Jo nyt on

Reilun vuoden ikäinen uroskissani saa kyllä välillä murhaavia katseita osaltani.
Herralla on mitä suurin raksuaddiktio ja sen kyllä KUULEE.
Sitä huutamisenja vinkumisen määrää ei voi kukaan ymmärtää ennen kuin sen kuulee. Kissa ei anna periksi,ei sitten millään jos huomaa että raksukuppi on tyhjä.
En ole pitänyt raksuja jatkuvasti esillä koska kissallani todella on niihin addiktio ja kaikki menee kerralla nassuun.
Sydänvikaisena ei paranisi kissaa lihottaa ja säännöstelenkin syömistä hieman. Sisäkissa kun on ja leikattu.
Toinen kissa on kaverina että tekemisen puutetta ei pitäisi olla.
Mut annas olla jos huomaa että kuppi ammottaa tyhjyyttä...vaikka olisi hetki sitten syöny.
Huuto alkaa!

Miten ihmeessä saan opetettua kissaani ettei syömistä nyt joka väliin tule? Kun olisikin pientä kerjäämistä mutta se on älytöntä huutamista ja perässä kulkemista.
3317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

taitaa olla että et anna ruokaa kun se kerjää, ikinä. (voi tosin olla mahdotonta jos kerjää koko ajan). Tällä tavoin kissa lopulta ymmärtää että huutaminen ei auta yhtään mitään.

Äänestä

Onko kissa ylipainoinen?

Syökö kissa myös ylettömästi ja ei liho/lihoo?

Oisko matoja?

Oisko kilpirauhasen toimintahäiriö?

Oisko syytä mennä lääkäriin?

Äänestä
  • Ei ole ylipainoinen. Toisaalta kyllä kookas uros. Isot tassut ja erittäin pitkä.

    Muuta ei syö ylettömästi kuin raksuja

    Madotettu syksyllä. Ei havaittavissa matoja (ollut aina pennusta asti raksuaddiktio,märkistä sai tuputtamalla tuputtaa. Nyt sitäkin syö kohtalaisesti)

    Tarkastettu. Ei kilpirauhasen toimintahäiriötä.

    Lääkärissä käyty n. 3 kk sitten jolloin todettiin kammioiden väliseinässä reikä.
    Ei toimenpiteitä eikä lääkitystä vaivaan. Vain ell kontrollikäynnit.


    Vain raksuhuuto vaivana.


    Yleisesti olen huomannut muiden kissoista ja myös toisesta kissastani että jos kerjäävät eikä heru niin he lopettavat kerjäämisen. Mutta tällä uroksella on niin jästipää että se vinkuminen ei lopu ei sitten millään. Mieskin sanonut että kauankohan se jaksais vinkua jos vaan antais vinkua. On tehnyt mieli testata,mutta sydänvikaisena ei rasitus olisi hyväksi.

    Olen koittanut taktiikkaa kun vinkuminen alkaa,yritän saada sen huomion pois raksukupista.
    Toistaiseksi taktiikka on tuottanut tulosta,mutta kauankohan menee että tajuaa että tämä on harhautusta.

    Täytyy keksiä sitten uusi taktiikka :0)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkinat! kirjoitti:

Reilun vuoden ikäinen uroskissani saa kyllä välillä murhaavia katseita osaltani.
Herralla on mitä suurin raksuaddiktio ja sen kyllä KUULEE.
Sitä huutamisenja vinkumisen määrää ei voi kukaan ymmärtää ennen kuin sen kuulee. Kissa ei anna periksi,ei sitten millään jos huomaa että raksukuppi on tyhjä.
En ole pitänyt raksuja jatkuvasti esillä koska kissallani todella on niihin addiktio ja kaikki menee kerralla nassuun.
Sydänvikaisena ei paranisi kissaa lihottaa ja säännöstelenkin syömistä hieman. Sisäkissa kun on ja leikattu.
Toinen kissa on kaverina että tekemisen puutetta ei pitäisi olla.
Mut annas olla jos huomaa että kuppi ammottaa tyhjyyttä...vaikka olisi hetki sitten syöny.
Huuto alkaa!

Miten ihmeessä saan opetettua kissaani ettei syömistä nyt joka väliin tule? Kun olisikin pientä kerjäämistä mutta se on älytöntä huutamista ja perässä kulkemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu