Kyllä meillä Suomessa osataan)))

13

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Janitus

      Ahkeruus on ilomme ja toko intohimomme. Ahkeruus joskus palkitaankin! Hieno juttu, onnittelut voittajille!

    • arkipiru

      Meillä osataan kouluttaa ja suurimmaksi osaksi koirat saavat keiken tarpeellisen hoidon, mutta tämä on vain murto-osa koko koiramäärästä.

      Tälläkin hetkellä, myöskin tällä palstalla, on ihmisiä ja koiria, jotka voivat todella huonosti.

      • ihmisiä on nykyaikana todella paljon. Ja huonommaksi menee mikäli uutisiin on uskominen. Jatkuvat irtisanomiset ja taloudellinen epävakaus lisäävät huonovointisuutta.
        Eivät kaikki sentään huonosti koiriaan hoitele, vaikka valitettavan paljon niitäkin uutisia kiirii medialta.
        TOKO-harrastus tulee sentään onneksi huomattavasti halvemmaksi omistajalle kuin esim. näyttelyharrastus.
        Väärään suuntaan ollaan menossa mielestäni noissa yksityisissä maksullisissa koulutuksissa ja kursseissa mitä koirille omistajineen nykyisin järkätään. Ennen paikalliset koirakerhot hoitivat mallikkaasti koulutuksen,,vaikka usein ulkokentillä oltiinkin vuodenajoista huolimatta. Pakkasraja toki oli silloinkin.
        Viime viikonloppuna keskusteltiin mm.koulutuksen kalleudesta pienituloiselle. Vaikka maksu on nimellinen,,johtuen hallivuokrista, on se paljon peruspäivärahalla olevalle harrastajalle. Yksityisen järjestämät koulutukset sitten jo ovatkin pienituloisten ulottumattomissa.
        Toki voi kouluttaa yksinkin, mutta ohjatusti seurassa se on varmasti mielyttävämpää.

      • elämä osa alue

        jossa ei koskaan voida huonosti?? ihmisil tai koirilla?? aina sitä on ollu ja aina tulee olemaan. se että nykysin puhutaan asiasta enemmän,johtuu siit et nyt osataan avata turpamme.ennen sitä hävettiin. ongelmiin haetaan myös paljon helpomminn apua kun ennen sen takia et ollaan saatu ne nokat auki. minusta meilölä suomessa on asiat paremmin kun hyvin!!aina jotain valittamista löytyy.
        yks asia mikä alko sapettaan,kun joku valitti et neuvolassa nykysin ihan karseeta,ei halua mennä ollekaa,toinen valitti et ÄITIYSPAKKAUKSESTA PUUTTUU TUTIT JA PULLOT!!? kellään ei tule mieleen miten ainutlaatuista on sellaset saada.sekä neuvola että äippäpakkaus.nari niri kuuluu ihan joka asiasta.huh tätä dille kansaa.

      • Janitus
        umalehtinen kirjoitti:

        ihmisiä on nykyaikana todella paljon. Ja huonommaksi menee mikäli uutisiin on uskominen. Jatkuvat irtisanomiset ja taloudellinen epävakaus lisäävät huonovointisuutta.
        Eivät kaikki sentään huonosti koiriaan hoitele, vaikka valitettavan paljon niitäkin uutisia kiirii medialta.
        TOKO-harrastus tulee sentään onneksi huomattavasti halvemmaksi omistajalle kuin esim. näyttelyharrastus.
        Väärään suuntaan ollaan menossa mielestäni noissa yksityisissä maksullisissa koulutuksissa ja kursseissa mitä koirille omistajineen nykyisin järkätään. Ennen paikalliset koirakerhot hoitivat mallikkaasti koulutuksen,,vaikka usein ulkokentillä oltiinkin vuodenajoista huolimatta. Pakkasraja toki oli silloinkin.
        Viime viikonloppuna keskusteltiin mm.koulutuksen kalleudesta pienituloiselle. Vaikka maksu on nimellinen,,johtuen hallivuokrista, on se paljon peruspäivärahalla olevalle harrastajalle. Yksityisen järjestämät koulutukset sitten jo ovatkin pienituloisten ulottumattomissa.
        Toki voi kouluttaa yksinkin, mutta ohjatusti seurassa se on varmasti mielyttävämpää.

        Täällä periferiassa en katso ollenkaan onko asiakas päivärahalla vaiko ei, neuvonta ja pentujen ohjaus jota suoritan on maksutonta! Meille saa soittaa ja meille voi tulla kun sopii ajan. Kaikesta pitää rahastaa se on tämän päivän motto, valitettavasti. Meillä on mukava pikku koirapiirimme täällä, eilen juuri kokoonnuimme kyläkoulumme sisätiloihin, ja eikun kouluttelemaan, eikä maksa mitään. Koiraseuraahan täällä ei ole, pitäisi varmaan perustaa sekin, tulisi sitten viralliseksi toiminta. Olet Uma oikeassa liikaa on kaiken maailman koira-ahertajia ja itsensä nostelijoita, ja jokainen vinkuu rahaa. Täällä periferiassa ei pyöritellä rahaa, harrastellaan vaan mukavissa merkeissä.

      • Janitus kirjoitti:

        ja oli todella mukavaa kuulla;))
        Onneksi on vielä tuollaista olemassa. Se on kuule paljon tuo. Jotenkin käy hieman kateeksikin.
        Uskotko että jopa täällä oli vuosia sitten samantapaista.
        Jopa kerhoiltoja järjestettiin, joulujuhlia (riisipuuro tai kahvi, pipari, torttu), ja harrastettiin yhdessä ilman rahastusta. Reissuja tehtiin yhteiskuljetuksella näyttelypaikkoihin,,esim Hesa, Lahti, Oulu,,,,,,pienellä korvauksella ja hauskaa oli. porukan kannustus oli selviö ja jos jollakulla kävi kivasti onnittelut tulivat sydämestä suoraan.
        Tuo aika on monessakin suhteessa taaksejäänyttä,,SÄÄLI.

        Niin arvelinkin, että olet vähän katkerana. Ja nämä seura/yhdistys kuviot on kaikki tällä lailla kun esitit minunkin takavuosina läpikäyty. Kynttilää piti polttaa yhtä aikaa molemmista päistä. Koiraelämä on kärsinyt inflaation, pitäisikö elvytellä ennenaikaisuus henkiin? Meillä se on elvytetty, täällä sille on suoranainen tilaus. Raha ratkaisee, ilmaistyötä tekee vaan "typerät". Minkähän takia porukassamme on kuitenkin aika rento henki, kahviteltiin koulutuksen päätteeksi, ja odotellaan kaverin cavalierin paisumista kun näyttää tulleen kantavaksi. Terveisiä Suomen Turkuun maatiaisilta!

        en mistään. Sellaista asiaa ei olekaan että katkeruus minusta saisi vallan edes hieman;)
        Kiitti terkuista.
        Asia on vain niin että nykyään jokaisella on kiiruus,,yhteistilausbussien hinnatkin ovat nousseet huimasti ja isoissa taajamissa koulutukseen haluavia on verrattain paljon verrattuna kouluttajien määrään. Maailma ja arvot ovat muuttuneet hyvinkin paljon entisestä.

        Tunkua on koiraharrastuksessa, sen vuoksi olen sitä mieltä, että tuleva koiranpennun omistaja varaisi (ihan oikeasti) pentukoulutus kurssille ajan jo ennenkuin on saanut kotiinsa sen pennun! Koulutuspaikat kerhoissa on kiven alla, tavallista on hirveän iso koiraryhmä ja yksi ainut kouluttaja joka sekin vaihtuu usein. Kaikki eivät halua kilpailla, mutta olisi kiva saada mustille alkeet, että pärjäisi arkielämässä.

      • molossi
        umalehtinen kirjoitti:

        ihmisiä on nykyaikana todella paljon. Ja huonommaksi menee mikäli uutisiin on uskominen. Jatkuvat irtisanomiset ja taloudellinen epävakaus lisäävät huonovointisuutta.
        Eivät kaikki sentään huonosti koiriaan hoitele, vaikka valitettavan paljon niitäkin uutisia kiirii medialta.
        TOKO-harrastus tulee sentään onneksi huomattavasti halvemmaksi omistajalle kuin esim. näyttelyharrastus.
        Väärään suuntaan ollaan menossa mielestäni noissa yksityisissä maksullisissa koulutuksissa ja kursseissa mitä koirille omistajineen nykyisin järkätään. Ennen paikalliset koirakerhot hoitivat mallikkaasti koulutuksen,,vaikka usein ulkokentillä oltiinkin vuodenajoista huolimatta. Pakkasraja toki oli silloinkin.
        Viime viikonloppuna keskusteltiin mm.koulutuksen kalleudesta pienituloiselle. Vaikka maksu on nimellinen,,johtuen hallivuokrista, on se paljon peruspäivärahalla olevalle harrastajalle. Yksityisen järjestämät koulutukset sitten jo ovatkin pienituloisten ulottumattomissa.
        Toki voi kouluttaa yksinkin, mutta ohjatusti seurassa se on varmasti mielyttävämpää.

        No en ole oikein sitä mieltä,että välttämättä väärään suuntaan.Jos joku sitä tekee rahasta,tekee sitä ammatikseen,niin toki korvaus pitää saada.
        Eikä noit yksityiset kuitenkaan keltään pois ole,esim.yhdistyksiltä.Toisaalta on hyväkin,että löytyy vaihtoehtoja siinä mielessä,että monissa yhdistyksissä on kouluttajat kovilla,kun koulutettavia on paljon ja kouluttajia vähän.

        Yksityiset on myös toisaalta siinä mielessä ihan ok,että niissä saa yksityiskohtaisempaa ohjausta,kun on pienet ryhmät ja sama kouluttaja aina.Se palvelee omalla tavallaan kumpaakin puolta.

        Hieno homma,että taas Suomi pärjäsi kisoissa.Kyllä täältä taitoa löytyy siihen hommaan :O)

        Tosin tuo koirakirjo tokossa,varsinkin huipulla on jo aika yksipuolista.Välillä tulee mieleen sana "väline urheilu".Mutta eihän se huonoa ole.Kunhan vaan ei mene niin,että kynnys harrastaa,saati kisoihin asti menee vielä korkeammaksi,jos ei ole lajiin mahdollisimman sopivaa/sopivia rotuja.
        Ettei homma menisi liian totiseksi.

    • hymyn häivää

      näy alakuvassa suomalaisten kasvoilla.. hyvin meni kyllä.minä tuulettasin ihan kybällä vaan jakkaralla seisoessain..

      • tilanne ehkäpä tai sitten kaikki oli jo annettu;))

      • sinä voit

        nyt hymyillä ihan kybällä.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      171
      4927
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1641
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1457
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      65
      970
    5. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      807
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      797
    7. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      57
      784
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      751
    9. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      739
    10. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      76
      731
    Aihe