosta, oikeassa olemisesta, korkeammasta moraalista, synnynnäisestä hallintaoikeudesta.... tms putkisilmäisyydestä.

    Äänestä

  • on sinulla? kirjoitti:

    Eräs tapa välttää käsittelemästä itse asiaa on toisen keskustelijan - tai väitteen esittäjän - syyllistäminen ja leimaaaminen putkisilmäiseksi, natsien kaltaiseksi, ylimieliseksi tai joksikin muuksi.

    Puhuit poistetussa viestissäsi "skepoista" joita kuulemma leimaan epärehelliseksi ja pelkureiksi epäreilulla tavalla. Onko silloin kyse kuitenkaan leimaamisesta, jos tarkastelee EPÄREHELLISTEN skeptikkojen perimmäisiä motiiveja?

    Ihmiset, jotka totuutta välttelevät, eivät usein asiallistakaan kritiikkiä kestä. He kääntävät mielellään asiat päälaelleen ja syyllistävät totuuden kertojaa ylimielisyydestä tms. Natsikortti on etenkin ateistien ja vasemmistolaisten käyttämä keino.

    Kun käsitellään tämäntapaista asiaa - tai esimerkiksi narsismia joka myös liittyy tähän
    aiheeseen - joka on monille arka aihe, niin luonnollisena seurauksena on se, että joku aina suuttuu ja loukkaantuu. Ihminen jonka arvot ja maailmankuva ovat kestävällä ja rehellisellä pohjalla ei kuitenkaan asiallista kritiikkiä hätkähdä. Kritiikin sietokyvyn puute liittyy mm. epärehellisyyteen, epävarmuuteen ja moraaliseen pelkuruuteen.

    Puhut viestissäsi asiaa mm totalitarismista, mutta et edeleenkään ota kantaa varsinaiseen asiaan.

    Väite on siis tämä:
    Ateismin juuret todellakin ovat älyllisessä epärehellisyydessä - samoin valheellisen ja tekopyhän uskonnollisuuden. Epärehellisimmät skeptikot edustavat usein juuri näitä ryhmiä.

    Skeptikoista ja ufojen olemassaolon kieltäjistä monet tietävät vallan hyvin, että ufoaluksia on olemassa, mutta he kuitenkin teeskentelevät että eivät tiedä.

    Moraalinen pelkuruus tarkoittaa sitä, että ihminen tietää mikä on oikein, mutta toimii toisin. Monien skeptikkojen kohdalla kyse on selvästi moraalisesta pelkuruudesta.

    Äänestä

  • poisti ketjusta kirjoitti:

    monta kommenttia? Eikö olisi pitänyt poistaa koko ketju ensimäisestä väitteestä lähtien, jos ketju ei ollut asiallinen?
    Oli mielenkiintoista seurata hörhön ja skepparin vääntöä. Skeppari johti jo 3-0 kun ketju typistettiin. Miksi?
    Rekisteröidyllä nimimerkillä ei oltu kirjoitettu. joten kirjoittaja ei itse voinut tekstejä poistaa.

    väittelyn, niin hörhö ilmoitti itse ketjun poistettavaksi.

    Aika pelkurimaista.

    Äänestä

  • >><< kirjoitti:

    Eräs tapa välttää käsittelemästä itse asiaa on toisen keskustelijan - tai väitteen esittäjän - syyllistäminen ja leimaaaminen putkisilmäiseksi, natsien kaltaiseksi, ylimieliseksi tai joksikin muuksi.

    Puhuit poistetussa viestissäsi "skepoista" joita kuulemma leimaan epärehelliseksi ja pelkureiksi epäreilulla tavalla. Onko silloin kyse kuitenkaan leimaamisesta, jos tarkastelee EPÄREHELLISTEN skeptikkojen perimmäisiä motiiveja?

    Ihmiset, jotka totuutta välttelevät, eivät usein asiallistakaan kritiikkiä kestä. He kääntävät mielellään asiat päälaelleen ja syyllistävät totuuden kertojaa ylimielisyydestä tms. Natsikortti on etenkin ateistien ja vasemmistolaisten käyttämä keino.

    Kun käsitellään tämäntapaista asiaa - tai esimerkiksi narsismia joka myös liittyy tähän
    aiheeseen - joka on monille arka aihe, niin luonnollisena seurauksena on se, että joku aina suuttuu ja loukkaantuu. Ihminen jonka arvot ja maailmankuva ovat kestävällä ja rehellisellä pohjalla ei kuitenkaan asiallista kritiikkiä hätkähdä. Kritiikin sietokyvyn puute liittyy mm. epärehellisyyteen, epävarmuuteen ja moraaliseen pelkuruuteen.

    Puhut viestissäsi asiaa mm totalitarismista, mutta et edeleenkään ota kantaa varsinaiseen asiaan.

    Väite on siis tämä:
    Ateismin juuret todellakin ovat älyllisessä epärehellisyydessä - samoin valheellisen ja tekopyhän uskonnollisuuden. Epärehellisimmät skeptikot edustavat usein juuri näitä ryhmiä.

    Skeptikoista ja ufojen olemassaolon kieltäjistä monet tietävät vallan hyvin, että ufoaluksia on olemassa, mutta he kuitenkin teeskentelevät että eivät tiedä.

    Moraalinen pelkuruus tarkoittaa sitä, että ihminen tietää mikä on oikein, mutta toimii toisin. Monien skeptikkojen kohdalla kyse on selvästi moraalisesta pelkuruudesta.

    Taidat vedättää ihan todenteolla kun mielipiteesi muuttuivat heti kun ketjusta poistit muutamia viestejä joissa sinut saatiin kiinni ja ilmoitettiin jo hävinneesi tämän väittelyn.

    Sinä et taida kritiikkiä kestää kun piti ilmoittaa ketju poistettavaksi :D

    Yleensä olen ottanut tämänkaltaiset mielenkiintoiset ketjut talteen, mutta ajattelin että kerrankin sinunlaisella ihmisellä olisi sen verran munaa että annat viestiketjun olla rauhassa. Valitettavasti olin väärässä.

    Eräs tapa, jota itse eilen käytit, oli purkittaa jokainen skeptikko pelkuriksi, epärehelliseksi ja moraalittomaksi.

    Kerrohan nyt meille kaikille että mikä oikeus sinulla on purkittaa yhtään ketään, kun ilmoitat ettei sinua saa purkittaa mihinkään?

    Sinulla on, kuten jo eilen sanoin, ylimielisen oikeus.

    Ylimielisyytesi vuoksi olet heikko ja sen vuoksi sinä olet jo hävinnyt tämän väittelyn.

    Nyt tämän "pelastusyrityksesi" eli viestiketjun poiston jälkeen vielä menetät kasvosikin, mitä et varmasti halunnut tehdä. Tiedätkö mistä se taas kertoo? ...Mietihän sitä.

    Myös tuo lauseesi "He kääntävät mielellään asiat päälaelleen ja syyllistävät totuuden kertojaa ylimielisyydestä tms." kertoo siitä että sanani osuivat ja upposivat ja Sinä jo tiedätkin mistä se kertoo. Ei suinkaan siitä että minä olisin väärässä, ylimielinen, moraaliton kusipää, vaan siitä että sinä itse tiesit tehneesi pahan virheen, niin pahan että sen vuoksi halusit poistaa viestiketjusta pitkän pätkän ettei kukaan muu pääsisi näkemään sinun tekemääsi virhettä.

    Valitettavasti vain minulla on erittäin hyvä muisti ja sitä sinä et voi korjata millään. Minä tiedän että sinä teit virheen ja ainakin minun silmissäni sinun arvostuksesi putosi tämänpäiväisen johdosta penkin alle ja pahasti.

    Olisit ollut edes mies ja antanut viestiketjun olla. Toisin kuin sinä, pelkurina, minulla on munaa tunnustaa omat virheeni.

    Äänestä

  • Nyt pisti naurattamaan kirjoitti:

    >>Olisit ollut edes mies ja antanut viestiketjun olla. Toisin kuin sinä, pelkurina, minulla on munaa tunnustaa omat virheeni>>

    Kommentti:
    En poistanut ketjua, vaan ihmettelin jo aiemmassa kirjoituksessani, että miksi se poistettiin

    >>Sinulla on, kuten jo eilen sanoin, ylimielisen oikeus. Ylimielisyytesi vuoksi olet heikko ja sen vuoksi sinä olet jo hävinnyt tämän väittelyn>>

    Kommentti:
    Välillä kirjoitat ihan viisaalta ja järkevältä kuulostavaa tekstiä, mutta toisinaan, kuten eilen aamulla poistetuissa viesteissä - ja nyt - paljastat ylimielisyytesi.

    kirjoittajaa. Mielipiteemme ovat samankaltaisia, mutta minä en krjoittanut edellistä. Minä suosittelin J Gloverin lukemista, jotta pääsisit yksisilmäisestä näkemyksestäsi vähän laajempaan visioon.

    Äänestä

  • >><< kirjoitti:

    Eräs tapa välttää käsittelemästä itse asiaa on toisen keskustelijan - tai väitteen esittäjän - syyllistäminen ja leimaaaminen putkisilmäiseksi, natsien kaltaiseksi, ylimieliseksi tai joksikin muuksi.

    Puhuit poistetussa viestissäsi "skepoista" joita kuulemma leimaan epärehelliseksi ja pelkureiksi epäreilulla tavalla. Onko silloin kyse kuitenkaan leimaamisesta, jos tarkastelee EPÄREHELLISTEN skeptikkojen perimmäisiä motiiveja?

    Ihmiset, jotka totuutta välttelevät, eivät usein asiallistakaan kritiikkiä kestä. He kääntävät mielellään asiat päälaelleen ja syyllistävät totuuden kertojaa ylimielisyydestä tms. Natsikortti on etenkin ateistien ja vasemmistolaisten käyttämä keino.

    Kun käsitellään tämäntapaista asiaa - tai esimerkiksi narsismia joka myös liittyy tähän
    aiheeseen - joka on monille arka aihe, niin luonnollisena seurauksena on se, että joku aina suuttuu ja loukkaantuu. Ihminen jonka arvot ja maailmankuva ovat kestävällä ja rehellisellä pohjalla ei kuitenkaan asiallista kritiikkiä hätkähdä. Kritiikin sietokyvyn puute liittyy mm. epärehellisyyteen, epävarmuuteen ja moraaliseen pelkuruuteen.

    Puhut viestissäsi asiaa mm totalitarismista, mutta et edeleenkään ota kantaa varsinaiseen asiaan.

    Väite on siis tämä:
    Ateismin juuret todellakin ovat älyllisessä epärehellisyydessä - samoin valheellisen ja tekopyhän uskonnollisuuden. Epärehellisimmät skeptikot edustavat usein juuri näitä ryhmiä.

    Skeptikoista ja ufojen olemassaolon kieltäjistä monet tietävät vallan hyvin, että ufoaluksia on olemassa, mutta he kuitenkin teeskentelevät että eivät tiedä.

    Moraalinen pelkuruus tarkoittaa sitä, että ihminen tietää mikä on oikein, mutta toimii toisin. Monien skeptikkojen kohdalla kyse on selvästi moraalisesta pelkuruudesta.

    Sinut.

    "Eräs tapa välttää käsittelemästä itse asiaa on toisen keskustelijan - tai väitteen esittäjän - syyllistäminen ja leimaaaminen putkisilmäiseksi, natsien kaltaiseksi, ylimieliseksi tai joksikin muuksi."

    Käytit kirjoitelussasi juuri samanlaista taktiikkaa kuin propagandakoneistot aina ovat "ei toivotuista ryhmistä" käytäneet. Julistit itse skepot kategorisesti epärehellisiksi pelkureiksi ja vain oman näkemyksesi perusteella. Eikö se ole jo valtavan ylimielistä.

    "Puhuit poistetussa viestissäsi "skepoista" joita kuulemma leimaan epärehelliseksi ja pelkureiksi epäreilulla tavalla. Onko silloin kyse kuitenkaan leimaamisesta, jos tarkastelee EPÄREHELLISTEN skeptikkojen perimmäisiä motiiveja?"

    Leimasit kaikki skepot, vaikka sinulla ei voi olla näytön häivääkään. Montako skepoa tunnet henkilökohtaisesti? Et tunne ainakaan mnua. Edes ammattipsykologi ei kykenisi vetämään kirjoittelujen perusteella noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin sinä vedät amatöörinä.
    On vain oma mielipiteesi, joka sattuu sopimaan sinun maailmankuvaasi.
    Minulla sentään oli sinun "leimaamiseesi" omat kirjoituksesi todisteina, jotka sitten luultavasti poistatit huomattuasi puhuneesi ristiin.

    Asiaan.
    UFO-ilmiötä ei rehellinen ihminen voi kieltää. Sen sijaan sitä, että ne olisivat vieraan siviilisaation aikaansaannoksia jokainen järkevä ihminen epäilee, jos ei nettinäyttöjä parempaa faktaa ole saanut.
    Kaltaisesi ihmiset, joiden ajattelutapa on hyvin mustavalkoinen, voivat ehkä vielä uskoa, mutta toisten epäilyn leimaaminen valehteluksi tai pelkuruudeksi on todella naivia.
    Maailmassa on myös harmaan sävyjä.

    Äänestä

  • "tuomtsevat" kirjoitti:

    >>Leimasit kaikki skepot, vaikka sinulla ei voi olla näytön häivääkään. Montako skepoa tunnet henkilökohtaisesti? Et tunne ainakaan mnua. Edes ammattipsykologi ei kykenisi vetämään kirjoittelujen perusteella noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin sinä vedät amatöörinä.
    On vain oma mielipiteesi, joka sattuu sopimaan sinun maailmankuvaasi. Minulla sentään oli sinun "leimaamiseesi" omat kirjoituksesi todisteina, jotka sitten luultavasti poistatit huomattuasi puhuneesi ristiin>>

    Kommentti:
    Yksi tapa väistää itse asiaa - ja tosiasioita - on toisen sanomisten vääristeleminen ja takertua siihen. Puhuin "ufojen olemassaolon kieltäjistä" ja "kieltäjäskeptikoista" enkä ole poistattanut mitään kirjoituksia tästä keskustelusta.

    Äänestä

  • hörhö hävisi kirjoitti:

    väittelyn, niin hörhö ilmoitti itse ketjun poistettavaksi.

    Aika pelkurimaista.

    voittamiesta ja häviämisestä. Noin yksipiippuisen maailmankuvan omaavan kanssa en viitsisi edes käydä keskusteluja, jos hän ei levittelisi valheellista "tietoa" ajattelutavasta jota katson edustavani.
    Valheellisen suureen ihmisryhmään kohdistuvan väitteen kumoamisen katsoin jo sen arvoiseksi, että jaksaa sietää vähän yksisilmäistä jankkaamista.

    Äänestä

  • >><< kirjoitti:

    >>Leimasit kaikki skepot, vaikka sinulla ei voi olla näytön häivääkään. Montako skepoa tunnet henkilökohtaisesti? Et tunne ainakaan mnua. Edes ammattipsykologi ei kykenisi vetämään kirjoittelujen perusteella noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin sinä vedät amatöörinä.
    On vain oma mielipiteesi, joka sattuu sopimaan sinun maailmankuvaasi. Minulla sentään oli sinun "leimaamiseesi" omat kirjoituksesi todisteina, jotka sitten luultavasti poistatit huomattuasi puhuneesi ristiin>>

    Kommentti:
    Yksi tapa väistää itse asiaa - ja tosiasioita - on toisen sanomisten vääristeleminen ja takertua siihen. Puhuin "ufojen olemassaolon kieltäjistä" ja "kieltäjäskeptikoista" enkä ole poistattanut mitään kirjoituksia tästä keskustelusta.

    "kieltäjäskeptikoista"

    Kieltäjäskeptikko on kuin:

    - Ateistiuskovainen
    - Keationistievolutionisti
    - Kävelevärampa
    - Näkeväsokea

    Mitä voi kieltää ihminen, joka pitää täyden varmuuden saavuttamista mistään mahdottomana? Hän ei voi myöskään ehdottomasti kieltää olemassaoloa miltään kuviteltavissa olevalta. Skeptikko voi ainoastaan arvioida väitteiden todennäköisyyttä ja sitäkin ainoastaan oman maailmanikkunansa valaisemana. Parhaassa tapauksessa perustukoon se ikkuna viimeiseen tieteelliseen näkemykseen. Senkään idean saavuttaminen ei kuitenkaan ole realistista. Kuka pystyisi seuraamaan laaja-alaisesti tieteellistä tutkimusta?
    Se olisi kuitenkin skeptikon ideaali.

    Ei tällä palstalla mitään skeptikoita todennäköisesti edes ole. Skeptiseen ajatteluun pyrkiviä olen joitain kirjoitusten perusteella havainnut olevan. Epäily on hyvä ohje elämälle yhteiskunnassa, jossa täysin suodattamaton informaatio on netin kautta kaikkien saatavilla.
    Harvalla meistä on riittävää koulutusta, saatikka näkemystä erottaakseen sepitetyn tiedon faktuaalisesta.
    Surullista on todeta uskomusten kautta saadun tiedon olevan eräillä ihmisillä koulutuksen kautta saatua tietoa arvostetumpaa. Se on paluuta keskiaikaiseen ajatteluun luonnonhenkineen. Mitä hyvää sen kaltainen ajattelu on koskaan saanut aikaan? Noitavainoja....

    Äänestä

Ei nuo ole edes vitsejä. Lapsellisuus vaan lirputtaa.

Äänestä
  • aloituksia..

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    aloituksia..

    sitäkin ytimekkäämmin. Heheeeee, heheeeeeeeeeee.
    Se on siinä.

    Äänestä

"Useimmat ihmiset pitävät parempana uskoa johtajiensa olevan oikeudenmukaisia ja reiluja, myös silloin kun todisteet puhuvat päinvastaisesta, koska kun ihminen kerran myöntää itselleen että hallitus valehtelee ja on korruptoitunut, hänen on tehtävä valinta sen suhteen mitä hän itse aikoo asian suhteen tehdä.

Ryhtyminen toimiin korruptoituneen hallituksen suhteen sisältää riskejä omassa ja läheisten elämässä. Valinta ettei tee mitään tarkoittaa taas luopumista omakuvassaan periaatteiden puolustamisesta. Useimmilla ihmisillä ei ole rohkeutta kohdata tuota valintaa.

Siksi suurin osa propagandasta ei ole suunniteltu huijaamaan kriittistä ajattelijaa, vaan ainoastaan antamaan moraalisille pelkureille tekosyy olla ajattelematta lainkaan."

- Michael Rivero

Äänestä
  • johtajat pahoja , kansan syvät rivit hyviä, eivät vain koskaan pysty valitsemaan keskuudestaan johtajia!

    Äänestä

  • tragedia: kirjoitti:

    johtajat pahoja , kansan syvät rivit hyviä, eivät vain koskaan pysty valitsemaan keskuudestaan johtajia!

    meitä johtamaan!

    Äänestä

  • tulkoon kirjoitti:

    meitä johtamaan!

    Amen.
    Menikö oikein?

    Äänestä

oletkin.
Koeta nyt h.vetti päättää oletko hfj, the wanderer tai Folio Mulder.
Ai nii, missäs Noone muute on?

Äänestä
  • vielä Vitjamunat.
    Mutta jos nyt ensin alkuun hankkisit ne munat itellesi? Olis meinaan lookisempaa niinku.
    No voi vitja p.lut.

    Äänestä

  • Tällä palstalla. Mutta eikö ole ihan hyvä ehotus, että vitsailu ja pilat olisivat yhdellä palstalla missä voisi pilailla mistä ikinä haluaa? Hyvähenkinen aiheeseen liittyvä huumori on toinen asia.

    Minun ei tarvitse hävetä Folio Mulderina kirjoittamista. En tarvitse tueksi muita nikkejä. Ja en muuten rekisteröidy palstoille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Folio Mulder kirjoitti:

Käsittääkseni pilavitseille voisi olla omat sivustonsa. Tuo huumorityyli, jota nyt ilmaantuu taas on tähän ikään jo kyllästymiseen asti kuultu.

Huumori sinällään on tarpeen elämässä, mutta jos pilaillaan jollain asialla ylimieliseen tapaan, se paljastaa oikeastaan kiusaajaluonteen.

Kiusaajat ovat niitä, jotka tulevat työympäristöissä ja kouluissa kalliiksi yhteiskunnalle eikö niin?. On hyvä, että sana on vapaa, mutta pitäisi olla oma palsta kaikenmaailman höpötyksille ja vitseille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu