GL askarruttaa

Mikä saa jonkun uskomaan GL:n viestit?
PAO:n sivuilta ja muutamilta saksalaisilta ja amerikkalaisilta tukisivustoilta voi päätellä, että liikkeen ytimessä on kaupallinen organisaatio. Tämä tuo mieleen lisää kysymyksiä. Mitä GL-uskovainen saa kuuluessaan joukkoon? Liikkuuko raha? Jos niin kenelle?
Liikkeen johtaja Sheldon Nidle on kovin salaperäinen henkilö. Hän käyttää nykyään etunimeä Sheldan. Ihmettelin miksi, mutta lyhyt hakukoneselaus antaa selityksen. Alkuperäisellä nimellä tarttuu haaviin kiusallista tietoa Sheldonin karille ajaneesta Ground Crew-sektistä, jonka mukaan fotonivyö ja alienit olisivat olleet meille totta jo vuonna 1997. Samoin löytyy S:n näennäinen avoimuus ja joviaalisuus mediaa kohtaa, joka muuttui sitten kun olisi pitänyt näyttöä antaa.
Hän on luonut joukkoineen kuitenkin periamerikkalaisen lypsävän lehmän: kirjat ja videot lienevät myyneet aikamoisia taalanippuja S:n taskuun. Ja GL on vain yksi niin monista samoin toimivasta puljuista jenkkilässä ja oikein malliesimerkki nokkelasta internetin käytöstä. Nythän ydinjoukko voi olla lähes anonyymi ainoana tehtävänään laatia määräajoin tiedote, hieman harvemmin kirja ja miettiä muita sopivia oheistuotteita. Miksi muuten Nidle ei näytä esiintyvän tv:ssä vaan radioasemilla ja nettiradioissa?
Perusteltuja kommentteja, kiitos.
341181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

on tällaista.

Ufouskonto
(engl. ufo religion). Ufouskonnolla tarkoitetaan kritiikitöntä uskoa avaruusolioiden olemassaoloon ja niiden vierailuihin tai tuleviin vierailuihin Maahan. Ufouskonnoissa avaruusoliot tulevat usein toisesta ulottuvuudesta pelastamaan tai tuhoamaan ihmiskunnan ja Maan.

Avaruusolioilla voi myös olla jokin eettinen viesti (esim. ihmisten tulee parantaa tapansa tai heitä ei hyväksytä kosmiseen yhteisöön; luontoa on suojeltava), joka on annettu jonkun ihmisen välitettäväksi. Viesti on annettu esimerkiksi sieppauksen, muun kontaktin tai automaattikirjoituksen avulla. Ufouskonnoissa humanoidit ja lentävät lautaset ovat korvanneet siivekkäiden enkeleiden ilmestykset ja profeettojen näyt.

Edellä ollut teksti on kopioitu Skepsis.fi, jos nyt itse haluatte lukea tekstin alku lähteestään.

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/ufouskonto.html

Vaikka tuon onkin kirjoittanut Skepsis, niin ainakin tuo sanonta ufo-uskonnoista on kansainvälinen. Noin ajatellaan joka puolella maailmaa ufo-uskovaisista, siitä ei pääse mihinkään.

Mutta ufo-uskovilta ei tule sen kummempaa keskustelua, koska he eivät halua myöntää olevansa ufo-uskovaisia. Siksi he kinastelevat ja riitelevät. Mutta kun ufo-uskovainen myöntää olevansa ufo-uskovainen, niin silloin hän myöskin uskaltaa keskustella uskomuksestaan ilman sen suurempaa riitaa. Tällaiseen käytökseen ufo-uskovaisilla on vielä edessään pitkät ajat, ennen kuin on hankkinut itselleen lujan pohjan uskomukselleen. Kun on tarpeeksi luja uskomus, niin silloin ei tunne tarvetta koko ajan kiistellä uskomuksistaan.( en yleistä, on tietenkin olemassa tosi ufo-uskovaisiakin jo, vaikkakin he ovat harvassa vielä )

Oletteko koskaan miettineet miksi Yliluonnollista on laitettu Uskontoon täällä Suomi24:ssä? Miksi ufo-uskovaisten on niin vaikea hyväksyä että on ufo-uskovainen? :) Miksi asioista ei voi keskustella ilman riita ja ivaa?

Täällä muutama sanoo kaipaavansa kunnollista keskustelua, mutta kuitenkaan he eivät ole halukkaita, siis valmiita asialliseen keskusteluun mitä lueskelee noita aikaisempia viestejä. Mistähän moinen johtuu? Halutaan keskustella, mutta sitten ei kuitenkaan haluta. Siinä taitaa olla vähän pelkuruutta mukana ja luultavasti monet tänne kirjoittajat eivät pysty muuhun kuin riitelemään.

Äänestä

Ufo-uskonto

Näin kirjoittaa GL.

"Vuoden alussa tammikuussa alkoi Galaktisessa Liitossa Uskontojen yhdistämispojekti. Jossa eri uskontojen, -suuntauksien, kirkkojen ja maailmakatsomuksien sisältämä ydinasia tulee esille ja siten ne lähentyvät toisiaan muodostaen laajempia ekumeenisia yhteisöjä (lisäys 29.4.2000)."

Tuo on kopioitu tästä linkistä. :)
http://koti.phnet.fi/hte/suomi/tule.htm

Siis tuossa puhuttiin uskonnoista. On siis turhaa kenenkään puhua etteikö GL olisi myöskin uskontoa, siis ufo-uskontoa.
Ufo-uskonto on vain uskomus aivan samoin kuin muutkin uskonnot. Joten siitä on turha kiistellä. :)

Äänestä

Elokuussa helsingin taivaalla näyttäytyi suuri, auringon kaltaista valoa säteillyt avaruusalus.

Tapahtumalla on todistajia paljon.

Äänestä
  • Kun olet niin hiton ujo, ettet mitään parempaa selitystä saa aikaan, niin pysy poissa.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Kun olet niin hiton ujo, ettet mitään parempaa selitystä saa aikaan, niin pysy poissa.

    Tuntematon herättää usein pelkoa.

    Pelkoa ja torjuntaa saattaa herättää myös PELKO turvalliseksi koetun maailmankuvan muuttumisesta.

    Se mitä kerroin ensimmäisessä viestissäni on TOTTA.

    Äänestä

  • -x- kirjoitti:

    Mikä pöljä sinä olet, kun tänne vaan postailet, etkö osaa tehdä mitään muuta?

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Kun olet niin hiton ujo, ettet mitään parempaa selitystä saa aikaan, niin pysy poissa.

    Olet se sama Esko joka tuolla alempana intti minulta vastauksia?

    Esko: Kun olet niin hiton ujo, ettet mitään parempaa selitystä saa aikaan, niin pysy poissa.

    Skeptikko: Kerro minulle miten voit väittää että hän olisi ujo? Onko sinulla itselläsi parempia selityksiä? Anna kuulua ne paremmat selitykset, että muutkin "viisastuvat". :)
    Haluat että hän pysyy poissa täältä? Eikös tuo ollut jo naljailemista, ivailemista, ironiaa ja toisen alentamista? Vai oliko tuo mielestäsi rakkautta tai rakentavaa keskustelua? ;)
    Niin, mitä mieltä olet? Uskallatko vastata rehellisesti?

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Mikä pöljä sinä olet, kun tänne vaan postailet, etkö osaa tehdä mitään muuta?

    Kysymys sinulle Esko: Miksi käyttäydyt noin? Saatko henkilökohtaisen nautinnon kun ivaat muita? Vai luuleko olevasi parempi, viisaampi mitä moni muu täällä?

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    Olet se sama Esko joka tuolla alempana intti minulta vastauksia?

    Esko: Kun olet niin hiton ujo, ettet mitään parempaa selitystä saa aikaan, niin pysy poissa.

    Skeptikko: Kerro minulle miten voit väittää että hän olisi ujo? Onko sinulla itselläsi parempia selityksiä? Anna kuulua ne paremmat selitykset, että muutkin "viisastuvat". :)
    Haluat että hän pysyy poissa täältä? Eikös tuo ollut jo naljailemista, ivailemista, ironiaa ja toisen alentamista? Vai oliko tuo mielestäsi rakkautta tai rakentavaa keskustelua? ;)
    Niin, mitä mieltä olet? Uskallatko vastata rehellisesti?

    Tällainen kirjoittelu saa minut suuttumaan:
    -x- on nähnyt ufon elokuussa ja kirjoittaa siitä tänne marraskuussa. Paljon oli todistajia.
    ......xxx.......
    Kirjoittanut: -x-, 2.11.2003 klo 10.07

    Elokuussa helsingin taivaalla näyttäytyi suuri, auringon kaltaista valoa säteillyt avaruusalus.

    Tapahtumalla on todistajia paljon.
    ........xxx........

    Jos todella tuollaista on sattunut, olisi voinut kirjoittaa kunnollisen selostuksen tapahtumasta ja hankkia muitakin todistajia asialle. Kaikkien pitäisi esiintyä omilla nimillään ja henkilötiedoilla. Vasta sitten ollaan vakavasti asialla. Pitäisi ottaa huomioon, että todellinen ufon näkeminen voi kiinnostaa muitakin ja pitäisi olla valmis tekemään hieman palvelusta ihmisille.
    Tuollaiset töksäyttävät kirjoittajat saisivat todella pysyä poissa.

    >> Eikös tuo ollut jo naljailemista, ivailemista, ironiaa ja toisen alentamista?

    Ei ole. Keksit taas täyttä roskaa, ja entisetkin herjasi on vastaamatta.

    kauniista ja herttaisesta viestistäsi. ;)

    Ymmärrän sinua siinä,että tällä palstalla ei ole ketään kuka pystyisi näyttämään jotain todistetta ufoista. Tosin puhuvat näkeneensä ufoja ja puhuvat uskotaan GL sokeasti ja luotetaan SN kirjoittavan totta, siis aivan kuin uskovaiset uskoo raamattuunsa ja jeesukseen.

    Kun minä kysyin sinulta naljailetko, ivaatko, ironisoitko tai puhutko hänestä alentavasti? Sinä vastasit että et. Oliko se sitten sitä lähimmäisen rakkautta, tai oliko se sitä sinun hyvää käytöstapaa? :)
    Ja siinä lopuksi tokaiset että minä olen keksinyt täyttä roskaa ja että entisetkin herjani on vastaamattaa.
    Niin, meitä on moneen maahan meitä ihmisiä. Riitelyn halu ei kasvata hyvää keskustelua. En siis aio alkaa riitelemään kanssasi, ja puhumaan ilkeyksiä sinulle. ;) En toki. Se riittää että sinä purat kiukkuasi. En aio ottaa osaa sellaiseen. Koeta pärjätä.

    Minä en ole kiukkuillut, enkä naljaillut tms.
    Nämä sinun väitteesi on valheita. Asioitten vääristely on tyypillistä skeptismiä.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Tällainen kirjoittelu saa minut suuttumaan:
    -x- on nähnyt ufon elokuussa ja kirjoittaa siitä tänne marraskuussa. Paljon oli todistajia.
    ......xxx.......
    Kirjoittanut: -x-, 2.11.2003 klo 10.07

    Elokuussa helsingin taivaalla näyttäytyi suuri, auringon kaltaista valoa säteillyt avaruusalus.

    Tapahtumalla on todistajia paljon.
    ........xxx........

    Jos todella tuollaista on sattunut, olisi voinut kirjoittaa kunnollisen selostuksen tapahtumasta ja hankkia muitakin todistajia asialle. Kaikkien pitäisi esiintyä omilla nimillään ja henkilötiedoilla. Vasta sitten ollaan vakavasti asialla. Pitäisi ottaa huomioon, että todellinen ufon näkeminen voi kiinnostaa muitakin ja pitäisi olla valmis tekemään hieman palvelusta ihmisille.
    Tuollaiset töksäyttävät kirjoittajat saisivat todella pysyä poissa.

    >> Eikös tuo ollut jo naljailemista, ivailemista, ironiaa ja toisen alentamista?

    Ei ole. Keksit taas täyttä roskaa, ja entisetkin herjasi on vastaamatta.

    Tässä hieman tarkempaa tietoa asiasta.

    -Suuri avaruusalus kävi elokuun 25.päivä itäisen Helsingin yllä.Havaintoaika oli n.klo.15.00-17.00.

    -Alus(valo)liikkui pääasiassa ohuen pilviverhon takana.Ajoittain pilviverhoon repesi aukko, josta alus näkyi auringon kaltaisena.

    -Klo.16.20 pilviverho repesi laajalta alueelta ja suuri alus(toinen?)ilmestyi taivaalle.Pilvien liike lakkasi kokonaan aluksen kohdalla(päivä oli tuulinen ja harmaa, pilvet liikkuivat nopeasti).

    -Noin klo.16.30 valopallo laskeutui alas, ehkä kilometrin korkeuteen.Se alkoi säteillä ympärilleen voimakkaasti välkkymällä, kuin pienoisaurinko, muuttuen välillä kirkkaasta mustaksi.

    Ilman lämpötila nousi ehkä 50-60 asteeseen.

    Älä kysy sitä miksi olen epävarma siitä, oliko aluksia yksi vai kaksi - En vastaa, jos kysyt.

    Kaikille niille, jotka lukivat edellisen viestin, mutta epäilevät sen totuudellisuutta:

    -Kuulostaa ehkä uskomattomalta, mutta TOTTA se on!

    Helsingin alueella suurin osa ihmisistä onkin tietoinen vierailusta, mutta ainakin osa torjuu sen tietoisuudestaan, vaikka olisi omin silmin tapahtumaa todistanut.

    Tutustukaa Galaktisen liiton tiedotteisiin.
    Hae:Tiedontalo

    Minä soitin Helsinkiin tutuille ja kyselin tätä asiaa. He eivät olleet kuulleet mistään ufosta Helsingissä. He sanoivat, etteivät usko sellaiseen.
    Huhu leviäisi siitä nopeasti ja sitä olisi mahdoton pitää salassa. Siis erittäin suurella varmuudella ufoja ei ole siellä nähty.
    Todellisuudessa et saa esiin yhtään ihmistä, joka voisi kertoa nähneensä sen ufon. Sinä itsekin olet vain -x-, ja valeita vain kerrot.

    Äänestä

Ei tarvitse liittoa. Nämä vain minun sanoja. Kaiken tunnette.

Äänestä

Mitäs ihmeellistä ja uutta tässä nyt on?
Nykypäivänä et saa mitään tietoa ilmaiseksi.

Äänestä
  • ei pitäisi maksaa? Uskonnollisten tulisi ajatella lähimmäistään ja parannella omaa itseään, eikä motkotella täällä netissä muille. ;)

    Äänestä

  • Huomaaja kirjoitti:

    ei pitäisi maksaa? Uskonnollisten tulisi ajatella lähimmäistään ja parannella omaa itseään, eikä motkotella täällä netissä muille. ;)

    Mitään tietoa et saa ilmaiseksi. Se mistä olet kiinnostunut maksaa sinulle. Ja se on jokaisen oma asia mistä haluaa maksaa.

    Sinäkin maksat sellaisesta, mikä saattaa asiaa tuntemattöman mielestä olla järjetöntä.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    melkein kaikki uskonnot tienaavat rahaa opetuslapsillaan. Bisnestähän sen on myös. Se on harva uskomus joka antaa tietoa ilmaiseksi. Kaikki kun haluavat vain rahaa, että pystyisivät elämään paremmin, ei sensuurempia ajattele muista ihmisistä silloin. Ufo uskonto ei ole sen parempi tässä asiassa.

    Luulisin, että jos bisnes ei olisi mukana uskoissa, niin saisitte varmasti paljon enemmän ihmisiä mukaan uskoonne. Teitä pidettäisiin luotettavimpina, jos tieto on ilmaista ja tiedon antajat ystävällisiä.

    Jos me ihmiset olisimme ystävällisempiä toisillemme, maailmassa olisi paljon mukavampaa elää kaikille. Ja tilanne paranisi paremmaksi kaikille. Mutta tekin, vai sanoisinko GL kannattajat ette myöskään ole aina niin ystävällisiä, vai oletkos huomannut agressivisuutta SN tarinoissa? Jos hän kirjoittasi ilkeämmin, ette varmaan uskoisi häneen. Että kyllä kirjoitus tyylillä on paljon vaikutusta.

    Äänestä

  • Marski tyttö taas uhoilee?

    Mikäli sinä jotakin harrastat, niin varmasti siitä maksat.

    Uskot tiedemieheen, joka ottaa sinulta rahat pois.

    Minä en maksa Galaktisen Liiton jäsenmaksuja, vaikka niin koetat hätäpäissäsi tyrkyttää.

    Otahan iisisti... mies.

    haluatte. Eihän siitä ole kysymys. Kysymys on eräistä "alulle laittajista", jotka ovat keksineet "lahkonsa" tienatkseen rahaa. Kuten esim. tämä amerikkalainen Sheldan Nidle. He siis tienaaavat rahaa, joskus valtavat määrät näillä bisnes uskoillaan. Se on tietenkin sitten uskovien ihmisten asia ostaako vaiko ei. Mutta useimmiten ostavat ja lahjoittavat jopa rahaakin. Kuka hyötyy tällaisesta? Tietenkin Sheldan Nidle rikastuu ja rikastuu ja opetuslapset köyhtyvät. :)

    Tietenkin olen halukas maksamaan jostakin harrastuksistani. Mutta minä en katso "Galaktista Liittoa" enkä Sheldan Nidleä harrastukseksi. Kutsuisin häntä erittäin neroksi mieheksi joka on keksinyt helpon ja rahaa ja kuuluisuutta antavan elatuksen itselleen.

    Minä en usko tiede miehiin.( Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, en ole sellaista ainakaan itse sanonut, joten se täytyy olla sinun omaa oletustasi minusta, siis uskomiksia minusta.) Mutta luotan tutkimuksiin jos ne voi todistaa oikeiksi. Eihän lähes kaikkia tiedemiesten teorioita voi todistaa todeksi. Jos uskoisin kaikkeen mitä tiedemiehet sanoo, niin silloinhan olisin teidän kaltaisenne uskoja. :) Juuri tämän takia kutsun itseäni skeptikoksi.

    En ole myöskään väittänyt sanallisesti että juuri sinä maksat Galaktisen Liiton jäsenmaksua. En yritä sellaista sinusta sanoa, koska enhän tiedä.

    Olen hyvin iisi ihminen. Sanoit minua mieheksi. Valitettavasti erhdyit. Olen nainen, mutta työskentelen miesten kanssa. Siitä ehkä johtuu "miehisyyteni" jota ehkä näet minun sanoissani. ;)

    Serenan haamu leijua ilmassa...

    Äänestä

  • ystävämme kirjoitti:

    Serenan haamu leijua ilmassa...

    Olenko minä siis Serena? Haluaisin olla mielelläni, mutta en kehtaa varastaa toisen nimeä. Tyydyn nimeeni "Skeptikko". Eikä se minua haittaa mitä sanot minusta. En ole suuttuvaa tyyppiä.
    Kiitos muuten kunniasta, että luulet minua Serenaksi. Ehkä hän edelleenkin lukee palstaa joskus ja näkee kirjoituksesi. Eräät ihmiset näköjään muistetaan kauan. En luule, että minua muistettaisiin kauaakaan. Tovottavasti se tulee takaisin joskus.

    Äänestä

  • ystävämme kirjoitti:

    Serenan haamu leijua ilmassa...

    on ilmestynyt tänne. Ootkos ihastunut tyttöseen? Vai mitä?

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    haluatte. Eihän siitä ole kysymys. Kysymys on eräistä "alulle laittajista", jotka ovat keksineet "lahkonsa" tienatkseen rahaa. Kuten esim. tämä amerikkalainen Sheldan Nidle. He siis tienaaavat rahaa, joskus valtavat määrät näillä bisnes uskoillaan. Se on tietenkin sitten uskovien ihmisten asia ostaako vaiko ei. Mutta useimmiten ostavat ja lahjoittavat jopa rahaakin. Kuka hyötyy tällaisesta? Tietenkin Sheldan Nidle rikastuu ja rikastuu ja opetuslapset köyhtyvät. :)

    Tietenkin olen halukas maksamaan jostakin harrastuksistani. Mutta minä en katso "Galaktista Liittoa" enkä Sheldan Nidleä harrastukseksi. Kutsuisin häntä erittäin neroksi mieheksi joka on keksinyt helpon ja rahaa ja kuuluisuutta antavan elatuksen itselleen.

    Minä en usko tiede miehiin.( Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, en ole sellaista ainakaan itse sanonut, joten se täytyy olla sinun omaa oletustasi minusta, siis uskomiksia minusta.) Mutta luotan tutkimuksiin jos ne voi todistaa oikeiksi. Eihän lähes kaikkia tiedemiesten teorioita voi todistaa todeksi. Jos uskoisin kaikkeen mitä tiedemiehet sanoo, niin silloinhan olisin teidän kaltaisenne uskoja. :) Juuri tämän takia kutsun itseäni skeptikoksi.

    En ole myöskään väittänyt sanallisesti että juuri sinä maksat Galaktisen Liiton jäsenmaksua. En yritä sellaista sinusta sanoa, koska enhän tiedä.

    Olen hyvin iisi ihminen. Sanoit minua mieheksi. Valitettavasti erhdyit. Olen nainen, mutta työskentelen miesten kanssa. Siitä ehkä johtuu "miehisyyteni" jota ehkä näet minun sanoissani. ;)

    "Kysymys on eräistä "alulle laittajista", jotka ovat keksineet "lahkonsa" tienatkseen rahaa."

    Aivan, mutta onhan niitä monia muitakin, kuten esimerkiksi kirkko.
    Sinäkin voit perustaa rahastavan lahkon. Kysymys on siitä, kuka haluaa siitä maksaa. Jos joku ihminen siitä saa jotakin itselleen, hän maksaa ilomielin. Minä en.

    "Sanoit minua mieheksi. Valitettavasti erhdyit."

    Anteeksi. Tämäpä miellyttävä yllätys.

    Äänestä

  • Jos tiedolla on hinta, tieto ei ole tietämisen arvoista.

    Hiekanjyvänen, sadepisara, lumihiutale, tähti ja mänty luennoivat ilmaiseksi asioista, jotka ihmiset ovat unohtaneet. Ei tarvitse kuin pysähtyä kuuntelemaan.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    "Kysymys on eräistä "alulle laittajista", jotka ovat keksineet "lahkonsa" tienatkseen rahaa."

    Aivan, mutta onhan niitä monia muitakin, kuten esimerkiksi kirkko.
    Sinäkin voit perustaa rahastavan lahkon. Kysymys on siitä, kuka haluaa siitä maksaa. Jos joku ihminen siitä saa jotakin itselleen, hän maksaa ilomielin. Minä en.

    "Sanoit minua mieheksi. Valitettavasti erhdyit."

    Anteeksi. Tämäpä miellyttävä yllätys.

    ettet maksa, niin sitten et maksa.
    On monta eri rahastavaa lahkoa ja kirkkoa, siinä olet oikeassa. Ajattelin nimittäin näin, että nuo kirkot ovat vanhoja uskomuksia ja ne uudemmat kirkko lahkot haaraumia näistä vanhoista. Jotenkin lasken ne kuuluviksi "tavalliseen" uskontoon. Tiedän,että ymmärrät mitä tarkoitan. Loogisesti ajatellen tuo Galaktinen Liitto ei kuulu näihin normaaleihin, tavallisiin uskontoihin, mutta uskontoa se kumminkin on.

    Ufo uskoa ja Galaktista Liittoa ja Sheldan Nidleä ei monikaan laske normaaliksi, siis tavalliseksi uskonnoksi. Siitä huolimatta se on uskontoa, ufo uskontoa, jolla perustaja kalastelee itselleen rahaa. Hän yksityisenä henkilönä rahastaa rahaa itselleen. Valitettavasti en voi pitää sellaisesta tavasta, että viedään muilta rahat saduilla. Samaa tykkään myös muista rahaa haalivista ryhmistä ja uskonnoista.

    Tämähän lasketaan kai avaruusajaksi tämä meidän aikamme. Nerot keksii uusia lahkoja tienestikseen. He sovelluttavat metoodinsa nyky aikaan. Ehkä joku ihminen saa siitä jotain itselleen kuten sanoit. Ihminen joka uskoo kaikkiin kertomuksiin, tai joihinkin, ei ajattele, mitenkäs sanoisin, ehkä sopii käyttää sanoja "ei normaalisti". Enpä tiedä. En ole niinkään vastaa ihmisten uskoja, vaan noitten uskojen alulle laittajia, he osaavat nerosti aivopestä herkästi ajattelevat ja jotain etsivät ihmiset. Olisi parempi jos ihminen ajattelee itse omilla aivoillaan eikä esimerkiksi kuten tässä tapauksessa ajattelevat Nidlen aivoijen tuotoksista, ei siis omaa ajattelua.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Mitään tietoa et saa ilmaiseksi. Se mistä olet kiinnostunut maksaa sinulle. Ja se on jokaisen oma asia mistä haluaa maksaa.

    Sinäkin maksat sellaisesta, mikä saattaa asiaa tuntemattöman mielestä olla järjetöntä.

    kun joku tarjoaa tuotetta "tietoa" rahasta ?
    Vai matksatko kyselemättä epäilemättä aina
    kaikissa kaupoissa ?

    Vai onko skeptisyys ja epäily käsitevarstossanne tabooooo..

    Äänestä

  • Nymfopoika kirjoitti:

    Jos tiedolla on hinta, tieto ei ole tietämisen arvoista.

    Hiekanjyvänen, sadepisara, lumihiutale, tähti ja mänty luennoivat ilmaiseksi asioista, jotka ihmiset ovat unohtaneet. Ei tarvitse kuin pysähtyä kuuntelemaan.

    Skeptishenkinen kirjoitus Helsingin Sanomissa arvioi, että pseudotieteisiin (kait pääasiassa luontais-uskomus-lääkintäpuoskarointia) kansa syytää miljardi markkaa vuodessa.

    Se on määritelmäsi mukaan ei-tietämisen arvoista ?

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    kun joku tarjoaa tuotetta "tietoa" rahasta ?
    Vai matksatko kyselemättä epäilemättä aina
    kaikissa kaupoissa ?

    Vai onko skeptisyys ja epäily käsitevarstossanne tabooooo..

    Niin huvittavalta kun se kuullostaakin, olen esimerkiksi kaikille omille kokemuksilleni ensin erittäin skeptinen ja pyrin selvittämään olisiko ilmiölle selityksenä jokin yleisesti tunnettu totuus.

    En siis hurahtele mihin sattuu ja puhun täälläkin vain siitä, minkä itse tiedän todeksi. Eri asia on se, pysyykö niitä täällä kenellekään todistamaan. Sitäpaitsi johan se on tavallisempienkin ilmiöiden todistelu täällä hankalaa.

    Voit olla huoletta. Nämä asiat eivät todellakaan vie minua, niin kuin pässiä narussa.

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    Skeptishenkinen kirjoitus Helsingin Sanomissa arvioi, että pseudotieteisiin (kait pääasiassa luontais-uskomus-lääkintäpuoskarointia) kansa syytää miljardi markkaa vuodessa.

    Se on määritelmäsi mukaan ei-tietämisen arvoista ?

    Ei se mitään, jos se auttaa vaivoihin.

    Uskohan se useimmiten parantaa... siis usko omaan paranemiseensa.
    Aivan sama, millä tavalla sen uskon saavuttaa.
    Ehkäpä halvallakin.

    Äänestä

Sheldan ei ole mikään pomo.
Hän on tavallinen ihminen niinkuin minä ja sinä. Hän nyt vain sattuu olemaan kontaktihenkilö joka välittää Galaktisen Liiton viestejä.

Myös.... hän ei ole ainoa jotka galaktisen liiton viestejä vastaanottavat.
Sellaisia ihmisiä on satoja.

Sitten vielä... kun myydään kirjoja ja muita ansaitaan rahaa mm nettisivujen ylläpitämiseen... sillä se ei ole mikään ilmanen touhu ja ei sheldan eikä kukaan muu kontaktihenkilö ole yhtään rikkaampi kuin esim sun vanhemmat ja hekin tarvitsevat rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kusetuksen makua kirjoitti:

Mikä saa jonkun uskomaan GL:n viestit?
PAO:n sivuilta ja muutamilta saksalaisilta ja amerikkalaisilta tukisivustoilta voi päätellä, että liikkeen ytimessä on kaupallinen organisaatio. Tämä tuo mieleen lisää kysymyksiä. Mitä GL-uskovainen saa kuuluessaan joukkoon? Liikkuuko raha? Jos niin kenelle?
Liikkeen johtaja Sheldon Nidle on kovin salaperäinen henkilö. Hän käyttää nykyään etunimeä Sheldan. Ihmettelin miksi, mutta lyhyt hakukoneselaus antaa selityksen. Alkuperäisellä nimellä tarttuu haaviin kiusallista tietoa Sheldonin karille ajaneesta Ground Crew-sektistä, jonka mukaan fotonivyö ja alienit olisivat olleet meille totta jo vuonna 1997. Samoin löytyy S:n näennäinen avoimuus ja joviaalisuus mediaa kohtaa, joka muuttui sitten kun olisi pitänyt näyttöä antaa.
Hän on luonut joukkoineen kuitenkin periamerikkalaisen lypsävän lehmän: kirjat ja videot lienevät myyneet aikamoisia taalanippuja S:n taskuun. Ja GL on vain yksi niin monista samoin toimivasta puljuista jenkkilässä ja oikein malliesimerkki nokkelasta internetin käytöstä. Nythän ydinjoukko voi olla lähes anonyymi ainoana tehtävänään laatia määräajoin tiedote, hieman harvemmin kirja ja miettiä muita sopivia oheistuotteita. Miksi muuten Nidle ei näytä esiintyvän tv:ssä vaan radioasemilla ja nettiradioissa?
Perusteltuja kommentteja, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu