Anniina on ruennut käyttämään chipan ilmaisua VOI PIENI! kun lässyttää jollekin.
Tajuaa millainen oli olla suosittu blondi.
Ärsyttää myös miten alkoi heti Teron seura kelvata kun näki lähtöjärjestyksen.
Sanonut aina ettei ymmärrä Teron juttuja mutta nyt nauraa kaikelle mitä se sanoo.
Tajuaa millainen oli olla suosittu blondi.
Ärsyttää myös miten alkoi heti Teron seura kelvata kun näki lähtöjärjestyksen.
Sanonut aina ettei ymmärrä Teron juttuja mutta nyt nauraa kaikelle mitä se sanoo.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eiköhän se "voi pieni" ole vain tarttunut huomaamatta. Sanonnat leviävät sosiaalisen ryhmän sisällä kuin vatsatauti.
Minäkin kiinnitin sunnuntaina huomiota siihen, kun Ansku sanoi Terolle tykkäävänsä Terosta tosi paljon. OK, voihan se olla tottakin. Miksi ei tykkäisi? Silti heräsi epäilys, että häätöäänestyksen näkeminen vaikutti.
En todellakaan toivo Anskun voittoa (huom!), ei ole sitä ansainnut.
Voittajalla on järkeä päässä oltava vähän enemmän.
Miettikää mitä järkeä on näissä Anniinaa mollaavissa viesteissä,me kaikki ollaan ihmisiä ei kukaan ole toistaan parempi, meissä jokaisessa on omat vikamme,onhan se helppo sanoa pahoja asioita toisesta varsinki kun hän itse ei pysty puolustautumaan.
noin tekee, kiinnittynyt myös huomio.Että osaa ällöttää tuo Anniina, ja kehtas sanoa noille pojille kun otti sviittiin muka armopaloja nauttimaan, että jos likat olisi ollut olisi ottanut ne sinne.Kuinka kauan Tero kestää tuon ipanan määkymistä ja varjopiikittelyä ja olisi halailematta myös häntä kun ei aidosti tunne niin.Tero kohtelee häntä kaikesta huolimatta kuin herrasmies, eikä näytä milläänlailla mitä ajattelee Anniinasta.Ja nyt ihmiset taas luulee, kun nähneet vaan pätkiä, kuinka JALO Anniina on kun OTTI Teron ja Jammun sviittiin ja jätti voitonvarman " sulhasensa " alakertaan, voi pientä, oman onnensa nojaan.Sitä hän sviitissä höpötti!
Ei kait kukaan itseään järkevänä pitävä VOI äänestää Anskua voittoon! miten läpinäkyvää lässytystä voikin ihminen pitää, eipä itkenyt Tuulin perään kun hoksasi että hän jäi taloon. Kiero ja teennäinen ja typeräkin kaiken lisäksi.
Ei feikinpää ihmistä voisi olla.Kauneus näkyy sydämestä ei hiusväri tai meikki purkista.
En tiedä matkiiko ylipäätäänsä ketään. :D Onse aika typerää, jos se nimenomaan matkii voittajia.
sinua halamaan ja hyväilemään niin olisiy sulaa vahaa vaan. Sano minun sanoneen