Johanin lapsellisuus on nyt hienosti esillä. Johan kostaa muille sen, ettei päässyt sviittiin. On ollut suihkussa varmaan 15 minuuttia. Varmistaa, ettei kukaan muu saa lämmintä suihkua. Hieno mies.
Johanin lapsellisuus
kosto aamulla
7521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuvastaa melko hyvin Johanin persoonaa.
Näkee vain oman napansa, piilovittuilee, höröttää omille jutuilleen, epärehellinen (esim. tuolileikki Jarmon kanssa), valehtelee sujuvasti päin naamaa (on myöntänyt sen itsekin), ylimielinen, kaikkitietäväinen, pitää itseään talon päällikkönä, kieroon kasvatettu jne-jne...
Muutenkin kyseinen kaveri on jostain käsittämättömästä syystä nostettu tuotannon suosiollisella avustuksella jalustalle. Afrikan matkat, henkilökohtaiset hemmottelut, nimeämiskiellot yms. - ja sekös jos mikä ärsyttää! :)
Samaa mieltä. Tämä "von Saalistaja" alkaa jo hieman ärsyttää! Siis miksen pitää koko ajan hokee tota Saalistajaaaaaaaaaaaaaaa
Lämmintä vettä tulee tunnin ajan.
Johan käyttää siitä 15 minuuttia.
Kuinka paljon jää aikaa muille / suihkussakävijä?
Kuumaa vettä ei tule aina täyttä tuntia.
Johan oli kylppärissä ehkä noin 25 minuuttia ja naureskeli itsekseen. Anniina ihmetteli jossain vaiheessa, miten Johan on kauan suihkussa, ja totesi sitten, ettei menekään suihkuun, vaikka oli aikonut.
Ja sä sitten seurasit kellosta sen ajan. Eikö muuta kyttäämistä ollut.
Ei, vaan pidin 24/7:aa taustalla auki, joten havaitsin missä vaiheessa Johan meni suihkuun ja milloin tuli pois. Välillä vilkaisin, mitä se oikein kuppaa siellä, jolloin näin Johanin virnuilevan itsekseen.
Johan oli suihkussa noin 23 minuuttia. Ja se on totuus.